Elän ehkä kummallista elämää, mutta olen kaveripiirissä ainoa joka ei ole jossain kriisissä?

Ymmärrän. Minäkin olen yksinäinen nyhertäjä ja harrastan yksinäisiä kotijuttuja. Moni luulee, että olen surullinen näin. En ole. En kaipaa perhettä tai ulkomaanmatkoja. Kun työt on hoidettu, itsekkäästi keskityn vain itseeni. 

Kuulostaa rentouttavalta ja oikein sopivalta tahdilta. Kiireestähän pääsee juuri sillain, että karsii turhia asioita. Elän nyt ruuhkavuosia, mutta silti meillä on lasten kanssa aikaa touhuamiseen ja yhteisen ajan viettämiseen. Me ei vaan käytetä aikaa iltaisin harrastuksiin, vaan käydään yhdessä lenkkeilemässä, tehdään kotitöitä ja lautapelejä, katsotaan telkkaria, tehdään kaikkea tylsää. Saan välillä kommentteja siitä, että lapsilla olis hyvä olla harrastuksia, ja painostus on välillä aika intensiivistä. En ole harrastuksia vastaan, mutta ajattelen että sen innostuksen pitää lähteä lapsesta itsestään, eikä heillä ole sellaiseen nyt kiinnostusta.

Painostusta tulee erityisesti sellaisten vanhempien taholta, jotka itse kuljettelee kaikki illat lapsiaan harrastuksiin ja samalla viettävät perheen ulkopuolella vilkasta sosiaalista elämää. Lapset vaikuttaa väsyneiltä ja vanhemmat valittaa uupuneisuuttaan. Koko hommasta paistaa läpi sellainen pelko, että on pakko hampaat irvessä kehittää itseään koko ajan tai putoaa kelkasta. Eräällä tutulla eskari-ikäisellä pojalla on 5 eri harrastusta, joista osa pari kertaa viikossa. Luotto elämään ja sen kantamiseen tuntuu monilla puuttuvan.

Ei ole kummallista elämää. Itselläni ei ole kavereita ollenkaan. 

Lämpimät onnittelut.

Joku voi sanoa , että sulla ei ole mitään. Asia on juuri päinvastoin, sulla on KAIKKI TARPEELLINEN. Jotain sultakin ehkä puuttuu, nimittäin kiire ja ahdistuminen. Hyvä niin, ne saakin puuttua.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän. Minäkin olen yksinäinen nyhertäjä ja harrastan yksinäisiä kotijuttuja. Moni luulee, että olen surullinen näin. En ole. En kaipaa perhettä tai ulkomaanmatkoja. Kun työt on hoidettu, itsekkäästi keskityn vain itseeni. 

Minä ajattelen itsekkäästi matkustamalla ulkomaille rentouttamaan itseäni joka marraskuu, joka on pahin kuukaisi koko vuodessa. 

Tarkoitan kriiseillä siis tuota mitä aloituksessa sanoinkin, ovat hukassa itsensä kanssa. Joko on pelkkää ikäkriisiä, tuntuu että elämä on mennyt hukkaan, ei ole mitään saavutuksia. Tai sitten on oikein todella suurta ahdistusta, etteivät meinaa pystyä olemaan, tai tiedä enää ketä oikein ovat. Yksi juuri jätti työnsä, kun tunsi tulevansa hulluksi työn takia. Ja moni oikeasti valittaa kiirettä, ovat väsyneitä kaikkeen.

Itse näen heidän saavutuksinaan esim. hyvin kasvatetut lapset jotka ovat jo aikuisia. Lisäksi ovat opiskelleet, joku rakentanut talon, on pitkää parisuhdetta, joku tekee hyväntekeväisyyttä. Eivät he sitä näe ja se on mielestäni vähän surullista. Ap

Mieli tarvitsee molempia sekä rauhaa, että aktiviteettia. 

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitan kriiseillä siis tuota mitä aloituksessa sanoinkin, ovat hukassa itsensä kanssa. Joko on pelkkää ikäkriisiä, tuntuu että elämä on mennyt hukkaan, ei ole mitään saavutuksia. Tai sitten on oikein todella suurta ahdistusta, etteivät meinaa pystyä olemaan, tai tiedä enää ketä oikein ovat. Yksi juuri jätti työnsä, kun tunsi tulevansa hulluksi työn takia. Ja moni oikeasti valittaa kiirettä, ovat väsyneitä kaikkeen.

