Lue keskustelun säännöt.
Joululahja jota lapsena toivoit mutta et koskaan saanut.
Oma toiveeni oli että isä ei olisi ollut jatkuvasti kännissä ja pilannut koko joulua, niin kuin muitakin viikonloppuja ja vapaita.
Kommentit (313)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivoin AINA jonkinlaista lahjaa, mutta en saanut ikinä mitään.
Piano. Ei ollut ihan realistinen toive työläisten kakaralle. Mutta naapurilla (4 lapsen perhe) oli piano, yhdellä ystävällä (yksinhuoltajaäiti) oli piano, niin ei kai sitä lapsena tajunnut, kuinka paljon se tosiaan maksaa. Tai siis tajusin, mutta samalla en. Tiesin, että on kallis, mutta en tajunnut, että on saavuttamaton, kun niitä kuitenkin parilla tuntemallani perheellä oli.
Toivoin pientä liekinheitintä. Olisin käyttänyt sitä Jalluun, pahimpaan koulukiusaajaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin halunnut oikean apinan. En saanut jostain kumman syystä :D
No ihan mikä tahansa olisi ollut kiva. Olisi myös ollut ihanaa jos olisi ollut ruokaa ja vanhemmat olisi olleet yhden päivän normaaleja. Äiti ei olisi huutanut ja uhannut t appaa itseään ja isä olisi puhunut jotain, eikä hänkään olisi yrittänyt juuri silloin t appaa itseään. Se olisi ollut hieno joululahja. Jäi saamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivoin (äänettömästi) ettei isä vetäisi kännejä ja muuttuisi ikäväksi (oli raittiina mukava). Ja ettei äiti saisi raivokohtausta siivouksen ym yhteydessä.
Vanhemmat sisarukseni varmaan muistavat parempiakin jouluja, mutta minä nuorimpana en saanut sellaisia kokea, vaan kaikki kokemani lapsuuden joulut menivät täysin pilalle.
Vierailija kirjoitti:
Menee vähän ohi alkuperäisen kysymyksen, mutta tuntuu, että monessa vastauksessa on katkera sävy? Onko todella niin, että jos lapsi ei saa jouluna juuri sitä mitä toivoo, pettymys on näin suuri ja pitkäkestoinen, vaikka lapsi kuitenkin jotain saisi ja lahjoissa olisi oikeasti ajatusta? Omassa lapsuudessani toiveet oli nimenomaan toiveita, ei mitään tilauksia. Joskus saattoi saada juuri sen mitä oli toivonut, mutta melko usein lahjaksi tuli jotain muuta kivaa: askartelun ystävälle tarvikkeita, pelien ystävälle uusi lautapeli jne. Osa lahjoista oli "tylsiä" hyötylahjoja kuten vaatetta, se kuului asiaan eikä aiheuttanut katkeruutta.
Nyt kun omat lapseni alkavat iän puolesta ymmärtää toiveiden päälle, haluaisin että HD oppisivat saman kuin minä: toiveita saa olla, ne voivat toteutua osittain, ja on kivaa että jouluna saa kivoja yllätyksiä sen sijaan että kytätään onko tilaus toimitettu kokonaisuudessaan ja onko joku nukke tismalleen se
Miksi ostaa yhtään mitään, jos ei voi edes yhtä toivomusta toteuttaa. Aika harvalle on tärkeintä se, että saa vain jotain. Kyllä ne toiveet ihan oikeita toiveita on. Ei joulu ole mikään opetustilaisuus, missä lapsi oppii, ettei kaikkea (tai yhtään mitään toivomaansa) voi saada.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävelevän Barbie hevosen. En leikkinyt barbi nukeilla, aina jos joku sukulainen minulle nuken osti niin avasin sen kyllä ja olin ilahtunut mutta sinne ne nuket jäi pyörimään leikkimättömänä leluarkkuun. Leikin kyllä barbie eläimillä sekä tykkäsin hevosista ja leikin paljon mm. poneilla ja muilla hevosleluilla ja joku barbi hevonenkin minulla oli leikeissä aina mukana, niin kun näin mainoksen jossakin, kai lelulehdessä, tuosta kävelevästä hevosesta niin halusin sen.
Vierailija kirjoitti:
Toivoin (äänettömästi) ettei isä vetäisi kännejä ja muuttuisi ikäväksi (oli raittiina mukava). Ja ettei äiti saisi raivokohtausta siivouksen ym yhteydessä.
Vanhemmat sisarukseni varmaan muistavat parempiakin jouluja, mutta minä nuorimpana en saanut sellaisia kokea, vaan kaikki kokemani lapsuuden joulut menivät täysin pilalle.
