Reilut 10 vuotta sitten psykologi Aku Kopakkala kritisoi julkisesti masennuksen hoidossa käytettyjä SSRI-lääkkeitä ja sai potkut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näiden vaarat on olleet täysin tiedossa jo pari vuosikymmentä. Ihan oma syy jos ei ole varoituksia kuunnellut ja omahyväisimmät vielä pilkanneet varoittelijoita ties miksikä foliohatuiksi ja salaliittoteoreetikoiksi. Näitä ollut lähipiirissäkin jotka valitelleet miten hyötyjä ei ole, mutta epätoivottuja vaikutuksia senkin edestä, mutta silti pillereiden popsimista on jatkettu. 

Minä luin tuon Akun jutun 10 vuotta sitten ja jätin lääkkeet syömättä. Se oli raskasta, koska loppui kaikki tukikin. Jouduin kärsimään yksin, mutta tein kai oikean ratkaisun, koska sen jälkeen olen elänyt monta hyvää vuotta. 

Jos joku katuu lääkitystään, en lähtisi häntä siitä syyttämään. Lääkäreillä tulee olla vastuu ja lääkäreihin meidän tulisi voida luottaa. Masennuslääkkeiden sivuvaikutuksia on todella räikeästi vähätelty. 

Syyttely on turhaa, mutta ei siitä mihinkään pääse että jos on ollut tietoa saatavilla pilvin pimein kuten nettiaikana on ja siitä huolimatta riskin ottaa lääkkeitä syömällä on niiden seurauksista itsekin vastuussa. Ei lääkärit kumminkaan mitään Jumalia ole vaikka heilläkin omat vastuunsa ovat. Eikö osa ihmisistä kuuntele enää lainkaan omaa kehoaan ja mieltään? Jos jostain lääkkeistä tulee enemmän haittaa kuin hyötyä ja silti vain jatkaa ja jatkaa jos lääkäri niin kehoittaa niin onhan tuossa jo peiliinkin katsomisen paikka. Lääketeollisuus on aivan samalla tavalla voittoa tavoittelevaa teollisuutta kuin kaikki muutkin, ei mitään pyyteetöntä hyväntekeväisyyttä.

Jos luotettavaa tutkimusnäyttöä on, se tulee vaikuttamaan käypähoitosuosituksiin ja masennuksen hoitomuotoihin. Vähäiset, ristiriitaiset tai heikkolaatuiset tutkimukset eivät ole peruste. Psykiatrian ammattilaiset seuraavat alan julkaisuja ja osaavat arvioida tutkimusnäyttöä paremmin kuin joku toisen ammatin (psykologian) edustaja. 

Vierailija kirjoitti:

Aku Kopakkala on psykologi ei psykiatri. Hänellä ei ole mitään lääketieteen koulutusta eikä kompetenssia lääke asioista. Nämä hänen puheensa ovat maallikon mielipiteitä eikä mitään tiedettä. Suutari pysyköön lestissään. 

Joo ja psykiatreilla on lähes proviisoritasoinen koulutus psyykelääkkeistä, sekä päälle kemistin ja neurologin pätevyydet. :D Ei psykiatrit rehellisyyden nimissä ole täysin perillä uusimmista muotilääkkeistä hekään ja yleislääkärit noita mielisairauslääkkeitä käytännössä eniten määräilee muutenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskustelusta unohtuvat kokonaan ahdistuneet. Minulla SSRI on auttanut ahdistukseen ainakin näin hoidon aluksi. Seuraillaan, nyt ainakin tuntuu siltä, että pystyy taas tekemään töitä.

Ahdistukseen toimii minusta paremmin, koska ahdistunut käy liikakierroksilla. Oikeastaan ymmärrän senkin miksi näitä niin moni syö. Maailma on vaativa eikä herkemmille ihmisille ole muuta vaihtoehtoa kuin pyristellä mukana. Vaikka sitten lääkkeen voimalla. 

Juuri näin. Meni hermosto ihan ylikierroksille työstressistä ja epävarmasta taloudesta. Olen herkkä ihminen muutenkin ja aina ollut enemmän tai vähemmän ahdistunut. Epäilinkin vähän, että tehoaa paremmin ahdistukseen.

Pidemmän päälle pitää opetella hyväksymään ne ahdistavat tunteet, mutta kriisin keskellä on tosi vaikea keskittyä olemaan läsnä tässä ja nyt kun mieli ravaa maailmaa ympäri etsimässä kaikki mahdolliset vaarat ja onnettomuudet.

Vierailija kirjoitti:

Masennuslääkkeiden haitat yllättivät pahasti -kolme karua tarinaa:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/masennuslaakkeiden-haitat-yllattiva…

Karmeita tarinoita. Miksei nämä ihmiset saa tukea mistään? Hutidiagnoosin takia lopullinen työkyvyttömyys ja tyyppi on vasta 30?! 