Itse näen heidän saavutuksinaan esim. hyvin kasvatetut lapset jotka ovat jo aikuisia. Lisäksi ovat opiskelleet, joku rakentanut talon, on pitkää parisuhdetta, joku tekee hyväntekeväisyyttä. Eivät he sitä näe ja se on mielestäni vähän surullista. Ap

Sinustako ei ole saavutus, että uskaltaa jättää työn, jossa voi huonosti? 

Vierailija kirjoitti:

Lämpimät onnittelut.

Joku voi sanoa , että sulla ei ole mitään. Asia on juuri päinvastoin, sulla on KAIKKI TARPEELLINEN. Jotain sultakin ehkä puuttuu, nimittäin kiire ja ahdistuminen. Hyvä niin, ne saakin puuttua.

Asuin noin vuoden verran ja kyllä oli kiire pitää kämppä lämpimänä varsinkin pakkasilla. Vitutti lämmittää pesuvesia ja lämmittää saunaa monta kertaa viikossa. Tuollaiset perusjutut pitivät kiireisinä ja mieluummin olisin tehnyt jotain muuta. Ei ollut mukava käydä ulkoivessassa pakkasilla tai jopa keskellä yötä. 

Vierailija kirjoitti:

Eikö sulle ap tule tunnetta että et ole ystäviesi kanssa samalla aaltopituudella? Itse en ollenkaan osaa olla hössöttäjien ja kriiseilijöiden kanssa. Ei vaan ole yhteistä. Ei suoraan sanottuna kiinnosta. jutut on jotenkin liian erilaisia. 

siksi ei oikein olekaa kavereita, kun harvoin tapaa samalla aaltopituudella olevia. Yritän kyllä, mutta varsinkin kaikki ulkonäön ruotiminen ja pinnalliset jutut tökkii niin pahasti ettei vaan pysty. Missä maanläheiset ja rauhalliset ihmiset ovat

Kyllä, tulee tuollainen olo. Ymmärrän ettei kriiseille ja etenkään ahdistukselle aina voi mitään, mutta kun tekisi mieleni sanoa että jarruta, pysähdy, tee sellaisia asioita joita oikeasti haluat tehdä. Kun ei heillä ole esimerkiksi vanhoja vanhempiaan hoidettavana, tai lapsilla ongelmia joissa pitäisi olla mukana. Ja olen joskus sanonutkin, mutta kokevat että on "pakko mennä ja tehdä". 

En minäkään ole ruusuilla tanssinut, terveyteni tosiaan menettänyt, on ollut väkivaltaa, kuolemaa ja muuta. Ja olen elänyt taloudellisesti hyvin tiukilla vuosikymmenet, nyt asumismuodon ja vihdoin vakityön myötä tilanne tasoittunut.

Mutta koska oma elämäntyylini ei kovin yleinen ja suosittu ole, en ole kauheasti toisten elämään puuttunut. Surullista silti katsoa sivusta sitä ahdistusta. Ap

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitan kriiseillä siis tuota mitä aloituksessa sanoinkin, ovat hukassa itsensä kanssa. Joko on pelkkää ikäkriisiä, tuntuu että elämä on mennyt hukkaan, ei ole mitään saavutuksia. Tai sitten on oikein todella suurta ahdistusta, etteivät meinaa pystyä olemaan, tai tiedä enää ketä oikein ovat. Yksi juuri jätti työnsä, kun tunsi tulevansa hulluksi työn takia. Ja moni oikeasti valittaa kiirettä, ovat väsyneitä kaikkeen.

Itse näen heidän saavutuksinaan esim. hyvin kasvatetut lapset jotka ovat jo aikuisia. Lisäksi ovat opiskelleet, joku rakentanut talon, on pitkää parisuhdetta, joku tekee hyväntekeväisyyttä. Eivät he sitä näe ja se on mielestäni vähän surullista. Ap

Tuollaiset ikäkriisit ja omasta itsestä lähtevät kriisit ovat itse aiheutettuja. En tajua niitä. 

Tälläkin hetkellä Suomessa on todella paljon ihmisiä, joilla menee todella huonosti. 

