Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten te muut kuusikymppiset jaksatte motivoitua elämään?
26.12.2025 |
Itse olen 62, ja kyllä tuntuu turhalta! Käytännössä jäljellä on 10-15 vuotta järjellisesti laadukasta elämää. Ollaan puolison kanssa ostamassa ns loppuelämän asuntoa kivalla järvinäköalalla, mutta silti on tyhjänpäiväinen fiilis. Ja turha tulla selittämään, että minun vanhempani ysilymppisinä sitä ja tätä! Minulla on myös äiti elossa, ja hänen 85-vuotinen elämänsä on kyllä sen näköistä, että itse en tuollaisia vuosia enää haluaisi kokea. Ollaan siis elämänpolun loppusuoralla ja peräseinä paistaa. Motivaatio alkaa olla kadoksissa.
Kommentit (215)
Emma Thompsonkin teki 66-vuotiaana toimintaelokuvan. Täytän kohta 59v ja katson, että toiminnallisia vuosia voi olla vielä paljonkin, jos Luoja suo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ollut varaa laittaa palkasta sivuun jotain "mahdollista eläke-elämää" ajatellen.
Heh, juuri ohjeistin lapsiani laittamaan jonkun kympin sivuun jo opintorahasta ja opiskeluajan pienistä osa-aikatyön palkoista. Jos tuota jatkaa läpi elämän ja aina tulojen noustessa nostaa sitäkin summaa hiukan, on aivan väkisin miljonääri kuusikymppisenä. Siitä sitten nostelee maltillisesti tuottoja eikä tarvitse edes kajota pääomaan.
Paitsi sitten, kun käykin huonosti ennen aikojaan ja joutuu käyttämään säästönsä, eikä enää pysty aloittamaan alusta.
Höpsis. Ei käy huonosti, ja vaikka kävisi, niin silloinhan siitä rahasta sitten on iloa, kun ei joudu pulaan. Helpompi aloittaa alusta, kun on osaamista ja kokemusta. Aika nopeasti salkku on sen kokoinen, että jos tulee vaikeammat ajat, riittää, kun realisoi tuottoja, sitten voi myöhemmin jatkaa pääoman kartuttamista siitä, mihin jäi.
Itse aloitin sijoittamisen vasta nelikymppisenä ja nyt reilu kymmenen vuotta myöhemmin on jo oikein mukava pesämuna koossa. Tässä ehtii ennen kuuttakymmentä tulla ihan varakkaaksi vielä.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni on ihan selkeä moka ruveta jo kuusikymppisenä valmistautumaan vanhuuteen. Myydään omakotitalo ja ostetaan joku kaksio kerrostalosta. Kun jäät eläkkeelle, pienessä asunnossa asuminen vailla mitään tekemistä on huono juttu. Ohjeeni on, että pidä vanhat rutiinit niin pitkään kuin mahdollista. Älä jää "odottamaan" vanhuutta sohvan nurkkaan ylisiistiin asuntoosi. Ikääntyessä on erittäin hyvä, jos asiat ovat koko ajan vähän vaiheessa, levällään ja "projektit" kesken. Aivan järkyttävää, kun kuusikymppinen on sitä mieltä, että elämä on ohi ja perälauta näkyvissä. Miettikää jotain nelikymppistä vakavasti sairastunutta, jolla pienet lapset. Hänelle yhdellä viikollakin jäljellä olevaa elämää on merkitystä. Ottakaa opiksi ja säilyttäkää mittasuhteet! T. Leidi 82 v.
No tämä! Ihmettelen suuresti näitä sijoitusalan neuvojia, jotka olettavat, että kuusikymppisenä realisoidaan kaikki ja homma on niinku ohi. Siinähän on kymmeniä vuosia aikaa, jos vähänkään tavallisesti käy! Ei todellakaan ruveta realisoimaan kaikkea tai siirtämään koko omaisuutta jonnekin muka varmaan mutta ei ollenkaan tuottavaan paikkaan. Ja siinä eläkkeelle jäädessähän on hyvätuloiset työvuodet juuri takana, pitäisi siis olla rempattu koti ja hyvä auto ja laadukkaat vaatteet eikä akuuttia rahan tarvetta juurikaan. Aikanaan sitten tulee tietenkin auton vaihtoja ja uusia remonttitarpeita sun muuta isompaa, mutta ei sitä nyt vuosikymmeniä etukäteen tarvitse ennakoida.
