Nyt se tapahtui. Minulla ei ole enää ystäviä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä oletko  AP sama kaveri joka katkaisi välit kanssani, jos olit, niin tietääkseni sinä et halunnut jatkaa AP ystävyyttämme. En minä. Minulla kävin meinaan juuri ihan sama tilanne. Tai kohtalon ivaa, jos jollain sama juttu  meneillään. Itsellä on ollut ja vaikka mitä tässä ja kaverille se oli ilmeisesti liikaa, kun en ollut hänelle koko aikaa läsnä. Olin valmis sovittelemaan, mutta eipä häntä kiinnostanut. Noh, ei voi mitään. Pärjäillään sitten yksin. On ennenkin pärjätty!

Hei ikävä, että kävi noin. Tämän kyseisen kaverin kanssa tunnettiin yli 5v ja kaverini on syntynyt tammikuussa ja minä helmikuussa. Olen 24v ja nimeni alkaa V kirjaimella.

Ap

Juu ei. Minä olen 43 ja hän on 45 vuotta. Eli ei olla samat :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauhean tiukkoja rajoja täällä ihmiset vetelee ja sitten ihmettelevät kun ystävät katoaa. Kyllä ystävyydessä pitää voida tehdä myös virheitä ja antaa anteeksi! Ihmisiä ollaan kaikki ja se pitää ymmärtää.

Ei se ainakaan mun mielestä tiukka raja oo, jos toista ei huvita viestitellä enää, niin ei se toisestakaan ole kiva väkisin viestitellä ja joutua odottamaan pahimmillaan kuukausia, että toinen saa taas vastattua

Ap

Tuollaisessa tilanteessa voit ihan hyvin vain luopua omista odotuksistasi ja hyväksyä suhteenne sellaisena kuin se on. Ei ket

 

Oli sellanen tyyppi, joka olisi kyllä sanonu jos ei olisi halunnu lopettaa ystävyyttä. 

Ap

Miksi kukaan alkaisi ruikuttaa sellaisen perään joka ilmoittaa ettei halua olla ystävä? En minä ainakaan. En tietenkään halua olla ystävä jollekin joka ei halua minua ystäväkseen.

Tuollainen on ihmisillä pelaamista, jos haluaa itse katkaista ystävyyden, ja sitten vastuuttaa myös toista siitä päätöksestä, koska hän ei  anellut sinua jäämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä oletko  AP sama kaveri joka katkaisi välit kanssani, jos olit, niin tietääkseni sinä et halunnut jatkaa AP ystävyyttämme. En minä. Minulla kävin meinaan juuri ihan sama tilanne. Tai kohtalon ivaa, jos jollain sama juttu  meneillään. Itsellä on ollut ja vaikka mitä tässä ja kaverille se oli ilmeisesti liikaa, kun en ollut hänelle koko aikaa läsnä. Olin valmis sovittelemaan, mutta eipä häntä kiinnostanut. Noh, ei voi mitään. Pärjäillään sitten yksin. On ennenkin pärjätty!

Hei ikävä, että kävi noin. Tämän kyseisen kaverin kanssa tunnettiin yli 5v ja kaverini on syntynyt tammikuussa ja minä helmikuussa. Olen 24v ja nimeni alkaa V kirjaimella.

Ap

Juu ei. Minä olen 43 ja hän on 45 vuotta. Eli ei olla samat :)

Kiva, että vastasit. Toivoinkin, että huomaat viestini ja arvelinkin, että tuskin ollaan tuttuja kun minä ja entinen kaverini ihan yhteisymmärryksessä päätettiin lopettaa yhteydenpito

Ap

Huomenna tulee 3vko siitä kun rakas ystäväni menehtyi syöpään. Menetys on suuri

Arvostakaa ihmiset ystäviänne ja jopa niitä hyvän-päivän-tuttuja

Elämä on lyhyt kaiken vatuloimiseen!

