Minkälaista on lapseton elämä keski-ikäisenä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä sitten, kun on ikää 60 +. Sekin aika tulee ja ei se harrastaminen ja muu hömppä enää tuo lohtua. 

 

 

 

 

Lapsettomat eivät ymmärrä sitä läheisyyden tunnetta. Ei sitä koskaan samanlaista ole ystävien kanssa. Puolison kanssa voi varmaan parhaimillaan yltää samalle tasolle.

 

 

Mulla on sulle uutinen: lapsettomat kuten lapsellisetkin on olleet lapsia. Eli perhe-elämää ja läheisyyttä on koettu.

Lapsiperhe-elämä on aivan erilaista lapsen kuin vanhemman näkökulmasta.

 

 

Lapsiperhe-elämässä aikuis

No just tää, olisin minäkin voinut hauskaksi isäksi ryhtyä, mutta äidin rooli kaikkine synnyttämisineen ja imetyksineen ei kiinnosta. Valitettavasti vieläkään ei olla ihan niin tasa-arvoisia että sitä voisi oikeasti valita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se elämä enää keski-ikäisenä poikkea lapsia saaneiden elämästä. En ainakaan itse huomaa mitään eroa. Lapset elää omaa elämäänsä ja paljon enemmän huolta aiheuttaa ikääntyvät vanhemmat. 

 

Minusta taas lapsettomien ja lapsia saaneiden elämät tulevat aina olemaan erilaiset. Vaikka lapset muuttavat aikanaan omilleen, säilyvät kuitenkin vanhemman ja lapsen väliset ihmissuhteet useimmiten. Lapsettomilta nämä suhteet tietysti puuttuvat aina. Toki voi olla läheisiä suhteita muiden lapsiin, mutta ei se koskaan voi korvata läheisiä suhteita omiin lapsiin ja lapsenlapsiin. 

 

Entä adoptiolapset, ottolapset, puolison lapset, sijoitetut lapset, luovutetuilla siittiöillä saadut lapset - miten määrittelet omat lapset ja varsinkin lapsenlapset? 

Aika harva mainitsemistasi on lapseton? Mieti nyt mitä kirjoitat.

Vierailija kirjoitti:

Onko sellaisten ihmisten elämä jotka ei voi saada lapsia, myös automaattisesti kamalaa??

 

Ei automaattisesti, mutta melko usealla siinä on mukana katkeruutta.

Vapaaehtoisesti lapsettomat tekevät päätöksen itse ja usein myös lapselliset.

Tämä ei päde niihin ketkä toivovat lapsia, mutta eivät saa niitä. 

 

Katkeruudesta voi opetella eroon, jos on fiksu ihminen

 

 

Kaikki eivät siihen pysty. Ei vaikka olisi fiksu.

Elämässä pitää hyväksyä ne asiat, mihin ei voi vaikuttaa ja olla onnellinen siitä mitä on. Itse pystyy vaikuttamaan moniin asioihin. Jokaisella meillä on oma tarinamme. Ei niitä voi vertailla tai arvottaa toisen puolesta. 

Olen saanut käsityksen, että nimenomaan ne pariskunnat, joilla on lapsia, eroavat ennenpitkää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se elämä enää keski-ikäisenä poikkea lapsia saaneiden elämästä. En ainakaan itse huomaa mitään eroa. Lapset elää omaa elämäänsä ja paljon enemmän huolta aiheuttaa ikääntyvät vanhemmat. 

 

Minusta taas lapsettomien ja lapsia saaneiden elämät tulevat aina olemaan erilaiset. Vaikka lapset muuttavat aikanaan omilleen, säilyvät kuitenkin vanhemman ja lapsen väliset ihmissuhteet useimmiten. Lapsettomilta nämä suhteet tietysti puuttuvat aina. Toki voi olla läheisiä suhteita muiden lapsiin, mutta ei se koskaan voi korvata läheisiä suhteita omiin lapsiin ja lapsenlapsiin. 

 

Entä adoptiolapset, ottolapset, puolison lapset, sijoitetut lapset, luovutetuilla siittiöillä saadut lapset - miten määrittelet omat lapset ja varsinkin lapsenlapset? 

 

Mikäs saivartelija se sinä olet? Tässä ketjussa on käyty keskustelua lapsettomien elämästä keski-ikäisenä. Suurin osa lapsettomista keskustelijoista on ilmoittanut olevansa veloja tai muutoin lapsettomia, myös puolisonsa, ja ova  ilmoittaneet elävänsä lapsetonta elämää,joten oletettavasti heillä ei ole adoptio-, otto- tai muitakaan lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Olen saanut käsityksen, että nimenomaan ne pariskunnat, joilla on lapsia, eroavat ennenpitkää.

Lapsettomat joilla ei ole yhteistä velkaa ovat henkisesti vapaampia. He tietävät voivansa erota koska vain jos haluavat. Parit joilla on lapsia tai yhteistä velkaa eivät voi erota noin vain. Se saattaa aiheuttaa patoutumaa. Katkeruus on liian kova sana joten käytän sanana patouma.

