Lue keskustelun säännöt.
Lapsi haaveissa, mutta jännittää liikaa!
Olemme puolisoni kanssa puhuneet, että vuoden 2026 aikana alkaisimme yrittää lasta. Välillä ajatus kutkuttaa, mutta useimmiten vain pelottaa.
Viime yön valvoin murehtien. En haluaisi olla raskaana enkä varsinkaan synnyttää. Yritän kuumeisesti pohtia, olenko valmis taistelemaan sen läpi, jos lapsen kanssa onkin sitten kivaa.
Kun kahdelta yöllä kuvittelin, että siinä vieressäni olisi huutava vauva, ahdistuin valtavasti jo ajatuksesta. Isompi lapsi on ajatuksen tasolla mukava ja ihana juttu, mutta ensimmäiset vuodet vaikuttavat kaoottiselta ja uuvuttavalta taistelulta, joka ei kiinnosta lainkaan.
Täytämme kumpikin tulevana vuonna jo 35, joten olisi aika toimia. Entä jos en sittenkään pysty siihen? Huomaan haaveilevani nyt asioista, joiden yhdistäminen vauva- tai lapsiperhearkeen on mahdotonta. Onko tämä normaalia panikointia vai pitäisikö odottaa vielä?
Kommentit (401)
Ap täällä, tämähän lähti lentoon. En ehdi vastata kaikkiin viesteihin nyt, mutta olen lukenut jokaisen.
Kiitos numero 157, että valat uskoa minuun! Tarinasi nimittäin kuulostaa samanlaiselta, millaiseksi itse kuvittelisin tilanteen, jos päättäisin nyt rohkeasti hypätä ja kokeilla. Kerran kuukautiset olivat hieman myöhässä ja raskaustestiä tehdessäni tavallaan toivoin, että vahinko olisi käynyt ilman omaa aktiivista päätöstäni. Eli se päätöksenteko pelottaa kai eniten.
Saanko kysyä miten sait sektiolupauksen jo ennen raskautta? Olen nimittäin tässä mietiskellessäni huomannut, että juuri synnytys huolestuttaa minua todella paljon. Mietin, voisiko tästä käydä juttelemassa jossain (ja missä) jo etukäteen.
Eilen meinasin ehdottaa miehelle hetken mielijohteesta, että kokeillaan "tulee jos on tullakseen" -metodia, mutta ehkä sekin vaatii kunnon keskustelun alle. Mutta selvästi asia on mielen päällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mieti asiaa siitä lähtökohdasta, että kuinka itsekäs olet. Ei nimittäin ole olemassa yhtään epäitsekästä syytä hankkia lapsi. Sen huomaat helposti, kun luet täällä äitiyttä puolustavien kommentteja: kaikki pyörii sen ympärillä, mitä HE ovat saaneet irti lapsesta, kukaan ei uhraa ajatustakaan sille lapselle, joka joutuu käymään läpi kaikki elämässä vastaantulevat hirveät asiat, sairaudet, menetykset, onnettomuudet, joilta kukaan ei välty, ihan vain sen takia, että joku itsekäs halusi kokea äitiyden. Eli jopa OMAN lapsen suru ja kivut jäävät näille toisarvoiseksi.
Oletko sinä yhtä julma ja itsekeskeinen?
Tämä lienee provo, mutta oletetaan että ei (minusta tällaisiin ketjuihin ei oikeastaan saisi tällaisia provoja laittaakaan). Jos tuntee vanhemman rakkautta lapseensa, siinä ei ole mitään itsekästä. Se on syvää tietoisuutta siitä, kuinka vanhempi on lapselleen kaiken velkaa, koko maailman. Ja se on sekä kauhistuttavaa että hienoa.
Vierailija kirjoitti:
Jos lasta ei halua 100%, sitten ei pidä hankkia ollenkaan.
99% ei riitä.
Jos lähtee "kokeilemaan onneaan", riskinä on katuminen. Lapsi on peruuttamaton päätös. Sitä ei voi palauttaa takaisin kauppaan. Se on väärin lasta kohtaan, että ollaan puolivillaisesti kokeilemassa tuuria miten asiassa käy.
Lapsen etu menee aina vanhemman "i want a babyyy" vauvakuumeen/mielihalujen edelle.
Valmistautuminen:
- onko rahaa säästetty vuosia etukäteen?
