Nyt se tapahtui. Minulla ei ole enää ystäviä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauhean tiukkoja rajoja täällä ihmiset vetelee ja sitten ihmettelevät kun ystävät katoaa. Kyllä ystävyydessä pitää voida tehdä myös virheitä ja antaa anteeksi! Ihmisiä ollaan kaikki ja se pitää ymmärtää.

Ei se ainakaan mun mielestä tiukka raja oo, jos toista ei huvita viestitellä enää, niin ei se toisestakaan ole kiva väkisin viestitellä ja joutua odottamaan pahimmillaan kuukausia, että toinen saa taas vastattua

Ap

Tuollaisessa tilanteessa voit ihan hyvin vain luopua omista odotuksistasi ja hyväksyä suhteenne sellaisena kuin se on. Ei ketään voi pakottaa vastaamaan omiin odotuksiin. Sellaisen vaatiminen aiheuttaa jokaisessa hylkimisreaktion.

Minulla oli lukioaikana ystävä joka alkoi tuolla tavalla vaatia enemmän huomiota, vaikka olin tosi kiireinen. Lopulta pisti välit poikki.

Itse en vaatinut huomiota. Huomasin vain, ettei toinen ole kiinnostunut ja eihän se ollutkaan oikeasti. Mun mielestä ei ole liikaa vaadittu, että edes muutamassa päivässä vastaa, jos ei voi jo heti samana päivänä. Ja vain loppu vaiheessa kerroin, että ei ole hyvä tapa. En jatkuvasti siitä sanonu edes

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauhean tiukkoja rajoja täällä ihmiset vetelee ja sitten ihmettelevät kun ystävät katoaa. Kyllä ystävyydessä pitää voida tehdä myös virheitä ja antaa anteeksi! Ihmisiä ollaan kaikki ja se pitää ymmärtää.

Riippuu vähän millaisia virheitä on tehty 🙄. 

Tuolla joku kertoi, että yksi ystävyys loppui kun kaveri ei jaksanut tulla 15min bussilla tapaamaan ja toinen ystävyys loppui, kun ei itse jaksanut kiireiden vuoksi tavata. Aika heppoisia keissejä mielestäni.

Jos toinen tulee ulkomailta asti ja toinen ei suostu tulemaan paikalle, vaikka matka on vain 15min, niin ei todellakaan ole hepponen syy

Vierailija kirjoitti:

Parempi yksin kuin huonon kaverin kanssa. Ystävyys ajoittain vaatii kompromisseja ja joustoja, mutta jos vain toinen antaa aina myöten ja muuttaa omia aikataukujaan sopiviksi, se ei ole oikein.

Toinen peruuttaa viimehetkillä jo ennalta sovitun jutun. Toisinaan aiheutui rahallisia menetyksiä / käyttämättä jääneet  liput kun yksin ei huvittanut mennä.

Näistä syistä katkesi yksi ystävyys, jäljellä on toisella paikkakunnalla olevia ja satunnaisten viestittelyjen varassa olevia 

hieman jo vieraantuneita ystäviä. Uusia ei ole niin helppo enää aikuisena saada. Sukulaisetkin ovat kauempana, kaikkeen tottuu jopa yksin olemiseenkin.

Yksinolo mt-ongelmaisena ja työkyvyttömänä aiheuttaa pysyvää vahinkoa ja joka päivä on karmea.

Minä taas olen aina ollut se joka ystävyyssuhteet katkaisee. En jaksa syyttelyä, huutamista, määräämistä, vihaista mulkoilua, valheita, selän takana paskanpuhumista, kettuilua enkä etenkään pilkkanauramista. Ei noista mikään kuulu ystävyyteen, minun mielestäni. Vuosikymmeniä siedin ja jaksoin. Mieluummin yksin tai ventovieraiden kesken nettikeskustelua. 

