Mikä on parasta lapsettomuudessa? Rauha? Siisti koti? Elintason nousu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsensä nostaminen ylös päin sosioekonomisessa luokassa? Eikös noihin asioihin pidä vaikuttaa vaalipäivänä?

 

 

Eiköhän se vastuu ole itsellä, eikä muilla ihmisillä. Omaa elintasoa muutetaan omilla valinnoilla omassa elämässä.

Ja valinta vaalipäivänä ei mielestäsi ole tällainen? Eihän sulla ole äänioikeutta?

Se, että ei ole lapsia.

Tämä on joka kerta yhtä joutava kysely. Lapseton ei voi tietää, mitä elämä lasten kanssa on. On turha kuvitella, että sitä pystyy jotenkin arvioimaan seuraamalla naapurin lapsiperheen elämää. Ei voi. Perheellinen taas tietää, mitä elämä ilman lapsia on. Lapsi tuo leivän tullessaan ja perheelliset miehet ovat keskimäärin varakkaampia, kuin perheettömät. Oma jälkikasvu motivoi tarvittaessa vaikka mihin. Niin se vain menee. 

Vierailija kirjoitti:

Ei minun elintasoni ole ainakaan noussut, ja tuskin nouseekaan vanhempieni yli. Heillä oli minun ikäisenä jo (toisella) tutkinto valmis, vakituiset työt joissa on käytännössä ollut nyt koko nousujohteisen uransa, yhteinen oma koti (laina) ja lemmikit, autot, ja tietysti toisensa. Lienee kahden vakituisen tulon vaikutus elintasoon suurempi kuin yhden lapsettoman tulot (olemattomat/matalat tulot, koska töitä, varsinkaan oman alan töitä, ei juuri ole.)

Teeppä tuohon lapsi ja ihmettele sitten mihin rahat riittää 😂

Lapsettomuudessa parasta oli oma aika,. Ylettömän paljon vain unta ja oleilua! Sitä kuvitteli tarvitsevansa niin paljon, mutta samalla tunsi ja tiesi, että merkityksellinen elämä sisältäisi myös lasten saannin. Sain lapset ja kasvatin heidät. Nyt on taas omaa aikaa runsaasti, mutta siitä pienempi osa kuluu lepoon ja silti olo on energinen.

Mulla on kaksi lasta mutta he asuvat isällään. Erkanin perheestä kun lapset olivat 8- ja 10-vuotiaat. Halusin mieluummin omaa rauhaa enkä siivota toisten jälkiä. En myöskään halunnut kokata koko ajan jotain järkevää ja ravitsevaa. Enkä halunnut taistella siitä, etteivät lapset söisi epäterveellisiä herkkuja kun en jaksa kokata Elämä lasten kanssa on yhtä paskaa, sanon minä, pelkkää huonoksi ihmiseksi itsensä kokemista 24/7, kun he siinä silmiesi alla toimivat koko ajan väärin Esim. esikoinen ei aina saa lähdettyä kouluun, on nyt lukion toisella ahdistuisin aivan liikaa, jos olisin paikalla. 

Etänä tää sujuu ihan hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on joka kerta yhtä joutava kysely. Lapseton ei voi tietää, mitä elämä lasten kanssa on. On turha kuvitella, että sitä pystyy jotenkin arvioimaan seuraamalla naapurin lapsiperheen elämää. Ei voi. Perheellinen taas tietää, mitä elämä ilman lapsia on. Lapsi tuo leivän tullessaan ja perheelliset miehet ovat keskimäärin varakkaampia, kuin perheettömät. Oma jälkikasvu motivoi tarvittaessa vaikka mihin. Niin se vain menee. 

Itse lapsettomana tiedän kyllä tasan tarkkaan mistä "jään paitsi" ilman lapsia ja mitä se vaatii,  senhän takia olen valinnutkin elämän ilman lapsia. Tiedän sen jopa paremmin kuin useimmat ketkä ovat hankkineet lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on joka kerta yhtä joutava kysely. Lapseton ei voi tietää, mitä elämä lasten kanssa on. On turha kuvitella, että sitä pystyy jotenkin arvioimaan seuraamalla naapurin lapsiperheen elämää. Ei voi. Perheellinen taas tietää, mitä elämä ilman lapsia on. Lapsi tuo leivän tullessaan ja perheelliset miehet ovat keskimäärin varakkaampia, kuin perheettömät. Oma jälkikasvu motivoi tarvittaessa vaikka mihin. Niin se vain menee. 

