Nyt puhuu pyöräilijään törmännyt Pepe Willberg: "Siinähän on suojatie. Suojatiellähän ei saisi ajaa."
IS tavoitti aiemmin pakettiauton kuljettajan, joka kertoi nähneensä tilanteen. Hän oli huomannut, että Aleksis Kiven kadulta vasemmalle kääntyneen auton vasen keula osui tietä ylittävään pyöräilijään.
Pakettiauton kuljettaja kertoi töötänneensä ja ajaneensa pakettiautollaan kahden kaistan väliin yrittäen estää henkilöauton poistumisen paikalta. Tästä huolimatta auto jatkoi matkaansa
Willberg myöntää huomanneensa pakettiauton.
Se valui siitä koulun tai opiston (Pasilan Peruskoulu ja Stadin Ammattiopisto) pihalta kadulle. Mutta mä en ole tietenkään ajanut kenenkään yli.
Willberg sanoo, ettei hänellä ole asiasta toistaiseksi enempää sanottavaa.
IS näki turma-auton perjantai-iltana Turun Mikaelinkirkon pihassa. Autossa on nähtävissä pitkähkö naarmu kuljettajan puoleisessa kyljessä.
Hän miettii myös pyöräilijän roolia.
Siinähän on suojatie. Suojatiellähän ei saisi ajaa.
Aleksis Kiven kadun ja Savonkadun risteyksessä on erikseen suojatie ja pyöräliikenteelle oma väylä. Liikenneturvan mukaan suojatiellä pyöräily on kuitenkin sallittua, kunhan siitä ei aiheudu vaaraa eikä haittaa jalankulkijalle. Suojatiellä pyöräänsä taluttava henkilö katsotaan jalankulkijaksi.
Kommentit (660)
Eniten tuossa herättää huolta, että Pepe ajelee menemään, vaikka oman kertomansa mukaan ei näe eikä kuule.
Outoa median otsikointia kun syytettiin auton törmänneen pyöräilijään. Kuvassa kolhu näkyy auton vasemmassa takaovessa. Taitaamolla mahdotonta liikuttaa autoa sivuttain että törmäisi pyörään. Kyse lienee päinvastaisesta. Kertoo kuinka asenteellista tekstiä toimittelijat tekee nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos auto on mennyt hitaasti vanhoilla vihreillä, niin eikö silloin voi käydä niin, että suojatielle ehtii vaihtua vihreä ennen kuin auto ehtii alta pois. Toisaalta, jos on auto ehtinyt mennä risteysalueelle vihreällä valolla, suojatietä käyttävien pitää odottaa, että auto ehtii mennä alta pois vaikka valo olisikin jo vaihtunut suojatielle vihreäksi.
Kun vasemmalle kääntyville autoille vaihtuu punaiset, ei tässä risteyksessä jalankulkijoille vaihdu TAAS vihreä, vaan muista suunnista tuleville autoille. Näinollen skenaarioltasi putoaa pohja.
Missä kohdassa risteystä ja mihin suuntaan kulkevilla jalankulkijoilla?
Johan se on tuossa vähän ylempänä kerrottu. Mene itse paikan päälle katsomaan sen sijaan että jankutat täällä.
Ilmeisesti todistaja ei puhu totta kun sanoi auton törmänneen pyörään. Kolhu näkyy auton takaovessa eli pyöräilijäntlrmännyt. Lienee sama valojen kanssa eli pyöräilijä ajoi punaisia päin. Voisi toimittaja vähän tarkastaa faktat ennenkuin kirjoittaa jotain.
Vierailija kirjoitti:
Outoa median otsikointia kun syytettiin auton törmänneen pyöräilijään. Kuvassa kolhu näkyy auton vasemmassa takaovessa. Taitaamolla mahdotonta liikuttaa autoa sivuttain että törmäisi pyörään. Kyse lienee päinvastaisesta. Kertoo kuinka asenteellista tekstiä toimittelijat tekee nykyään.
auton etuovessa on myös lommo
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fillarilla ei kannata ihan oman terveyden takia ajaa kovin kovaa suojatielle. Autoilijan voi olla vaikea ehtiä havaitsemaan häntä ajoissa.
Fillarilla ei ylipäätään kannata ajaa suojatielle. Ajoneuvon paikka ei ole kävelijöiden väylillä kuten suojateillä vaikka laki siellä ajamisen nykyään salliikin. Turvallisin paikka ajoneuvolle on ajorata.
Suojatie on ajoradalla.
Suojatie johtaa kävelytielle.
Vierailija kirjoitti:
Noh, nyt kun sattui autoa ajamaan julkkis, niin toivottavasti oikeuden päätös uutisoidaan niin isosti, että vastedes pyöräilijät ymmärtävät oman vastuunsa ja korvausvelvollisuutensa, kun aiheuttavat vahinkoa autolle ja tässä tapaukssa mainehaittaa julkkikselle.
Eihän tässä ole mitään epäselvää. Kääntyvä väistää aina joka oli Pepe eli hän on yksin vastuussa kaikesta.
