Minkälaista on lapseton elämä keski-ikäisenä?

Olen tyytyväinen elämääni ilman lapsia ja miestä. Rauhallista, seesteistä elämää ilman draamaa. Kotiin tullessa saan tehdä mitä haluan, eikä tarvitse miellyttää ketään.  Saan olla rönttövaatteissa kotona, hiukset likaisena, ilman meikkiä, villasukat jaloissa.  Saan nukkua rauhassa,  saan olla oma itseni.

Mä olen 45 vuotias, työelämässä suhteellisen hyvin menestynyt ja hyvin tienaava lapseton sinkku. Olen varakas, netto-omaisuus on jo heittämällä yli puoli miljoonaa.

Valtaosan ajasta olen todella yksinäinen. Teen paljon (liikaa) töitä, ja minulla on paljon harrastuksia, mutta tietty lohduttomuus ja yksinäisyys seuraa minua koko ajan. En saa sitä tunnetta hiljennettyä, vaikka mitä yritän. 

Outoa tässä on se, että tämä hirveä tunne sisälläni oli lähes olematon vielä ikävuodet 30-39. Mutta neljänkympin jälkeen oloni on asteittain pahentunut vuosi vuodelta. Saan vähemmän ja vähemmän iloa niistä asioista, mistä aiemmin nautin, samaan aikaan kun yksinäisyyden ja eristyneisyyden tunteet puolestaan tuntuvat koko ajan pahenevan. 

10 vuotta sitten olin vielä vilpittömästi onnellinen. Nykyään olen kaikkea muuta. 

Vierailija kirjoitti:

Mä olen 45 vuotias, työelämässä suhteellisen hyvin menestynyt ja hyvin tienaava lapseton sinkku. Olen varakas, netto-omaisuus on jo heittämällä yli puoli miljoonaa.

 

Valtaosan ajasta olen todella yksinäinen. Teen paljon (liikaa) töitä, ja minulla on paljon harrastuksia, mutta tietty lohduttomuus ja yksinäisyys seuraa minua koko ajan. En saa sitä tunnetta hiljennettyä, vaikka mitä yritän. 

 

Outoa tässä on se, että tämä hirveä tunne sisälläni oli lähes olematon vielä ikävuodet 30-39. Mutta neljänkympin jälkeen oloni on asteittain pahentunut vuosi vuodelta. Saan vähemmän ja vähemmän iloa niistä asioista, mistä aiemmin nautin, samaan aikaan kun yksinäisyyden ja eristyneisyyden tunteet puolestaan tuntuvat koko ajan pahenevan. 

 

10 vuotta sitten olin vielä vilpittömästi onnellinen. Nykyään olen kaikkea muuta. 

Helpottaa hiukan vanhempana. 

Vierailija kirjoitti:

Olen tyytyväinen elämääni ilman lapsia ja miestä. Rauhallista, seesteistä elämää ilman draamaa. Kotiin tullessa saan tehdä mitä haluan, eikä tarvitse miellyttää ketään.  Saan olla rönttövaatteissa kotona, hiukset likaisena, ilman meikkiä, villasukat jaloissa.  Saan nukkua rauhassa,  saan olla oma itseni.

Olen tyytyväinen elämääni lasteni ja miehen kanssa. Rauhallista ja mukavaa elämää. Kotiin tullessa voin tehdä mitä haluan, lasten kanssa, tai itsekseni. Voin olla tönttövaatteissa kotona, hiukset likaiset, en meikkaa koskaan ja jalassa mitkä sukat haluan. Saan nukkua toisten vieressä, tai yksin. Saan herätä silloin kun haluan. Voin olla oma itseni, saan rakastaa ja tulen rakstetuksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei kommenttiani julkaista?

Lapsivapailta ei haluta julkaista kommentteja, kun niissä ei ylistetäkään äitiyden ihanuutta?

 Oletko siis lapsivapaalla lomalla, vai millä? Vuosilomalla?  Joululoma?

Ei vaan koko elämä on vapaata lapsista 🥰

A-ha taidatkin olla ruotsikieliseltä aluelta. Se on suomexi lapseton. ei lapsivapa.

Oletko sinäkin hevoseton? Tai lehmätön? Sonniton? Käärmeetön?

Minä olen kissaton kissaihminen. Olen myös koiraton, mutten koiraihminen.

