Mikä on parasta lapsettomuudessa? Rauha? Siisti koti? Elintason nousu?

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että hiljaisuus ja omatahtinen elämä. 

 

Rakastan mun kummityttöä (5v), jonka kanssa vietän paljon aikaa. Ihan mahtava tirriäinen ja sanoisin että maailman helpoin lapsi (hyväntuulinen, fiksu, tekee mitä pyydetään jne). Mutta silti aina yökyläilyn jälkeen mietin, että musta ei todellakaan olisi elämään lapsiperhearkea päivästä toiseen. Se on niin intensiivistä ja tottakai lapsen tarpeet menevät omien edelle. Täytyy olla aktiivisesti läsnä koko ajan ja kyllä sitä ääntäkin lähtee. 

 

Näin pieninä annoksina se on hauskaa, mutta jokapäiväisenä elämänä olisin täysin uupunut ja kuormittunut. Haastavaa/temperamenttista/erityistarpeista lasta en varmasti pystyisi käsittelemään lainkaan muuttumatta hermostuneeksi raivoajaksi. Ns täydellisen lapsen (kuten kummilapseni) kanssa varmaan pärjäisin, mutta en jaksaisi olla hyvä äiti. 

 

Voin olla ihan mahtava kummitäti, tur

Minua taas ei kiinnosta olla edes kummitäti. Miksi pitäisi ihmetellä maailmaa jonkun lellityn pennun kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että hiljaisuus ja omatahtinen elämä. 

 

Rakastan mun kummityttöä (5v), jonka kanssa vietän paljon aikaa. Ihan mahtava tirriäinen ja sanoisin että maailman helpoin lapsi (hyväntuulinen, fiksu, tekee mitä pyydetään jne). Mutta silti aina yökyläilyn jälkeen mietin, että musta ei todellakaan olisi elämään lapsiperhearkea päivästä toiseen. Se on niin intensiivistä ja tottakai lapsen tarpeet menevät omien edelle. Täytyy olla aktiivisesti läsnä koko ajan ja kyllä sitä ääntäkin lähtee. 

 

Näin pieninä annoksina se on hauskaa, mutta jokapäiväisenä elämänä olisin täysin uupunut ja kuormittunut. Haastavaa/temperamenttista/erityistarpeista lasta en varmasti pystyisi käsittelemään lainkaan muuttumatta hermostuneeksi raivoajaksi. Ns täydellisen lapsen (kuten kummilapseni) kanssa varmaan pärjäisin, mutta en jaksaisi olla hyvä äiti. 

 

Voin olla ihan mahtava kummitäti, tur

Ihan mahtava tirriäinen 🤭

Turha kysymys ihmiselle, jonka elämän tärkein päämäärä on jatkaa sukuaan ja huolehtia geeniensä menestyksestä vielä kuolemansa jälkeen. Lapset ovat tietenkin kultaa, siis kaikkea materiaa, arvokkaampia. Parempaa kuin maine ja nimi jossain historiankirjassa. Esim. Ökykallis käsilaukku ei nostaisi elämänlaatua, niin siihen ei kannata varojaan laittaa, mutta lapsiin  kannattaa. Lapsiaan myös rakastaa. Suuri merkitys tunneelämälle, onnellisuudellekin, on lapsilla.

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että hiljaisuus ja omatahtinen elämä. 

 

Rakastan mun kummityttöä (5v), jonka kanssa vietän paljon aikaa. Ihan mahtava tirriäinen ja sanoisin että maailman helpoin lapsi (hyväntuulinen, fiksu, tekee mitä pyydetään jne). Mutta silti aina yökyläilyn jälkeen mietin, että musta ei todellakaan olisi elämään lapsiperhearkea päivästä toiseen. Se on niin intensiivistä ja tottakai lapsen tarpeet menevät omien edelle. Täytyy olla aktiivisesti läsnä koko ajan ja kyllä sitä ääntäkin lähtee. 

 

Näin pieninä annoksina se on hauskaa, mutta jokapäiväisenä elämänä olisin täysin uupunut ja kuormittunut. Haastavaa/temperamenttista/erityistarpeista lasta en varmasti pystyisi käsittelemään lainkaan muuttumatta hermostuneeksi raivoajaksi. Ns täydellisen lapsen (kuten kummilapseni) kanssa varmaan pärjäisin, mutta en jaksaisi olla hyvä äiti. 

 

Voin olla ihan mahtava kummitäti, tur

Kuulostaa ankealta. Huonosti kasvatettu pentu, jota pitää viihdyttää koko ajan, muuten alkaa rääkyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse käydä töissä. Voi ryypätä ja narkata koska haluaa.

 

Monet vanhemmatkin ovat valitettavasti työttömiä. Ja ryyppäävät ja jopa narkkaavat, koska haluavat. Ei lapset addiktioita estä tai palkkatyötä anna.

