Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Evijärvellä kokoontui kymmeniä naisia, jottei tarvitsisi olla jouluaattona yksin

Vierailija
25.12.2025 |

Evijärvellä vietettiin kaikille avointa jouluaaton juhlaa. Yhdessäolo toi monille iloa ja kaivattua piristystä jouluun.

Kaikkiaan paikalle saapui kuutisenkymmentä naista nauttimaan jouluateriasta, ohjelmasta sekä tapaamaan toisia. Muiden tapaaminen ja yhdessäolo olikin monelle tärkeä vaikutin, sillä muutoin joulu sujuisi yksin kotona. Virva Mäkinensaapui paikalle sosiaalisista syistä.

Olisin viettänyt joulun yksin ilman tätä tapahtumaa. On todella lämmittävää, että tällainen järjestettiin. Olen ollut monta joulua yksin, ja se ei ole mukavaa. Silloin ei oikein voi tehdä muuta kuin katsoa haikealla mielellä televisiosta jouluohjelmia ja täyttää ristisanoja.

Yksinäisyys on nostanut toisinaan Mäkisessä pintaan voimakkaita tunteita.

Itkukin on tullut useita kertoja. Kun tuntuu oikein pahalta, käännän ajatukset hyviin ja mukaviin tapahtumiin elämän varrelta, se helpottaa ja piristää mieltä.

Hän toivoo ihmisen huomioivan ja välittävän ylipäätään enemmän toisistaan.

Yksinäisyys on yhteiskunnassamme suuri ongelma, monet kaipaavat toisen ihmisen seuraa.

---

Onneksi naiset ovat voimakkaita, itsenäisiä ihmisiä eivätkä kaipaa toisten seuraa, varsinkaan miesten.

Kuinkahan moni näistäkin on tuhonnut ystäväsuhteensa kun ryhmällä naisia on ollut menopaussi samaan aikaan, eikä naiset ole tottuneet sanomaan "anteeksi"

Kommentit (319)

Vierailija
241/319 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Mistä sinä tiedät miten joku nainen täällä ajattelee? Miksu yleistät naisia? Minä ajattelen pahaa ap:sta ja muista naisia halveksivia ketjuja ja kommentteja suoltavista miehistä, mutta muista miehistä ajattelen hyvää tai neutraalia."

Voin laskea jo kymmeniä kommentteja tässä viestiketjussa, jossa naiset ovat huutaneet "kaikki miehet"😅😅

Vierailija
242/319 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulisi miestenkin tarvitsevan ystäviä. Sen lisäksi sillä uudella tuttavuudella voi olla kiva sisko tai serkku, joka kiinnostuu miehestä. 

--

Ja mitä siitä jos se kiinnostuisi miehestä?

Hän varastaisi miehen rahat, tuhoaisi elämän? Haukkuisi miehen tällä palstalla keksityillä tarinoilla päivittäin? Pettäisi ja tekisi käenpoikasia? Uhriutuisi jos joutuisi joskus pesemään miehen paidan tai laittamaan ruokaa?

Naaras on miehelle pelkkä riski. Taloudellinen, henkinen ja fyysinen. Naaras vain kuluttaa.

Onko sinusta outoa jos naiset eivät halua olla missään tekemisissä ihmisen kanssa joka ajattelee heistä näin?

Onko outoa etteivät miehet halua olla tekemisissä naaraan kanssa joka on tuollainen?

Mene nyt haukkumaan miehiä sinne vanukasketjuun, tai vaikka eilisiin "mies pila

Ovatko kaikki naiset mielestäsi kuvailemasi kaltaisia? Vievät rahasi, tuhoavat elämäsi, lapset ovat käenpoikasia ja mitä näitä olikaan. Miksi sinä haikailet naisten perään kun ovat näin hirveitä kaikki?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
243/319 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mistä sinä tiedät miten joku nainen täällä ajattelee? Miksu yleistät naisia? Minä ajattelen pahaa ap:sta ja muista naisia halveksivia ketjuja ja kommentteja suoltavista miehistä, mutta muista miehistä ajattelen hyvää tai neutraalia. 

--

Varmasti naaraat ajattelevat hyvää ja ovat kaikki onnellisiakin. 

Senhän näkee näistä ketjuista joita teette palstalle. Jokainen on oikea hyvän mielen ketju, eikä missään haukuta miehiä.

Vierailija
244/319 |

Ei kukaan nainen ole pyytänyt sua olemaan tekemisissä kanssaan. Päin vastoin sua on neuvottu järjestämään tapahtuma yksinäisille miehille, niin saat sinne seuraa niin että ei tarvitse olla tekemisissä naisten kanssa eikä myöskään yksinäinen.

Se olisi proaktiivinen tapa päästä eroon yksinäisyydestä, toisin kuin se, että uliset palstalla siitä, kun muut yksinäiset ihmiset (joukossa sekä miehiä että naisia) järjestivät ihan itse itselleen tapahtuman, jossa heillä oli toisistaan seuraa.

