Lue keskustelun säännöt.
Lapsi haaveissa, mutta jännittää liikaa!
Olemme puolisoni kanssa puhuneet, että vuoden 2026 aikana alkaisimme yrittää lasta. Välillä ajatus kutkuttaa, mutta useimmiten vain pelottaa.
Viime yön valvoin murehtien. En haluaisi olla raskaana enkä varsinkaan synnyttää. Yritän kuumeisesti pohtia, olenko valmis taistelemaan sen läpi, jos lapsen kanssa onkin sitten kivaa.
Kun kahdelta yöllä kuvittelin, että siinä vieressäni olisi huutava vauva, ahdistuin valtavasti jo ajatuksesta. Isompi lapsi on ajatuksen tasolla mukava ja ihana juttu, mutta ensimmäiset vuodet vaikuttavat kaoottiselta ja uuvuttavalta taistelulta, joka ei kiinnosta lainkaan.
Täytämme kumpikin tulevana vuonna jo 35, joten olisi aika toimia. Entä jos en sittenkään pysty siihen? Huomaan haaveilevani nyt asioista, joiden yhdistäminen vauva- tai lapsiperhearkeen on mahdotonta. Onko tämä normaalia panikointia vai pitäisikö odottaa vielä?
Kommentit (401)
Jos lapsia haluat, on ihan turhaa jännittää tuota kaikkea muuta. Jos haluat olla vanhus, jolla ei ole jälkikasvua, sitten kannattaa olla hankkimatta lapsia. Jos et sitä halua, nyt on viimeistään aika toimia. Kaikki muu järjestyy jotenkin. Jopa se, että lapset joutuvat sijoitukseen eli että ei kerta kaikkiaan pärjää. Sekin päättyy viimeistään lasten täyttäessä 18 v. Sen jälkeen on vielä vuosikymmeniä elämää edessä. Olisit silloin 54 v.
Kaikkia harrastuksia ja muuta voi lisätä elämään pikku hiljaa lasten kasvaessa yhä enemmän.
Toki tässä on kysymys myös siitä, haluaako helppoa ja pienemmän palkinnon heti vai onko valmis näkemään vaivaa ja saamaan isomman palkinnon myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykynaaraat ovat heikkoja, ei teistä ole äideiksi.
Myöntäkää se ja jättäkää lapset tekemättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten luulet meidän muiden tai oman äitisi selvinneen? Tuollaisilla spekseillä sinun ei kannata edes yrittää. Lapsi on katsos sellainen hankinta jota ei voi perua. Mieti kaikessa rauhassa vielä seuraavat 20 vuotta.
Mitenkö luulen muiden selvinneen? Kun avaan somen tai tämän keskustelupalstan, näen paljon keskustelunavauksia väsyneiltä äideiltä, jotka uupuvat koulumyyjäisten, täitartuntojen, sotkuisen kodin, työelämän, vanhenevien vanhempien ja parisuhdekriisien sekamelskassa.
Luulen heidän selvinneen suoraan sanottuna aika huonosti. Siitä syystä ihmettelenkin, miksi yhä välillä haaveilen lapsesta, vaikka kaikki toitottavat miten kamalaa perhe-elämä on.
Keskustelupalstat ja somet on kärjistyneitä ääri-esimerkkejä. Ja siitä ei käy ilmi se, että kuitenkin kaikesta huolimatta he eivät
Maailma ja Suomi on täynnä lapsia, joiden vanhempien ei olisi koskaan pitänyt lisääntyä. Älkää koskaan tsempatko ihmistä, joka ei välttämättä halua lapsia ja epäilee jaksamistaan, tekemään lapsia. Lapsi ei ole mikään koekappale ja lelu, jonka voi palauttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten luulet meidän muiden tai oman äitisi selvinneen? Tuollaisilla spekseillä sinun ei kannata edes yrittää. Lapsi on katsos sellainen hankinta jota ei voi perua. Mieti kaikessa rauhassa vielä seuraavat 20 vuotta.
Mitenkö luulen muiden selvinneen? Kun avaan somen tai tämän keskustelupalstan, näen paljon keskustelunavauksia väsyneiltä äideiltä, jotka uupuvat koulumyyjäisten, täitartuntojen, sotkuisen kodin, työelämän, vanhenevien vanhempien ja parisuhdekriisien sekamelskassa.
Luulen heidän selvinneen suoraan sanottuna aika huonosti. Siitä syystä ihmettelenkin, miksi yhä välillä haaveilen lapsesta, vaikka kaikki toitottavat miten kamalaa perhe-elämä on.
Kaikilla lajeilla, ihminen mukaan lukien, on biologiassa syvään rakennettu tarve lisääntymiseen ja omiin jälkeläisiin. Siksi se kolkuttaa ainakin niin kauan kuin hedelmällistä ikää on jäljellä.