- onko lapsen kasvatussuunnitelma jo tehty? (Koulutuksen tukeminen, uskonto, kasvatus, ruoat, jatkokoulutus, yms valinnat)
- oletko varautunut kasvattamaan lapsen yksin jos puoliso lähtee?
- onko tukiverkosto, joka koostuu vapaaehtoisista? (Pakotetut isovanhemmat eivät ole sellaisia)
- onko asuinympäristö turvallinen lapselle?
- onko teillä suhteita työelämässä että lapsi saa työpaikan? (Nykyään työpaikat tulee e
😂😂 No trollolloo.
Vai oikein kasvatussuunnitrlma ja urapolkukin jo valmiiksi. 100% varmuutta ei olekaan
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsiperhearki kerran on niin ihanaa ja antoisaa, niin miksi niin monet vanhemmat vaan hatkuvasti valittaa miten rankkaa ja vaikeaa elämä on ja joka välissä ovat tunkemassa pentujaan mummolaan?
Meillä ainakin mummot haluaa lapsenlapset mummolaan.
Toki mummo myös auttaa hoitamisessa, jos vanhempien työn takia tarvitsee. Mutta se on isovanhempien oma päätös.
Osa ihmisistä on sellaisia, että ne valittaa aina. Lisäksi jos vaikkapa toteaa että vauvalle tulee nyt hampaita ja se on itkuinen, ei se ole valittamista. On täysin normaalia valitella, ettei ole saanut nukutuksi viime yönä. Oli syy lapsessa tai missä tahansa.
En oikein ymmärrä, miksi lapsettomia häiritsee noin paljon muiden lapsihaaveet. Ok, et itse halua, mutta muut voi ja saa lapsia haluta.
Pinnistäessä läjähtää paska. Miten vantaalaisen tai espoolaisen synnyttäessä tietää mikä sieltä tuli ulos?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap täällä taas.
Hyviä näkemyksiä. Olen tehnyt tällä viikolla paljon ns. mielikuvaharjoittelua, eli yrittänyt miettiä, mikä kaikki käytännön elämässäni olisi erilaista, jos tässä olisi lapsi. Ainakin hymyilyttää ajatus siitä, että saisi tehdä jouluvalmisteluja niin, että tuossa pyörisi joku pieni, jolle joulun aika on taianomaista ja jännittävää.
Lapsen (krooninen) sairaus tai vammaisuus ovat tietenkin asioita, joita tulee miettiä. Ja myös eron mahdollisuus. Varmin keino välttyä ikäviltä asioilta on tietenkin se, ettei tee lasta ollenkaan. Mutta sekin tuntuu vähän haljulta.
Olen aiemmin yrittänyt miettiä, pelottaako enemmän lapsettomuus vai lapsi, mutta ehkä voisin pohtia positiivisen kautta: mikä vaihtoehto houkuttaa eniten, jos ajatellaan, että kaikki menisi hyvin.
Tavallaan toivon, että minulla olisi vielä vuosia aikaa pohtia, mutta samalla tiedän, että olen vatvonut tätä en
Et sinä pohtimalla valmiimmaksi tule. Raskaus kestä 9 kk ja siinä ajassa kasvaa vanhemmaksi. Vanhemmaksi todella kasvetaan.
Aina voi jossitella, pelätä ja miettiä. Tuo vatvominen yksinkertaisesti ei johda mihinkään. Aina on jos.
Sinun on vain uskallettava heittäytyä.
Ajattele, että muutkin on selvinneet. Jos vanhemmat sanoo, että lapsi on parasta mitä on, silloin asia on niin. Ihmiset eroaa ja selviää silti
Vierailija kirjoitti:
Ap täällä, tämähän lähti lentoon. En ehdi vastata kaikkiin viesteihin nyt, mutta olen lukenut jokaisen.
Kiitos numero 157, että valat uskoa minuun! Tarinasi nimittäin kuulostaa samanlaiselta, millaiseksi itse kuvittelisin tilanteen, jos päättäisin nyt rohkeasti hypätä ja kokeilla. Kerran kuukautiset olivat hieman myöhässä ja raskaustestiä tehdessäni tavallaan toivoin, että vahinko olisi käynyt ilman omaa aktiivista päätöstäni. Eli se päätöksenteko pelottaa kai eniten.
Saanko kysyä miten sait sektiolupauksen jo ennen raskautta? Olen nimittäin tässä mietiskellessäni huomannut, että juuri synnytys huolestuttaa minua todella paljon. Mietin, voisiko tästä käydä juttelemassa jossain (ja missä) jo etukäteen.
