Lue keskustelun säännöt.
Joululahja jota lapsena toivoit mutta et koskaan saanut.
Oma toiveeni oli että isä ei olisi ollut jatkuvasti kännissä ja pilannut koko joulua, niin kuin muitakin viikonloppuja ja vapaita.
Kommentit (313)
Vierailija kirjoitti:
Toivoin aina kissanpentua, mutta koskaan en saanut. Kerran haimme eräästä paikasta muutaman pienen kissanpennun, leikin niiden kanssa autossa. Kun tultiin kotiin, kissanpennut laitettiin muovipussiin roikkumaan puun oksalle ja ammuttiin. Olin 5-vuotias ja olin niitä ammuttuja kissoja hautaamassa. Tämä näky tulee mieleen edelleen melkein joka päivä vielä 50 vuotta jälkeenkinpäin. Taas kerran kyyneleet silmissä tätä muistelen. Olen kyllä asian käsitellyt terapiassa, mutta arvet ovat ikuiset.
Mitä helvettiä...en usko todeksi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En saanut koskaan mitä olisin toivonut, sain vaan jotain random halpaa Made in Hong Kong rojua.
80-luvulla kaikki muut sai esim. Ritari Ässä tavaraa, Commodore 64:sia ja sen pelejä, mutta en minä. Vanhemmat oli kuin jotain kommunisteja mitkä suunnilleen vastustivat kaikkea Ritari Ässä jne. "kaupallista hapatusta". Niinpä sitä sitten ajautui kaiken ulkopuoliseksi, syrjityksi ja halveksituksi, kaikki mitä olin saanut oli luokkakaverien mielestä typerää ja naurettavaa, jne.
Vanhempien politiikat ja niistä kiihkoilu pilannut monen lasten elämän
Jäätelökone. Sellaisia oli lelukirjassa ainakin ysärin lopulla ja 2000-luvun alussa. Niillä pystyi tekemään pienen määrän jäätelöä. En ymmärrä miksi en saanut, ei ollut kalliita. Monta vuotta toivoin.
Sähkökitara, sääli siinä meni tulevan huippukitaristin bändiura nurin.Suruissani vielä kuuntelin Beatlesin biisiä,While My Guitar Gently Weeps.
Olikohan täällä aika kielteinen kirjoitus autistisesta . Kaikki eivät edes ymmärrä joulua. Jokainen vammaisen on oma yksilö. Ei heitä voi niputtaa samaan muottiin. On myös eri ikä tassolla olevia vammaisia. Eikä vammainen ole ilkeä ja huono tapainen. Tämä kuuluu vaan hänen sairauteensa On hyvä oppia. myös arvostamaa erilaisuutta. Meidän autisti lapsille on niin sydämellinen ja iloinen luonne. Hän rakastaa joulua. Antaa paljon lahjoja ja hyvää mieltä muille.On meillä ollut vaikea aikakin kun opeteltiin kaikkea uutta. Koulussa kiusasi oppilaat, opettaja ja rehtori. Pääsi toiseen hyvään kouluun. Koskaan ei olla hänen vammaansa hävetty. Kaikille hän on aina ollut hyvin rakas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivoin aina kissanpentua, mutta koskaan en saanut. Kerran haimme eräästä paikasta muutaman pienen kissanpennun, leikin niiden kanssa autossa. Kun tultiin kotiin, kissanpennut laitettiin muovipussiin roikkumaan puun oksalle ja ammuttiin. Olin 5-vuotias ja olin niitä ammuttuja kissoja hautaamassa. Tämä näky tulee mieleen edelleen melkein joka päivä vielä 50 vuotta jälkeenkinpäin. Taas kerran kyyneleet silmissä tätä muistelen. Olen kyllä asian käsitellyt terapiassa, mutta arvet ovat ikuiset.
Mitä helvettiä...en usko todeksi...
