Lue keskustelun säännöt.
Minkälaista on lapseton elämä keski-ikäisenä?
Kommentit (238)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en näe ympärilläni kuin katkeroituneita , monella tapaa epämiellyttäviä lapsettomia.
Miehet lähinnä alkoholisoituneita luusereita, naiset omituisia koiranomistajia. Missä nämä reippaat, vapaat ja ovat?
Tällä palstalla?
Samaa välillä ihmettelen. Olen lapseton, sinkku, ja lähes itsetuhoisen yksinäinen. En ymmärrä mistä nämä kaikki super iloiset ja onnelliset sinkut palstalle oikein löytävät, tosielämän puolella jokainen kaltaiseni 40+ lapseton sinkku jonka tunnen on enemmän tai vähemmän masentunut, ja huonossa kunnossa henkisesti.
Minun tuttavapiirissäni taas on toisin. Keski-ikäisillä lapsivapailla ihmisillä on intressit ihan muualla kuin lapsissa tai lapsettomuudessa, eivät he niitä mieti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siinä viidenkympin korvilla viimeistään naisista tulee todella omituisia.
Itse tätä eivät tietenkään huomaa.
Näytellään työpaikalla koirankuvia luurista, takerrutaan jokaiseen aivastukseen kuolemantautina.
Eivät he pahoja ole, mutta tosiaan ihmettelen missä nämä aina täällä esillä olevat supervelat ovat? Ei oikeassa elämässä.
Aina lasten vanhemmat ovat täyspäisempiä.
En ole samaa mieltä.
t. Opetustöitä tehnyt
Vierailija kirjoitti:
Olemme akateeminen vela-pariskunta erityisasiantuntijatehtävissä ja elämämme on todella helppoa ja mukavaa. Rahaa, energiaa ja innostusta on kaikkeen. Harrastamme korkeakulttuuria, matkailemme, käymme ravintoloissa ja vietämme aikaa akateemisten ystäviemme kanssa. Kaikki tylsät arjen asiat kuten siivous ja ruuanlaitto pääosin on ulkoistettu ja voimme keskittyä vain nauttimaan.
Sano, että et ole älykäs kertomatta, että et ole älykäs (Vinkki, tykkäävät käyttää a-sanaa)
Vierailija kirjoitti:
Kamalalta, jos suoraan sanon.
Kolmekymppisenä sain vielä paljon iloa matkustelusta, etenemisestä työelämässä, varallisuuden kartuttamisesta ja urheilusta. Nykyään nuo kaikki saavutukset tuntuu aivan tyhjältä, tuntuu että uppoan vuosi vuodelta syvemmälle pimeytee, yksinäisyyteen, merkityksettömyyteen ja masennukseen.
Katson vierestä kun ystäväni elävät parisuhteessa ja kasvattavat lapsiaan, samalla olen itse äärimmäisen yksinäinen, ja kiroan päivittäin sitä että minulla ei ole omia lapsia. Tuntuu että en ole kenellekään se tärkein ihminen. Jos katoaisin tänään, kukaan ei huomaisi, eikä kukaan välittäisi. Pahimpina aikoina mietin jo vakavissani kaiken päättämistä.
Ymmärrän. Silti on hyvä muistaa, että myös perheellinen voi tuntea samoin. :) Itsesääli ja masennus johtuu kuitenkin enimmäkseen valon vähyydestä, ei niinkään olosuhteista, jos siis olosuhteet ovat periaatteessa ok.
Vierailija kirjoitti:
Siinä lapsen saatuaan viimeistään naisista tulee todella omituisia.
Itse tätä eivät tietenkään huomaa.
Näytellään työpaikalla lapsenkuvia luurista, takerrutaan lapsen jokaiseen aivastukseen kuolemantautina.
Eivät he pahoja ole, mutta tosiaan ihmettelen missä nämä aina täällä esillä olevat supermammat ovat? Ei oikeassa elämässä.