Kai sen nyt omasta lapsuudesta muistaa, jos eli monilapsisessa perheessä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kaksi lasta mutta he asuvat isällään. Erkanin perheestä kun lapset olivat 8- ja 10-vuotiaat. Halusin mieluummin omaa rauhaa enkä siivota toisten jälkiä. En myöskään halunnut kokata koko ajan jotain järkevää ja ravitsevaa. Enkä halunnut taistella siitä, etteivät lapset söisi epäterveellisiä herkkuja kun en jaksa kokata Elämä lasten kanssa on yhtä paskaa, sanon minä, pelkkää huonoksi ihmiseksi itsensä kokemista 24/7, kun he siinä silmiesi alla toimivat koko ajan väärin Esim. esikoinen ei aina saa lähdettyä kouluun, on nyt lukion toisella ahdistuisin aivan liikaa, jos olisin paikalla. 

Etänä tää sujuu ihan hyvin.

Ja siis nautin eniten omasta rauhasta ja tosiaan siitä, etteivät muut sotke MUN kotiani. Ymmärrän kyllä, että se, missä lapset asuvat, on heidänkin kotinsa, mutta eipä se vähennä yhtään sitäkään, että se on mun kotini myös. Ja sitten joku muu sotkee sitä 😠

Sanoisin, että hiljaisuus ja omatahtinen elämä. 

Rakastan mun kummityttöä (5v), jonka kanssa vietän paljon aikaa. Ihan mahtava tirriäinen ja sanoisin että maailman helpoin lapsi (hyväntuulinen, fiksu, tekee mitä pyydetään jne). Mutta silti aina yökyläilyn jälkeen mietin, että musta ei todellakaan olisi elämään lapsiperhearkea päivästä toiseen. Se on niin intensiivistä ja tottakai lapsen tarpeet menevät omien edelle. Täytyy olla aktiivisesti läsnä koko ajan ja kyllä sitä ääntäkin lähtee. 

Näin pieninä annoksina se on hauskaa, mutta jokapäiväisenä elämänä olisin täysin uupunut ja kuormittunut. Haastavaa/temperamenttista/erityistarpeista lasta en varmasti pystyisi käsittelemään lainkaan muuttumatta hermostuneeksi raivoajaksi. Ns täydellisen lapsen (kuten kummilapseni) kanssa varmaan pärjäisin, mutta en jaksaisi olla hyvä äiti. 

Voin olla ihan mahtava kummitäti, turvallinen aikuinen jonka kanssa ihmetellään maailmaa ja tehdään kaikkea jännää ja hauskaa, mutta vanhemmaksi musta ei olisi. 

Miten nuo liittyy lapsettomuuteen! Meillä on kaikki tuo ja silti lapsia. Lapset on kasvatettu niin ettei niiden kanssa ole mitään ongelmia ollut koskaan. 

Ymmärrän että mieli käy joulun alla läpi tuollaisia asioita koska jouluhan on lähinnä lasten juhla ja kun niitä ei itsellä ole....

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse käydä töissä. Voi ryypätä ja narkata koska haluaa.

Monet vanhemmatkin ovat valitettavasti työttömiä. Ja ryyppäävät ja jopa narkkaavat, koska haluavat. Ei lapset addiktioita estä tai palkkatyötä anna.

Vapaus, rauha, mahdollisuus aloittaa unelma-alansa opiskelut keski-ikäisenä, saa käyttää kaikki rahat itseensä ja omaan hyvinvointiinsa, saa harrastaa mitä haluaa milloin haluaa, keikkatöiden tekeminen onnistuu lyhyelläkin varoitusajalla, saa panostaa uraansa, saa lähteä spontaanisti ulos lenkille, konserttiin tai kaverin kanssa leffaan tms.