Jotenkin ei yhtään ihmetytä, että ihmiset ei tiedä, että suojatiellä saa ajaa polkupyörällä. Reilu vuosi sitten tällä palstalla oli keskustelu, jossa pari keskustelijaa väitti ettei valtatieltä saa kääntyä vasemmalle. Siis tilanteessa, jossa ei olisi edes sulkuviivaa. Ja heillä oli ajokortti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa median otsikointia kun syytettiin auton törmänneen pyöräilijään. Kuvassa kolhu näkyy auton vasemmassa takaovessa. Taitaamolla mahdotonta liikuttaa autoa sivuttain että törmäisi pyörään. Kyse lienee päinvastaisesta. Kertoo kuinka asenteellista tekstiä toimittelijat tekee nykyään.
auton etuovessa on myös lommo
Onko se tullut tässä kolarissa vai oliko jo aiemmin?
Jos Willbergin kuljettamalle autolle oli vihreä valo hänen ohittaessaan pääopastimen, niin hänen on pitänyt noudattaa tätä tieliikennelain säädöstä (tieliikennelaki, liite 2, Liikennevalo-opastimet) täysin riippumatta siitä, onko törmäyshetkellä jalankulkijoiden valo ollut jo punainen.
"2 Kiinteä vihreä valo
Vihreä valo osoittaa, että ajoneuvolla ja raitiovaunulla saa sivuuttaa pääopastimen ja pysäytysviivan.
Vihreästä valosta huolimatta on annettava esteetön kulku jalankulkijalle, joka on mennyt suojatielle jalankulkijalle tarkoitetun vihreän valon aikana. Risteyksessä kääntyvällä ajoneuvolla on väistettävä myös risteävää tietä ylittävää polkupyöräilijää, mopoilijaa ja jalankulkijaa. Vasemmalle kääntyvällä ajoneuvolla on lisäksi väistettävä vastaantulevaa liikennettä."
Savonkadun ylittävät jalankulkuvalot vaihtuvat punaiseksi tuossa risteyksessä samaan aikaan kuin Aleksis Kiven kadulta tulevien ajoneuvojen kiinteä pallovalo muuttuu ensin punakeltaiseksi ja heti perään tietysti vihreäksi.
Vihreillä valoilla idästä länteen ylittämään lähtenyt rauhallista vauhtia ajava pyöräilijä ei välttämättä ole ehtinyt Savonkadun ylitse ennen vasemmalle kääntyvien ajoneuvojen saapumista risteämään.
Tällaisessa kohtaamistilanteessakin autoilija on väistämisvelvollinen, kuten yllä on laista lainattu. Jos autoilija ei kääntyessään ennen risteämää hidasta ja tarvittaessa pysähdy, hän ajaa ylittäjästä katsoen takaoikealta yllättäen joko ylittäjän päälle tai ylittäjän eteen. Ensimmäisessä tapauksessa osumakohta on pääasiassa auton keulassa, ja jälkimmäisessä tapauksessa auton vasemmassa kyljessä.
Väistämisvelvollisuuden kannalta ei ole mitään merkitystä sillä, mitä reittiä pyöräilijä on tuohon ylitykseen tullut. Ei Willberginkään velvollisuus tuossa risteämistilanteessa ole kiinni siitä kääntyikö hän asianmukaiselta kaistalta vasemmalle.
Lopuksi todettakoon, että Savonkadun ajoratojen välinen liikenteenjakaja on niin kapea, ettei polkupyörä mahdu siihen odottelemaan jäämättä vähintään toisesta päästään vaarallisesti ajoradalle.

Täyttä asiaa
Ihan kiinnostuksesta, onko missään kirjoitettu että pyöräilijä olisi tullut tilanteeseen pyöräillen?
Luin 15.12. julkaistun Iltalehden jutun, missä Pauliina Visuri-Willberg sanoo
[] Olemme sitä mieltä, että joku on ajanut autoomme pahki ja siten vahingoittanut sitä.
Siis manageri kommentoi tällaisen asian pari päivää onnettomuuden jälkeen, kun uutisten pohjalta on tiedossa, että pyöräilijä on yhä sairaalassa. Olen aivan häkeltynyt tuosta asenteesta ja huonosta PR-ymmärryksestä.
"Aviopari odottaa, että tutkinta etenee. He haluavat itsekin saada selville, mitä onnettomuudessa tapahtui, kun Willberg ei omasta mielestään tiedä. Visuri-Willberg on edelleen hämmentynyt tapauksesta.
Haluamme oikeasti tietää, mitä siinä on tapahtunut, ettei tuollaisella ajokokemuksella ole huomannut sitä tilannetta, että mistä pyöräilijä on ilmestynyt. Tällä hetkellä emme tiedä mitään. Kai se selviää tässä tammikuun aikana, niin uskoisin, Visuri-Willberg sanoo."
Melkoinen mysteeri, kai polkupyörä on tippunut taivaalta eteen.
Ps lainaus iltasanomien uusimmasta jutusta, ja linkkiä en jaksa liittää.
Saiko pyöräilijä sakot suojatiellä ajamisesta, kun se on kielletty, ainakin pepen auton ollessa välittömässä läheisyydessä?
Vierailija kirjoitti:
Saiko pyöräilijä sakot suojatiellä ajamisesta, kun se on kielletty, ainakin pepen auton ollessa välittömässä läheisyydessä?
Olemme sitä mieltä, että joku on ajanut autoomme pahki ja siten vahingoittanut sitä.
T. Manageri
Pepe, Pepe, suojatie ei tarkoita lupaa ajaa päälle.
Vierailija kirjoitti:
Pepe, Pepe, suojatie ei tarkoita lupaa ajaa päälle.
Pyöräilijän päälle saa ajaa, suojatie suojaa vain kävelijää!
T. Pepe
Suojatie on ajoradalla.