Vierailija
245/319 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi olet täällä jos kaikki lukemasi kommentit ovat mielestäsi miesvihaa?

Omat naaraskommenttisi ovat naisia halveeraavia.

--

Miten se halveeraa naisia?

Eläimistä käytetään naarasnimitystä, ei naisista joten tahallasi ärsytät tällä naisia, miksi?

Odotan vastaustasi.

Vierailija
246/319 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikä luulet ap olevan omasta mielestä syynä siihen, etteivät naiset kiinnostu sinusta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
247/319 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Mistä sinä tiedät miten joku nainen täällä ajattelee? Miksu yleistät naisia? Minä ajattelen pahaa ap:sta ja muista naisia halveksivia ketjuja ja kommentteja suoltavista miehistä, mutta muista miehistä ajattelen hyvää tai neutraalia."

Voin laskea jo kymmeniä kommentteja tässä viestiketjussa, jossa naiset ovat huutaneet "kaikki miehet"😅😅

Laitatko viitteitä kommenttinumeroihin, kiitos.

Vierailija
248/319 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ovatko kaikki naiset mielestäsi kuvailemasi kaltaisia? Vievät rahasi, tuhoavat elämäsi, lapset ovat käenpoikasia ja mitä näitä olikaan. Miksi sinä haikailet naisten perään kun ovat näin hirveitä kaikki?

--

- Jos 30% makeisista on myrkytetty, kannattaako ottaa riskiä jotta löytäisi makeisen joka ei ole.

- Ei kaikki naiset (aina nainen)

- Choose the rabid badger

Kuka väitti että minä "haikailen naisten perään" ? Haikailevatko naaraat miesten perään kun puhuvat niistä palstalla? Oliko metoo ja choose the bear vain miesten perään itkemistä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
249/319 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi olet täällä jos kaikki lukemasi kommentit ovat mielestäsi miesvihaa?

Omat naaraskommenttisi ovat naisia halveeraavia.

--

Miten se halveeraa naisia?

Eläimistä käytetään naarasnimitystä, ei naisista joten tahallasi ärsytät tällä naisia, miksi?

Odotan vastaustasi.

Miksi väität, että ihmiset olisivat jotain muuta kuin eläimiä?

- eri

Vierailija
250/319 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Spermaviemäripoikako se täällä taas kiukuttelee? Koitan nyt viettää hyvä ja rauhallinen joulu. Alaikäiset naiset ovat tyttöjä ja vanhemmat naiset eivät korviaan lotkauta sille, mitä mieltä joku random on netissä. Te nuoremmat kenkikää heti pihalle jos joku livenä yrittää töykeillå, ei sellaiseen kannata tuhlata yhtään aikaa. 😊

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
251/319 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

huh huh mitä soopaa näissä kommenteissa. Joku inkkeli käyttää joulunsa tällaiseen. Surullista. 

Vierailija
252/319 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Mistä sinä tiedät miten joku nainen täällä ajattelee? Miksu yleistät naisia? Minä ajattelen pahaa ap:sta ja muista naisia halveksivia ketjuja ja kommentteja suoltavista miehistä, mutta muista miehistä ajattelen hyvää tai neutraalia."

Voin laskea jo kymmeniä kommentteja tässä viestiketjussa, jossa naiset ovat huutaneet "kaikki miehet"😅😅

Missä? Lainaa yksi.

Samalla vaivalla näytä minulle ketju jonka naiset ovat aloittaneet pilkatakseen miehiä jotka järjestävät tapahtuman voidakseen viettää joulua yhdessä. 

Jos löydät niin tuomitsen täysin molemmat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
253/319 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mikä luulet ap olevan omasta mielestä syynä siihen, etteivät naiset kiinnostu sinusta?

sosiaalinen ahdistus

Vierailija
254/319 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi olet täällä jos kaikki lukemasi kommentit ovat mielestäsi miesvihaa?

Omat naaraskommenttisi ovat naisia halveeraavia.

--

Miten se halveeraa naisia?

Eläimistä käytetään naarasnimitystä, ei naisista joten tahallasi ärsytät tällä naisia, miksi?

Ihminen on eläin joten....

Käytän termiä koska haukuitte pedariksi kun "nainen" termiä käytettiin 17v naaraasta. Otin opikseni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
255/319 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

huh huh mitä soopaa näissä kommenteissa. Joku inkkeli käyttää joulunsa tällaiseen. Surullista. 

saa naisilta huomiota.