Eilen meinasin ehdottaa miehelle hetken mielijohteesta, että kokeillaan "tulee jos on tullakseen" -metodia, mutta ehkä sekin vaatii kunnon keskustelun alle. Mutta selvästi asia on mielen päällä.
Jos synnytys pelottaa eniten, niin sen takia ei kannata jättää lasta hankkimatta. Minua hirvitti se vauvan pään koko ensimmäisen raskauden aikana ja pelkäsin lähinnä ponnistusvaihetta, mutta se vaihe ei ollutkaan niin paha, kuin luulin. Olen synnyttänyt yhden epiduraalin kanssa ja yhden ilman ja kaikkein pahinta oli supistukset lääkkeillä kätnnistetyssä synnytyksessä. Nekin kivut päättyivät kuin seinään, kun sain epiduraalin. Molempien synnytysten jälkeen hyppäsin itse pystyyn puolen tunnin päästä synnytyksestä ja kävin suihkussa. Toipuminen oli tosi helppoa. Sektiosta toipuminen olisi ollut varmasti paljon vaikeampaa. Synnytyksen aikana on mahdollista saada sen verran tehokasta kivunlievitystä, että pärjäät kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saimme omat lapsemme M-40 ja N-35 ikäisinä. Kaksi upeaa poikaa. En voi kuvitella näin 56v iässä että emme olisi tehneet lapsia. AP:lle haluan sanoa "Älä huoli, elämä kantaa"
Mitä tulee tämän palstan MT-ongelmaisiin katkeroituneisiin kirjoittajiin, niin he ovat justiinsa niitä jotka jättivät vanhenmuutensa väliin.
Vierailija kirjoitti:
Mieti asiaa siitä lähtökohdasta, että kuinka itsekäs olet. Ei nimittäin ole olemassa yhtään epäitsekästä syytä hankkia lapsi. Sen huomaat helposti, kun luet täällä äitiyttä puolustavien kommentteja: kaikki pyörii sen ympärillä, mitä HE ovat saaneet irti lapsesta, kukaan ei uhraa ajatustakaan sille lapselle, joka joutuu käymään läpi kaikki elämässä vastaantulevat hirveät asiat, sairaudet, menetykset, onnettomuudet, joilta kukaan ei välty, ihan vain sen takia, että joku itsekäs halusi kokea äitiyden. Eli jopa OMAN lapsen suru ja kivut jäävät näille toisarvoiseksi.
Oletko sinä yhtä julma ja itsekeskeinen?
Surullista että sinun elämäsi on niin hirveää että toivot ettet olisi syntynyt. Vaikutat syvästi masentuneelta.
Yleisesti ottaen ihmiset ovat elämässään onnellisia ja nauttivat elämästään.
Älä viitsi yleistää omaa mielisairauttasi kaikkiin muihin
Samaa sinä jankutat joka ketjussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Neljän lapsen isä täällä!
Elämä on elämää. Totta kai lasten kanssa tulee haasteita. Tottakai tulet elämään ikuisesti ajatuksessa että oletko tehnyt tarpeeksi lasten eteen. Tottakai on valvomisia, pesemisiä, huolehtimisia, ongelmia, jne jne.
MUTTA, ne eivät ole mitään se rinnalla kun näet kun tuo pieni ihminen kasvaa, oppii, ihastuu elämään, rakastaa, pettyy ja nousee pettymyksestään. Kaikki vaiva on sen arvoista. Ehdottomasti.
Nyt kun lapset ovat aikuisia ja kirjoittavat minulle isänpäivänä kirjeitä kuinka arvostavat ja olevat onnellisia että olen heidän isänsä, niin mikään, ei yhtään mikään tunnu niin mahtavalta. Enkä ole ikinä tehnyt asioita sen vuoksi että saisin jotain kiitoskirjeitä, vaan siksi että nuo tyypit ovat parasta mitä tiedän.
Jos harkitset lapsia ja mietit että pärjäätkö, olet jo kertonut itsestäsi kaiken tarvittavan. Eli sen että suhtaudut asiaan vakavasti ja kunnioittaen. Anna mennä. Et tule ikinä katumaan.