Vierailija kirjoitti:

Kamalalta, jos suoraan sanon. 

 

Kolmekymppisenä sain vielä paljon iloa matkustelusta, etenemisestä työelämässä, varallisuuden kartuttamisesta ja urheilusta. Nykyään nuo kaikki saavutukset tuntuu aivan tyhjältä, tuntuu että uppoan vuosi vuodelta syvemmälle pimeytee, yksinäisyyteen, merkityksettömyyteen ja masennukseen. 

 

Katson vierestä kun ystäväni elävät parisuhteessa ja kasvattavat lapsiaan, samalla olen itse äärimmäisen yksinäinen, ja kiroan päivittäin sitä että minulla ei ole omia lapsia. Tuntuu että en ole kenellekään se tärkein ihminen. Jos katoaisin tänään, kukaan ei huomaisi, eikä kukaan välittäisi. Pahimpina aikoina mietin jo vakavissani kaiken päättämistä. 

Vaihdevuodet ja hormonien väheneminen. Hae hormonikorvaushoitoa, niin et vajoa sinne pimeyteen ja masennukseen.

Itse olen lapseton, parisuhteessa oleva keski-ikäinen mies. Omassa arjessa tällä hetkellä iso teema on iäkkäiden sukulaisten asioista huolehtiminen; sama tilanne toki varmaan monilla lapsellisilla. Olen ajatellut, että sitä kautta kuitenkin palvelen muita ihmisiä tässä maailmassa, vaikka jälkeläisten kasvattaminen jää väliin.

40 +

Elämä on hyvin vapaata, lapset täysi-ikäisiä ja asuvat omillaan. 

Saan tulla ja mennä, miten haluan, opiskella lisää, mitä haluan. Tehdä, mitä haluan.

Vierailija kirjoitti:

Entä sitten, kun on ikää 60 +. Sekin aika tulee ja ei se harrastaminen ja muu hömppä enää tuo lohtua. 

Mitä lohtua? Miksi elämän tulisi olla lohdutonta?

Iän myötä mielenkiinnon kohteet vaihtuvat.

Itsellä meni jotenkin näin jos yksinkertaistetaan.

Parikymppisenä baarit ja juhlinta

Kolmekymppisenä ulkoilu ja kotona vietettävät illanistujaiset.

Nelikymppisenä lukeminen, ulkoilu ja eräily sekä silloin tällöin illanistujaiset

Viisikymppisenä rauhalliset koti-illat, kävely, lukeminen ja ajoittaiset illanistujaiset. Tai alkuillanistujaiset ehkä paremminkin.

Kuusikymppisenä sitten jotain muuta lisää ja jotain poistuu jne.

Ei lapsettomat ole joku yhtenäinen joukko. Itselläni ei ole lapsia, mutta puolison aikuiset lapset ovat todella paljon läsnä elämässämme. Samoin äitinsä menettäneet veljenlapset, joista varsinkin vanhimman omillaan asuvan tytön kanssa olen enemmän yhteyksissä kuin isänsä. Itse olen lapseton, mutta ainakin tuttaviin verrattuna eletään miehen kanssa ihan samanlaista elämää muiden kanssa ja meidän elämään kuuluu paljonkin ajan viettoa ja viestittelyä nuorten aikuisten kanssa. 

Olisin hyvin voinut olla lapsellinenkin tässä iässä, se olisi ollut ihan luontevaakin, kun lapsiperheiden ikäpolvesta tulen. Liikkuva kansainvälinen työelämä, niin ei osunut sopivaa jaksoa sopivan naisen kanssa, varsinkin kun suomalainen nainen oli aina tavoitteeni. Elämä on nyt keski-ikäisenä aika vapaata ja kun ei tarvitse enää huolehtia muista, niin voi panostaa niihin asioihin, joihin haluaa ja myös elää siten kuin haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei lapsettomat ole joku yhtenäinen joukko. Itselläni ei ole lapsia, mutta puolison aikuiset lapset ovat todella paljon läsnä elämässämme. Samoin äitinsä menettäneet veljenlapset, joista varsinkin vanhimman omillaan asuvan tytön kanssa olen enemmän yhteyksissä kuin isänsä. Itse olen lapseton, mutta ainakin tuttaviin verrattuna eletään miehen kanssa ihan samanlaista elämää muiden kanssa ja meidän elämään kuuluu paljonkin ajan viettoa ja viestittelyä nuorten aikuisten kanssa. 

Itsellä ei ole lapsia, mutta olen ollut onnekas saadessani olla melko paljon läsnä sisarusten lasten elämässä. Nyt on nuoria aikuisia. Antaa sisältöä elämään ja yhteys, side on aina olemassa.