Ikävuosissa 60-80 on ihan yhtä paljon aikaa kuin ikävuosissa 30-50. Siinä ehtii vaikka mitä. Jos fiksusti elää, on ihan mahdollista, että hyviä vuosia on sen jälkeenkin toistakymmentä kappaletta jäljellä. Ei ole varmaa, mutta on täysin mahdollista. Sen sijaan on varmaa, että jos kiireellä törsää koko omaisuutensa heti kuusikymppisenä, niin ne sen jälkeen jäljellä olevat vuodet ovat köyhyyden voimakkaan vaikutuksen alaista aikaa. En minä ainakaan halua sellaista, haluaako joku muu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni on ihan selkeä moka ruveta jo kuusikymppisenä valmistautumaan vanhuuteen. Myydään omakotitalo ja ostetaan joku kaksio kerrostalosta. Kun jäät eläkkeelle, pienessä asunnossa asuminen vailla mitään tekemistä on huono juttu. Ohjeeni on, että pidä vanhat rutiinit niin pitkään kuin mahdollista. Älä jää "odottamaan" vanhuutta sohvan nurkkaan ylisiistiin asuntoosi. Ikääntyessä on erittäin hyvä, jos asiat ovat koko ajan vähän vaiheessa, levällään ja "projektit" kesken. Aivan järkyttävää, kun kuusikymppinen on sitä mieltä, että elämä on ohi ja perälauta näkyvissä. Miettikää jotain nelikymppistä vakavasti sairastunutta, jolla pienet lapset. Hänelle yhdellä viikollakin jäljellä olevaa elämää on merkitystä. Ottakaa opiksi ja säilyttäkää mittasuhteet! T. Leidi 82 v.
No tämä! Ihmettelen suuresti näitä sijoitusalan neuvojia, jotka olettavat, että
Höpö höpö. Elämänlaatu ja jaksaminen on vanhuusvuosina täyttä kuraa.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ylipainolta, koska tuskin masennusta asunnonostoaikeiden vuoksi.
Sinun juttusi kuulostaa läskipäisen aivoituksilta. Laihduta sinä se pääsi ensin, jospa sitten ajatukset alkaisivat virrata terveellä tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun on pitkäaikaistyötön jo kauan ennen eläkeikää, niin ei tarvitse käydä läpi sitä eläkkeelle jäämisen muutosta. Itse jos pääsen eläkkeelle, niin käytännössä yhtään mikään ei muutu.
Minua pelottaa se, että eläkkeellä rahaa on käytössä vieläkin vähemmän kuin pitkäaikaistyöttömänä.
Minulla tuplaantui nettotulot eläkkeelle jäätyä. Ennen pitkähköä työmarkkinatukea kiitos ikärasismin ja sitä edeltävää ansiosidonnaista mulla oli yli 30 v työansiot, joista sain eläkkeen.
Vierailija kirjoitti:
Olen 61-vuotias ja mielenkiinnolla olen mukana sekopäisessä työelämässä, jossa käänteitä riittää joka suuntaan. Uteliaana odotan, että mitä ensi vuonna tapahtuu ja mikä on oma roolini siinä ja miten pitkään saan jatkaa ennenkuin potkitaan pois. Henkisesti valmistaudun eläkkeelle jäämiseen joko eläkeiän koittaessa tai kun joudun irtisanotuksi. Miehen kanssa on jo tehty eläkesuunnitelmia. Aika näyttää toteutuvatko ne vai päivitämmekö suunnitelmat uusiksi.
Minullapa oli yli 30-vuotinen työura firmassa, jossa oli jatkuvasti joku organisaatiomuutos päällä. Yhtä ja samaa osastoa yhdellä ja samalla nimellä taisi olla vain joku pari vuotta, toki välillä oli muutama toimipaikan vaihtokin, mutta eipä käynyt työnteko tylsäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni on ihan selkeä moka ruveta jo kuusikymppisenä valmistautumaan vanhuuteen. Myydään omakotitalo ja ostetaan joku kaksio kerrostalosta. Kun jäät eläkkeelle, pienessä asunnossa asuminen vailla mitään tekemistä on huono juttu. Ohjeeni on, että pidä vanhat rutiinit niin pitkään kuin mahdollista. Älä jää "odottamaan" vanhuutta sohvan nurkkaan ylisiistiin asuntoosi. Ikääntyessä on erittäin hyvä, jos asiat ovat koko ajan vähän vaiheessa, levällään ja "projektit" kesken. Aivan järkyttävää, kun kuusikymppinen on sitä mieltä, että elämä on ohi ja perälauta näkyvissä. Miettikää jotain nelikymppistä vakavasti sairastunutta, jolla pienet lapset. Hänelle yhdellä viikollakin jäljellä olevaa elämää on merkitystä. Ottakaa opiksi ja säilyttäkää mittasuhteet! T. Leidi 82 v.