Vierailija kirjoitti:

Huomenna tulee 3vko siitä kun rakas ystäväni menehtyi syöpään. Menetys on suuri

 

Arvostakaa ihmiset ystäviänne ja jopa niitä hyvän-päivän-tuttuja

Elämä on lyhyt kaiken vatuloimiseen!

Ystävän kuolema voi tosiaan pysäyttää, varsinkin jos tapahtuu äkillisesti onnettomuudessa tai itsemurhan kautta. 

Mutta jos kuolemalta on itse välttänyt täpärästi, sitä voi alkaa kuvitella kaikenlaista lällyä ja erittäin typerää, että haluaisi vielä kerran nähdä vanhat ystävät, joihin välit ovat syystä tai toisesta menneet poikki.

Näin ei kuitenkaan pidä tehdä.

Onnettomuuden jälkeen on parasta kuvitella, että on saanut uuden mahdollisuuden jatkaa elämäänsä ja pahinta, mitä voi sen jälkeen tehdä, on päästää ne viholliset/ystävät, joista ei ole ollut mitään muuta kuin haittaa, pilaamaan senkin. 

Vierailija kirjoitti:

Olen viisikymppinen nainen, mulla ei ole ikinä ollut ystäviä tai kavereita. Ei ole puolisoa tai lapsiakaan. Onhan siihen jo tähään ikään mennessä tottunut, eikä enää kaipaakaan moisia. Sen verran erakoitunut jo. Teininä kyllä otti koville kun ei ollut kavereita, ja opiskeluaikana jossain määrin myös. 

Kuulostaa karmealta elämältä jos totta 

Vierailija kirjoitti:

Ystäviä en itse aio enää hankkia. Minulle riittää hyvin perheeni ja muutenkin viihdyn hyvin itsekseni, niin aitoa tarvetta ystävälle ei ole. Olo on vain erikoinen nytten. Varmasti tuntuu helpommalle, kun ajatukseen on tottunut.

Ap

Juu, niin täälläkin. Olen muistuttanut perheelle, että kuolinilmoitukseen EI saa tulla "sukulaiset ja ystävät", vaan pelkkä sukulaiset. En tosin tiedä sukulaisten kaipuun astetta, ja onko heitä silloin elossakaan, mutta ystäviä ei ole ja näin 6-kymppisenä voin sanoa ettei tulekaan. 

Tästäpä tuli ihan mieleen Matti Järvisen Sameassa vedessä! Kuunnelkaa.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin ihan oikeasti kuulla, että te joilla ei ole ollenkaan ystäviä, niin miten tuohon on päädytty? Onko se vika ollut niissä ystävissä vai oletteko te jonkinlaisia oman tiensä kulkijoita, ehdottomia omissa mielipiteissänne, onko se oma valinta , omaa joustamattomuutta vai mitä? Itse toki olen extrovertti, ja ystäväpiirissäni on  niin lapsuudenystäviä kuin ammoisten opiskeluaikojen ystäviä, harrastusten parissa on tullut "aikuisiän ystäviä". Osaa ei nähdä edes vuosittain ,mutta kun nykyään on somea ja whatsuppeja sun muuta niin on helppo ylläpitää ystävyyttä. Jos ei vaikka vuoteen nähdä, niin siitähän nuo jutut aina lähtee itsestään luistamaan vaikka ei mitään joka kk kohtaamisia  olekaan.

Puolisot on vuosien varrella vaihtuneet, ja osa on  lähtenyt jo pilven reunalle, mutta kyllä kuulumisia on aina kiva vaihtaa, vaikka ne kuulumiset on tietysti joskus ikäviäkin. Mutta silloin tuetaan sitä, jolle kuuluu huonoa.

