Lapsi haaveissa, mutta jännittää liikaa!

Iso syy on tässä nykyajan pelottelussa. Kun alkaa miettimään liikaa et pystynkö ja olenko edes kypsä vanhemmuuteen, ei lopulta kukaan uskaltaisi hommaan. Elämässä on aina riskinsä, menettää paljon jos pelkää liikaa kaikkea mahdollista kamalaa.

Itse koen että lapset on parasta muutenkin ihanassa elämässäni. Työ on unelma, on hyvä mies, ystäviä, reissuja ja sosiaalista elämää.

 Silti, se rakkaus lapsia kohtaan on jotain niin ihanaa että sanon et on parasta <3 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitenköhän ihmiskunta ja kaikki maailman äiti ja isät?

Sinulla on liikaa mahdollisuuksia.

 

 

---

Kaikki maailman äidit ja isät elää omaa elämäänsä. Ne ovat omia valintoja. Lisääntyminen on vapaaehtoista.

Tarkoitin sitä, että miljoonat ovat ihmiskunnan elinaikana selvinneet.

Miksi ei siis aapeekin?

"- onko rahaa säästetty vuosia etukäteen?"

Anteeksi mutta höpönlöpön. Ei ole mikään pakko, jos ihminen töissä niin palkkatuloilla selviää aivan mainiosti. Tai ainakin me ollaan selvitty, miksi muut muka eivät? Sellaisilla aloilla että potkut on äärimmäisen epätodennäköiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

35v? Siinähän se vika on.

Ne lapset olisi pitänyt tehdä viimeistään 25v mennessä. Nyt kun tuosta miettii, niin olet about 55-56v kun ne muuttaa pois kotoa. Jos olisit tehnyt ne heti kun mahdollista, niin se viimeinenkin lapsesi muuttaisi jo ensi vuonna omilleen.

Parempi että jätät tekemättä.

Mitä siitä vaikka on 55v kun lapsi muuttaa pois kotoa? Elämää on jäljellä jotain 30-40 vuotta. Mitä sä et ehdi tuossa ajassa tekemään. 

Jos ylin onni lasten kohdalla on heidän poismuuttonsa, miksi heitä ylipäätään halutaan?

Itse en ole mikään luontainen vanhempi, lapseen suostuin lähinnä siksi että mies sitä kovasti halusi, eikä minullakaan ollut mitään asiaa vastaan.

Kaikki odotukset lapsiarjen vaikeudesta ovat menneet roskiin. Toki kun minulla ei lähipiirissä lapsia ole niin kuvittelin sen olevan ekat 2 vuotta jatkuvaa univajetta, kakkavaippoja, korvatulehdusta ja räkää. Sen jälkeen uhmaikäinen tuhoaa koko asunnon ja mielenterveyden, jonka jälkeen ravataan tarhan ja koulun vanhempainilloissa, käytetään koko oma aika kokkaamiseen ja kuskaamiseen ja sitten lapsi onkin jo teini ja vihaa minua.

Oikeasti minun unet vaan parani lapsen myötä sen alkuvaiheen jälkeen, kun elämä säännöllistyi. Oma uhmaikäinen oli niin vieraskorea että ei saanut yhtäkään kiukkukohtausta julkisella paikalla ja kotonakin toimi parhaiten että pysyttelin lähellä ja annoin raivota itsekseen. Kouluiästä asti lapsi on ollut tosi omatoiminen ja jopa tuo teini on kaikkine oikkuineen ihan hauska tyyppi. 

En tiedä vaikuttaako myös että mies osallistui niin paljon alusta asti, mutta itse koen että en ole joutunut luopumaan lapsen vuoksi mistään.

Ite 35 v. sain ekan ja heti 2 lisää. 6 vuoden vauvavuosi ja lusikat jakoon. nyt 2 kämppää ja välit kunnossa . lapset on ihan mahtavia. en vaihtais mihinkään. sääliks käy lapsettomia mut eipä ne mitään tiedä siitä. yhtäkään lasta ei suuniteltu. tietenkin nuoremman naisen kanssa. on aikaa bailata ja matkustella, mut toi reissaaminen ja bailaaminen on ihan pöljää pidemmän päälle. kyllä isyys on antanu niin paljon enemmän kun reissut, ura, matkat jne. seksielämäkin parempi kun ikinä. Ja "uraa" sekä omia ambitioita on edistetty siinä sivussa oikein mukavasti. GO FOR IT!!!