Mulla on perhe ja sen lisäksi kuulun pariin suht tiiviiseen seuraan. 

ihmiset on mulle tärkeitä. Ennen kun löysin puolison oli vain toi kaveripiiri ja mulla oli aina sellainen tunne että seurailin sitä ulkokiehältä, en ollut sisällä. Muutamaa  kaveria pidin oikein ystävänä mutta tietenkin kun ne sai lapsia niin yhteydenpito oli sen jälkeen kovin vähäistä ja yksipuolista. En jotenkin valikoitunut sellaiseksi henkiystäväksi jolle heti kerrotaan ensimmäisenä kaikki vaan kaveriksi jota on "kiva nähdä pitkästä aikaa".

Mutta mielummin vaikka ystäväpiirin ulkokehällä kuin kokonaan yksin. Kun kaverit löysi kukin parisuhteensa ja kaveripiiri hajosi, tajusin että parisuhde on löydettävä. Minun oli vaikea lähestyä ihmisiä mutta harrasteiden joukossa oli myös sellaisia jotka valitsin ihan vaan sillä perusteella että saattaisin tavata jonkun. Tiesin että jokainen ilta kotona on menetetty llta parinmuodostuksen kannalta.

Yritin käydä yksin baareissakin mutta vihasin sitä koska pää ei kestä viinaa. Sitten  espanjanryhmässä oli yksi joka kulki osin samaa matkaa tunneilta, sitten mentiin kerran oluselle ja toisenkin ja sitten kun kurssi oli kesätauolla niin etsin tämän käsiini ja ehdotin että mennään taas terassille.  Tunnustettiin että oltiin kaivattu yhyteisiä kotimatkoja ja alettiin suunnittelmaan yhteistä espanjanmatkaa. Siitä asti asuttu yhdessä, lapsiakin on, nyt jo pesästä lentäneitä.  

Nyt vanhetaan yhdessä. Olen yrittänyt taas löytää kaveripiirejä ja niin on puolisokin. Lohdutonta olisi yksinäinen vanhuus.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauhean tiukkoja rajoja täällä ihmiset vetelee ja sitten ihmettelevät kun ystävät katoaa. Kyllä ystävyydessä pitää voida tehdä myös virheitä ja antaa anteeksi! Ihmisiä ollaan kaikki ja se pitää ymmärtää.

Ei se ainakaan mun mielestä tiukka raja oo, jos toista ei huvita viestitellä enää, niin ei se toisestakaan ole kiva väkisin viestitellä ja joutua odottamaan pahimmillaan kuukausia, että toinen saa taas vastattua

Ap

Tuollaisessa tilanteessa voit ihan hyvin vain luopua omista odotuksistasi ja hyväksyä suhteenne sellaisena kuin se on. Ei ketään voi pakottaa vastaamaan omiin odotuksiin. Sellaisen vaatiminen aiheuttaa jokaisessa hylkimisreaktion.

Minulla oli lukioaikana ystävä joka alkoi tuolla tavalla vaatia enemmän huomiota, vaikk

Yleensä siihen viestiin vastaamiseen kuluu aikaa joitakin sekunteja jos on normaali luku-ja kirjoitustaito. Kenenkään arki ei ole niin kiireistä ettei ehtisi vastata. Jos ei vastausta saa samana päivänä, ei ole kiinnostunut. Selvä viesti. Unohtaminen on eri asia.

Ei mullakaan oo ystäviä mutta on kumppania ja äiten kaa tulee juteltua tosi paljon :) Olen tosi "tylsä" ja estynyt ja minusta ei vaan haluta kaveria, ja se on mielestäni ok.

Sinulla mäntillä ja luuserilla ei voikaan olla ystäviä. Painu helvettiin siitä valittamasta!

Vierailija kirjoitti:

Sinulla mäntillä ja luuserilla ei voikaan olla ystäviä. Painu helvettiin siitä valittamasta!

Just tuon takia en halua edes olla ihmisten kanssa tekemisissä. Oma seura paras seura

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauhean tiukkoja rajoja täällä ihmiset vetelee ja sitten ihmettelevät kun ystävät katoaa. Kyllä ystävyydessä pitää voida tehdä myös virheitä ja antaa anteeksi! Ihmisiä ollaan kaikki ja se pitää ymmärtää.

