Lue keskustelun säännöt.
Millaiseksi teidän mielestänne Mr.Darcyn ja Elizabet Bennettin avioliitto kehittyi? Ylpeys ja ennakkoluulo siis.
26.12.2025 |
Katsoin tänään kyseistä sarjaa Teemalta ja jäin miettimään. Sarjahan on aivan mahtava, tyylikäs ja upea. Mutta olisivatko Darcy ja Elizabeth kuitenkin olleet onnellisia yhdessä?
Kommentit (354)
"Eihän se isä oikeasti toivo, ettei Collins ole järkevä. Se on sarkastinen keino kertoa Lizzylle, että jo käydyn kirjeenvaihdon perusteella tyyppi on ihan hyypiö.
Ja tuosta muiden kosijoiden puutteesta, tuossahan haetaan upporikasta sulhasta tytöille."
Olet varmasti oikeassa tuossa ensimmäisessä asiassa. Irrotin lauseen siitä tavasta, jolla se sanottiin.
Ei ole yhtään mitään järkeä etsiä upporikasta, kun heitä on kuitenkin rajattu määrä. Luulisi että muutkin miehet kelpaisivat, koska vaihtoehtona on, että tyttäret jäävät vanhoiksi piioiksi. Isä kuitenkin on huolissaan heidän tulevaisuudestaan ainakin jollakin tasolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Onko niin, ettei isää kirjassa kritisoida tai häntä tehdä naurunalaiseksi, vai onkohan niin, että me emme tunnista yhtä hyvin isän vikoja kuin äidin viat?"
Kyseessä on kirja, jossa meille annetaan tietty asetelma. Toisia moititaan armotta, tehdään heistä karikatyyrejä ja pilkkaamisen arvoisia, ja sittenkö pitäisi vain ajatella, että "no, me emme vain tunnista hra Bennetin vikoja, kun hänestä on tehty yksi sarjan kilteimpiä ja järkevimpiä hahmoja, eikä kirjailija itsekään häntä moiti".
Kirja on kerrontateknisesti taidokas. Siinä henkilöiden houkkamaisuus näytetään Elizabethin ja jossain määrin hänen isänsä silmien kautta. Samaan aikaan myös Elizabethilla ja hänen isällään on omat vikansa, mutta kerronnasta johtuen ne tulevat ilmi epäsuoremmin.
Muuten olen ikuisesti ihmeissäni, miksi tässäkin ketjussa kirjaa on kuvailtu romanttiseksi, kun se selkeästi on humoristinen.
Moni asia Austenissa selviää, kun muistaa hänen nauravan makeasti oikeastaan kaikille henkilöilleen.
Minua hämmentää ainoastaan hänen tarkkuutensa niin psykologisesti kuin yksityiskohdissa. Meidänkin, vaikka moni meistä on lukenut Austeninsa moneen kertaan, on vaikea löytää teoksista paljonkaan epäjohdonmukaisuuksia. Toisaalta niitä kirjoitettiin kynällä paperille lukuisia kertoja, ihan toinen meininki kuin nykypäivänä, kun näppis laulaa ja kustantaja odottaa kirjaa vuodessa.
Nimi on Elizabeth Bennet ja taipuu genetiivissä Bennetin. Kerronpa vain.
Muuten olen ikuisesti ihmeissäni, miksi tässäkin ketjussa kirjaa on kuvailtu romanttiseksi, kun se selkeästi on humoristinen.
Voi kai se olla kumpaakin. Harva kirja on ihan pelkkää romantiikkaa, kauhua tai huumoria alusta loppuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua ei ehkä niinkään ihmetytä 20v Elizabethin torjuva asenne, vaan isän asenne. Kosijan mukana olisi tullut tuttu kotitalo ja kosijan hylkääminen oli melkoinen riskinotto, kun myötäjäisiä ei juuri ollut eikä tuhannen euron perinnöllä kaiketi oikein voinut elää.
Samaa mieltä. Siksi olisi luullut, ettei isä olisi vain naureskellut Collinsin hölmöydelle. Tai ehkä hän työhuoneensa turvassa harmittelikin asiaa, mutta ei osannut perheensä kuullen muuta kuin esittää olevansa huvittunut.