Vieroitusklinikoita nämä tarvitsevat, vertaistukiryhmiä yms. 

Tietenkään lääkkeitä ei valmisteta vapaaehtoistyönä. Kaikkihan haluavat palkkaa ja kannattavia yrityksiä. Minkälaista elämä olisi, jos lääkkeitä ei kehitettäisiin tai valmistettaisi? Kyllä lääkkeet sitten kelpaavat kriitisille lääketeollisuuden vastustajillekin, jos on itsellä diabetes, sydänkohtaus tai syöpä. 

Vierailija kirjoitti:

Jos luotettavaa tutkimusnäyttöä on, se tulee vaikuttamaan käypähoitosuosituksiin ja masennuksen hoitomuotoihin. Vähäiset, ristiriitaiset tai heikkolaatuiset tutkimukset eivät ole peruste. Psykiatrian ammattilaiset seuraavat alan julkaisuja ja osaavat arvioida tutkimusnäyttöä paremmin kuin joku toisen ammatin (psykologian) edustaja. 

Vähäiset, ristiriitaiset ja heikkolaatuiset tutkimukset ovat olleet ikävä kyllä hoitokäytäntöjen perusteina tähänkin asti. Oikein naurattaa miten pitkään monet lääkärit edes kehtasivat selitellä SSRI-lääkkeiden määräämistään "serotoniiniteorialla" ja ties millä vastaavilla "aivokemiateorioilla". :D Ihan käärmeöljykauppiaiden huuhaahommaa ja ajat sitten debunkattuja uskomushoitoja heh.

Vierailija kirjoitti:

Ssri-lääkkeiden pyhää lehmää saa kritisoida vasta, kun on kehitetty ja patentoitu uusi sukupolvi masennuslääkkeitä. 

Syömääni geneeristä essitalopraamia saa kolmen kuukauden satsin kympillä, että Burana on lääkeyhtiöille huomattavasti parempi lypsylehmä. Voin kertoa, että "mene lenkille" on aika paska ohje, jos ei edes kykene nousemaan sängystä.

Vierailija kirjoitti:

Jos luotettavaa tutkimusnäyttöä on, se tulee vaikuttamaan käypähoitosuosituksiin ja masennuksen hoitomuotoihin. Vähäiset, ristiriitaiset tai heikkolaatuiset tutkimukset eivät ole peruste. Psykiatrian ammattilaiset seuraavat alan julkaisuja ja osaavat arvioida tutkimusnäyttöä paremmin kuin joku toisen ammatin (psykologian) edustaja. 

Onhan se totta, että psykologi ja psykiatri eivät ole lähimainkaan sama asia ja tästähän oli psykiatrin kannanotto Hesarissa vastikään, että ihmiset hakeutuvat harmillisesti hänen vastaanotolleen ymmärtämättä, että psykiatri on tosiaan lääkäri, joka ei voi auttaa elämän kipukohdissa yhtään millään tavalla. 

Silti ihan yleislääkärit, jotka eivät ole psykiatreja eivätkä psykologeja, määräävät näitä masennuslääkkeitä hyvin heppoisin perustein aivan kaikenlaisiin vaivoihin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aku Kopakkala on psykologi ei psykiatri. Hänellä ei ole mitään lääketieteen koulutusta eikä kompetenssia lääke asioista. Nämä hänen puheensa ovat maallikon mielipiteitä eikä mitään tiedettä. Suutari pysyköön lestissään. 

Joo ja psykiatreilla on lähes proviisoritasoinen koulutus psyykelääkkeistä, sekä päälle kemistin ja neurologin pätevyydet. :D Ei psykiatrit rehellisyyden nimissä ole täysin perillä uusimmista muotilääkkeistä hekään ja yleislääkärit noita mielisairauslääkkeitä käytännössä eniten määräilee muutenkin.

Psykologeilla ei ole senkään vertaa koulutusta tai pätevyyttä tästä. Lääkärin peruskoulutus kestää 6 vuotta ja sisältää erittäin paljon lääkekemiaa. Tähän päälle tulee vielä erikoislääkäreiden koulutus, joka kestää keskimäärin 8 vuotta. Jos psykiatri tarvitsee neurologin arviota, hän joko konsultoi neurologia tai lähettää potilaan neurologille. Eikä leiki olevansa toisen alan asiantuntija, kuten Kopakkala tekee. 

Vierailija kirjoitti:

Epärealistista olettaa, että masennuslääkkeet parantaisivat masennuksen, tai korjaisivat ihmisen elämän. Kumpaakaan ne eivät todennäköisesti tule tekemään. Kyseessä ei ole lääke, joka parantaa, vaan joka turruttaa. 