Olisi ne joka tapauksessa häiriötekijä.

Ei tarvitse kasvattaa ketään, ei tarvitse olla vastuussa kenestäkään, ei tarvitse seurata kenenkään elämää. 🤗

Joka joulun alla sama ulina. Selvästikin jotain puuttuu? Ilmassa on lievästi sanottuna selityksen makua🤣

Meillä "oli" lapsia jotka muuttaneet omilleen. Elämä on kaikinpuolin samanlaista kuin lapsettomuutta ylistävillä🤣

Oon silleenkin hyvilläni, että mulla on kaksi lasta, vaikken asukaan heidän kanssaan, että mulla on 2 miljoonan euron perintövarallisuus ja olen iloinen voidessani aikanaan jättää sen omilleni. Tietty jos lapsia ei olisi, niin voisin tuhlata sitä nyt enemmän ja mielin määrin, MUTTA, minua ei kiinnosta käyttää sitä yksin itseeni!!! Ei. Kaikkein ihaninta, mitä sillä olen saanut on matkat ja jutut koko perheen kanssa, mitä olemme tehneet sen jälkeen kun sain perinnön (2019, toki siinä meni jokunen vuosi, että näki paljonko voi järkevästi kuluttaa joutumatta myymään jotain). Mitä mä yksin ja itselleni tarvitsisin? En käytännössä yhtään mitään. Ne ajat, kun mä sain ja tarvitsin asioita, ovat takana päin (nuoruus, 5-20 v ikä). Silloin todella sain PALJON, kokemusmielessä siis. Nyt en kaipaa enää samaa.

jankuti, jankuti

Vierailija kirjoitti:

Joka joulun alla sama ulina. Selvästikin jotain puuttuu? Ilmassa on lievästi sanottuna selityksen makua🤣

 

Meillä "oli" lapsia jotka muuttaneet omilleen. Elämä on kaikinpuolin samanlaista kuin lapsettomuutta ylistävillä🤣

Mikä ihmeen ulina? Jos ei halua lapsia, ei halua lapsia. Ihan sama oliko joulu tai juhannus. Minä vietän joulun ihanan perheeni kanssa, ei sillä ole mitään tekemistä sen kanssa olenko hankkinut lapsia vai en.

Vierailija kirjoitti:

Kun katsoo naapurin lapsetonta 50+ pariskuntaa niin vastaan että raha. On velaton talo ollut kauemmin kuun lapsellisilla, ja jokainen penni mitä tulee on voitu laittaa itseen ja säästöön samalla kun me tuetaan omia lapsia rahallisesti edelleen. Puhumattakaan siitä kuinka paljon näihin on mennyt valuuttaa nollavuotiaasta aikuisiksi😳

Mites se rakkauden määrä suhteessa omaan lapseen ja toisinpäin! Millään rahalla et sitä korvaa tai osta!

Elämän merkityksettömyys.

Sukulinjan katkeaminen.

Omaisuuden testamenttaus valtiolle.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on joka kerta yhtä joutava kysely. Lapseton ei voi tietää, mitä elämä lasten kanssa on. On turha kuvitella, että sitä pystyy jotenkin arvioimaan seuraamalla naapurin lapsiperheen elämää. Ei voi. Perheellinen taas tietää, mitä elämä ilman lapsia on. Lapsi tuo leivän tullessaan ja perheelliset miehet ovat keskimäärin varakkaampia, kuin perheettömät. Oma jälkikasvu motivoi tarvittaessa vaikka mihin. Niin se vain menee. 

Tätähän AP ei edes kysynyt. 

Oma rauha ja hiljaisuus.

Arjen rauha, sillä on isoin merkitys minulle. Ylimääräinen rahakin on kiva, mutta hemmottelen sillä sitten muitakin kuin vain itseäni.

Kysy omilta vanhemmiltasi.

Se etten jatka huonon vanhemmuuden mallia. 

Vierailija kirjoitti:

Elämän merkityksettömyys.

Sukulinjan katkeaminen.

Omaisuuden testamenttaus valtiolle.

Juurikn tuo elämän merkityksettömyys...

Vierailija kirjoitti:

Olen lapseton ihan vain siksi, etten ole koskaan kokenut minkäänlaista halua vanhemmuuteen. Itselläni ei ole mitään muuta käytännöllistä tai periaatteellista syytä. 

Minusta tuo on hyvä syy. Itsekään en kokenut mitään halua vanhemmuuteen noin 29-vuotiaaksi saakka. Ärsytti lähinnä,  jos sukulaiset kyselivät, parisuhde kuitenkin oli. Sitten tosiaan 29-vuotiaana vain jostain iski jokin sellainen biologinen tarve saada lapsi. Kaikille ei ehkä koskaan tule sitä. 

Se, että muutuin inceliksi. Kiva vihata kaikkia pariutuneita, onnellisia ja erityisesti naisia.