Miksi ihmiset eivät jaksa pitää yhteyttä ystäviin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastasit itse omaan kysymykseesi. Työelämä on rasittavaa ja jos olisi lapsia tähän päälle, ei riittäisi voimavaroja mihinkään muuhun.

 

Mulla on kuormittava työelämä ja lapsia, joiden yksinhuoltaja olen. Priorisoin ystävyyssuhteet todella korkealle. Aikaa löytyy, jos haluaa.

Jos haluaa . . . Ei ole pakko haluta. 

Mä tykkään ystäväporukoista. Voi laittaa Wa-ryhmään kuulumisia kun siltä tuntuu, mutta ei tarvii olla intensiivisesti yhteydessä jos ei jaksa. 

Vierailija kirjoitti:

Minulle on valjennut, ettei sen elämän tarvitse olla tietyn kaavan mukainen ja olen vetäytynyt maalle omiin oloihini.  Kun edes hetkeksi uskallamme lakata juoksemasta siinä oravanpyörässä, jonka olemme itsellemme ehtineet luoda, saattaa mieleemme nousta kysymys kuka minua käskee ja kenen takia tätä kaikkea teen? Jos meissä on rohkeutta pysähtyä ja tarkastella elämäämme oikeasti, millaista elämää sinä haluat elää?

Ihana kysymys. Mä olen myös pohtinut tuota, ja tullut siihen lopputulokseen, että suurin osa kiireestä on ihan oma valinta. Elän keskellä ns. ruuhkavuosia, ja hektistä on, mutta olen koko ajan tietoinen siitä, että lopulta mulle on tärkeintä rakkaat ihmiset. Lapset lentävät pesästä, ja jos on ollut vuosikymmeniä koko ajan niin kiireinen, ettei ole edes viestiä ystävälle ehtinyt laittaa, sitten niitä ystäviä ei enää ole. Jos yhteydenpito tuntuu yhdeltä rasittavalta pakolta lisää elämässä, silloin on jotain kyllä pielessä. Ystävyydestä pitäisi nimenomaan saada voimaa ja iloa.

" Ystävät" tulevat kalliiksi.

Aseta nämä prioriteettijärjestykseen, niin ymmärrät:

Lapset

Puoliso

Työ

Omasta fyysisestä kunnosta huolehtiminen

Omat vanhemmat

Omat sisarukset

Muut luottamustehtävät

Muut sukulaiset

Ystävät

Harrastukset

Omakotitalon kunnossapito

Mökin kunnossapito

Vierailija kirjoitti:

Minulla ystävyys päättyi kun ex-ystäväni sanoi, ettei jaksa kuunnella sairaiden valittamista. Siitä kolmen kuukauden päästä minulta diagnosoitiin syöpä ja aloitettiin hoidot. Eihän tuossa tilanteessa voi muuta kuin sanoa, että on kuormittava elämänvaihe töiden vuoksi ja hoidattaa itsensä terveeksi. 
Sanoin, että otan yhteyttä kun kuormittava elämänvaihe on ohi. En ole viitsinyt ottaa yhteyttä, koska onko se aitoa ystävyyttä jos toiselle ei voi rehellisesti kertoa sairaudestaan? 
Mielestäni elämä on niin lyhyt, ettei kannata uhrata sitä sellaiseen karuista tosiasioista puhumisesta varomiseen. En tiedä, minkä vuoksi juuri sairaudet ovat hänelle herkkä aihe? Minusta ne ovat osa ihmisten epätäydellistä elämää. 

Mullakin oli syöpä ja kerroin siitä muutamalle ystävälleni, mutta ei ikinä kyselty vointiani yms sitä vastoin kaikki heidän oireensa/ tautinsa tulin tuntemaan tunninkin  kestävissä puheluissa. Lopuksi sanoivat, että oli kiva jutella, siis heidän, sillä itse en saanut suun vuoroa.  Yhteyden pito on siksi vähentynyt minimiin.🤯

Olen koko työpäivän tekemisissä ihmisten kanssa. Kotiin päästyäni ole aivan loppu. Viikonloput menee toipumiseen, että jaksaa seuraavan viikon. Ei tulisi mieleenkään jaksaa siivota kotia ihan tip top että kehtaisi kutsua vieraita. Ja suorittajana en kutsu vieraita pelkkään perussiistiin kotiin. Helpommalla pääsee kuin vaan elpyy ja suorittaa, jättää muut ihmiset vähemmälle. 

En jaksa pohtia tv-ohjelmien draamakehitystä, varallisuuden kertymistä, "erittäin merkittävien" tuttavuutta. Tyydyn Ylen Tiedetripin, Politiikkaradion, Maailmanpolitiikan arkipäivän ym seuraan, kun sitä kaipaan

Vierailija kirjoitti:

Vastasit itse omaan kysymykseesi. Työelämä on rasittavaa ja jos olisi lapsia tähän päälle, ei riittäisi voimavaroja mihinkään muuhun.

Minulla nimenomaan helpottaa kuormittavaa arkea ystävien tapaaminen. 

Vierailija kirjoitti:

Olin kuvitellut omaavani paljon ystäviä, mutta viime vuosina huomasin, ettei kukaan pidä yhteyttä vaan kannattelen suhteita yksin. Ei jakseta mitään. Ei viitsitä mitään.

Suomalaiset, siksi suurin osa ystävistäni on ympäri maailmaa koska heillä on aina aikaa piipahtaa kupillisella kahvia ja turisemassa muutaman sanan.

Suomalaiset on kyllä omituinen kansa. Tuppisuita ja ei haluta olla kontaktissa muihin ihmisiin, kärjistetysti.