Olisin halunnut lapsia (ja miehen) eikä urakaan oikein ole lähtenyt lentoon, pätkätöitä saanut tehdä.  Rahan kanssa pitää aina olla varovainen.  Ystäviä on joitakin, heillä on omat perheet, en saa esim.  jouluksi matkaseuraa. Harrastan tanssia, siinä varmaan isoin innon lähde. Muitakin kiinnostuksen kohteita on, mutta vähän alkaa olla sellainen olo että elämä on alamäkeä kohti vanhuutta.  Kavereilla on vielä teinejä, pitää vanhemmatkin nykyajan kuvioissa mukana. 

N47

Ihanaa!

Ihanaa viinanhuuruista elämää tämä on. Ei tarvitse olla aikuisille lapsille rahaa vippaamassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se elämä enää keski-ikäisenä poikkea lapsia saaneiden elämästä. En ainakaan itse huomaa mitään eroa. Lapset elää omaa elämäänsä ja paljon enemmän huolta aiheuttaa ikääntyvät vanhemmat. 

 

Minusta taas lapsettomien ja lapsia saaneiden elämät tulevat aina olemaan erilaiset. Vaikka lapset muuttavat aikanaan omilleen, säilyvät kuitenkin vanhemman ja lapsen väliset ihmissuhteet useimmiten. Lapsettomilta nämä suhteet tietysti puuttuvat aina. Toki voi olla läheisiä suhteita muiden lapsiin, mutta ei se koskaan voi korvata läheisiä suhteita omiin lapsiin ja lapsenlapsiin. 

Luuletko, että läheisiä ihmissuhteita voi olla vain lapsiin?

Mitä ihmettä?? Lapsettomat ovat halunneet pysyä lapsivapaina juuri sen takia, että HE EIVÄT HALUA SUHTEITA LAPSIIN. Heillä on suhteita muihin ihmisiin, ihan yhtä läheisiä ja tärkeitä.

Ja vielä sekin, että kaikilla ei ole läheisiä suhteita niihin lapsiinsa erinäisistä syistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se totta, että lapset ovat tapa siirtää masennusta eteenpäin parikymmentä vuotta. Siinä ajassa on saattanut muutenkin särmät hioutua, koska lasten kanssa joutuu epämukavuusalueelle niin paljon useammin ja kauemmas kuin ilman lapsia. Lapset ovat luonnollinen osa elämää ja parantavat siinä mielessä elämänlaatua. Lapsettomalla pitää olla kovempi kunnianhimo ja uutteruus muissa asioissa, että pystyvät järkevästi täyttämään aikansa.

 

Minäkin ajattelen näin. Jollakin aikansa pitää täyttää, ja on myös niin, että lapset ovat tietyllä tapaa helppo valinta. Lapset tuovat tarkoitusta ja sisältöä vuosikymmeniksi, ja sitovat ympäröiviin yhteisöihin. 

Lapsettoman ihmisen elämä erityisesti juuri 40+ vaatii vahvempaa omaa näkemystä omasta elämästä, jotta ei tipahda esim alkoholismiin. On myös riski että elämä ja ajatuksenkulku alkavat mui

Moni hankkii lapsia siksi, että heillä on siihen sisäsyntyinen tarve. Sinulla selvästi ei sitä ole, kun keksit kaikenlaisia kummallisia syitä lasten hankintaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä sitten, kun on ikää 60 +. Sekin aika tulee ja ei se harrastaminen ja muu hömppä enää tuo lohtua. 

 

 

 

 

Lapsettomat eivät ymmärrä sitä läheisyyden tunnetta. Ei sitä koskaan samanlaista ole ystävien kanssa. Puolison kanssa voi varmaan parhaimillaan yltää samalle tasolle.

 

 

Mulla on sulle uutinen: lapsettomat kuten lapsellisetkin on olleet lapsia. Eli perhe-elämää ja läheisyyttä on koettu.

Lapsiperhe-elämä on aivan erilaista lapsen kuin vanhemman näkökulmasta.

Niinpä. Paljon kamalampaa vanhemman näkökulmasta. Ta

Minulle taas tämä on turvallisempaa kuin oma lapsuuteni, jossa jouduin vanhemman väkivallan kohteeksi. En ole siirtänyt samaa seuraavalle sukupolvelle.

Vierailija kirjoitti:

Olisin halunnut lapsia (ja miehen) eikä urakaan oikein ole lähtenyt lentoon, pätkätöitä saanut tehdä.  Rahan kanssa pitää aina olla varovainen.  Ystäviä on joitakin, heillä on omat perheet, en saa esim.  jouluksi matkaseuraa. Harrastan tanssia, siinä varmaan isoin innon lähde. Muitakin kiinnostuksen kohteita on, mutta vähän alkaa olla sellainen olo että elämä on alamäkeä kohti vanhuutta.  Kavereilla on vielä teinejä, pitää vanhemmatkin nykyajan kuvioissa mukana. 

N47

Vai että oikein nykyajan kuvioissa? Elätkö sinä sitten jossain muussa kuin nykyajassa?