Näytä aiemmat lainaukset

En lukenut koko ketjua, kun tässä olikin tarkoitus hakea vain miehet vastaan naiset riitaa. Suomessa joulun aikaan varmasti yksinäisyys korostuu, koska meillä perinteisesti joulua vietetään perheen ja suvun kanssa eikä niinkään kavereiden kanssa. Vaikka muulloin ystäviä ja kavereita olisikin eli ei olisi yksinäinen, niin jouluna sitten saattaa olla yksinäinen, koska ne ystävät ja kaverit viettävät joulua omien perheidensä ja sukulaistensa kanssa. Veikkaan, että USAssa kiitospäivä on vähän samanlainen eli ystävien ja kavereiden kanssa sitä vietetään, jos perhettä ja sukua ei ole, ja muussa tapauksessa matkustetaan pitkiäkin matkoja sukulaisten luokse viettämään kiitospäivää. 

Luin tuon lehtiartikkelin ja siellähän tosiaan oli mukana oli myös miehiäkin eli ei ollut vain naisille tarkoitettu. Ehkäpä naisia osallistui tapahtumaan enemmän, koska heille on jollain tavalla luontevampaa osallistua. Itse nautin kyllä joulusta kotona ihan vaan kissan ja koiran kanssa, vaikka olisi ollut tarjolla sukujoulukin, mutta jo niin monet sukujoulut viettäneenä totesin, että kerrankin saan sellaisen joulun, jonka itse haluan. 

Vierailija
257/319 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mistä sinä tiedät miten joku nainen täällä ajattelee? Miksu yleistät naisia? Minä ajattelen pahaa ap:sta ja muista naisia halveksivia ketjuja ja kommentteja suoltavista miehistä, mutta muista miehistä ajattelen hyvää tai neutraalia. 

--

Varmasti naaraat ajattelevat hyvää ja ovat kaikki onnellisiakin. 

Senhän näkee näistä ketjuista joita teette palstalle. Jokainen on oikea hyvän mielen ketju, eikä missään haukuta miehiä.

Tämä ketju on sun tekemä ja vääristelit aiheen haukkuaksesi naisia :D

Oletko oikeasti noin sokea? Syytät toisia juuri siitä mitä itse teet. Tästäkin aiheesta olisit voinut ihan samalla vaivalla aloittaa hyvän mielen ketjun. Se ei sinun ilkeälle mielellesi jostain syystä käynyt. 

Vierailija
258/319 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pahinta tässä netissä naisten haukkumisessa on, että livenä ei voi oikein luottaa yhteenkään mieheen, koska kuka vaan voi olla tämänkin aloituksen takana. Sitten ihmetellään kun naiset ei halua miestä lähelleen.

Onnistuit kääntämään tämänkin asian miehiin, mutta sivuutit kokonaan naisten asiattoman käytöksen tässä ketjussa. Mutta toisaalta naiset käyttäytyvät palstan ulkopuolella aika samoin kuin palstalla, joten palstahaukkujanaisen kyllä tunnistaa kylilläkin🤣🤣

Asiattoman käytöksen? Miten naisten pitäisi käyttäytyä naisia haukkuvassa ketjussa? Haukkua naisia itsekin vai? Oletko ikinä kuullut sanontaa "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan?"

Ja kyllä, myös kylillä käyttäydyn samoin. Jos ap alkaisi livenä pilkkaamaan yksinäisiä ihmisiä niin minä puolustaisin heitä, e

ap haluaa olla kiukutteleva lapsi jonka tunteet äiti tyynnyttää.

Vierailija
259/319 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi olet täällä jos kaikki lukemasi kommentit ovat mielestäsi miesvihaa?

Omat naaraskommenttisi ovat naisia halveeraavia.

--

Miten se halveeraa naisia?

Eläimistä käytetään naarasnimitystä, ei naisista joten tahallasi ärsytät tällä naisia, miksi?

Odotan vastaustasi.

Vastattu. Minäkin odotan vastausta vaikka kuinka moneen kysymykseen. Naaraat eivät tosin kunnostaudu sillä saralla.

Tämä ei muuten ole yksityiskeskustelu, muidenkin kanssa pitää vaihtaa ajatuksia. Malttia siis tyttönen, et ole maailman napa.

Vierailija
260/319 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ovatko kaikki naiset mielestäsi kuvailemasi kaltaisia? Vievät rahasi, tuhoavat elämäsi, lapset ovat käenpoikasia ja mitä näitä olikaan. Miksi sinä haikailet naisten perään kun ovat näin hirveitä kaikki?

--

- Jos 30% makeisista on myrkytetty, kannattaako ottaa riskiä jotta löytäisi makeisen joka ei ole.

- Ei kaikki naiset (aina nainen)

- Choose the rabid badger

Kuka väitti että minä "haikailen naisten perään" ? Haikailevatko naaraat miesten perään kun puhuvat niistä palstalla? Oliko metoo ja choose the bear vain miesten perään itkemistä?

Ihmeen paljon sinua kuitenkin kiinnostaa aihe, joka ei varsinaisesti kiinnosta. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kolme yksi