Toinen asia on, että kaikki eivät ole vanhemmuudesta selvinneet kunnialla, eivät ennen, eivät nyt. Huostatilastot ovat karua luettavaa.
Edes kaiken peittoava rakkaus ei ole mikään itsestäänselvyys. On paljon äitejä, jotka ovat halunneet lasta hirveästi, mutta eivät onnistu löytämään itsestään äidinrakkautta tai edes kiintymystä lastaan kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sulla ole aikaa odottaa. Et välttämättä tule enää edes raskaaksi tuossa iässä ilman lääketieteellistä apua.
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsia haluat, on ihan turhaa jännittää tuota kaikkea muuta. Jos haluat olla vanhus, jolla ei ole jälkikasvua, sitten kannattaa olla hankkimatta lapsia. Jos et sitä halua, nyt on viimeistään aika toimia. Kaikki muu järjestyy jotenkin. Jopa se, että lapset joutuvat sijoitukseen eli että ei kerta kaikkiaan pärjää. Sekin päättyy viimeistään lasten täyttäessä 18 v. Sen jälkeen on vielä vuosikymmeniä elämää edessä. Olisit silloin 54 v.
Kaikkia harrastuksia ja muuta voi lisätä elämään pikku hiljaa lasten kasvaessa yhä enemmän.
Toki tässä on kysymys myös siitä, haluaako helppoa ja pienemmän palkinnon heti vai onko valmis näkemään vaivaa ja saamaan isomman palkinnon myöhemmin.
Minkö ihmeen palkinnon???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasten hankkimiseen voi rohkaista ja patistaa ulkopuolelta korkeintaan ne henkilöt, jotka oikeasti aikovat olla mukana perheen elämässä tukiverkostona.
He, jotka katoavat kuin pieru Saharaan, voivat pitää mietteensä omana tietonaan.
Lapsi muuttaa kaiken - parempaan.
Ehkä ei aina, ei heti, mutta lopulta.
Elämä ilman lapsia ei ole elämää, ja tätä on mahdoton viestiä kenellekään lapsettomalle; ehkä tämä on vain armollista. Mutta jos on mahdollisuus, niin ehdottomasti kannattaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsi muuttaa kaiken - parempaan.
Ehkä ei aina, ei heti, mutta lopulta.
Elämä ilman lapsia ei ole elämää, ja tätä on mahdoton viestiä kenellekään lapsettomalle; ehkä tämä on vain armollista. Mutta jos on mahdollisuus, niin ehdottomasti kannattaa.
Ystäväni sai pitkään jatkuneen synnytysmasennuksen, joka 6 vuoden jälkeen johti psykoosiin ja osastohoitoon.
Omien vanhempieni ei olisi pitänyt koskaan lisääntyä, eikä monen muunkaan, koska lapsi ei automaattisesti a) muuta tilannetta paremmaksi b) kasvata ihmistä fiksuksi aikuiseksi c) palkitse. Omat vanhempani odottivat vaan, että pääsevät meistä eroon. Me lapset olimme kilttejä ja hiljaisia, mitään teini-iän kuohuntaakaan ei ollut, ja silti ei ollut hyvä.
Ainoa asia, joka on 100% totta kaikille maailman ihmisille, on se, että me kaikki kuolemme joskus. Siihenkään ei ole yhtä ainoaa tapaa tai tapahtumaa. Kuolema tulee 100% varmuudella, lapsen ja lapsiperhe-elämän kanssa voi käydä ihan miten vaan.
Joskus elämässä pitää vain hypätä syvään veteen ja luottaa siihen, että osaa uida. Haluaisin rohkaista sinua lapsen saamiseen. Perhe on tärkeämpi loppupeleissä, kuin mikään muu asia! Elämä kantaa kyllä eikä vaikeuksia kannata etukäteen pelätä. Rohkeasti vaan!
t Äsken ensimmäisen lapsenlapsensa saanut ikionnellinen mummi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei sulla ole aikaa odottaa. Et välttämättä tule enää edes raskaaksi tuossa iässä ilman lääketieteellistä apua.
Tämä sheimauskulttuuri on aivan käsittämättötöntä! Taidat kaivata itse lääketieteellistä apua ihan muihin vaivoihin kuin lisääntymiseen.
Vierailija kirjoitti:
Nykynaaraat ovat heikkoja, ei teistä ole äideiksi.
Myöntäkää se ja jättäkää lapset tekemättä.