Puolimiljoonaa ihmistä suomessa syö näitä lääkkeitä nykyään. Se on viiden miljoonan ihmisen maassa aivan valtavan suuri osuus väestöstä. 

Kuinka monella näistä ihmisistä on jonkinlainen hoitosuunnitelma olemassa ja tavoite parantua, elää lääkkeetöntä elämää ilman masennusta, pääseekö siihen olotilaan kukaan näillä lääkkeillä? 

Minä yritin jotain 25 vuotta päästä tasapainoon, sellaiseen olotilaan ja mieleni siihen asentoon, etten tarvitsisi mitään. Traumatausta, traumatisoiduin jo vauvana. Nuorisopsykalle päästyäni kieltäydyin visusti kaikista lääkkeistä, koska en kokenut, että päässäni oli mitään vikaa. Syyhän lli kasvuolosuhteissani ja siinä mitä se oli aiheuttanut mielelleni.

Kävin terapiassa, yritin joogata, harrastaa meditaatiota ja mindfullnesia, olen liikkunut aktiivisesti, vaeltanut luonnon keskellä, keskittynyt töihin ja opiskeluihin ja saanut ystäviä mutta mikään edellä mainituista ei vain vienyt masennusta ja ahdistuneisuutta sekä vireystilani heilahtelua pois (joko yli- tai alivireisyyttä joita yritän säädellä normaalille tasolle joka päivä). Vajaa nelikymppisenä totesin lääkärille, että olen kokeillut kaikkea mahdollista, myös terveellistä ruokaa, vertaistukea, musiikkia, kirjoittamista, ja mikään ei saa päätäni pysymään oikeilla raiteilla, vaan elämä on jatkuvaa säätelyä, jatkuvaa pinnistelyä, jatkuvaa paikkaamista, jatkuvia traumaoireita, jatkuvaa työskentelyä pääni kanssa ja en vain jaksa tätä pinnistelyä ja työskentelyä enää. En saa päätäni kuntoon millään, romahdus tulee aika ajoittain ja taas kampean itseäni elävien kirjoihin.

Sain lääkityksen, hyväksyin sen vihdoin. Se on auttanut. Nyt sain toisen lääkkeen, joka on auttanut lisää. Olen pikkuhiljaa hyväksynyt sen, että mieleni on pysyvästi enemmän tai vähemmän rikki ja että minun ei tarvitse tarpoa juoksuhiekassa loppuelämääni pysyäkseni pinnalla, vaan saan turvautua muihinkin, ehkä helpompiin keinoihin. Ja se on auttanut.

Kaikkia ihmisiä ei vaan saada lopullisesti kuntoon millään. Minä olen pysyvästi rikki ja oireilen loppuelämäni. Olen tehnyt niin paljon töitä sen eteen, että voisin elää ns. normaalia elämää normaaleilla aivoilla, mutta se ei vain onnistu. Ja se on ihan on, pärjään näinkin ja kykenen olemaan myös onnellinen. Kaikkea ei vaan saa korjattua, silti voi elää ihan hyvää elämää oireidensa kanssa. Kunhan pystyy hyväksymään asian, tunnistaa oman tilanteensa ja kykenee hakemaan apua silloin kun sitä tarvitsee.

Tiedän etten ole ainoa laatuani, meitä on monia.

Minkähän takia asiasta pitää älämölöä enimmäkseen porukka, jolla ei ole a) lääketieteellistä (tai muutakaan) koulutusta ja b) henkilökohtaista kokemusta masennuksesta?

Olut, kirkas viina ja tupakka ovat parhaimmat masennuslääkkeet ikinä. Vahva suositus. Noita, kun käyttää, niin velatkin muuttuu saataviksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos luotettavaa tutkimusnäyttöä on, se tulee vaikuttamaan käypähoitosuosituksiin ja masennuksen hoitomuotoihin. Vähäiset, ristiriitaiset tai heikkolaatuiset tutkimukset eivät ole peruste. Psykiatrian ammattilaiset seuraavat alan julkaisuja ja osaavat arvioida tutkimusnäyttöä paremmin kuin joku toisen ammatin (psykologian) edustaja. 

Vähäiset, ristiriitaiset ja heikkolaatuiset tutkimukset ovat olleet ikävä kyllä hoitokäytäntöjen perusteina tähänkin asti. Oikein naurattaa miten pitkään monet lääkärit edes kehtasivat selitellä SSRI-lääkkeiden määräämistään "serotoniiniteorialla" ja ties millä vastaavilla "aivokemiateorioilla". :D Ihan käärmeöljykauppiaiden huuhaahommaa ja ajat sitten debunkattuja uskomushoitoja heh.

Tiede edistyy ja näin myös lääketiede ja psykiaria. Tehtiinhän joskus lobotomoita ja sen keksiä sain Nobelin. Eipä tehdä enää. Sitä mukaa kun tulee uutta tutkimusta ja näyttöä hoitomuodot kehittyy. 

