Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Evijärvellä kokoontui kymmeniä naisia, jottei tarvitsisi olla jouluaattona yksin

Vierailija
25.12.2025 |

Evijärvellä vietettiin kaikille avointa jouluaaton juhlaa. Yhdessäolo toi monille iloa ja kaivattua piristystä jouluun.

Kaikkiaan paikalle saapui kuutisenkymmentä naista nauttimaan jouluateriasta, ohjelmasta sekä tapaamaan toisia. Muiden tapaaminen ja yhdessäolo olikin monelle tärkeä vaikutin, sillä muutoin joulu sujuisi yksin kotona. Virva Mäkinensaapui paikalle sosiaalisista syistä.

Olisin viettänyt joulun yksin ilman tätä tapahtumaa. On todella lämmittävää, että tällainen järjestettiin. Olen ollut monta joulua yksin, ja se ei ole mukavaa. Silloin ei oikein voi tehdä muuta kuin katsoa haikealla mielellä televisiosta jouluohjelmia ja täyttää ristisanoja.

Yksinäisyys on nostanut toisinaan Mäkisessä pintaan voimakkaita tunteita.

Itkukin on tullut useita kertoja. Kun tuntuu oikein pahalta, käännän ajatukset hyviin ja mukaviin tapahtumiin elämän varrelta, se helpottaa ja piristää mieltä.

Hän toivoo ihmisen huomioivan ja välittävän ylipäätään enemmän toisistaan.

Yksinäisyys on yhteiskunnassamme suuri ongelma, monet kaipaavat toisen ihmisen seuraa.

---

Onneksi naiset ovat voimakkaita, itsenäisiä ihmisiä eivätkä kaipaa toisten seuraa, varsinkaan miesten.

Kuinkahan moni näistäkin on tuhonnut ystäväsuhteensa kun ryhmällä naisia on ollut menopaussi samaan aikaan, eikä naiset ole tottuneet sanomaan "anteeksi"

Kommentit (361)

Vierailija
221/361 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enemmistö sekä miehistä että naisista on kokenut jonkinlaista väkivaltaa elämänsä aikana. Naiset kokevat useammin toistuvaa ja vakavampaa lähisuhdeväkivaltaa.

Miehet ovat tilastollisesti useammin väkivallan tekijöitä parisuhteissa. 

Nuoret naiset ovat erityisen haavoittuvassa asemassa, ja jopa joka viides nuori nainen kokee vakavaa väkivaltaa tai raiskauksen. 

--

Näppärää katsoa vain rikostilastoja, kun tietää hyvin ettei naisia syytetä tai tuomita.

Laita sinä linkki siihen väittämääsi tietoon että naiset ovat väkivaltaisempia kuin miehet.

Perhebarometri, etsi itse. 

Linkki on toimitettu ennenkin, et edes lukisi sitä. :)

Jep, eli ei ole. Kiitos.

Vierailija
222/361 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

El ei ole lähdettä, menepä siis muualle louskuttamaan.

On lähde, perhebarometri. 

Olet iso tyttö, saat käytettyä googlea.

Asenteesi vuoksi en laita suoraa linkkiä. Et nimittäin kiittäisi kun teen sen, etkä ottaisi opiksesi vaan valehtelisit jatkossakin, ja vaatisit linkkiä.

Älä laita joten väitteesi on skeidaa.

ps. kuuluu hyviin tapoihin että väittäjä laittaa linkin

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
223/361 |

Sinä väität, sinä linkität.

Perhebarometri väittää, en minä.

Mistä nuo sinun väitteesi ovat, lähde kiitos.

Vierailija
224/361 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

El ei ole lähdettä, menepä siis muualle louskuttamaan.

On lähde, perhebarometri. 

Olet iso tyttö, saat käytettyä googlea.

Asenteesi vuoksi en laita suoraa linkkiä. Et nimittäin kiittäisi kun teen sen, etkä ottaisi opiksesi vaan valehtelisit jatkossakin, ja vaatisit linkkiä.

Älä laita joten väitteesi on skeidaa.

ps. kuuluu hyviin tapoihin että väittäjä laittaa linkin

No mennään hyvien tapojen mukaan, laittakaa linkki / linkit noihin väitteisiin mitä miehistä esitettiin.

Minä toimitan sitten omani (jonka löytää kun googlaa "perhebarometri")

Vierailija
225/361 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Luulisi miestenkin tarvitsevan ystäviä. Sen lisäksi sillä uudella tuttavuudella voi olla kiva sisko tai serkku, joka kiinnostuu miehestä. 

--

Ja mitä siitä jos se kiinnostuisi miehestä?