Minä uskon. Yhden tutun isä humalapäissään otti perheen lasten kissanpennun ja iski sen kuoliaaksi puunrunkoa vasten lasten katsellessa. Kivat lapsuusmuistot heilläkin.
Vierailija kirjoitti:
Jäätelökone. Sellaisia oli lelukirjassa ainakin ysärin lopulla ja 2000-luvun alussa. Niillä pystyi tekemään pienen määrän jäätelöä. En ymmärrä miksi en saanut, ei ollut kalliita. Monta vuotta toivoin.
Mun lapsi sai kummitädiltä sellaisen helvetinkoneen. Sillä sai tehtyä ehkä ruokalusikallisen jäätelöä kerralla. Sitten piti jo lisätä jäitä ja suolaa sinne myllyyn ja taas veivata hyvä tovi, että sai lisää. Aivan järjetön vehje.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki sain, vaikka oikeasti en paljon mitään. Vaatimattomista oloista, kaikesta vähästäkin olin kiitollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin varmaan jotain 5 vuotias kun oltiinkin kesällä heinäpellolla niin totesin isälleni että, minä isä tiän mitä haluan Joulupukilta, haluan rintaliivit . Mistä lienee itselleni moinen toivomus tullut. Selväähän se ettei lahjatoivettani Joulupukki toteuttanut😅.
Tyttäreni myös 4- 5 vuotiaana pyysi rintaliivejä lahjaksi. Mä ostin semmoisia pitsitoppeja sille parit ja oli niin tyytyväinen rintsikoihinsa. Sitten piti ostaa uusia, kun vanhat kulahti.
Lelulehdissä oli aina vakoiluleluja. Olisin halunnut sellaiset yölasit ja leikkiä salapoliisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä omaa Barbietahan mäkin halusin tai sitten vauvanukkea. Barbieta en saanut uutena, Cindejä sain useamman ja mun tädin vanhan barbien ja sen vaatteet ja poikaystävän (ei Ken, joku jenkkifudispelaajanukke). Olihan se ihan hauska kuitenkin.
Omalla tyttärellä on lähes 20 barbieta, kuten Monster High nukkeja myös.
Vauvanukkeakaan en saanut semmoista "oikean" kokoista. Vaan semmoisia pieniä, joita meni vaunuihin usea. Niin nuken vaunut mulla kyllä oli ja vaatteita, muttei oikean kokoista nukkea. Tyttärellä on neljä baby bornia. Rattaat, vaunut, syöttötuoli, sitteri...
Poika taas pyydellyt legoja ja on saanut kaiken mitä ymmärtänyt pyytää ja paljon enemmänkin. Olen ostanut naapureilta ja keltaisesta pörsistä semmoisia paketteja.. Meilä ei kotona ollut kunnolla Legojakaan, ehkä yhden talon verran ja siitähän tapeltiin. Serkuilla taas oli valtavasti sängyn aluslaatikot täynnä kaikenlaisia osia. Onneksi siellä sai toteuttaa itseään.
Sittemmin olen saattanut hieman toteuttaa itseäni näissä lahja-asioissa. Miehessä on vähän samaa vikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivoin aina kissanpentua, mutta koskaan en saanut. Kerran haimme eräästä paikasta muutaman pienen kissanpennun, leikin niiden kanssa autossa. Kun tultiin kotiin, kissanpennut laitettiin muovipussiin roikkumaan puun oksalle ja ammuttiin. Olin 5-vuotias ja olin niitä ammuttuja kissoja hautaamassa. Tämä näky tulee mieleen edelleen melkein joka päivä vielä 50 vuotta jälkeenkinpäin. Taas kerran kyyneleet silmissä tätä muistelen. Olen kyllä asian käsitellyt terapiassa, mutta arvet ovat ikuiset.
Mitä helvettiä...en usko todeksi...
Minä uskon. Yhden tutun isä humalapäissään otti perheen lasten kissanpennun ja iski sen kuoliaaksi puunrunkoa vasten lasten katsellessa. Kivat lapsuusmuistot heilläkin.