Aina lapsivapaat ovat täyspäisempiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvettiä on!
Ja rahulia riittää!
Voi syödä vaikka joka päivä broitsku suikaleita.
Vierailija kirjoitti:
Mä en näe ympärilläni kuin katkeroituneita , monella tapaa epämiellyttäviä lapsettomia.
Miehet lähinnä alkoholisoituneita luusereita, naiset omituisia koiranomistajia. Missä nämä reippaat, vapaat ja ovat?
Tällä palstalla?
Eli he ovat lapsettomia koska eivät ole saaneet kumppania? Eivät vapaaehtoisesti, siinähän se ero.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kamalalta, jos suoraan sanon.
Kolmekymppisenä sain vielä paljon iloa matkustelusta, etenemisestä työelämässä, varallisuuden kartuttamisesta ja urheilusta. Nykyään nuo kaikki saavutukset tuntuu aivan tyhjältä, tuntuu että uppoan vuosi vuodelta syvemmälle pimeytee, yksinäisyyteen, merkityksettömyyteen ja masennukseen.
Katson vierestä kun ystäväni elävät parisuhteessa ja kasvattavat lapsiaan, samalla olen itse äärimmäisen yksinäinen, ja kiroan päivittäin sitä että minulla ei ole omia lapsia. Tuntuu että en ole kenellekään se tärkein ihminen. Jos katoaisin tänään, kukaan ei huomaisi, eikä kukaan välittäisi. Pahimpina aikoina mietin jo vakavissani kaiken päättämistä.
Ei sinun paha olosi lapsettomuudesta johdu. Todennäköisesti olisit yhtä onneton lasten kanssa.
En ole samaa mieltä kanssasi. Uskon että olisin paljon onnellisempi, jos minulla olisi lapsia.
Uskon että jos minulla olisi lapsia, en tuntisi tätä jatkuvaa pimeää tyhjyyttä sisälläni, koska iso osa valveillaoloajastani menisi lasten hoitoon. Silloin mun aivoilla ei olisi jatkuvasti aikaa miettiä sitä, kuinka yksin olen, kuinka minun olemassaolollani ei ole mitään merkitystä kenellekään. Haluaisin rakastaa ja olla rakastettu, hoivata. Sen sijaan olen vain yksin. Vuosikymnenestä toiseen.
Harmittaa varsinkin lapsettomien miesten puolesta. Eivät koskaan tule tuntemaan sitä empatiaa muita ihmisiä kohtaan jonka lapset mahdollistavat. Taustatietona jos ette tiedä, oman lapsen syntyminen nostaa estrogeenitasoja joka edesauttaa sanattoman viestinnän ja empaattisuuden kanssa koska vauvat eivät osaa kertoa, että nyt on sonnat housuissa. Tämä kaikki taito yleensä laajenee muuhunkin elämään minkä olen pitänyt erityisen hyödyllisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos olisin lapseton +50-vuotiaana, en näkisi ikävuotta 60. Se on saletti.
Kui?
Vierailija kirjoitti:
Mä en näe ympärilläni kuin katkeroituneita , monella tapaa epämiellyttäviä lapsettomia.
Miehet lähinnä alkoholisoituneita luusereita, naiset omituisia koiranomistajia. Missä nämä reippaat, vapaat ja ovat?
Tällä palstalla?
Missä piireissä oikein pyörit, jos tapaat alkoholisoituneita luusereita? Jos mietit omia yliopistoaikaisia kavereitasi, niin heistä osa on varmasti lapsettomia. Löytyisikö sieltä kivempia kohtaloita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No siinä tapauksessa lapsesi olisivat niitä onnettomia. Takertuva vanhempi voi aiheuttaa todellista haittaa lapsen kehitykselle.