Silloin on todellinen kriisi, jos ei ole rahaa eikä jääkaapissa ruokaa, tai vuokrat on maksamatta ja luottotiedot menneet, eikä rahat riitä mihinkään; tai joutuu ottamaan lapsen pois rakkaasta harrastuksesta, koska ei pysty maksamaan, joutuu myymään kotinsa alihintaan ja jää vielä velkaa, joutuu luopumaan autostaan rahan takia, eikä tiedä, millä pääsee enää liikkumaan.

Samoin täällä! Mulla ei ole koskaan ollut kiirettä ja aikaa on aina kaikkeen. Tunnen olevani outo.

En myöskään ymmärrä näitä muita 30-40 vuotiaita jotka elävät kuvailemasi elämää. En sitten millään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö sulle ap tule tunnetta että et ole ystäviesi kanssa samalla aaltopituudella? Itse en ollenkaan osaa olla hössöttäjien ja kriiseilijöiden kanssa. Ei vaan ole yhteistä. Ei suoraan sanottuna kiinnosta. jutut on jotenkin liian erilaisia. 

siksi ei oikein olekaa kavereita, kun harvoin tapaa samalla aaltopituudella olevia. Yritän kyllä, mutta varsinkin kaikki ulkonäön ruotiminen ja pinnalliset jutut tökkii niin pahasti ettei vaan pysty. Missä maanläheiset ja rauhalliset ihmiset ovat

Kyllä, tulee tuollainen olo. Ymmärrän ettei kriiseille ja etenkään ahdistukselle aina voi mitään, mutta kun tekisi mieleni sanoa että jarruta, pysähdy, tee sellaisia asioita joita oikeasti haluat tehdä. Kun ei heillä ole esimerkiksi vanhoja vanhempiaan hoidettavana, tai lapsilla ongelmia joissa pitäisi olla mukana. Ja olen joskus sanonutkin, mutta kokevat että on "pakko mennä ja tehdä".&n

No niinhän ne ystävät tekevät. Vapaaehtoisesti tekevät asioita mitä haluavat tehdä. Tuskin heitä kiinnostaa elämä, miten sinä elät. 

Vierailija kirjoitti:

Hyvin sulla ainakin menee, kun on työpäivänkin aikana aikaa puuhastella vaikka mitä ja kirjoitella palstallekin. Huhhuh

Ajattele, että siinä etätyössäkin on tauot. Huh huh. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No onpa varsin erikoista, että hyväosaisella ei ole mitään kriisejä...

Provoksihan tämän tarkoitit, mutta huomattavasti vähemmän minulla on omaisuutta ja palkkatuloja, kuin yhdelläkään ystävällä. Myös terveyteni olen menettänyt. Mutta kun onni ja rauha ei ole tuollaisista asioista kiinni. Ap

Teet mm. lumitöitä ja normaalisti 8 tunnin työpäiviä. Ei tuo kuuloista "terveytensä menettäneeltä". 

Aloituksessa sanoinkin, että teen lumitöitä vartin pätkissä. Enempään en pysty,, tai tulen niin kipeäksi, ettei tämäkään arki onnistu. Yleensä täällä lumi on pehmeää pakkaslunta, märkä onkin mahdotonta jos kovin paljon sataa. Ne jää sitten miehen tehtäväksi, kun hän tulee kotiin.

Ja kyllä, teen 8 tunnin työpäiviä, monilla mukautuksilla työkykyneuvottelujen jälkeen. Nyt sentään pystyn tekemään täyttä työpäivää, toisin kuin ennen.

Asiat ei ole aina noin mustavalkoisia, kuin kuvittelet. Ap

Oon huomannut mulle on sopimut tämä sivummalle muutto. Aamulla esim poljen kuntopyörällä, sitten aloitan työpäivän. Ruokatunnilla syön ja laitan päivällisen tulemaan.

Töiden jälkeen opiskelen pari h japania ja sitten miesystävä tulee kotiin, syömme. 

Joka päivälle on pieni kotiaskare ja siinäpä se.

Isompiakin projdkteja on, mutta kun se on tehty, on taas aikaa. Keväästä syksyyn on katiska vedessä, perunapeltoa, kasvihuonetta jne, mutta ei näissäkään hirveästi aikaa mene.