Ystäviä oli vielä lukiossa. Sitten aloin seurustella, muutin yhteen silloisen mieheni kanssa. Kaikki muuttivat ympäri Suomea opiskelemaan, en edes tiedä minne. Eipä heistä enää kuulunut, enhän tiennyt osoitteitakaan tai numeroita. Uusia ystäviä ei tule. En edes tiedä miten niitä hankittaisiin. Perhe on, työkavereita. Onneksi en tarvitse enempää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomenna tulee 3vko siitä kun rakas ystäväni menehtyi syöpään. Menetys on suuri

 

Arvostakaa ihmiset ystäviänne ja jopa niitä hyvän-päivän-tuttuja

Elämä on lyhyt kaiken vatuloimiseen!

Ystävän kuolema voi tosiaan pysäyttää, varsinkin jos tapahtuu äkillisesti onnettomuudessa tai itsemurhan kautta. 

Mutta jos kuolemalta on itse välttänyt täpärästi, sitä voi alkaa kuvitella kaikenlaista lällyä ja erittäin typerää, että haluaisi vielä kerran nähdä vanhat ystävät, joihin välit ovat syystä tai toisesta menneet poikki.

Näin ei kuitenkaan pidä tehdä.

Onnettomuuden jälkeen on parasta kuvitella, että on saanut uuden mahdollisuuden jatkaa elämäänsä ja pahinta, mitä voi sen jälkeen tehdä, on päästää ne viholliset/ystävät, joista ei ole ollut mitään muuta kuin haittaa, pilaamaan senkin. 

 

Voi myös käydä niin että huomaa, miten pieniä ne asiat on olleet joiden takia ystävyydet on katkenneet. Onneksi meillä on aikaa sopia ja antaa anteeksi niin kauan kuin olemme elossa.

Moni vetoaa siihen että on perhe ja parisuhde. Mutta nyt näin 60+ kun elämää jo takana päin enemmän kuin edessä, niin kyllä ne ystävät vaan ovat tosi tärkeitä, kun se puoliso eroaa /kuolee, lapset muuttavat omilleen, omat vanhemmat ovat yleensä jo menehtyneet kun itse on eläkeiässä, työkaveritkin katoavat kun jää eläkkeelle. Itse olen ns. aktiivinen eläkeläinen, aina osallistunut ja harrastanut järjestötoimintaa yms. niin huomaan viihtyväni eläkkeellä paremmin kuin ne monet ikätoverit joille aikoinaan asenteella "en minä voi osallistua , koska minulla on perhe" joilta sitten tuo ns. muu elämä on kadonnut. Viihdyn kyllä hyvin itseksenikin ,mutta aina kun tapaan ihmisiä, niin siitä saa kummasti energiaa.  Mutta toki me kaikki olemme erilaisia, itse tykkään kyllä olla ihmisten seurassa. Ei maailmaa olisi olemassa, jos kivikauden ihmiset olisivat kukin itsekseen töröttäneet kiviluolissaan. Aika äkkiä olisi kylmä tai nälkä korjannut.

Ap, toivon, että löydät oikean ystävän. Ja löydätkin vielä. Luin ketjun yöllä, ja oon tosi surullinen sun puolesta. Mulla oli vastaavanlaiset tilanteet, ja 2 ystävää jäi ja 1 tuli lisää. Oon siis onnekas. Mut sulla on puoliso. Asia on niin, että kyllä viesteihin kuuluu vastata. m47

Vierailija kirjoitti:

Ap, toivon, että löydät oikean ystävän. Ja löydätkin vielä. Luin ketjun yöllä, ja oon tosi surullinen sun puolesta. Mulla oli vastaavanlaiset tilanteet, ja 2 ystävää jäi ja 1 tuli lisää. Oon siis onnekas. Mut sulla on puoliso. Asia on niin, että kyllä viesteihin kuuluu vastata. m47

Kiitos viestistä. Tuntuu, että moni ei oikein ymmärrä, miksi meni välit ja syyttää siitä minua, vaikka eihän he tunteneet entistä ystävääni. Minä kuitenkin tunsin. Samaa mieltä, että viesteihin kuuluu vastata. Ei siinä kuitenkaan mene edes paljoa aikaa ja henkilö, joka aidosti välittää vastaa kyllä. Kiva, että sait kuitenkin ystävän.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anko ap kovin nuori, kolmekymppinen? Ei ole sisaruksia tai muuta sukua?