Nykynaiset ei ole niin tyhmiä, etteikö osaisi nähdä miten helpolla miehet pääsee koko touhussa. Suurinosa hoitovastuusta lankeaa yhä naisen harteille ja erotilanteessa lapset jää yleensä naisen kontolle. Vapaamatkustajien kanssa ei kannatakaan lisääntyä, ellei halua yhtä aikuislasta perheeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsi muuttaa kaiken - parempaan.
Ehkä ei aina, ei heti, mutta lopulta.
Elämä ilman lapsia ei ole elämää, ja tätä on mahdoton viestiä kenellekään lapsettomalle; ehkä tämä on vain armollista. Mutta jos on mahdollisuus, niin ehdottomasti kannattaa.
Missä näin luvataan, että lapsi muuttaa elämän aina parempaan? Osa näistä viesteistä on aivan selvästi jossain äitiyden hormonihuuruissa kirjoitettu, mutta ihan oikeasti löytyy perheitä, joissa on nimenomaan lasten takia esim. taloudellisesti tiukkaa, uupumusta jne.
Ap täällä. Nyt onkin tullut hyvin mielipiteitä puolesta ja vastaan. Puolisonkin kanssa keskustelut jatkuvat.
Moni on takertunut siihen, että ei tämän ikäisenä enää kannattaisi lisääntyä tai että minun olisi pitänyt toimia aiemmin. Omaa ikääni en valitettavasti voi muuttaa, nämä ovat nyt ne realiteetit joiden mukaan elämääni yritän elää. Selitinkin jo aiemmin ketjussa tilanteeni, mutta olin parikymppisenä pitkässä parisuhteessa, jossa alkuun ajattelimme, että mietitään lapsia sitten joskus. Kun se "sitten joskus" koitti, meillä oli muutenkin niin erilaiset näkemykset suhteesta ja tulevaisuudesta, että päädyimme eroon. Tämähän on hyvin tavallinen tarina.
Olin jo reilusti yli 30 kun löysin nykyisen puolisoni. Sitä ennen ajattelin, että jään sinkuksi ja lapsettomaksi, joten ehdin jo tehdä hyväksymis- ja ajatustyötä sen eteen, mutta nyt harkitsen tilannetta uudelleen.
Lapset on maailman luonnollisin asia. Sanoisin että toteuttakaa kutkuttava haaveenne. Kyllä elämä kantaa varmasti.
Muistakaa ettette suutu yhtä aikaa. Laittakaa kaikki panoksenne lapseen tai lapsiin. Nostakaa heidät kaiken yläpuolelle. Omiin harrastuksiin ehtii myöhemminkin. Muuttakaa sellaiseen taloon jossa on jokaiselle perheenjäsenelle ovi jonka saa paukauttaa kiinni kun ärsyttää. Toivon teille paljon yhteisiä iloisia ja rakkauden täytteisiä vuosia.
Hoitovastuu ei lankea aina äidille. Ihme kyllä, joskus myös isä ottaa päävastuun lapsista. Tunnen tällaisia perheitä, joissa äiti ei pysty sitoutumaan perhe-elämään. Äitikin voi olla adhd-aikuinen, alkoholisti, työnarkomaani, tunnekylmä tms.
Vierailija kirjoitti:
Hoitovastuu ei lankea aina äidille. Ihme kyllä, joskus myös isä ottaa päävastuun lapsista. Tunnen tällaisia perheitä, joissa äiti ei pysty sitoutumaan perhe-elämään. Äitikin voi olla adhd-aikuinen, alkoholisti, työnarkomaani, tunnekylmä tms.
Eli äidin pitää olla alkoholisti tai tunnekylmä työnarkomaani, että isä viitsii ottaa itsellensä hoitovastuun? Miksi naiselta odotetaan aina 100 % sitoutumista lapsiin, mutta mieheltä ei, eikä kukaan syyllistä miestä tunnekylmyydestä.
Minulla on 2 poikaa, ensimmäinen syntyi kun olin 21v ja toinen kun olin noin 30v. Välissä oli myös 2 keskenmenoa. Hyvääkin oli välissä , koulutusta ja työtä. Ajattelen nykyään että lapset on hyvä saada vasta 30+. On valmiimpi ja on elänyt omaakin elämää jonkun verran.
2* Synnytys ja 1* sektiokokemuksella, jos haluaa toipua alle kahdessa vuodessa, en voi suositella sektiota. Vieläkään ei ole leikeltu vatsa palautunut, yli 2 vuotta on jo kulunut. Synnytys taas oli kuin 10 kilsan juoksu, siitä palautui parissa päivässä. Kumpikaan ei sattunut, vähän turhan rankka liikuntasuoritus oli parhaiten verrattavissa synnytykseen ja sektiota vertaisin hammaslääkärin viisaudenhampaan poistoon. Jälkiseuraukset oli vaan hiukan eri. En voi suositella sektiota kenellekään.