Vierailija kirjoitti:

Aseta nämä prioriteettijärjestykseen, niin ymmärrät:

Lapset

Puoliso

Työ

Omasta fyysisestä kunnosta huolehtiminen

Omat vanhemmat

Omat sisarukset

Muut luottamustehtävät

Muut sukulaiset

Ystävät

Harrastukset

Omakotitalon kunnossapito

Mökin kunnossapito

 

Jokainen rakentaa itse elämänsä ja tekee prioriteettinsa. Ei ystävien ole pakko mahtua elämään, jos ei halua. Mutta se pitää ymmärtää, että se oli sitten oma valinta. Sitä ihmettelen, miksi niin moni valitsee jättää ne ystävät pois.

Siis minulla on lapsia, okt, puoliso, melko stressaava työ, sukulaisia, harrastuksia (omia ja lasten) ja SILTI on aikaa muutaman kerran vuodessa tavata ystäviä pitkän kaavan mukaan ja vaihdellaan myös kuulumisia noin kuukausittain. Mitä ihmettä te ihmiset oikein teette, jos ei muka mitenkään jaksa? :D 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aseta nämä prioriteettijärjestykseen, niin ymmärrät:

Lapset

Puoliso

Työ

Omasta fyysisestä kunnosta huolehtiminen

Omat vanhemmat

Omat sisarukset

Muut luottamustehtävät

Muut sukulaiset

Ystävät

Harrastukset

Omakotitalon kunnossapito

Mökin kunnossapito

 

Jokainen rakentaa itse elämänsä ja tekee prioriteettinsa. Ei ystävien ole pakko mahtua elämään, jos ei halua. Mutta se pitää ymmärtää, että se oli sitten oma valinta. Sitä ihmettelen, miksi niin moni valitsee jättää ne ystävät pois.

Jep. Tekosyitä kaikki tuollaiset "puolisot, lapset, omakotitalot ym." eikö se puoliso pärjää niiden lasten kanssa vaikka pari kertaa vuodessa, että toinen pääsee tapaamaan ystäviään? Varmasti omakotitalo myös rapistuu siinä yhdessä viikonlopussa.

Aika monia asioita voi tehdä yhdessä ystävien kanssa. Esim. pitää huolta fyysisestä kunnostaan tai hoitaa lapsia, kokata arkiruokaa. Luottamustehtävien, työlään omakotitalon ja mökin hankkiminen ovat omia valintoja. Eivät ne huonoja valintoja ole ollenkaan, mutta ihmeellistähän se on, että joidenkin ulkoisten puitteiden ylläpitoa pidetään niin automaationa ja kaiken yläpuolelle menevänä, että ihmiset voi niiden takia poistaa elämästään.

Luin juuri brittien Cosmopolintanista eräänlaisen mielipidekirjoituksen, jonka oli kirjoittanut joku tyyppi joka ei vastaa ystäviensä viesteihin päiviin, viikkoihin tai jopa kuukausiin. Jutussa pohdittiin että onko se väärin vai ei. Kirjoittajan mukaan ystävän täytyy vain ymmärtää ettei häntä nyt juuri pariin kolmeen viikkoon kiinnosta vastata, mutta hän haluaa silti jatkaa ystävyyttä.

Itse laittaisin tuollaisen ystävän vaihtopenkille nopeasti. Nykyään yhteydenpito on niin naurettavan helppoa, vaivatonta ja nopeaa että jos siihen ei pysty, saa ystävyys puolestani jäädä. Kokoajan ei tarvitse viestitellä, mutta päivän parin viive vastaamisessa on kyllä jo tarpeeksi.

Vierailija kirjoitti:

Olen koko työpäivän tekemisissä ihmisten kanssa. Kotiin päästyäni ole aivan loppu. Viikonloput menee toipumiseen, että jaksaa seuraavan viikon. Ei tulisi mieleenkään jaksaa siivota kotia ihan tip top että kehtaisi kutsua vieraita. Ja suorittajana en kutsu vieraita pelkkään perussiistiin kotiin. Helpommalla pääsee kuin vaan elpyy ja suorittaa, jättää muut ihmiset vähemmälle. 

Olispa vieläkin piipahtelukulttuuri. On ihan pimeetä, miten työlästä ja virallista kyläily nykyään on. Eipä se ihme ole, ettei jakseta nähdä.

Mutta jos ajattelee mikä ihan tutkimuksissakim nousee ihmisille lopulta tärkeäksi, ne ovat ihmissuhteet. Ja ne me rajataan sitten elämästämme pois, koska ollaan päätetty, että oma koti ja elämä pitää ensin suorittaa täydelliseksi, muuten ei voi ylläpitää ihmissuhteita. Niin eihän siinä ole loogisesti mitään järkeä.

Kukaan ei kuolinvuoteellaan yksin maatessaan ajattele, että no, eipä tässä nyt ole ketään vierellä, mutta onneksi kukaan ei koskaan nähnyt kotiani vain perussiistinä!

Vierailija kirjoitti:

Miten ystävyydet voivat kestää, jos viestin lähettäminenkin on liian kuormittavaa?

Tai 40 vuoden jälkeen kutsutaan viestillä, jonka luet myöhässä. 

Ystävien tapaaminen pari kertaa vuodesaa ja viesti kerran kuussa kuulostaa kyllä aika vähäiseltä.

Minulla alkoi yksi tuollainen "ystävä" vähentämään yhteydenpitoa eikä enää lopulta vastannut mihinkään. Lisäksi minä olin aina se, joka ehdotti jotain tekemistä/näkemistä. Tosiaan syytä en tälle tiedä ja minä olen se, jolla on niitä lapsia ym., jotka moni tässäkin ketjussa on maininnut syyksi, ettei mitään voi tehdä enää kodin ulkopuolella töiden lisäksi.