Riippuu vähän millaisia virheitä on tehty 🙄. 

Tuolla joku kertoi, että yksi ystävyys loppui kun kaveri ei jaksanut tulla 15min bussilla tapaamaan ja toinen ystävyys loppui, kun ei itse jaksanut kiireiden vuoksi tavata. Aika heppoisia keissejä mielestäni.

Jos toinen tulee ulkomailta asti ja toinen ei suostu tulemaan paikalle, vaikka matka on vain 15min, niin ei todellakaan ole hepponen syy

Tulihan se hänen toinenkin ystävänsä ulkomailta asti eikä hän itse jaksanut tavata.

Nämä aina riippuu vähän tilanteesta. Jos on sovittu että joku vartavasten lentää toista tapaamaan eikä toinen "jaksakaan", niin siinä kyllä loppuisi ystävyys minultakin. Mutta jos toinen lentää sattumalta samaan kaupunkiin ja hänellä on muutakin tekemistä ja matkaseuraa niin ainakaan mulle ei olisi iso asia jos ei sillä kertaa kuitenkaan tavata.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauhean tiukkoja rajoja täällä ihmiset vetelee ja sitten ihmettelevät kun ystävät katoaa. Kyllä ystävyydessä pitää voida tehdä myös virheitä ja antaa anteeksi! Ihmisiä ollaan kaikki ja se pitää ymmärtää.

Ei se ainakaan mun mielestä tiukka raja oo, jos toista ei huvita viestitellä enää, niin ei se toisestakaan ole kiva väkisin viestitellä ja joutua odottamaan pahimmillaan kuukausia, että toinen saa taas vastattua

Ap

Tuollaisessa tilanteessa voit ihan hyvin vain luopua omista odotuksistasi ja hyväksyä suhteenne sellaisena kuin se on. Ei ketään voi pakottaa vastaamaan omiin odotuksiin. Sellaisen vaatiminen aiheuttaa jokaisessa hylkimisreaktion.

Minulla oli lukioaikana ystävä joka alkoi tuolla tavalla vaatia enemmän huomiota, vaikk

Eikö ystäväsi sanonut sitten syytä miksei vastaa muutaman päivän sisään? Jos sanoi, niin mikä se oli ja miksei se kelvannut sinulle? Tuo on omaa kuvitelmaasi, että hän ei vastaa koska ei kiinnosta. Vai sanoiko hän, ettei kiinnosta?

Vierailija kirjoitti:

Olen viisikymppinen nainen, mulla ei ole ikinä ollut ystäviä tai kavereita. Ei ole puolisoa tai lapsiakaan. Onhan siihen jo tähään ikään mennessä tottunut, eikä enää kaipaakaan moisia. Sen verran erakoitunut jo. Teininä kyllä otti koville kun ei ollut kavereita, ja opiskeluaikana jossain määrin myös. 

Sama itselläni, olen tosin 46v. Olin ujo tyttö koulussa ja minulla oli se oma nörttityttö porukka, mutta nekin lopetti yhteydenpidon minuun sitten kun lopultakin se mies löytyi joskus parikymppisenä tai viimeistään kolmekymppisenä. Kyllä yritettiin pitää yhtetyttä etenkin sen mun parhaimman lapsuudenystäväni kanssa, mutta se mies oli aina mukana ja sätti mua esimerkiksi siitä että vaan istun kotona lukemassa Aku Ankkaa ja etten käy missään bileissä. Koska tää mun kaveri siis alkoi uudessa koulussa vihdoin käymään bileissä, mutta itse en ollut koulussa vaan töissä jo 16 vuotiaasta lähtien. Eikä mua kiinnostanut koskaan bileet, ei vaikka niihin kutsuttiin. Olen ollut alusta alkaen kotihiiri. Kotin käydä niissä, mutta en vaan tykännyt.