Pian täytän 25v ja on mulla sisko, jonka kanssa ollaan läheiset. Ja on sukuakin

Ap

Arvasin, että oot nuori.

Kun tulee keski-ikään ei yleensä kukaan edes välitä mistään kavereista.

Ei jaksa - omassa elämässä tarpeeksi pyörittämistä, eikä ole yhtään voimia jollekin semikivalle "ystävälle".

Kiva vaan jos puhelin ei soi enää. 

Mulla oli 25 vuotiaana vielä muutama ystävä ja jonkun verran kavereita. Nyt keski-ikäisenä ei ole enää kuin yksi ystävä joka asuu 500 kilometriä päässä. Olisi kiva kun puhelin soisi enemmän. Juuri keski iässä tarvitsisin ystäviä enemmänkin kun ei ole enää kiire.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomenna tulee 3vko siitä kun rakas ystäväni menehtyi syöpään. Menetys on suuri

 

Arvostakaa ihmiset ystäviänne ja jopa niitä hyvän-päivän-tuttuja

Elämä on lyhyt kaiken vatuloimiseen!

Ystävän kuolema voi tosiaan pysäyttää, varsinkin jos tapahtuu äkillisesti onnettomuudessa tai itsemurhan kautta. 

Mutta jos kuolemalta on itse välttänyt täpärästi, sitä voi alkaa kuvitella kaikenlaista lällyä ja erittäin typerää, että haluaisi vielä kerran nähdä vanhat ystävät, joihin välit ovat syystä tai toisesta menneet poikki.

Näin ei kuitenkaan pidä tehdä.

Onnettomuuden jälkeen on parasta kuvitella, että on saanut uuden mahdollisuuden jatkaa elämäänsä ja pahinta, mitä voi sen jälkeen tehdä, on päästää ne viholliset/ystävät, joista ei ole ollut mi

 

ei se nyt ole mitenkään pieni syy ystävyyden loppumisen jos se toinen ei enää koskaan ota yhteyttä ei soita takaisin eikä laita viestiä. Paha siinä on nostalgisuus päissään kuvitella että ei ollut varmaan mitään isoa riitaa meillä voisimme edelleen olla ystäviä. Jos toinen lopettaa yhteydenpidon niin eihän siinä edes ole ollut mitään riitaa.

Vierailija kirjoitti:

Moni vetoaa siihen että on perhe ja parisuhde. Mutta nyt näin 60+ kun elämää jo takana päin enemmän kuin edessä, niin kyllä ne ystävät vaan ovat tosi tärkeitä, kun se puoliso eroaa /kuolee, lapset muuttavat omilleen, omat vanhemmat ovat yleensä jo menehtyneet kun itse on eläkeiässä, työkaveritkin katoavat kun jää eläkkeelle. Itse olen ns. aktiivinen eläkeläinen, aina osallistunut ja harrastanut järjestötoimintaa yms. niin huomaan viihtyväni eläkkeellä paremmin kuin ne monet ikätoverit joille aikoinaan asenteella "en minä voi osallistua , koska minulla on perhe" joilta sitten tuo ns. muu elämä on kadonnut. Viihdyn kyllä hyvin itseksenikin ,mutta aina kun tapaan ihmisiä, niin siitä saa kummasti energiaa.  Mutta toki me kaikki olemme erilaisia, itse tykkään kyllä olla ihmisten seurassa. Ei maailmaa olisi olemassa, jos kivikauden ihmiset olisivat kukin itsekseen töröttäneet kiviluolissaan. Aika äkkiä olisi kylmä tai nälkä korjannut.

