Joululahja jota lapsena toivoit mutta et koskaan saanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Airflyer. Sain Vain Blenderin....

Blenderi on mahtava lahja. Sillä voi tehdä Smoothieta joka kaavitaan viimeistä pisaraa myöten ja vie kielen mennessään.

Ei kieltä saa sinne mixeriin laittaa. 

Halusin seuraavana vuonna norsun, tavattuani 6v. (  ikäiseni ) naaraspuolisen intiannorsun sirkuksen harjoitusalueella. Tajusin itsekkin hyvin pian että se oli mahdotonta kokonsa ja ruokahalunsa vuoksi. Tarjosin kuitenkin sirkusnorsulle maapähkinöitä ja se silitti minua kärsällään. Sillä oli esiintyjänä minua puoltavanhempi tyttö, jotain 12v. Minut olisi adoptoitu sirkukseen, mutta totesin että ei äiti päästä, äidiltä kysymättäkään. Oli vuosi 1971. Sirkus tuli Venäjältä mutta en tiedä oliko venäläinen sirkus kyseessä.

Oli hienoa tutustua norsuun ja koskettaa sitä. Totesin sirkustirehtöörille etten ikinä ole nähnyt mitään näin isoa eläintä.

Mitähän vanhemmat ajattelivat, ensin toivotaan shetlanninponia ja seuraavana jouluna jo norsua ?! Toiseen kertaan en samaa kehdannut pyytää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla yksi pyyntö olisi teille vanhemmille. Jättäkää edes yhtenä päivänä se alkoholi pois. Jos se viini on niin tärkeää joulupöydässä, valitkaa alkoholiTON versio. Itse vihaan (voimakas tunnesana) juuri tuon vuoksi kaikkia juhlapyhiä, aina pilataan sillä alkoholin ottamisella.

Tää on naurettavaa. Oon asunut Etelä-Euroopassa ja ei puhettakaan, että jätettäisiin vuoden tärkeimmästä ateriasta todella tärkeä ruoan makuja täydentävä viini pois tai että kukaan olisi kännissä. Valkoviinilasillinen alkupalakalojen ja punaviinilasillinen pääruoan kanssa ei saa ketään känniin ja kenenkään joulua pilalle. Alkoholiton viini on täyttä kuraa, jos viineistä jotain ymmärtää. Mutta jos et voi siinä parissa annoksessa pysyä, niin silloin sinulla on ongelma, joten mieti lapsiasi ja älä ota.

Sinä se naurettava olet.Tiedät varsin hyvin että suomalainen kun aukaisee kossupulllon se on juotava kerralla pois. 

Älä viitsi verrata Etelä-Euroopan ihmisiä meihin ja meidän tapoihin.

Itsekin asunut Espanjassa , olen raitis, mutta inhoan ihmisiä jotka lasten edessä menee känniin. Hyvin tavallista. Ja viinaan on aina rahaa , lasten lahjat jäävät toiselle sijalle. 

No en todellakaan tiedä. En tunne ketään, kuka joisi kossua. Mutta lähipiirissäni hyvän illallisen kanssa juodaan lasi viiniä. Sääli, jos et ole kohdannut tällaista Suomessa, mutta voin vannoa, että se on ihan tavallista.

Olisin ehdottomasti halunnut koiranpennun, ihan sama mikä rotu tai vaikka sekarotuinen. Vanhempani olivat kuitenkin ehdottomia siinä, että meille ei otettu lemmikkieläintä. 

Nyt aikuisena minulla on kaksi koiraa. 

"Rambo" puukon. Se missä kahvan sisällä vaikka mitä tilpehööriä. Lähin kauppa missä niitä olisi ollut myynnissä 80-luvulla, oli yli 200 km:n päässä. 

Koiranpentua toivoin. Sain pehmolelun.

- Toivo seuraavan kerran elävää koiraa.

Jos olet jo aikuinen niin toteuta haaveesi itse. Se on varmin tapa saada se koiranpentu, jollei sinulla jo ole. 