Asuminen täällä ulkomailla

Vierailija kirjoitti:

Tämä on joka kerta yhtä joutava kysely. Lapseton ei voi tietää, mitä elämä lasten kanssa on. On turha kuvitella, että sitä pystyy jotenkin arvioimaan seuraamalla naapurin lapsiperheen elämää. Ei voi. Perheellinen taas tietää, mitä elämä ilman lapsia on. Lapsi tuo leivän tullessaan ja perheelliset miehet ovat keskimäärin varakkaampia, kuin perheettömät. Oma jälkikasvu motivoi tarvittaessa vaikka mihin. Niin se vain menee. 

Ei mene. Sori. 🤭

Vierailija kirjoitti:

Miten nuo liittyy lapsettomuuteen! Meillä on kaikki tuo ja silti lapsia. Lapset on kasvatettu niin ettei niiden kanssa ole mitään ongelmia ollut koskaan. 

Ymmärrän että mieli käy joulun alla läpi tuollaisia asioita koska jouluhan on lähinnä lasten juhla ja kun niitä ei itsellä ole....

Joulu on kaikkien juhla. 

Koulutus ja töiden teko on tapa nousta köyhyydestä. Lapset eivät ole perheen taloutta keikauttaneet.

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että hiljaisuus ja omatahtinen elämä. 

 

Rakastan mun kummityttöä (5v), jonka kanssa vietän paljon aikaa. Ihan mahtava tirriäinen ja sanoisin että maailman helpoin lapsi (hyväntuulinen, fiksu, tekee mitä pyydetään jne). Mutta silti aina yökyläilyn jälkeen mietin, että musta ei todellakaan olisi elämään lapsiperhearkea päivästä toiseen. Se on niin intensiivistä ja tottakai lapsen tarpeet menevät omien edelle. Täytyy olla aktiivisesti läsnä koko ajan ja kyllä sitä ääntäkin lähtee. 

 

Näin pieninä annoksina se on hauskaa, mutta jokapäiväisenä elämänä olisin täysin uupunut ja kuormittunut. Haastavaa/temperamenttista/erityistarpeista lasta en varmasti pystyisi käsittelemään lainkaan muuttumatta hermostuneeksi raivoajaksi. Ns täydellisen lapsen (kuten kummilapseni) kanssa varmaan pärjäisin, mutta en jaksaisi olla hyvä äiti. 

 

Voin olla ihan mahtava kummitäti, tur

Mä jolla on ne kaksi lasta joiden kanssa en asu en ollut ikinä kiinnostunut edes muiden lapsista. Enkä ole edelleenkään. Oon silti ihan ok siitä, että minulla on lapsia, en vain tosiaan tykännyt elää heidän kanssaan. Haluan, että kaikki tekevät just niin kun mä sanon, että mulla on hyvä olla, mutta koin, ettei sellainen ois kuitenkaan parasta lapsille. 

Mutta se, mikä heille ois ollut "oikein", ois ollut katastrofielämää mulle.

Vierailija kirjoitti:

Miten nuo liittyy lapsettomuuteen! Meillä on kaikki tuo ja silti lapsia. Lapset on kasvatettu niin ettei niiden kanssa ole mitään ongelmia ollut koskaan. 

Ymmärrän että mieli käy joulun alla läpi tuollaisia asioita koska jouluhan on lähinnä lasten juhla ja kun niitä ei itsellä ole....

Ei todellakaan joulu ole lähinnä lasten juhla. Ihan yhtä lailla se on aikuisten. Mistä olet tuollaisen keksinyt? Minullekin lahjoja satelee perheeltä ihan yhtä paljon nyt viisikymppisenä kuin lapsenakin.

Vierailija kirjoitti:

Miten nuo liittyy lapsettomuuteen! Meillä on kaikki tuo ja silti lapsia. Lapset on kasvatettu niin ettei niiden kanssa ole mitään ongelmia ollut koskaan. 

Ymmärrän että mieli käy joulun alla läpi tuollaisia asioita koska jouluhan on lähinnä lasten juhla ja kun niitä ei itsellä ole....

Kyllä se on markkinamiesten juhla.