Samaa mieltä.
Me ostimme 62v:nä talon ulkomailta joten emme Suomessa tarvitse kuin korkeintaan sen kaksion muutamaa lomaviikkoa varten - jos sitäkään. Vielä ei olla luovuttu Suomen talostakaan
Tätä uutta ihanaa elämää eletty nyt 3 vuotta. Kunto on kasvanut kohisten, mieli virkistynyt, paino pudonnut ja kivut loppuneet elämänmuutoksen ja ilmastonvaihdoksen myötä!
Te ketkä kirjoittelette tähän lankaan, oliko teillä näitä samoja tunteita esim 45-55 vuotiaana vai puhkesiko ne kaikki kun täytitte juuri sen 60 vuotta? Tai vähän päälle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritän pysytellä terveenä ja normaalipainoisena. Teen monenlaista, nautin kun siihen on aikaa. Elämä on ihanaa, olen onnellisempi kuin koskaan.
Minä olen myös huomannut omissa vanhemmissani tuon, että vasta päälle 60 v alkaneet puhua kuolemaan ja sairastumiseen liityvistä asioista. Alle 60 vuotiaana - EI MITÄÄN tuollaisia puheita.
Äitini "vitsailee" jatkuvasti siitä, että mitä hänen tavaroilleen käy sitten kun hän kuolla kupsahtaa ja puhuu jostain testamenteista ja miten lapset pärjää jne, ettei meidän sit tartte olla huolissaan....
Isälläni taas näkyy sitä kautta, että muistelee enemmän menneitä ja kyselee jatkuvasti "missä iässä " se ja se kuoli ja miten. Ja isäni vaimo kans alkanut puhua noita, vasta sanoi että "ei sitä koskaan tiedä milloin sitä itse lähtee"...
Voisi olettaa sit et päällä 60v jotain tapahtuu ja ihmiset alkavat miettiä omaa poislähtöäänsä tältä planeelta mutta ei kuitenkaan sitä aikaisemmin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistäs jotkut vanhukset repii sen elämänilon? Itselläni yks tuttu päälle 90v just tommonen. Vähän sellainen lapsenmielinen tyyppi ollut aina.
Tässä on erittäin suuri mahdollisuus, että täälläkin alkaa sotatoimet. Kaikki suunnitelmat ovat turhia, kun sota muuttaa niin paljon.
Lamaantua ja masentua asiasta ei toki pidä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käytättekö paljon somea? Itse kun ahdistavia ajatuksisa kuolemanpelosta j a sairastumisesta vaikk a olen puolet nuorempi. jotenkin tuntuu et myös nykaika aiheuttaa tätä. Meitä jatkuvasti pelotellaan kaikella.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni on ihan selkeä moka ruveta jo kuusikymppisenä valmistautumaan vanhuuteen. Myydään omakotitalo ja ostetaan joku kaksio kerrostalosta. Kun jäät eläkkeelle, pienessä asunnossa asuminen vailla mitään tekemistä on huono juttu. Ohjeeni on, että pidä vanhat rutiinit niin pitkään kuin mahdollista. Älä jää "odottamaan" vanhuutta sohvan nurkkaan ylisiistiin asuntoosi. Ikääntyessä on erittäin hyvä, jos asiat ovat koko ajan vähän vaiheessa, levällään ja "projektit" kesken. Aivan järkyttävää, kun kuusikymppinen on sitä mieltä, että elämä on ohi ja perälauta näkyvissä. Miettikää jotain nelikymppistä vakavasti sairastunutta, jolla pienet lapset. Hänelle yhdellä viikollakin jäljellä olevaa elämää on merkitystä. Ottakaa opiksi ja säilyttäkää mittasuhteet! T. Leidi 82 v.