Vierailija kirjoitti:
Moni asia Austenissa selviää, kun muistaa hänen nauravan makeasti oikeastaan kaikille henkilöilleen.
Minua hämmentää ainoastaan hänen tarkkuutensa niin psykologisesti kuin yksityiskohdissa. Meidänkin, vaikka moni meistä on lukenut Austeninsa moneen kertaan, on vaikea löytää teoksista paljonkaan epäjohdonmukaisuuksia.
Mielestäni epäjohdonmukaisuuksia on tässäkin ketjussa tuotu ilmi, mutta toki sinä voit ne kaikki hylätä ilmoittamalla yksikantaan, että "te ette vain ymmärrä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muuten olen ikuisesti ihmeissäni, miksi tässäkin ketjussa kirjaa on kuvailtu romanttiseksi, kun se selkeästi on humoristinen.
Voi kai se olla kumpaakin. Harva kirja on ihan pelkkää romantiikkaa, kauhua tai huumoria alusta loppuun.
Sanotaanko sitten, että huumori on toimivampi keino löytää selityksiä hahmoille ja heidän tekemisilleen kuin romantiikka. Rouva Bennetiä, herra Collinsia tai lady Catherinea on mahdotonta tulkita muuten kuin humoristisena hahmoina. Herra Bennet antaa ikään kuin tulkintaohjeen muillekin henkilöille ja tapahtumille.
Joku täällä aiemmin väitti, että lady Catherine olisi ollut tyypillinen tuon ajan vanhempi ihminen. Ei taatusti ollut. Austen pelaa taitavasti myötähäpeän tunteella hänenkin kohdallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni asia Austenissa selviää, kun muistaa hänen nauravan makeasti oikeastaan kaikille henkilöilleen.
Minua hämmentää ainoastaan hänen tarkkuutensa niin psykologisesti kuin yksityiskohdissa. Meidänkin, vaikka moni meistä on lukenut Austeninsa moneen kertaan, on vaikea löytää teoksista paljonkaan epäjohdonmukaisuuksia.
Mielestäni epäjohdonmukaisuuksia on tässäkin ketjussa tuotu ilmi, mutta toki sinä voit ne kaikki hylätä ilmoittamalla yksikantaan, että "te ette vain ymmärrä".
Kerro toki! Kuuntelen mielelläni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistaakseni Mr. Bennet nai vaimonsa tämän kauneuden ja muiden ulkoisten avujen takia, eli lankesi itse Lydian kaltaiseen tyttöön. Ehkä siksi Lydian ja Kittyn tekemisiä katsotaan läpi sormien kun ovat kuin äitinsä nuorena.
Vierailija kirjoitti:
Muistaakseni Mr. Bennet nai vaimonsa tämän kauneuden ja muiden ulkoisten avujen takia, eli lankesi itse Lydian kaltaiseen tyttöön. Ehkä siksi Lydian ja Kittyn tekemisiä katsotaan läpi sormien kun ovat kuin äitinsä nuorena.
Kaunein tytöistä on Jane, se kerrotaan moneen kertaan. Eloisimpia ja siinä mielessä ehkä eniten äidin kaltaisia ovat Lizzy ja Lydia, joista toinen on isän ja toinen äidin suosikki. Lizzy ja Lydiahan ovat luonteeltaan samantapaisia, melko hallitsevia persoonia, ja hehän haksahtavat samaan mieheenkin, joskin Lizzy on vanhempi, älykkäämpi ja moraaliltaan korkeampi. Mitä Kittyyn tulee, hän ei ole kenenkään suosikki vaan väliinputoaja Maryn lailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Onko niin, ettei isää kirjassa kritisoida tai häntä tehdä naurunalaiseksi, vai onkohan niin, että me emme tunnista yhtä hyvin isän vikoja kuin äidin viat?"
Kyseessä on kirja, jossa meille annetaan tietty asetelma. Toisia moititaan armotta, tehdään heistä karikatyyrejä ja pilkkaamisen arvoisia, ja sittenkö pitäisi vain ajatella, että "no, me emme vain tunnista hra Bennetin vikoja, kun hänestä on tehty yksi sarjan kilteimpiä ja järkevimpiä hahmoja, eikä kirjailija itsekään häntä moiti".