Minä olen työkyvytön kohta 60v ja törrötän kiellostasi huolimatta kiviluolassani, koska voimia ei ole tuommoiseen hössöttämiseen pitkin kyliä. Minun on helppo saada kavereita, mutta suurin osa on täällä maailmassa vaan ottamassa ei antamassa. Mulla ei enää ole energiaa kellekään antaa, tarvitsen sen itse. 

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin ihan oikeasti kuulla, että te joilla ei ole ollenkaan ystäviä, niin miten tuohon on päädytty? Onko se vika ollut niissä ystävissä vai oletteko te jonkinlaisia oman tiensä kulkijoita, ehdottomia omissa mielipiteissänne, onko se oma valinta , omaa joustamattomuutta vai mitä? Itse toki olen extrovertti, ja ystäväpiirissäni on  niin lapsuudenystäviä kuin ammoisten opiskeluaikojen ystäviä, harrastusten parissa on tullut "aikuisiän ystäviä". Osaa ei nähdä edes vuosittain ,mutta kun nykyään on somea ja whatsuppeja sun muuta niin on helppo ylläpitää ystävyyttä. Jos ei vaikka vuoteen nähdä, niin siitähän nuo jutut aina lähtee itsestään luistamaan vaikka ei mitään joka kk kohtaamisia  olekaan.

Puolisot on vuosien varrella vaihtuneet, ja osa on  lähtenyt jo pilven reunalle, mutta kyllä kuulumisia on aina kiva vaihtaa, vaikka ne kuulumiset on tietysti joskus ikäviäkin. Mutta silloin tuetaan sitä, jolle kuuluu huonoa.

Naiset eivät vain koskaan ole halunneet minua porukoihinsa eivätkä ystäväksi. En tiedä miksi. Miehet ovat halunneet olla kavereita mutta samalla tietysti ovat halunneet jotain muutakin. Jo teininä asia oli näin ja osittain myös lapsena. Lapsena toki kavereita oltiin niiden kanssa jotka asuivat siellä lähellä. Viimeisimmät kaverit jättivät minut Ennen koronaa ja koronan aikana. Yksi ei halunnut olla enää tekemisissä kanssani kauttaan. Tämän hän myönsi kun soitti reilu vuosi sitten ja pyysi anteeksi käytöstään. Toinen ei vain enää vastannut minulle soittoihin eikä viesteihin. Hänkin parin vuoden päästä laittoi viestiä että tulla hänen lapsensa rippijuhliin mutta en mennyt enhän ollut nähnyt koko lasta moneen vuoteen. Kolmas järjestyttiin pari tapaamista kanssani mutta Ghostasi minut kun oli aika toteuttaa tapaamiset. Toiset olivat syntymäpäiväni jotka hän halusi väkisin järjestää vaikka minä en halunnut niitä ja toinen oli se kun heidän piti tulla meille grillaamaan ja saunomaan. Siinäpä ne. En koe että olisin voinut tehdä mitään toisin sillä olen jatkuvasti ollut juuri sellainen kuin olen. Olen myöhemmin tässä ymmärtänyt että minä olen laittanut paukut väärän naisiin kavereihin ja ystäviin joten minulle on jäänyt muodostumatta oikeita ystävyyssuhteita ja nämä suhteet joita minulla on ollut ovat ollut olleet olemassa vain täyttääkseen jotain näiden muka kavereiden tarpeita, ei minun. Tästä syystä olen nykyään ilman kavereita ja ystäviä enkä jaksa enää 45 vuotiaana lähteä kaveruusttuaan kenenkään kanssa sillä epäilen että samalla tavalla käy uudestaan, eikä minulla ole mitään halua antaa itsestäni taas kaikkea huomatakseni vain että homma lässähtää vähän ajan päästä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomenna tulee 3vko siitä kun rakas ystäväni menehtyi syöpään. Menetys on suuri

 

Arvostakaa ihmiset ystäviänne ja jopa niitä hyvän-päivän-tuttuja

Elämä on lyhyt kaiken vatuloimiseen!