Ja vielä lisäykseks paras neuvo minkä sain kun 1 lasta odotettii oli. Älä kuuntele mitään neuvoja!!!

Vanhemmuuteen kasvaa kyllä eikä se kasvu lopu lapsen syntymään. Minä olin ainakin ihan pihalla ekat 3v. Meni varmaan vuosi ennen kuin edes mielsin itseni lapsen äidiksi, sitä ennen vaan jotenkin ajattelin että mulla on vauva. 

Ja se alku on ihan oma kuplansa, ei sitä kannata liikoja stressata. Biologia tulee apuun kyllä, kun hoitaa vauvaa. Ja moderni lääketiede siinä ohessa. 

Ekan vauvan kohdalla kun oltiin lähdössä synnäriltä kotiin niin katselin siinä että tuliko kaikki kamat nyt mukaan ja kätilö rykäisi siinä ovella että meinasitteko tuon vauvankin ottaa. Siellä pötkötteli turvakaukalossa huoneen nurkassa, oltaisiin varmaan päästy miehen kanssa autolle asti ennen kuin olis huomattu :D silti siitä tuli ihan hyvä aikuinen. Monia hölmöyksiä olen elämässäni tehnyt, mut lapset ei ole niitä.

Nyt on aika teidän toimia, ei ole aikaa enää yhtään jossitella, hyvin se menee ei ole mitään pelättävää.

Alatte nyt syömään kumpikin (yhden) foolihapon päivässä (saa apteekista). Ulkoilette ja syötte terveellisesti. Onnea!

Olin 32 kun sain ainokaiseni.  

Lapsi ei ollut kovin suunniteltu, mutta oli alusta asti sellainen rakkauslapsi. 

Pelkäsin synnytystä niin paljon että en kyennyt muuta ajattelemaan. Lopulta sekin meni hyvin ja ihan luomuna.  Olin jännittänyt turhaan.  

Vauva-aika meni ihan mukavasti. En imettänyt, jaoimme puolison kanssa yösyötöt ja heräämiset 50/50. Ehkä yksi syy miksi pysyin järjissäni ja energiaa riitti paljon muuhunkin. 

Lapsi on nyt eskari-ikäinen ja hänellä on nyt todettu aistiyliherkkyyttä ja adhd.

Arki on kuormittavaa,  mutta kyllä siitäkin selviää. 

Älä turhaan stressaa ja mieti liikaa. Jos olisin itse stressannut vähemmän, elämä olisi ollut paljon helpompaa. 

Onnea matkaan ap, jos haluatte lasta yrittää.

Kaikista vaikeuksista huolimatta lapsi on elämäni valo ja tarkoitus. 

Vierailija kirjoitti:

Iso syy on tässä nykyajan pelottelussa. Kun alkaa miettimään liikaa et pystynkö ja olenko edes kypsä vanhemmuuteen, ei lopulta kukaan uskaltaisi hommaan. Elämässä on aina riskinsä, menettää paljon jos pelkää liikaa kaikkea mahdollista kamalaa.

 

kyllä jotkut huomaavat, ettei se pikkulapsiarki olekaan kivaa. Siksi on paljon eroja pikkulapsiaikana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

35v? Siinähän se vika on.

Ne lapset olisi pitänyt tehdä viimeistään 25v mennessä. Nyt kun tuosta miettii, niin olet about 55-56v kun ne muuttaa pois kotoa. Jos olisit tehnyt ne heti kun mahdollista, niin se viimeinenkin lapsesi muuttaisi jo ensi vuonna omilleen.

Parempi että jätät tekemättä.

Ja paskat. Ensisynnyttäjien keski-ikä oli Suomessa 28 vuotta jo 1987, jolloin sain esikoiseni. Se oli koulutetuilla naisilla ihan normaalia. Oma äitini oli 22 saadessaan minut, ja hän oli täysin kypsymätön vanhemmuuteen.

Ei lapsia sen vuoksi hankita että ne muuttavat pois kotoa.

Tää on hyvä! Mä sain ainokaiseni 36 v. ja hän asuu vielä kotona opintojen ollessa kesken, olen 60v. Oma äitini oli 42v. minut saadessaan.