Että vanhemnat voittaisi lotosta ja sen myötä köyhyys ja ilottomuus loppuisi.

Menee vähän ohi alkuperäisen kysymyksen, mutta tuntuu, että monessa vastauksessa on katkera sävy? Onko todella niin, että jos lapsi ei saa jouluna juuri sitä mitä toivoo, pettymys on näin suuri ja pitkäkestoinen, vaikka lapsi kuitenkin jotain saisi ja lahjoissa olisi oikeasti ajatusta? Omassa lapsuudessani toiveet oli nimenomaan toiveita, ei mitään tilauksia. Joskus saattoi saada juuri sen mitä oli toivonut, mutta melko usein lahjaksi tuli jotain muuta kivaa: askartelun ystävälle tarvikkeita, pelien ystävälle uusi lautapeli jne. Osa lahjoista oli "tylsiä" hyötylahjoja kuten vaatetta, se kuului asiaan eikä aiheuttanut katkeruutta. 

Nyt kun omat lapseni alkavat iän puolesta ymmärtää toiveiden päälle, haluaisin että HD oppisivat saman kuin minä: toiveita saa olla, ne voivat toteutua osittain, ja on kivaa että jouluna saa kivoja yllätyksiä sen sijaan että kytätään onko tilaus toimitettu kokonaisuudessaan ja onko joku nukke tismalleen se mitä lapsi toivoi vai riittävän lähellä. En haluaisi totuttaa lapsiani ajatukseen, että jouluna saa kaiken mitä haluaa.

Barbien Dream Glow Bed -sänkyä.

Vierailija kirjoitti:

Menee vähän ohi alkuperäisen kysymyksen, mutta tuntuu, että monessa vastauksessa on katkera sävy? Onko todella niin, että jos lapsi ei saa jouluna juuri sitä mitä toivoo, pettymys on näin suuri ja pitkäkestoinen, vaikka lapsi kuitenkin jotain saisi ja lahjoissa olisi oikeasti ajatusta? Omassa lapsuudessani toiveet oli nimenomaan toiveita, ei mitään tilauksia. Joskus saattoi saada juuri sen mitä oli toivonut, mutta melko usein lahjaksi tuli jotain muuta kivaa: askartelun ystävälle tarvikkeita, pelien ystävälle uusi lautapeli jne. Osa lahjoista oli "tylsiä" hyötylahjoja kuten vaatetta, se kuului asiaan eikä aiheuttanut katkeruutta. 

Nyt kun omat lapseni alkavat iän puolesta ymmärtää toiveiden päälle, haluaisin että HD oppisivat saman kuin minä: toiveita saa olla, ne voivat toteutua osittain, ja on kivaa että jouluna saa kivoja yllätyksiä sen sijaan että kytätään onko tilaus toimitettu kokonaisuudessaan ja onko joku nukke tismalleen se

Riippuu ihan asiasta. Meillä oli vanhemmilleni jostain syystä tärkeää, että lahjoja oli paljon sen sijaan, että ne olisivat olleet järkeviä. Siksi sain esimerkiksi erittäin huonolaatuisia sukkia paljon, koska niistä sai monta pakettia. Yksi pari laadukkaampia olisi maksanut ihan saman verran.  Osa toivomuksista, kuten kielimatka, olisi oikeasti ollut tulevaisuuden kannalta hyvä, mutta ei niin ei. Ennemin sama raha laitettiin nopeasti hajoavaan roskaan.

Toivoin monta vuotta juna- tai autorataa, mutta en koskaan saanut, koska olen tyttö Veljeni sen sijaan sai molemmat, ja hakkasi ne p*skaksi suurin piirtein aattoiltana. Jostain syystä en ole näin aikuisiällä ollut koskaan sukupuolitettujen lelujen, harrastusten tai vaatevärien suuri fani.