Toivottavasti sai itse halosta nuppiisa moinen paholainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivoin aina kissanpentua, mutta koskaan en saanut. Kerran haimme eräästä paikasta muutaman pienen kissanpennun, leikin niiden kanssa autossa. Kun tultiin kotiin, kissanpennut laitettiin muovipussiin roikkumaan puun oksalle ja ammuttiin. Olin 5-vuotias ja olin niitä ammuttuja kissoja hautaamassa. Tämä näky tulee mieleen edelleen melkein joka päivä vielä 50 vuotta jälkeenkinpäin. Taas kerran kyyneleet silmissä tätä muistelen. Olen kyllä asian käsitellyt terapiassa, mutta arvet ovat ikuiset.
Mitä helvettiä...en usko todeksi...
Eihän tuossa aikaa sanota, mutta tuollainen hulluus oli ihan yleistä 70-80 luvuilla. Jos niitä kissanpentuja ei säkissä hukutettu järveen, niin sitten vain mielikuvitus oli rajana kuinka niitä eitoivottuja pentuja hävitettiin. :(
N53
Barbie taloa en saanut ikinä. Oli liian kallis kuulemma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäätelökone. Sellaisia oli lelukirjassa ainakin ysärin lopulla ja 2000-luvun alussa. Niillä pystyi tekemään pienen määrän jäätelöä. En ymmärrä miksi en saanut, ei ollut kalliita. Monta vuotta toivoin.
Mun lapsi sai kummitädiltä sellaisen helvetinkoneen. Sillä sai tehtyä ehkä ruokalusikallisen jäätelöä kerralla. Sitten piti jo lisätä jäitä ja suolaa sinne myllyyn ja taas veivata hyvä tovi, että sai lisää. Aivan järjetön vehje.
Anoppi kerran otti ja päätti ilahduttaa meidän perhettä. Oli käynyt ostamassa jätskikoneen tullessaan, että nyt tehdään jäätelöä. Sitten se tiskas niitä osia ja perehtyi manuaaliin. Naurunremakka oli valtava, kun se löysi sen kipon, jossa sitä jätskiä vatkataan.
Pakkas takas laatikkoon ja lähti nauraen pois. Tuli tunnin päästä uudestaan järeämmän koneen kanssa.
Se eka kone olisi tehnyt kaksi desiä valmista jäätelöä, tää toinen sentään väänsi puoli litraa.
Senkin sitten palautti testierän jälkeen. Ei ole mitään ideaa ostaa noin pientä konetta, ettei koko perheelle saa yhdellä latauksella tehtyä.
Koiran. Ostin perheellemme koiran kun oli 44 v.
Vierailija kirjoitti:
Halusin seuraavana vuonna norsun, tavattuani 6v. ( ikäiseni ) naaraspuolisen intiannorsun sirkuksen harjoitusalueella. Tajusin itsekkin hyvin pian että se oli mahdotonta kokonsa ja ruokahalunsa vuoksi. Tarjosin kuitenkin sirkusnorsulle maapähkinöitä ja se silitti minua kärsällään. Sillä oli esiintyjänä minua puoltavanhempi tyttö, jotain 12v. Minut olisi adoptoitu sirkukseen, mutta totesin että ei äiti päästä, äidiltä kysymättäkään. Oli vuosi 1971. Sirkus tuli Venäjältä mutta en tiedä oliko venäläinen sirkus kyseessä.
Oli hienoa tutustua norsuun ja koskettaa sitä. Totesin sirkustirehtöörille etten ikinä ole nähnyt mitään näin isoa eläintä.
Mitähän vanhemmat ajattelivat, ensin toivotaan shetlanninponia ja seuraavana jouluna jo norsua ?! Toiseen kertaan en samaa kehdannut pyytää.
Tuosta tarinasta saisi aihetta joululaulujen!
Kaasupistooli, kun koulussa kiusattiin. En saanut.
Kampauspää.