Jos kälyäni katson, niin katkeraa, loputonta naljailua ja pistelyä perheellisille. Tärkeilyä ja itsen korostamista ja kuitenkin niin näkyvästi kateellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai minkälaista? Vielä kymmenen vuotta sitten oli aika kivaa, nyt yli 40v tuntuu kuin olisi jäänyt junasta. Muut menee eteenpäin, minä taannun.
Vierailija kirjoitti:
Uskon että jos minulla olisi lapsia, en tuntisi tätä jatkuvaa pimeää tyhjyyttä sisälläni, koska iso osa valveillaoloajastani menisi lasten hoitoon. Silloin mun aivoilla ei olisi jatkuvasti aikaa miettiä sitä, kuinka yksin olen, kuinka minun olemassaolollani ei ole mitään merkitystä kenellekään. Haluaisin rakastaa ja olla rakastettu, hoivata. Sen sijaan olen vain yksin. Vuosikymnenestä toiseen.
No siinä tapauksessa lapsesi olisivat niitä onnettomia. Takertuva vanhempi voi aiheuttaa todellista haittaa lapsen kehitykselle.
Vierailija kirjoitti:
Ai minkälaista? Vielä kymmenen vuotta sitten oli aika kivaa, nyt yli 40v tuntuu kuin olisi jäänyt junasta. Muut menee eteenpäin, minä taannun.
Oma syysi, jos taannut. Taantua voi, oli lapsia tai ei.
No jaa. Pääosin traumojen takia jäin parisuhteettomaksi ja lapsettomaksi. Parisuhteen voi ehkä vielä saada, jos onnistuu murtamaan toimintamallejaan, mutta lapsijuna meni armotta.
On ihan ok-päiviä ja kausia, ja sitten on aika kaameita. Mutta kuten joku aikaisemmin totesi, lapset tai niiden puute tuskin ovat syynä oloihini. Vaikka toisinaan yksinäisyys tuntuukin pahalta. Sekin on kuitenkin enemmän syy lapsettomuuteen kuin seuraus siitä.
Luulen, että lapsettomuuden kokevat vaikeimpana juuri ne, joille se ei ole ollut puhtaasti omasta tahdosta lähtevä valinta. Itseensä tyytyväiset, yksinkin viihtyvät (olivat sitten parisuhteessa tai eivät) tuskin kokevat lasten puutetta pahana, jos ei ole ollut mitään erityistä vauvakuumetta tai hoivaviettiä missään vaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en näe ympärilläni kuin katkeroituneita , monella tapaa epämiellyttäviä lapsettomia.
Miehet lähinnä alkoholisoituneita luusereita, naiset omituisia koiranomistajia. Missä nämä reippaat, vapaat ja ovat?
Tällä palstalla?
Missä piireissä oikein pyörit, jos tapaat alkoholisoituneita luusereita? Jos mietit omia yliopistoaikaisia kavereitasi, niin heistä osa on varmasti lapsettomia. Löytyisikö sieltä kivempia kohtaloita?
Miten yliopisto tähän liittyy?
Onhan se totta, että lapset ovat tapa siirtää masennusta eteenpäin parikymmentä vuotta. Siinä ajassa on saattanut muutenkin särmät hioutua, koska lasten kanssa joutuu epämukavuusalueelle niin paljon useammin ja kauemmas kuin ilman lapsia. Lapset ovat luonnollinen osa elämää ja parantavat siinä mielessä elämänlaatua. Lapsettomalla pitää olla kovempi kunnianhimo ja uutteruus muissa asioissa, että pystyvät järkevästi täyttämään aikansa.
Siinä viidenkympin korvilla viimeistään naisista tulee todella omituisia.
Itse tätä eivät tietenkään huomaa.
Näytellään työpaikalla koirankuvia luurista, takerrutaan jokaiseen aivastukseen kuolemantautina.
Eivät he pahoja ole, mutta tosiaan ihmettelen missä nämä aina täällä esillä olevat supervelat ovat? Ei oikeassa elämässä.
Aina lasten vanhemmat ovat täyspäisempiä.