Kyllähän kirjailija moittii herra Bennetiä, mutta sinäkin ohitat moitteet ja väität, ettei niitä ole. Myös herra Bennet on karikatyyri, mutta jostain syystä sitä ei moni huomaa. Herra Bennet myös lietsoo Lizzyn luonteen hankalia puolia jatkuvasti, vaikka tulevan avioliiton välttämättömyys ja tärkeys huomioiden olisi vanhemmalta vastuullista kannustaa tytärtä huomaamaan ennemmin kosijoiden hyviä kuin huonoja puolia.
Esimerkiksi se illallispöytäkohtaus, jossa herra Bennet tekee Lizzyn kuullen varsin avoimesti pilkkaa herra Collinsin suhteesta lady Cathrineen, onhan se kiittämätöntä ja täysin sopimatonta, kun herra Collins on tullut hieromaan sukuriidan jälkeen sovintoa ja ilmoittanut hyvin kunniallisena aikeenaan viedä joku tyttäristä vihille ja näin turvata kotitalon säilyminen myös herra Bennetin perheessä ja hänen tyttärensä ja lapsenlastensa perintönä. Jos isä suhtautuisi tähän Collinsin ystävälliseen aikeeseen kypsemmin, eivät tyttäret ehkä suhtautuisi Collinsiin pellenä myöskään. Siinähän sitten Charlotte saa itselleen ja tuleville lapsilleen hyvinkin valoisan tulevaisuuden, oikeastaan herra Bennetin ilkeän luonteen vuoksi.
Kaikkitietävä kertoja myös selkeästi osoittaa tämän virheen kertomalla että Mary olisi kyllä ryhtynyt rouva Collinsiksi, jos häntä olisi siihen ohjattu. Vanhemmat eivät vaan mieti asiaa ollenkaan laiminlyödyn Mary-tyttären kannalta eivätkä tuo esille Maryn soveltuvuutta papinrouvaksi vaan antavat Collinsin liehitellä Lizzyä turhaan, isä jopa hyvin päättäväisenä siitä, ettei anna rakasta tytärtään noin höpsölle miehelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistaakseni Mr. Bennet nai vaimonsa tämän kauneuden ja muiden ulkoisten avujen takia, eli lankesi itse Lydian kaltaiseen tyttöön. Ehkä siksi Lydian ja Kittyn tekemisiä katsotaan läpi sormien kun ovat kuin äitinsä nuorena.
Kaunein tytöistä on Jane, se kerrotaan moneen kertaan. Eloisimpia ja siinä mielessä ehkä eniten äidin kaltaisia ovat Lizzy ja Lydia, joista toinen on isän ja toinen äidin suosikki. Lizzy ja Lydiahan ovat luonteeltaan samantapaisia, melko hallitsevia persoonia, ja hehän haksahtavat samaan mieheenkin, joskin Lizzy on vanhempi, älykkäämpi ja moraaliltaan korkeampi. Mitä Kittyyn tulee, hän ei ole kenenkään suosikki vaan väliinputoaja Maryn lailla.
Lydia on enemmän esimerkki siitä, miksi tyttöjä ei pidä päästää seuraelämään liian nuorina. Lizzykin on ehkä ollut yhtä höpsö 15-vuotiaana, mutta on elänyt siinä iässä vielä lapsuutta kodin piirissä, niin ei ole päässyt nolaamaan itseään. Ja tuossa 20-vuotiaana hän on jo paljon kypsempi ja järkevämpi kuin pikkusisko Lydia. Kirjassahan ei kerrota, missä iässä vanhemmat tytöt pääsivät mukaan seuraelämään, mutta vähän vaikuttaa siltä, että eivät kovin nuorina. Monessa perheessähän pidetään lapsia sillä lailla yhdessä nipussa, että vanhemmat lapset ovat lapsen asemassa paljon pitempään kuin nuorimmat, jotta vanhemmat pääsevät helpolla kun ei tarvitse sopeuttaa perhe-elämää sekä isompien että pienempien tarpeisiin. Pienimmät taas saavat siirtyä aikuisempaan elämään hyvinkin nuorina, kun se käy vanhempien lasten kannalta välttämättömäksi. Tuossa perheessä on tuskin riittänyt intoa ja energiaa viedä tyttöjä asianmukaisesti yksi kerrallaan aikuisten juhliin ja jättää aina (pelkästään) nuorempia lapsia kotiin, vaikka mankuvat mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistaakseni Mr. Bennet nai vaimonsa tämän kauneuden ja muiden ulkoisten avujen takia, eli lankesi itse Lydian kaltaiseen tyttöön. Ehkä siksi Lydian ja Kittyn tekemisiä katsotaan läpi sormien kun ovat kuin äitinsä nuorena.