Ystävän kuolema voi tosiaan pysäyttää, varsinkin jos tapahtuu äkillisesti onnettomuudessa tai itsemurhan kautta. 

Mutta jos kuolemalta on itse välttänyt täpärästi, sitä voi alkaa kuvitella kaikenlaista lällyä ja erittäin typerää, että haluaisi vielä kerran nähdä vanhat ystävät, joihin välit ovat syystä tai toisesta menneet poikki.

Näin ei kuitenkaan pidä tehdä.

Onnettomuuden jälkeen on parasta kuvitella, että on saanut uuden mahdollisuuden jatkaa elämäänsä ja pahinta, mitä voi sen jälkeen tehdä, on pääst

Kyllä siinä mun tilanteessa ns. ystävien kanssa oli isoja riitoja ja monta hyvää syytä pistää välit poikki. Paljon valheita, vahingoittamista, kiusantekoa, mustamaalausta ja muuta ikävää.

Sitä vain ihmettelin, miksi piti yrittää jollain verukkeella myöhemmin takaisin kuin mitään pahaa ei olisi tapahtunut, mutta aavistukseni olivat silloin aluksi ja lopulta oikeassa. Ystävä olisi lähestynyt ihan eri tavalla, eikä valhe ja vilppi edellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomenna tulee 3vko siitä kun rakas ystäväni menehtyi syöpään. Menetys on suuri

 

Arvostakaa ihmiset ystäviänne ja jopa niitä hyvän-päivän-tuttuja

Elämä on lyhyt kaiken vatuloimiseen!

Ystävän kuolema voi tosiaan pysäyttää, varsinkin jos tapahtuu äkillisesti onnettomuudessa tai itsemurhan kautta. 

Mutta jos kuolemalta on itse välttänyt täpärästi, sitä voi alkaa kuvitella kaikenlaista lällyä ja erittäin typerää, että haluaisi vielä kerran nähdä vanhat ystävät, joihin välit ovat syystä tai toisesta menneet poikki.

Näin ei kuitenkaan pidä tehdä.

Onnettomuuden jälkeen on parasta kuvitella, että on saanut uuden mahdollisuuden jatkaa elämäänsä j

Monet ei nää mitään vikaa omassa käytöksessään ja kuvittelevat, etteivät ole tehneet mitään pahaa. Myöhemmin, sitten yrittävät takaisin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomenna tulee 3vko siitä kun rakas ystäväni menehtyi syöpään. Menetys on suuri

 

Arvostakaa ihmiset ystäviänne ja jopa niitä hyvän-päivän-tuttuja

Elämä on lyhyt kaiken vatuloimiseen!

Ystävän kuolema voi tosiaan pysäyttää, varsinkin jos tapahtuu äkillisesti onnettomuudessa tai itsemurhan kautta. 

Mutta jos kuolemalta on itse välttänyt täpärästi, sitä voi alkaa kuvitella kaikenlaista lällyä ja erittäin typerää, että haluaisi vielä kerran nähdä vanhat ystävät, joihin välit ovat syystä tai toisesta menneet poikki.

Näin ei kuitenkaan pidä tehdä.

Onnettomuuden jälkeen on parasta kuvitella, että o

Aivan varmasti jokainen teki virheitä ja kaikkien toiminnassa oli moitittavia piirteitä, kun tilanne pääsi tulehtumaan niin pahaksi. 

Kaikkien ihmisten kanssa ei vain ole mahdollista tulla toimeen. Anteeksi voi toki antaa, jos siihen vielä kykenee. Silloinkaan ei pitäisi etukäteen armahtaa mitä tahansa luonnevikaista sikaa säkissä saati kutsua sitä kotiinsa kahville.