Vierailija kirjoitti:

Olen tyytyväinen elämääni ilman lapsia ja miestä. Rauhallista, seesteistä elämää ilman draamaa. Kotiin tullessa saan tehdä mitä haluan, eikä tarvitse miellyttää ketään.  Saan olla rönttövaatteissa kotona, hiukset likaisena, ilman meikkiä, villasukat jaloissa.  Saan nukkua rauhassa,  saan olla oma itseni.

Nuo pätevät myös minuun, kolmen lapsen äitiin, joskin kotiin tullessa pitää auttaa päiväkotilaiselta vaatteet päältä ja välillä joutuu komentamaan lapsia siivoamaan. Meikkiä en käytä koskaan, kotona olen rönttövaatteissa, jotta hyvät vaatteet eivät kulu, hiukset ovat niin likaiset kuin itse siedän, villasukkia käytän kotona ympäri vuoden. Nukkuakin saan nykyään, kun kuopuskin on jo esikoulussa.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen 45 vuotias, työelämässä suhteellisen hyvin menestynyt ja hyvin tienaava lapseton sinkku. Olen varakas, netto-omaisuus on jo heittämällä yli puoli miljoonaa.

 

Valtaosan ajasta olen todella yksinäinen. Teen paljon (liikaa) töitä, ja minulla on paljon harrastuksia, mutta tietty lohduttomuus ja yksinäisyys seuraa minua koko ajan. En saa sitä tunnetta hiljennettyä, vaikka mitä yritän. 

 

Outoa tässä on se, että tämä hirveä tunne sisälläni oli lähes olematon vielä ikävuodet 30-39. Mutta neljänkympin jälkeen oloni on asteittain pahentunut vuosi vuodelta. Saan vähemmän ja vähemmän iloa niistä asioista, mistä aiemmin nautin, samaan aikaan kun yksinäisyyden ja eristyneisyyden tunteet puolestaan tuntuvat koko ajan pahenevan. 

 

10 vuotta sitten olin vielä vilpittömästi onnellinen. Nykyään olen kaikkea muuta. 

Oletko mies vai nainen? Jos nainen, olo saattaa johtua esivaihdevuosista. Jos taas mies, niin huonot elintavat voivat muuttaa testosteronitasoja ja aiheuttaa masennusta ja väsymystä.

Vapaata ja huoletonta, kun ei ole huollettavia ja/tai murehdittavia. Lapsuus jatkuu nykyään ainakin 45 ikävuoteen asti.

Olisin halunnut suurenkin perheen jo nuorena, en saanut yhtään lasta. Se on todella surullista, mutta se on elämää. Olen hyväksynyt tilanteeni ja nauttinut elämästäni; viettänyt paljon aikaa siskon ja ystävien perheiden kanssa, ollut vapaaehtoisena tukihenkilönä lapsille, työskennellyt lasten parissa. Vaikka olen itse lapseton, niin elämässäni on paljon rakkaita lapsia (nyt jo moni itse aikuisia), joille olen läheinen aikuinen. 

Lapsiperheiden elämää läheltä katselleena olen kuitenkin ollut myös kiitollinen siitä, että olen aina nukkunut yöni hyvin kenenkään herättelemättä, ja olen myös saanut olla se aikuinen, jolle uskoudutaan, jota pidetään läheisenä, mutta ilman niitä vanhemman ja lapsen arjen konflikteja. Jos nyt pitää hyviä puolia ajatella. 

Ei tarvitse hakea leipäjonosta lapselke ruokaa, vaan vain itselle. Suomi 2025.

Hyvää ja helppoa elämää. Mutta olisin ollut erinomainen äiti ja vanhempi. Että sillä tavalla sääli ettei ole lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Hyvää ja helppoa elämää. Mutta olisin ollut erinomainen äiti ja vanhempi. Että sillä tavalla sääli ettei ole lapsia. 

Ajattelen itse samalla lailla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tyytyväinen elämääni ilman lapsia ja miestä. Rauhallista, seesteistä elämää ilman draamaa. Kotiin tullessa saan tehdä mitä haluan, eikä tarvitse miellyttää ketään.  Saan olla rönttövaatteissa kotona, hiukset likaisena, ilman meikkiä, villasukat jaloissa.  Saan nukkua rauhassa,  saan olla oma itseni.