Vierailija kirjoitti:

Menee vähän ohi alkuperäisen kysymyksen, mutta tuntuu, että monessa vastauksessa on katkera sävy? Onko todella niin, että jos lapsi ei saa jouluna juuri sitä mitä toivoo, pettymys on näin suuri ja pitkäkestoinen, vaikka lapsi kuitenkin jotain saisi ja lahjoissa olisi oikeasti ajatusta? Omassa lapsuudessani toiveet oli nimenomaan toiveita, ei mitään tilauksia. Joskus saattoi saada juuri sen mitä oli toivonut, mutta melko usein lahjaksi tuli jotain muuta kivaa: askartelun ystävälle tarvikkeita, pelien ystävälle uusi lautapeli jne. Osa lahjoista oli "tylsiä" hyötylahjoja kuten vaatetta, se kuului asiaan eikä aiheuttanut katkeruutta. 

Nyt kun omat lapseni alkavat iän puolesta ymmärtää toiveiden päälle, haluaisin että HD oppisivat saman kuin minä: toiveita saa olla, ne voivat toteutua osittain, ja on kivaa että jouluna saa kivoja yllätyksiä sen sijaan että kytätään onko tilaus toimitettu kokonaisuudessaan ja onko joku nukke tismalleen se

Jos lapsella ainoa toive on tietty nukke ja hän vielä kirjoittaa joulupukin kirjeen loppuun, että muuta ei halua, niin onhan se vanhemmilta tosi pska temppu ostaa jotain muuta.

Vierailija kirjoitti:

Brion puinen junarata

T: Petteli

--------------------

Sarjapettäjä?

70-luvulla peruskoulun toisluokkalaisena toivoin kunnollista autorataa. Sain halvimman mahdollisen, josta ei ollut juuri iloa, kun naapurin lapsilla oli kunnolliset ja pidemmät autoradat. Viitosluokkalaisena toivoin vimmatusti kauko-ohjattavaa leikkiautoa, sain leluflipperin.

Vierailija kirjoitti:

Menee vähän ohi alkuperäisen kysymyksen, mutta tuntuu, että monessa vastauksessa on katkera sävy? Onko todella niin, että jos lapsi ei saa jouluna juuri sitä mitä toivoo, pettymys on näin suuri ja pitkäkestoinen, vaikka lapsi kuitenkin jotain saisi ja lahjoissa olisi oikeasti ajatusta? Omassa lapsuudessani toiveet oli nimenomaan toiveita, ei mitään tilauksia. Joskus saattoi saada juuri sen mitä oli toivonut, mutta melko usein lahjaksi tuli jotain muuta kivaa: askartelun ystävälle tarvikkeita, pelien ystävälle uusi lautapeli jne. Osa lahjoista oli "tylsiä" hyötylahjoja kuten vaatetta, se kuului asiaan eikä aiheuttanut katkeruutta. 

Nyt kun omat lapseni alkavat iän puolesta ymmärtää toiveiden päälle, haluaisin että HD oppisivat saman kuin minä: toiveita saa olla, ne voivat toteutua osittain, ja on kivaa että jouluna saa kivoja yllätyksiä sen sijaan että kytätään onko tilaus toimitettu kokonaisuudessaan ja onko joku nukke tismalleen se

Varmaan siksi sävy on tuo, että niin moni on pettynyt tai kokenut jonkinlaista epäreiluutta asiassa?

Tässä on hyvä huomioida, että kaikki - kuten minä - eivät ole koskaan saaneet yhtään toivomaansa lahjaa. Ei kertaakaan. Eikä kyse ole mistään "tilauksesta" jonka toimittamista odotetaan kokonaisuudessaan, vaan siitä että edes yhden kerran olisi joku toive toteutunut. Mullakaan ei ole ollut mitään överitoiveita koskaan, mutta silti vanhemmat halusi syytää sen lahjaan varatun rahan johonkin mitä he halusivat tai kuvittelivat minun haluavan.