Hän varastaisi miehen rahat, tuhoaisi elämän? Haukkuisi miehen tällä palstalla keksityillä tarinoilla päivittäin? Pettäisi ja tekisi käenpoikasia? Uhriutuisi jos joutuisi joskus pesemään miehen paidan tai laittamaan ruokaa?

Naaras on miehelle pelkkä riski. Taloudellinen, henkinen ja fyysinen. Naaras vain kuluttaa.

Onko sinusta outoa jos naiset eivät halua olla missään tekemisissä ihmisen kanssa joka ajattelee heistä näin?

Vierailija
226/361 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

El ei ole lähdettä, menepä siis muualle louskuttamaan.

On lähde, perhebarometri. 

Olet iso tyttö, saat käytettyä googlea.

Asenteesi vuoksi en laita suoraa linkkiä. Et nimittäin kiittäisi kun teen sen, etkä ottaisi opiksesi vaan valehtelisit jatkossakin, ja vaatisit linkkiä.

Jos olisi joku tutkimus ja linkki, linkkaiset sen tänne ilomielin.

Eli ei ole olemassa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
227/361 |

No hyvä on, käytin 5sekkaa aikaa. Tässä on:

https://www.vaestoliitto.fi/uploads/sites/1/2025/04/423b473c-tahdotko-n…

Odotan kaikilta naarailta anteeksipyyntöä.

Vierailija
228/361 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiva tapahtuma, mutta miksi koko ketju on miesvauvojen väninää ja syytöksiä?

Naaraat täällä haukkuvat miehiä, joten en tiedä miksi otat miesvauvat puheeksi.

Aiku odotas... sä olet niitä miesvihaajia.

Miksi olet täällä jos kaikki lukemasi kommentit ovat mielestäsi miesvihaa?

Omat naaraskommenttisi ovat naisia halveeraavia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
229/361 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulisi miestenkin tarvitsevan ystäviä. Sen lisäksi sillä uudella tuttavuudella voi olla kiva sisko tai serkku, joka kiinnostuu miehestä. 

--

Ja mitä siitä jos se kiinnostuisi miehestä?

Hän varastaisi miehen rahat, tuhoaisi elämän? Haukkuisi miehen tällä palstalla keksityillä tarinoilla päivittäin? Pettäisi ja tekisi käenpoikasia? Uhriutuisi jos joutuisi joskus pesemään miehen paidan tai laittamaan ruokaa?

Naaras on miehelle pelkkä riski. Taloudellinen, henkinen ja fyysinen. Naaras vain kuluttaa.

Onko sinusta outoa jos naiset eivät halua olla missään tekemisissä ihmisen kanssa joka ajattelee heistä näin?

Onko outoa etteivät miehet halua olla tekemisissä naaraan kanssa joka on tuollainen?

Mene nyt haukkumaan miehiä sinne vanukasketjuun, tai vaikka eilisiin "mies pilasi joulun" ketjuihin. :)

Vierailija
230/361 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulisi miestenkin tarvitsevan ystäviä. Sen lisäksi sillä uudella tuttavuudella voi olla kiva sisko tai serkku, joka kiinnostuu miehestä. 

--

Ja mitä siitä jos se kiinnostuisi miehestä?

Hän varastaisi miehen rahat, tuhoaisi elämän? Haukkuisi miehen tällä palstalla keksityillä tarinoilla päivittäin? Pettäisi ja tekisi käenpoikasia? Uhriutuisi jos joutuisi joskus pesemään miehen paidan tai laittamaan ruokaa?

Naaras on miehelle pelkkä riski. Taloudellinen, henkinen ja fyysinen. Naaras vain kuluttaa.

Onko sinusta outoa jos naiset eivät halua olla missään tekemisissä ihmisen kanssa joka ajattelee heistä näin?

Torjuva kiintymyssuhdetyyli karkottaa ihmiset ympäriltä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
231/361 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi olet täällä jos kaikki lukemasi kommentit ovat mielestäsi miesvihaa?

Omat naaraskommenttisi ovat naisia halveeraavia.

--

Miten se halveeraa naisia?

Vierailija
232/361 |

Naaraiden luonteen tietäen, eiköhän se ole miesten etu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
233/361 |

Itselläni on kyllä ollut naisia, jotka ovat vieneet rahat tai pettäneet. En silti ajattele kaikista naisista pahaa toisin kuin palstanaiset miehistä.

- eri

Vierailija
234/361 |

Ei ole hänelle outoa. Se on hänelle täysin normaalia tilanne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
235/361 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

El ei ole lähdettä, menepä siis muualle louskuttamaan.

On lähde, perhebarometri. 

Olet iso tyttö, saat käytettyä googlea.