Seurasin jo pari päivää tätä ketjua ja nyt on pakko kirjoittaa vielä omakin tarina:
Sain esikoisen 32v:nä. Minulla oli hyvä työ yritysmaailmassa, aktiivinen harrastus ja elämässä periaatteessa kaikki ihan jees. Sitten samanikäine ystäväni yksi ilta avautui jo 2v yrityksestään saada lapsi ja minulle iski paniikki. En ollut edes varma haluanko lapsia, mutta päätettiin kuitenkin miehen kanssa yrittää. No sepä tärppäsikin heti ja kun olin raskaana panikoin vähän kaikkea: Miten selviä synnytyksestä, onko lapsi terve, miten jaksan, jäänkö ulkopuolelle kun kenellekään läheisellä ystävälläni ei ole lapsia, pilaanko urani? Lisäksi koin syyllisyyttä tämän lapsettomuudesta kärsivän kaverin vuoksi (turhaan).
Kaikki hätäily oli ihan turhaa, oma synnytykseni alkoi normaalisti mutta muuttuikin hätäsektioksi. Siitäkin selvittiin ja olin pystyssä n.6h heräämisestä. Lapsi on terve. Ystäville sanoin että olen nyt varmaan ekat 6kk hiljaiselolla ja kaikki ymmärsivät hyvin. Myös se lapsettomuudesta kärsivä kaveri, vaikka asia varmasti oli hänelle erityisen vaikea. Osa ystävistäni on edelleen lapsettomia ja on ollut tavallaan ihanaakin saada viettää aikaa myös heidän kanssaan, kun muistaa että maailmassa on muutakin kuin se lapsiarki. Omassa työssä veikkaan että lapsi on jopa avannut tiettyjä portteja, kun se on toiminut eräänlaisena jäänmurtajana. Pomo jopa sanoi että hänen mielestään äidit ovat parhaita työntekijöitä, koska kykenevät niin hyvin aikataulutukseen ja priorisointiin.
Lapsellani oli koliikki ja ekat 3kk tuli mentyä n.2-4h yöunilla. Nyt jälkikäteen se tuntuu ihan merkityksettömältä, vaikka muistan että silloin välillä oli pakko laittaa huutava lapsi pinnasänkyyn ja mennä parvekkeelle muutamaksi minuutiksi vastamelukuulokkeet päässä rauhoittumaan, kun alkoi iskeä epätoivo. Näin jälkikäteen sanoisin että tuokin kasvatti resilienssiä. Ja sen jälkeen lapsi on nukkunut tosi hyvin, eikä uhmaikäkään ollut mitenkään järkyttävää.
Tästä on nyt 10v ja haluan loppuun sanoa vielä muutaman asian:
Jos päätät lähteä tuohon hommaan niin tuskin kadut, minä en ainakaan ole katunut ja sain vielä 2 lasta lisää tuon jälkeen.
Koita kuitenkin varmistaa hyvät tukiverkot, sillä vaikka vanhemmuus on parasta, se on myös aina rankkaa, mutta mikään hyvä ei tule elämässä helpolla.
Suunnittelu on tiettyyn pisteeseen asti ihan jees, mutta kukpa olisi esim ennen koronaa ja Ukrainan sotaa osannut sanoa millainen maailma on tänään. Silti täällä mennä porskutetaan edelleen.
Tsemppiä ja kaikkea hyvää:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
172 jatkaa vielä että myös harrastaminen on vauva-ajan jälkeen onnistunut ihan hyvin. Ne lapset kasvaa oikeasti niin äkkiä että ihan kirjoittaessa mietin mihin tää aika on kadonnut
Asioilla on tapana järjestyä. Se pätee ihan kaikkeen.
Toki elämä muuttuu kun saa lapsia, mutta niin sen kuuluukin tehdä. Eikä kaikki lapset huuda yökausia. Jos saa koliikkivauvan, niin ei sekään vuosia kestä,vaan helpottaa.
Liika veivaaminen ajatustasolla sen ahdistuksen tuo, varsinkaan aamuöisin ei kannata ottaa kovin tosissaan sitä päänsisäistä puppugeneraattoria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsiperhearki kerran on niin ihanaa ja antoisaa, niin miksi niin monet vanhemmat vaan hatkuvasti valittaa miten rankkaa ja vaikeaa elämä on ja joka välissä ovat tunkemassa pentujaan mummolaan?
Tällä yksi mummi. Voi, mielellään ottaisin enemmänkin hoitoon 2-vuotiasta pojanpoikaa. Ovi on aina auki.