Nuorena parikymppisenä kaverittomuus oli todella rankkaa, mutta onhan siihen tähään ikään mennessä jo tottunut ja näen ne hyvätkin puolensa tässä yksinäisyydessä. Ainakin saan tehdä mitä ikinä haluan, vaikka sitten lukea niitä Aku Ankkoja, mitä en kyllä enää tee, mutta ainahan voin kaivaa nekin esille, ne nimittäin on minulla tallella edelleen. 

Mun ei tavallaan tarvitse piitata siitä mikä on missäkin iässä normaalia ja mikä ei. Ei ole koskaan tarvinnut. Mutta sellainen oman tiensä kulkeminen kyllä johtaa helposti yksinäisyyteen. Nuorena pitäis mennä samalla tavalla kuin muut nuoret menee ja olla samanlainen kuin muut nuoret. 

Ja siitä sitten seuraa se jatkumo, että olet samanlainen kuin muut ikäluokkasi ihmiset jatkossakin. Kaksikymppisenä samanlainen kuin muut, kolmekymppisenä on ollut samanlainen elämä kuin muilla saman ikäisillä, nelikymppisenä sama historia kuin muilla nelikymppisillä jne. 

Mutta ikääntymisessä on se armollisuus, ettei jaksa enää välittää. Mun elämä on mennyt näin. On ollut aika tylsää, mutta eipähän ole ollut myöskään draamaa. 

Vähän sama. Itse kyllä jätän mielellään kavereista pois sellaiset surkeat. Useampia satoja euroja oli lainaillut ja jättänyt maksamatta ja loukkaantui verisesti kun asiasta sanoi. Ihmettelin reaktiota keski-ikäiseltä. Haitallisesti käyttäytyviä ei pidä pitää elämässään ja yleensä vähättelee tekemisiään. Ennen pitkää pilaa itse asiansa vain vaikka vähän mullekin haittaa tuli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauhean tiukkoja rajoja täällä ihmiset vetelee ja sitten ihmettelevät kun ystävät katoaa. Kyllä ystävyydessä pitää voida tehdä myös virheitä ja antaa anteeksi! Ihmisiä ollaan kaikki ja se pitää ymmärtää.

Riippuu vähän millaisia virheitä on tehty 🙄. 

Tuolla joku kertoi, että yksi ystävyys loppui kun kaveri ei jaksanut tulla 15min bussilla tapaamaan ja toinen ystävyys loppui, kun ei itse jaksanut kiireiden vuoksi tavata. Aika heppoisia keissejä mielestäni.

Jos toinen tulee ulkomailta asti ja toinen ei suostu tulemaan paikalle, vaikka matka on vain 15min, niin ei todellakaan ole hepponen syy

Tuliko tämä henkilö ulkomailta siis nimenomaan vain tuota yhtä tapaamista varten Suomeen, vai oliko tapaaminen ehkä kuitenkin sovittu visiitin yhteyteen? Kyllä uupumus/kivut/sairaus/avioriita/mikä tahansa voi iskeä myös silloin kun ystävä on ulkomailta käymässä. Ja kyllä silloin pitää voida sanoa, että nyt en pääse, ilman että koko ihmissuhde on vaakalaudalla!

Ihmeen mustavalkoisia ihmisiä tällä palstalla..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ystävyys on täysin vapaaehtoista ja siksi pitää olla jotain annettavaa toiselle, miuten se hiipuu. Toki se, mitä kukin haluaa ystävältä, vaihtelee. Mä esim haluan hyvän huumorintajun ja sellaista mutkatonta yhdessäoloa ilman draamaa, ja että on kyky puhua välillä myös vakavammista aiheista, tai vaikka politiikasta. Tarjoan saman takaisin. 

Olisi kiinnostava tietää mitä ap ja muut ketjun ystävättömät tarjoavat muille vs odottavat vastineeksi. Täsmääkö ne?