Kaunein tytöistä on Jane, se kerrotaan moneen kertaan. Eloisimpia ja siinä mielessä ehkä eniten äidin kaltaisia ovat Lizzy ja Lydia, joista toinen on isän ja toinen äidin suosikki. Lizzy ja Lydiahan ovat luonteeltaan samantapaisia, melko hallitsevia persoonia, ja hehän haksahtavat samaan mieheenkin, joskin Lizzy on vanhempi, älykkäämpi ja moraaliltaan korkeampi. Mitä Kittyyn tulee, hän ei ole kenenkään suosikki vaan väliinputoaja Maryn lailla.
Lydia on enemmän esimerkki siitä, miksi tyttöjä ei pidä päästää seuraelämään liian nuorina. Lizzykin on ehkä ollut yhtä
Juuri näin, tuossa perheessä on into ja energia lastenkasvatukseen hiipunut sitä mukaa kun poikatoiveet kariutuivat kerran toisensa jälkeen.
Mietin tuossa jokunen sivu takaperin, että miksi kirjailija on kirjoittanut Maryn ja Kittyn, kun Mary tuntuu olevan kuin vaihdokas ja Kitty Lydian säikky varjo. Juonenkäänteisiin olisivat riittäneet Jane, Lizzy ja Lydia, ja tarinaan olisi voinut kirjoittaa lisäksi kolme tai neljä pienenä kuollutta veljeä.
Mutta Mary ja Kitty ovat tarkemmin mietittynä loistavia hahmoja. He kuvastavat, millaisia ihmisiä kasvaa perheessä, jossa vanhemmat eivät ole kiinnostuneita lapsistaan, ja totta kai he lisäävät herra Bennetin myötäjäistaakkaa, tai siis olisivat lisänneet, jos herra B velvollisuutensa tuossa suhteessa olisi täyttänyt.
Minua kiinnostaa, millainen perheestä olisi muodostunut, jos Marylle ja tämän ahkeruudelle olisi annettu enemmän arvoa. Jos Mary olisi otettu tasavertaisena mukaan Janen ja Lizzyn sisäpiiriin, Lizzy olisi varmasti saanut taivuteltua isänsä palkkaamaan kotiopettajattaren, eikä ainakaan kolmen vanhimman kohdalla olisi isän tarvinnut huokailla, miten hölmöjä ja oppimattomia he ovat. Lizzyhän sanookin, että heillä on käynyt tutoreita, ja että rahasta ei ole asia ollut kiinni.
Miksikähän muuten Lizzy suhtautuu Maryyn niin nurjasti? Onko hän kateellinen Maryn pitkäjänteisyydestä? Verenpaine nousee, kun kertoja selittää Maryn maun ja lahjojen puutetta. Se maku ja lahjatkin syntyvät, kun harjoittelee hyvän opettajan johdolla ja analysoi toisten tekemisiä.
Myös herra Bennet on karikatyyri, mutta jostain syystä sitä ei moni huomaa.
Huomattavasti vähäisempi karikatyyri kuin rouva Bennet. Jos juuri kukaan ei huomaa, vika ei aina ole pelkän lukijan, vaan myös kirjoittajan. Toki osa lukijoista haluaa esittää muita älykkäämpää "huomatessaan" asioita, joita ei ehkä olekaan.