Vierailija kirjoitti:

Tietenkään lääkkeitä ei valmisteta vapaaehtoistyönä. Kaikkihan haluavat palkkaa ja kannattavia yrityksiä. Minkälaista elämä olisi, jos lääkkeitä ei kehitettäisiin tai valmistettaisi? Kyllä lääkkeet sitten kelpaavat kriitisille lääketeollisuuden vastustajillekin, jos on itsellä diabetes, sydänkohtaus tai syöpä. 

Ja koska kaikki haluavat palkkaa ja kannattavia yrityksiä niin se ei johda epäterveisiin ilmiöihin kuten ei niin tehokkaiden psyykelääkkeiden vyöryttämiseen markkinoille, koska niiden kehittäminenkään ei ole ilmaista? Ei lääketeollisuutta kokonaisuudessaan vastusta lähes kukaan, mutta sen väärinkäytöksiä kyllä ja syystäkin. Miksi sotket tutkitusti tehokkaita lääkkeitä keskusteluun huuhaamömmöistä? Onko lääketeollisuuden touhut mielestäsi jotenkin mustavalkoinen asia, ettei saa kritisoida väärinkäytöksistä, koska on olemassa toimiviakin lääkkeitä? Että ei saa kritisoida USA:n opioidiepidemian aiheuttamistakaan kun voit saada kumminkin tehokkaan diabeteslääkityksenkin? Oikein vanha kunnon argumentointivirhe missä jonkun tahon kaikki typeryydet yritetään oikeuttaa sillä, että tehdään kuitenkin jotain hyvääkin hohhoijaa.

Vierailija kirjoitti:

psykedeelit toimii, mutta ei tässä maassa .

 

Jokainen alapeukuttaja vois ensin vähä lukea asiasta .

 

lsd-legal.de

Vierailija kirjoitti:

Tietenkään lääkkeitä ei valmisteta vapaaehtoistyönä. Kaikkihan haluavat palkkaa ja kannattavia yrityksiä. Minkälaista elämä olisi, jos lääkkeitä ei kehitettäisiin tai valmistettaisi? Kyllä lääkkeet sitten kelpaavat kriitisille lääketeollisuuden vastustajillekin, jos on itsellä diabetes, sydänkohtaus tai syöpä. 

Kelpaa kyllä. Mutta näihin mieleen vaikuttaviin lääkkeisiin olen aina suhtautunut enemmän varauksella. Tunteet, mieli ja persoona tekevät minusta itseni. Kun niitä aletaan sorkkimaan, tuloksena voi olla viimeinenkin elämänilon katoaminen. Moni masentunut pystyy esimerkiksi nauttimaan vielä seksistä tai musiikista. Masennuslääkkeen myötä nämäkin ehkä katoavat. 

Mieleen muuten vaikuttavat myös hormonit. Moni ehkäisypillereitä syövä nainen saa myöhemmin rinnalle masennuslääkkeen. 

Aku Kopakkala on puuuttinin pussiin pelaava äärioikeistolainen salaliittoteoreetikko joka kehtaa suhtautua epäillen länsimaiseen tiedepohjaiseen lääketieteeseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epärealistista olettaa, että masennuslääkkeet parantaisivat masennuksen, tai korjaisivat ihmisen elämän. Kumpaakaan ne eivät todennäköisesti tule tekemään. Kyseessä ei ole lääke, joka parantaa, vaan joka turruttaa. 

Puolimiljoonaa ihmistä suomessa syö näitä lääkkeitä nykyään. Se on viiden miljoonan ihmisen maassa aivan valtavan suuri osuus väestöstä. 

Kuinka monella näistä ihmisistä on jonkinlainen hoitosuunnitelma olemassa ja tavoite parantua, elää lääkkeetöntä elämää ilman masennusta, pääseekö siihen olotilaan kukaan näillä lääkkeillä? 

Minä yritin jotain 25 vuotta päästä tasapainoon, sellaiseen olotilaan ja mieleni siihen asentoon, etten tarvitsisi mitään. Traumatausta, traumatisoiduin jo vauvana. Nuorisopsykalle päästyäni kieltäydyin visusti kaikista lääkkeistä, koska en kokenut, että päässäni oli mitään

Ai niin, sienitrippejäkin olen kokeillut ja osa kokemuksista auttoi joksikin aikaa ainakin hieman. Mutta eivät parantaneet nekään. Terapeuttisessa tarkoituksessa kokeilin, en viihdekäyttönä.

Ketjuun on pesitynyt lääketieteen vihaajia, joiden mielestä masennuslääkkeet ovat saatanasta ja lääkärit tyhmiä puoskareita. Miksi vain huonoista kokemuksista uutisoidaan? Monet ovat saaneet apua, mutta eivät kirjoittele lehdissä.