Asenteesi vuoksi en laita suoraa linkkiä. Et nimittäin kiittäisi kun teen sen, etkä ottaisi opiksesi vaan valehtelisit jatkossakin, ja vaatisit linkkiä.

Jos olisi joku tutkimus ja linkki, linkkaiset sen tänne ilomielin.

Eli ei ole olemassa. 

No hyvä on, käytin 5sekkaa aikaa. Tässä on:

https://www.vaestoliitto.fi/uploads/sites/1/2025/04/423b473c-tahdotko-n…

Odotan kaikilta naarailta anteeksipyyntöä.

Ihan yleinen parisuhdetutkimus? Niin?

Vierailija
236/361 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulisi miestenkin tarvitsevan ystäviä. Sen lisäksi sillä uudella tuttavuudella voi olla kiva sisko tai serkku, joka kiinnostuu miehestä. 

--

Ja mitä siitä jos se kiinnostuisi miehestä?

Hän varastaisi miehen rahat, tuhoaisi elämän? Haukkuisi miehen tällä palstalla keksityillä tarinoilla päivittäin? Pettäisi ja tekisi käenpoikasia? Uhriutuisi jos joutuisi joskus pesemään miehen paidan tai laittamaan ruokaa?

Naaras on miehelle pelkkä riski. Taloudellinen, henkinen ja fyysinen. Naaras vain kuluttaa.

Onko sinusta outoa jos naiset eivät halua olla missään tekemisissä ihmisen kanssa joka ajattelee heistä näin?

Itselläni on kyllä ollut naisia, jotka ovat vieneet rahat tai pettäneet. En silti ajattele kaikista naisista pahaa toisin kuin palstanaiset miehistä.

- eri

Mistä sinä tiedät miten joku nainen täällä ajattelee? Miksu yleistät naisia? Minä ajattelen pahaa ap:sta ja muista naisia halveksivia ketjuja ja kommentteja suoltavista miehistä, mutta muista miehistä ajattelen hyvää tai neutraalia. 

Vierailija
237/361 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

El ei ole lähdettä, menepä siis muualle louskuttamaan.

On lähde, perhebarometri. 

Olet iso tyttö, saat käytettyä googlea.

Asenteesi vuoksi en laita suoraa linkkiä. Et nimittäin kiittäisi kun teen sen, etkä ottaisi opiksesi vaan valehtelisit jatkossakin, ja vaatisit linkkiä.

Jos olisi joku tutkimus ja linkki, linkkaiset sen tänne ilomielin.

Eli ei ole olemassa. 

No hyvä on, käytin 5sekkaa aikaa. Tässä on:

https://www.vaestoliitto.fi/uploads/sites/1/2025/04/423b473c-tahdotko-n…

Odotan kaikilta naarailta anteeksipyyntöä.

Ihan yleinen parisuhdetutkimus? Niin?

Siellä se lukee. Lähde siis löytyi, kuten vaadittekin.

Oletko tyytyväinen? Loppuiko se väninä?

Vierailija
238/361 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi olet täällä jos kaikki lukemasi kommentit ovat mielestäsi miesvihaa?

Omat naaraskommenttisi ovat naisia halveeraavia.

--

Miten se halveeraa naisia?

Eläimistä käytetään naarasnimitystä, ei naisista joten tahallasi ärsytät tällä naisia, miksi?

Vierailija
239/361 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

voi incel-parkaa, taas naiset osasivat paremmin

Vierailija
240/361 |
25.12.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulisi miestenkin tarvitsevan ystäviä. Sen lisäksi sillä uudella tuttavuudella voi olla kiva sisko tai serkku, joka kiinnostuu miehestä. 

--

Ja mitä siitä jos se kiinnostuisi miehestä?

Hän varastaisi miehen rahat, tuhoaisi elämän? Haukkuisi miehen tällä palstalla keksityillä tarinoilla päivittäin? Pettäisi ja tekisi käenpoikasia? Uhriutuisi jos joutuisi joskus pesemään miehen paidan tai laittamaan ruokaa?

Naaras on miehelle pelkkä riski. Taloudellinen, henkinen ja fyysinen. Naaras vain kuluttaa.

Onko sinusta outoa jos naiset eivät halua olla missään tekemisissä ihmisen kanssa joka ajattelee heistä näin?

Itselläni on kyllä ollut naisia, jotka ovat vieneet rahat tai pettäneet. En silti ajattele kaikista naisista pahaa toisin kuin palstanaiset miehistä.

- eri

Muista, jos vain 70% karkkipussista on myrkytetty, kannattaako miehen ottaa riskiä että löytää myrkyttömän makeisen.... ei kannata.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kolme kahdeksan