Joillakin vastuullisilla ja tunnollisilla ihmisillä on usein tapana jännittää asioita (etenkin uutta / tuntematonta) ja onhan lapsen hankinta valtava päätös ja ennen kaikkea iso vastuu, jos sitä oikein ryhtyy miettimään.
Jos lapsesta kuitenkin haaveilet, niin anna mennä ja aloita yrittäminen vaikka heti. Eihän sitä tiedä milloin tärppää vai tärppääkö ollenkaan etenkin, jos on ikää.
Kun olimme tehneet päätöksen lapsen hankinnasta, niin sitten kun raskaustesti näytti plussaa, niin olin aivan kauhuissani. Ajatus siitä mihin on ryhtynyt oli lamaannuttava. Sitten vain mietin, että jos muutkin ovat tähän pystyneet (lapsen kasvattaneet), niin miksi en minäkin. Siitä se sitten lähti. Olihan se hyppy tuntemattomaan, mutta jos liikaa miettii, niin parasta hetkeä lapsen hankintaan ei oikeastaan ole koskaan. Aina voi keksiä jonkun "syyn", miksi ei nyt. Joten unohda syyt.

Lapsi on ihana lahja josta on paljon iloa.

Itse ajattelen että jokainen lapsi ansaitsee syntyä toivottuna ja rakastettuna sellaisille ihmisille, jotka haluavat olla vanhempia ja joilla on perheen perustamiseen jonkinlaisia henkisiä tai fyysisiä resursseja. 

Ihan uskomatonta, että osa keskustelijoista kehottaa muita lisääntymään, koska "lapsia on luonnollista hankkia tietyn ikäisenä" tai "kyllä sitten lapsen synnyttyä varmaan toteaa, että oli tämä oikea päätös". Ymmärrän että on luonnollista epäillä omia kykyjä ja olla epävarma asioista, siksi on ihan tervettä vaihtaa aiheesta ajatuksia muiden kanssa. Ei ole siis tarkoitus kritisoida aloittajaa. Mutta aika järkyttävää tajuta, miten moni on hankkinut lapsia ilman varmuutta siitä haluaako edes olla jonkun äiti tai isä...

Onko parisuhde oikeasti kunnossa? Vaara voi olla, että joudut hoitamaan lapsen lisäksi myös miehesi. Onko hän mies vai vielä videopelejä pelaava kersa? Sitten lääketiede, vastasyntyneisiin lapsiin työnnetään varmaan "sata" rokotetta. Vaikka paras oli täysin puhdasverisenä. 

Vierailija kirjoitti:

Ei saatana. Kolmevitonen alkaa nyt vasta vakavissaan harkita pitäisikö alkaa yrittää lapsentekoa. Tunnen lastenlääkärin jonka työtehtäviin Naistenklinikalla kuuluu jokaisen vastasyntyneen vauvan tarkastaminen. Hän on kertonut että talo on täynnä nelikymppisiä ongelmasynnyttäjiä. Nykynaiset ovat niin ahdistuneita että lykkäävät päätöksentekoa,  kunnes raskautuminen onnistu omin voimin.

 

Vielä useammin miehet lykkäävät päätöksen tekoa, jolloin naisetkaan eivät pääse yrittämään lasten tekoa kun haluaisivat. Ei ole siis ainoastaan naisten vika tämä

 

 

Ei kannata. Tussukin löystyy pilalle synnytyksessä.

Oma lapsi on niin paljon ihanampi asia kuin osasin kuvitellakaan!

Karvat nousee pystyyn termistä lapsiperhearki. Se on vaan ihan tavallista, sinunnäköistä elämää jossa voit tehdä samoja juttuja kuin ennenkin. Toki vähän enemmän pitää järkkäillä etenkin ekoina vuosina mutta sekin kestää vaan hetkensä. Mutta sitä arkea ei kannata liikaa pelätä koska lapsen kanssa oleminen ja eläminen antaa niin paljon hyvää mistä ei niin puhuta. <3

Lapsen hankkiminen vaatii uskoa ja luottamusta siihen, että elämä kantaa hyvinä ja huonoina hetkinä. Vaikka miten analysoisit ja pohtisit etukäteen kaikkia mahdollisia skenaarioita, et voi silti tietää, mitä oman lapsen kanssa oleminen sinun kohdalla tulee tarkoittamaan. Muista, että lapsen mukana myös sinä itse kasvat ja vahvistut. Yleensä ihminen katuu asioita, joita ei tehnyt eikä niitä joita teki. Aniharva omaa lastaan oikeasti katuu. Suosittelen uskomaan ja hyppäämään tuntemattomaan. Uskon, että se tarjoaa sinullekin enemmän siunauksia kuin kirouksia.