On ihanaa ulkoilla metsässä, hän jaksaa kävellä uskomattomia matkoja. Joskus heittäytyy kurkkimaan johonkin kuusen alle tai kiven koloon tai löytää hienon kepin ja hyppelee tietysti lätäköissä. Omien muksujen kanssa oli niitä arkikiireitä. Nyt vaan saa nautiskella ja itsekin taas ihmetellä kaikkea.
Vierailija kirjoitti:
Jos lasta ei halua 100%, sitten ei pidä hankkia ollenkaan.
99% ei riitä.
Jos lähtee "kokeilemaan onneaan", riskinä on katuminen. Lapsi on peruuttamaton päätös. Sitä ei voi palauttaa takaisin kauppaan. Se on väärin lasta kohtaan, että ollaan puolivillaisesti kokeilemassa tuuria miten asiassa käy.
Lapsen etu menee aina vanhemman "i want a babyyy" vauvakuumeen/mielihalujen edelle.
Valmistautuminen:
- onko rahaa säästetty vuosia etukäteen?
- onko lapsen kasvatussuunnitelma jo tehty? (Koulutuksen tukeminen, uskonto, kasvatus, ruoat, jatkokoulutus, yms valinnat)
- oletko varautunut kasvattamaan lapsen yksin jos puoliso lähtee?
- onko tukiverkosto, joka koostuu vapaaehtoisista? (Pakotetut isovanhemmat eivät ole sellaisia)
- onko asuinympäristö turvallinen lapselle?
- onko teillä suhteita työelämässä että lapsi saa työpaikan? (Nykyään työpaikat tulee e
No höpö höpö. Tällainen ei hyödytä mitään koska ei elämää pysty suunnittelemaan näin tarkasti. Toki noita on hyvä pohtia, mutta ei läheskään kaikki ole 100% varmoja. Silti on lapset ihan aikuisiksi veronmaksajiksi saatu.
Vierailija kirjoitti:
Ap täällä, tämähän lähti lentoon. En ehdi vastata kaikkiin viesteihin nyt, mutta olen lukenut jokaisen.
Kiitos numero 157, että valat uskoa minuun! Tarinasi nimittäin kuulostaa samanlaiselta, millaiseksi itse kuvittelisin tilanteen, jos päättäisin nyt rohkeasti hypätä ja kokeilla. Kerran kuukautiset olivat hieman myöhässä ja raskaustestiä tehdessäni tavallaan toivoin, että vahinko olisi käynyt ilman omaa aktiivista päätöstäni. Eli se päätöksenteko pelottaa kai eniten.
Saanko kysyä miten sait sektiolupauksen jo ennen raskautta? Olen nimittäin tässä mietiskellessäni huomannut, että juuri synnytys huolestuttaa minua todella paljon. Mietin, voisiko tästä käydä juttelemassa jossain (ja missä) jo etukäteen.
Eilen meinasin ehdottaa miehelle hetken mielijohteesta, että kokeillaan "tulee jos on tullakseen" -metodia, mutta ehkä sekin vaatii kunnon keskustelun alle. Mutta selvästi asia on mielen päällä.
Kannattaa mennä heti juttelemaan synnytyspeloista.
Sektion kai voi kerran tehdä?
Luota luontoon. Elimistösi ja mielesi valmistautuu raskauden aikana vauvan tuloon.
Olet sitten valmis, kun aika on.
Nyt on ihan eri tila ne kuin sitten, kun olet raskaana.
Luota Suomen huippuun synnytyssairaalassa. Meillä on kehittynyt, maailman huippua.
Älä ala vouhottaa kotisynnytyksiin.
Niitä oli ennen, kun muuta ei ollut, ja silloin äiti ja lapsikuolleisuus oli korkea.
Sama rokotteissa. Rokotteet on keksitty ja kehitetty ihmisen suojaamiseksi. Ne rokotusohjelman mukaiset rokotukset kannattaa ottaa.
Älä mieti liikaa. Pistä tilaukseen vaan. Pitkä raskausaika valmistaa lapsen tuloon ja synnytykseen. Ajoittainen panikointi on normaalia, mutta kadut enemmän, jos jätät tilaisuuden käyttämättä. Terv. neljän lapsen äiti. Kokemusta sekä synnytyksestä, että sektiosta. Kaikesta selviää.
Itsekkäät lisääntyy.