Ap, kuulostaa ihanalta ja hyvältä että olet löytänyt vaikeuksien kautta oman elämäntyylisi. Olen itse samanmoisessa veneessä; terveyden takia teen puolikasta työpäivää etänä ja joinakin päivinä olen täysin toimintakyvytön. Asun pienemmässä kaupungissa omakotitalossa jonka arvo on noin 25 000 €, jos uskaltaisi (vastuu) tai edes saisi myytyä. Emme mieheni kanssa tietenkään halua muuttaa muualle, joten se ei ole tärkeä asia. Lämmitämme myös osittain puilla.

Moni voisi hyötyä siitä, että osaisi katsoa "boxin ulkopuolelle". Mutta jos on aina elänyt kaupungistuneessa suoritusyhteiskunnassa, ei pysty ymmärtämään, että olisi toisenlainenkin elämäntapa. Moni jää kitumaan terveytensä ja toimeentulonsa menettäneenä kaupunkiasuntoon ja elää jatkuvassa ristiriidassa ja epäonnistumisen tunteessa. Vaikka haluaisit elää kaupunkielämää, voivat olosuhteet muuttua niin, että et enää kykene siihen tyydyttävästi. Sairaus, työttömyys, vanheneminen, ero. Elämäntilanteet muuttuvat, ihmiset eivät vain osaa sopeutua niihin. Tästä seuraa jatkuva kriisin tunne, tyytymättömyys ja ahdistus. 

Vierailija kirjoitti:

Samoin täällä! Mulla ei ole koskaan ollut kiirettä ja aikaa on aina kaikkeen. Tunnen olevani outo.

En myöskään ymmärrä näitä muita 30-40 vuotiaita jotka elävät kuvailemasi elämää. En sitten millään.

Kyllä, tässä alkaa jo epäillä mikä on "normaalia", jos joku ehdottaa tapaamista ja kysyy milloin sopisi. No minullehan sopii aivan milloin tahansa 😀

Olisi kamala tunne, jos tapaamisia pitäisi jotenkin mahduttaa kalenteriin, kalenteri olisi niin täynnä. Kuten yhdellä kaverilla, tietää jo 3 kk etukäteen, milloin tulee paikkakunnalle, kauanko on, ja päivät on tupaten täynnä sovittuja asioita, tapaamisia ja tehtäviä. Ja sitten suree, kun ei koskaan ehdi rauhassa vain olla, päivääkään. Ap

Ketjussa kaivellaan rivien välistä kaikki mahdolliset epäkohdat AP:stä. Lienee tuttua palstaa seuraaville?

Mistä se johtuu?

Vierailija kirjoitti:

Ap, kuulostaa ihanalta ja hyvältä että olet löytänyt vaikeuksien kautta oman elämäntyylisi. Olen itse samanmoisessa veneessä; terveyden takia teen puolikasta työpäivää etänä ja joinakin päivinä olen täysin toimintakyvytön. Asun pienemmässä kaupungissa omakotitalossa jonka arvo on noin 25 000 €, jos uskaltaisi (vastuu) tai edes saisi myytyä. Emme mieheni kanssa tietenkään halua muuttaa muualle, joten se ei ole tärkeä asia. Lämmitämme myös osittain puilla.

Moni voisi hyötyä siitä, että osaisi katsoa "boxin ulkopuolelle". Mutta jos on aina elänyt kaupungistuneessa suoritusyhteiskunnassa, ei pysty ymmärtämään, että olisi toisenlainenkin elämäntapa. Moni jää kitumaan terveytensä ja toimeentulonsa menettäneenä kaupunkiasuntoon ja elää jatkuvassa ristiriidassa ja epäonnistumisen tunteessa. Vaikka haluaisit elää kaupunkielämää, voivat olosuhteet muuttua niin, että et enää kykene siihen tyydyttävästi. Sairaus, työttömyys

Olen katsonut boksin ulkopuolella ja tuo elämä ei ollut mukavaa. Käytät paljon aikaa ihan vaan perusasioiden hoitamiseen, kuten saunassa puhdistaumiseen tai halkojen tekemiseen, että saat talon lämmitettyä. Tuossa ei ole mitään ihanaa. Kyllä kaupunkielämä voittaa nuo maalaistouhut.