Toinen klassinen katkeroittaja on lahjojen valinta sukupuolen, ei kiinnostuksen kohteiden, mukaan. Myös se, että lapsia kohdellaan eri tavoin sukupuolen, iän tms. mukaan. Sisaruskateus voi olla syvää ja repivää ja kantaa aikuisuuteen saakka, eikä sitä pitäisi ruokkia erilaisella kohtelulla jo lapsena.

Vierailija kirjoitti:

Oma hevonen. Ostin ekan oman hevosen 30-vuotiaana 🥳

Heh, sama :D 

Tosin en koskaan ostanut hevosta, eikä se ole enää haitannut.

Puujunaradasta ja Muumi-laivasta haaveilin koko lapsuuteni, en koskaan saanut. :( Omalla lapsellani on molemmat. 

Sama toive kuin koko lapsuuteni muutenkin: päihteet on tasapainoinen äiti.

"Menee vähän ohi alkuperäisen kysymyksen, mutta tuntuu, että monessa vastauksessa on katkera sävy? Onko todella niin, että jos lapsi ei saa jouluna juuri sitä mitä toivoo, pettymys on näin suuri ja pitkäkestoinen, vaikka lapsi kuitenkin jotain saisi ja lahjoissa olisi oikeasti ajatusta? Omassa lapsuudessani toiveet oli nimenomaan toiveita, ei mitään tilauksia. Joskus saattoi saada juuri sen mitä oli toivonut, mutta melko usein lahjaksi tuli jotain muuta kivaa: askartelun ystävälle tarvikkeita, pelien ystävälle uusi lautapeli jne. Osa lahjoista oli "tylsiä" hyötylahjoja kuten vaatetta, se kuului asiaan eikä aiheuttanut katkeruutta. 

Nyt kun omat lapseni alkavat iän puolesta ymmärtää toiveiden päälle, haluaisin että HD oppisivat saman kuin minä: toiveita saa olla, ne voivat toteutua osittain, ja on kivaa että jouluna saa kivoja yllätyksiä sen sijaan että kytätään onko tilaus toimitettu kokonaisuudessaan ja onko joku nukke tismalleen se mitä lapsi toivoi vai riittävän lähellä. En haluaisi totuttaa lapsiani ajatukseen, että jouluna saa kaiken mitä haluaa."

Mun mielestä hyvät vanhemmat kyllä lähtökohtaisesti tunnistavat ja osaavat havainnoida, mikä on lapselle se kaikista olennaisin lahjatoive. Onko se just joku tietty nukke tai autorata, ei sillä väliä, mutta mielestäni silloin se toteutetaan prikulleen eikä sinne päin, jos lahjatoive on kuitenkin mm. hinnan ja saatavuuden vuoksi mahdollinen. En näe mitään järkeä siinä, että lapsi on puhunut koko marras-joulukuun tietynlaisesta 60 euron nukesta, mutta saa lopulta 80 eurolla erilaisen nuken, puuhakirjan, vesivärit ja pipon. Lapsille tuo voi olla yllättävän tärkeää, että nukke on just se Baby Born eikä saman tyylinen. 

Ei meilläkään lapsi saa (tietenkään) kaikkea mitä pyytää, mutta se kaikista tärkein/tärkeimmät lahjatoiveet osataan kyllä haarukoida ja toteutetaan, jos vain mahdollista. Ei joululahjojen jakamisen tarvitse olla mikään opetuksellinen tilaisuus, että hähähäh, täältä sataa pettymyksiä ja elämänoppeja. Ja lapsen kanssa on toki käyty läpi, että jos vaikka mummulta saadaan lahjaksi jotain mistä lapsi ei tykkää yhtään, pitää silti kiittää, mutta vanhemmalle saa sitten toisessa tilanteessa kertoa, ettei lahja ollut mieluinen ja sitten päätetään yhdessä mitä tehdään. 

Isä osti aina sitä mitä olisi itse omassa köyhässä lapsuudessaan halunnut. Toivoin aina autorataa mutta sain junaradan. Toivoin aina stigaa ja sain jonkun 50-luvun mallisen rattikelkan. Sitten oli naama vääränä kun en ollutkaan ilahtunut.