Nuo pätevät myös minuun, kolmen lapsen äitiin, joskin kotiin tullessa pitää auttaa päiväkotilaiselta vaatteet päältä ja välillä joutuu komentamaan lapsia siivoamaan. Meikkiä en käytä koskaan, kotona olen rönttövaatteissa, jotta hyvät vaatteet eivät kulu, hiukset ovat niin likaiset kuin itse siedän, villasukkia käytän kotona ympäri vuoden. Nukkuakin saan nykyään, kun kuopuskin on jo esikoulussa.

Jännä tämä "kaiken voi tehdä vaikka on lapsia"- selittely joka toistuu aina, ihan aina näissä lapseton elämä- ketjuissa. Juu kotona voi olla varmaan miten tahtoo ja meikittä mutta kaikki kodin ulkopuolella tapahtuva onkin sitten hieman hankalampaa, kai? 

Olen jo kypsempään ikään ehtinyt homomies. Ja näin ollen ollut myös lapseton koko ikäni; ei ole tullut ryhdytyksi mihinkään adoptio- tms. järjestelyihin. Lapsiperheitä/lapsia sinänsä arvostan korkealle. 

Elämä on sellaista joksi se on vuosikymmenien ajalla muodostunut ja pääsääntöisesti omannäköistä ja ihan kivaakin pääosin. 

Välillä tulee tilanteita, että kaipaa jälkikasvua. Olisihan se hurjan mukavaa seurata heidän elämäänsä ja välillä olla siinä avuksikin. 

Olisi myös mukavaa nähdä omien geeniensä jatkuvat seuraavissa sukupolvissa.

Olisi myös mukavaa, että olisi luonnollinen kohde, minne jättää omaisuutensa kuoleman jälkeen. Nyt joutuu haarukoimaan, minne suuntaan olisi järkevää tehdä testamenttia. 

En ymmärrä, miten se oleellisesti eroaisi lapsellisen keski-ikäisen elämästä? 

Mulla on yksi aikuinen lapsi ja kaksi teiniä. Ei ne lapset ikuisesti ole vauvoja ja 24/7 sitovia. Elämä on ollut jo monta vuotta vapaata ja helppoa. Bonuksena upeat nuoret, joiden kanssa on ilo tehdä monenlaisia asioita. 

Vierailija kirjoitti:

Olen tyytyväinen elämääni ilman lapsia ja miestä. Rauhallista, seesteistä elämää ilman draamaa. Kotiin tullessa saan tehdä mitä haluan, eikä tarvitse miellyttää ketään.  Saan olla rönttövaatteissa kotona, hiukset likaisena, ilman meikkiä, villasukat jaloissa.  Saan nukkua rauhassa,  saan olla oma itseni.

Okei. Mikä sut saa kuvittelemaan, ettei perheellisellä olisi nuo samat oikeudet? 

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä, miten se oleellisesti eroaisi lapsellisen keski-ikäisen elämästä? 

 

Mulla on yksi aikuinen lapsi ja kaksi teiniä. Ei ne lapset ikuisesti ole vauvoja ja 24/7 sitovia. Elämä on ollut jo monta vuotta vapaata ja helppoa. Bonuksena upeat nuoret, joiden kanssa on ilo tehdä monenlaisia asioita. 

Tätä samaa mietin. Jos kyse kerran on keski-iästä, niin mikä on pointti? Täällä sitten luetellaan matkustelua, harrastuksia ja velatonta asuntoa. Ihan samaa se on näin kolmen lapsen jälkeenkin. Yksi lapsi asuu vielä kotona, mutta ei tuo 16v mua harrastamasta estä. :D

Ei tarvitse pelätä miehen lähtevän nuoremman matkaan. Siinä 40+ iässä ne kiltit perheenisät nimittäin pettää yllättävän usein. Monet vaimot katsoo läpi sormien touhua, jatkaen kulissiliitossa. Että sellaista perheidyllidiä. 

Kumma, että lapsellisten pitää aina tulla puolustelemaan lapsellisuutta ja vänkäämään asiasta, vaikka tässäkin ketjussa selkeästi otsikossa jo on "Minkälaista on lapseton elämä keski-ikäisenä?"

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse pelätä miehen lähtevän nuoremman matkaan. Siinä 40+ iässä ne kiltit perheenisät nimittäin pettää yllättävän usein. Monet vaimot katsoo läpi sormien touhua, jatkaen kulissiliitossa. Että sellaista perheidyllidiä. 

*perheidylliä, sori