Joo ja ei. Mun siskoni täytti just 70. Jäi pois työelämästä vasta tän vuoden alussa. Hän muuttaa nyt rivitaloasunnostaan pieneen kerrostalokaksioon. Ja yksinkertaisesti siksi, että hän viettää suurimman osan ajastaan talviasuttavalla mökillään. Ei ole enää vuosikausiin jaksanut paneutua rivaripihansa hoitamiseen, mutta siellä mökillä hän on innokas puutarhuri. Asunnon kaupungissa haluaa kuitenkin pitää, jotta ei tarvitse meikäläisenkään sohvalla majailla silloin, kun täällä käy. Sitäpaitsi siellä mökillä ei talviasuttavuudesta huolimatta voi olla kirjoilla eikä hän halua itselleen mitään poste restante -osoitettakaan. Mökillä hänellä on vaikka kuinka paljon tekemistä, mutta kotona ei oikein mitään, joten on aivan sama, onko se koti 4h+k vai 2h+k.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ollut varaa laittaa palkasta sivuun jotain "mahdollista eläke-elämää" ajatellen.
Heh, juuri ohjeistin lapsiani laittamaan jonkun kympin sivuun jo opintorahasta ja opiskeluajan pienistä osa-aikatyön palkoista. Jos tuota jatkaa läpi elämän ja aina tulojen noustessa nostaa sitäkin summaa hiukan, on aivan väkisin miljonääri kuusikymppisenä. Siitä sitten nostelee maltillisesti tuottoja eikä tarvitse edes kajota pääomaan.
Paitsi sitten, kun käykin huonosti ennen aikojaan ja joutuu käyttämään säästönsä, eikä enää pysty aloittamaan alusta.
Höpsis. Ei käy huonosti, ja vaikka kävisi, niin silloinhan siitä rahasta sitten on iloa, kun ei joudu pulaan. Helpompi aloittaa alusta, kun on osaamista ja kokemusta. Aika n
Minä tunsin aikoinani - 80-luvulta lähtien - paljon ihmisiä, jotka sijoittelivat ja suunnittelivat tulevaisuuttaan ja kertoivat muun muassa jäävänsä eläkkeelle 50-vuotispäivänään. Yksikään heistä ei ole jäänyt ennen varsinaista eläkeikäänsä, poislukien tietysti ne, jotka tekivät sen kuolemalla.
Sijoittaminen on aina riski. Monesta syystä ja varsinkin syiden yhdistelmien vuoksi omaisuus voi mennä kokonaan. Jos myös työkyky häviää, voi joutua syömään sijoituksensa ja sitten tyytymään rahattomuuteen. Myös sinulle voi käydä niin, vaikka kuinka lujasti uskot ja uskottelet itsellesi. Teitä sataprosenttisesti tulevaisuutensa turvanneita on vain nimettömillä keskustelupalstoilla.
Tilastollisesti omalla kohdalla 35-40 vuotta jäljellä. Hohhoijaa.
N64
En tiedä miten kuusikymppinen jaksaa motivoitua elämään, kun minä 45-vuotiaskaan en jaksa. Toivon hartaasti vakavaa sairautta, joka ei tappaisi, mutta joka johtaisi pikaiseen työkyvyttömyyseläkkeeseen. Tästä voi jokainen päätellä motivaationi työelämään.
Kuulostaa masennukselta monen kohdalla.
Alue: Aihe vapaa
Mielestäni on ihan selkeä moka ruveta jo kuusikymppisenä valmistautumaan vanhuuteen. Myydään omakotitalo ja ostetaan joku kaksio kerrostalosta. Kun jäät eläkkeelle, pienessä asunnossa asuminen vailla mitään tekemistä on huono juttu. Ohjeeni on, että pidä vanhat rutiinit niin pitkään kuin mahdollista. Älä jää "odottamaan" vanhuutta sohvan nurkkaan ylisiistiin asuntoosi. Ikääntyessä on erittäin hyvä, jos asiat ovat koko ajan vähän vaiheessa, levällään ja "projektit" kesken. Aivan järkyttävää, kun kuusikymppinen on sitä mieltä, että elämä on ohi ja perälauta näkyvissä. Miettikää jotain nelikymppistä vakavasti sairastunutta, jolla pienet lapset. Hänelle yhdellä viikollakin jäljellä olevaa elämää on merkitystä. Ottakaa opiksi ja säilyttäkää mittasuhteet! T. Leidi 82 v.