Meillä isä muuttui leppoisaksi ja lupsakkaaksi kännissä muuten oli selvänä mörrikkä, ei ilkeä tms mutta hiljainen ja juro. Lapsena en tajunnut miksi isi hais pahalle ja hassutteli jouluna ja pyhä päivinä mut muuten oli ns oma itsensä. Äitikin vieräsi jupis että taasko se alkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivoin kassakonetta, sellaista kauppaleikkeihin soveltuvaa kohtuullisen kokoista lelua. Sain kyllä kassakoneen, mutta se oli niin onnettoman pieni, ettei sillä voinut leikkiä kauppaa. Se jäi sitten vain koriste-esineeksi.
Tietokone 12-13-vuotiaana.
Rahan lisäksi vanhemmat ajattelivat, ettei kone ehkä ole hyödyllinen tai opettavainen vaan menee pelikäyttöön.
Olin kiinnostunut ohjelmoinnista. Tein sitä kyllä sitten yliopistoaikana kesä- ja osa-aikatyönä. Jo ensimmäisenä opiskeluvuotena oli kuitenkin selvää, että takamatka koko teiniaikansa himokoodanneisiin kavereihin oli kohtuuttoman pitkä.
Suuntauduin toisaalle, olen ihan tyytyväinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikä täälläkin juoppovanhemmat! Toinen oli ns tuurijuoppo eli oli kausia jolloin ei vetänyt perseet olalle, toinen joi kaikki arkipyhät, viikonloput yms, sit tuli maksakirroosi ja kuoli suorilta jaloilta (siis tää jälkimmäinen jatkuvasti juova) , oli päivää, kahta ennen valittanut erittäin huonoa oloa ja että tuntuu et jokin repii sisältäpäin, käveli kauppaan ja kaupasta kotiin mut puolivälissä lysåhti kadulle. Toinen vanhempi jäi ja sen jälkeen vaan naukkaili silloin tällöin samalla draamaillen että kumpa kuolis/hänestä ole mihinkään/lapsetkin kiukuttelee vaan (oltiin nätisti ja käveltiin ns munankuorilla)
Vierailija kirjoitti:
Menee vähän ohi alkuperäisen kysymyksen, mutta tuntuu, että monessa vastauksessa on katkera sävy? Onko todella niin, että jos lapsi ei saa jouluna juuri sitä mitä toivoo, pettymys on näin suuri ja pitkäkestoinen, vaikka lapsi kuitenkin jotain saisi ja lahjoissa olisi oikeasti ajatusta? Omassa lapsuudessani toiveet oli nimenomaan toiveita, ei mitään tilauksia. Joskus saattoi saada juuri sen mitä oli toivonut, mutta melko usein lahjaksi tuli jotain muuta kivaa: askartelun ystävälle tarvikkeita, pelien ystävälle uusi lautapeli jne. Osa lahjoista oli "tylsiä" hyötylahjoja kuten vaatetta, se kuului asiaan eikä aiheuttanut katkeruutta.
Nyt kun omat lapseni alkavat iän puolesta ymmärtää toiveiden päälle, haluaisin että HD oppisivat saman kuin minä: toiveita saa olla, ne voivat toteutua osittain, ja on kivaa että jouluna saa kivoja yllätyksiä sen sijaan että kytätään onko tilaus toimitettu kokonaisuudessaan ja onko joku nukke tismalleen se
Toivoin monena jouluna lahjaksi Legoja ja Brion junarataa. En saanut. Tai no radan sain, muovisen halpiksen jonka sai vain ympyrän muotoon ja joka hajosikin nopeasti. Mun mielestä tuollaisessa ei ollut ajatusta, muuta kuin se että saa mahdollisimman halvalla. Olisin mieluummin ollut ilman. Ymmärrän että olivat kalliita silloinkin mutta kyseessä oli monen vuoden toive johon olisi ehtinyt säästää.
Niin pieni asia kuin pyyhekumi joka näytti ja tuoksui suklaalevyltä🙂.
Terraarion jossa ois kuristajaboa, aattelin sitä parhaana kaverinani ja näin jo mielessäni sen, mut ei vanhemmat nauroivat ja weetuillakseen ostivat lelukäärmeen oli pettymys mitään muuta en olis toivonut:( ikinä en koko lapsuuteni aikana saanut sellaista enkä yleensäkkään mitä olisin halunnut.
Toivoin kauko-ohjattavaa autoa. Sain sellaisen, mistä meni johto ohjaimeen. Nyt hävettää sanoa, mutta taisin itkeä kun tajusin, millaisen auton sain. Pettymys oli niin suuri. Olin ehkä 8-vuotias.
Asia ratkesi niin, että (yksinhuoltaja)äitini kai myi sen johdollisen auton ja osti sitten "kunnon" lujaa menevän kauko-ohjattavan. Sillä kyllä sitten leikittiin serkkupojan kanssa pitkään ja hartaasti.
Nyt tosiaan hävettää, miten kiittämätön olin. Äiti oli tehnyt parhaansa, ja lapsi itkee pettyneenä. Hävettää.
Värikyniä toivoin.
Kateellisena katselin kun muut söivät sellasia ihmeitä kuin mandriineja.
Jouluna saatiin omenoita iso latikollinen.