Samoja asioita oikeastaan, kuin sinäkin ja aina jos oli ongelma, niin kuuntelin ja autoin. Tässä viimesimmässä ystävyys suhteessa tuntui, ettei kummallakaan ollut kauheesti annettavaa enää ja muutenkin hankala, kun ei voinut enää viettää aikaa edes liv

 

Tottakai pitää päästää menemään, mutta sen voi tehdä myös vähemmän dramaattisesti kuin ehdottamalla välien katkaisua! :D

Mitä tuo päästää menemään edes tässä yhteydessä tarkoittaa? Ymmärrän sen parisuhteessa, jossa on sovittu ettei ole muita samanlaisia suhteita samaan aikaan... Silloin kannattaa päästää toinen menemään ja etsimään sopivampaa suhdetta jos itsellä ei suhde kunnolla natsaa. Mutta ystävyydessä? Ei kai jonkun ystävänä olo tarkoita ettei voisi olla muita ystäviä ja toinen pitää "päästää menemään" jonnekin, jos kaikki ei toimi täydellisesti. Onhan sillä täysi oikeus mennä miten tahtoo ilman välien katkaisuakin.

Tunne-elämä kuin pienellä lapsella, ei kestä kritiikkiä aiheestakaan. Luultavasti vaikea katsoa peiliin realistisesti. Jatkuvaa rahan vippailua ja suuttuu jos vaatii maksamaan takaisin, itse hermorauniona olemattomista asioista. Tervemenoa vaan.. ei ole häävi elämä edessä tuollaisena ja en halua olla mahdollistaja.

En ymmärrä sinua ap. Miksi ihmeessä päätät 25-vuotiaana ettet aio hankkia enää ikinä ystäviä? Parisuhteesi ei välttämättä kestä - eikä puolisosi voi täyttää kaikkia ystävien funktioita -  ja lapsuudenperheesi dynamiikka ja suhteet tulevat nekin muuttumaan, vanhempasi myös kuolevat todennäköisesti paljon ennen sinua.

Mikään ei ole myöskään kamalampi kohtalo lapsille, kuin heihin ripustautuvat äidit, joilla ei ole omaa elämää.

Minusta kuulostat hieman kompleksiselta ja traumatisoituneelta ehdottomuuksinesi.

Uhmaikäisenä voi riehua noin, aikuisen pitäisi jo ymmärtää ettei maailma toimi oman egon ja minän kautta. Eikä tuo kyllä pärjäävä näytäkkään mutta välit katkaisin kun asiasta sanoin kun satasia mennyt kun milloin missäkin pulassa että pitää ajatella jo itsensä parasta eikä tuollainen opi jos mahdollistetaan. Ei myöskään reflektoi ollenkaan omaa käytöstään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauhean tiukkoja rajoja täällä ihmiset vetelee ja sitten ihmettelevät kun ystävät katoaa. Kyllä ystävyydessä pitää voida tehdä myös virheitä ja antaa anteeksi! Ihmisiä ollaan kaikki ja se pitää ymmärtää.

Riippuu vähän millaisia virheitä on tehty 🙄. 

Tuolla joku kertoi, että yksi ystävyys loppui kun kaveri ei jaksanut tulla 15min bussilla tapaamaan ja toinen ystävyys loppui, kun ei itse jaksanut kiireiden vuoksi tavata. Aika heppoisia keissejä mielestäni.

Jos toinen tulee ulkomailta asti ja toinen ei suostu tulemaan paikalle, vaikka matka on vain 15min, niin ei todellakaan ole hepponen syy

Tulihan se hänen toinenkin ystävänsä ulkomailta asti

No selvennän vielä että tosiaan kerran lensin kaveria tapaamaan (pääosin) ja ei halunnut tavata ja toisessa taas itse kieltäydyin (samassa maassa asuvan kaverin) tapaamisesta mistä pieni vaiva tälle ex-kaverille. Pahoittelut jos oli sekavaa.

Kiinnostava (ja asiallinen!!) keskustelu, kiitos.

Olitko yhdynnässä frendin kanssa ja sen takia tuli kiukuttelua sitten :( Vai nuolitteko toistenne lättyjä.