"Kerro toki! Kuuntelen mielelläni."
Ei oikein vaikuta siltä, koska et huomannut tekstistäni kohtaa "epäjohdonmukaisuuksia on tässäkin ketjussa tuotu ilmi". Et siis ole lukenut ketjua.
Vierailija kirjoitti:
Myös herra Bennet on karikatyyri, mutta jostain syystä sitä ei moni huomaa.
Huomattavasti vähäisempi karikatyyri kuin rouva Bennet. Jos juuri kukaan ei huomaa, vika ei aina ole pelkän lukijan, vaan myös kirjoittajan. Toki osa lukijoista haluaa esittää muita älykkäämpää "huomatessaan" asioita, joita ei ehkä olekaan.
Tuon ajan mittapuulla on melkoinen asia, että herra Bennet aktiivisesti sabotoi Lizzyn avioliittomahdollisuuksia. Hänhän taitavasti myrkyttää ilmapiirin mr. Collinsin suhteen jo ennen kuin tämä on edes saapunut paikalle, vastatessaan Lizzyn tiedusteluun, että mrCollins on järkevän vastakohta. Olisihan siihen voinut sanoa jotain muutakin, vaikka että onhan sillä vähän hassu tyyli, mutta ehkä sydän paikallaan, tai jotain. Ja myöhemmin hän ei lainkaan edes pohdi tai selvitä, voisiko Darcysta saada kelpo aviomiehen, vaan ensin naureskellen lyttää koko ajatuksen, ja myöhemmin korostaa Darcyn epämiellyttävyyttä. Lopussa vielä yrittää taivutella Lizzyn hylkäämään kosinnan, johon Lizzy on jo suostunut.
Nyt kun olen itse suunnilleen herra Bennetin iässä, minusta hän näyttää suhtautuvan Lizzyyn vähän kuin koiranpentuun, hauskana seurana mutta myös omaisuutenaan. Hän selvästi haluaa pitää Lizzyn kotona oman mukavuutensa vuoksi eikä liiemmin mieti, mitä se tarkoittaa Lizzyn loppuelämän kannalta. Lizzy itse herää tarinan aikana huomaamaan asian, kun hän pohtii Janelle, että voi kenties vielä joskus tavata uuden mr. Collinsin, tai opettaa Janen lapsia soittamaan huonosti pianoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös herra Bennet on karikatyyri, mutta jostain syystä sitä ei moni huomaa.
Huomattavasti vähäisempi karikatyyri kuin rouva Bennet. Jos juuri kukaan ei huomaa, vika ei aina ole pelkän lukijan, vaan myös kirjoittajan. Toki osa lukijoista haluaa esittää muita älykkäämpää "huomatessaan" asioita, joita ei ehkä olekaan.
Tuon ajan mittapuulla on melkoinen asia, että herra Bennet aktiivisesti sabotoi Lizzyn avioliittomahdollisuuksia. Hänhän taitavasti myrkyttää ilmapiirin mr. Collinsin suhteen jo ennen kuin tämä on edes saapunut paikalle, vastatessaan Lizzyn tiedusteluun, että mrCollins on järkevän vastakohta. Olisihan siihen voinut sanoa jotain muutakin, vaikka että onhan sillä vähän hassu tyyli, mutta ehkä sydän paikallaan, tai jotain. Ja myöhemmin hän ei lainkaan edes pohdi tai selvitä, voisiko Darcysta saada kelpo aviomiehen, vaan ensin nau
Höppänä Herra Woodhouse suhtautui muuten Emmaan juuri noin. Hän ei voinut elää ilman söpöä Emmaa viihdyttämässä itseään.
Täytyy myös muistaa, että Jane Austen oli isin tyttö. Isä mahdollisti hänen kirjoittamisensa, antoi hänen käyttöönsä koko kirjastonsa ja hoiti yhteydenpidon kustantajiin. Etenkin nuorena Janella oli erittäin musta huumori, ja isänsä ei mitenkään yrittänyt tunkea häntä ajan naisellisten ihanteiden muottiin. Eli ehkä Lizzyn ja isän sanailussa on ripaus Austenia itseään ja tämän isää.