Aina paha olo sen jälkeen kun tavannut äidin

Vierailija kirjoitti:

Perus kakskymppisten tyttöjen angstia. 

Kaksikymppisten? 🤣 Itse lisäisin ikään parikymmentä vuotta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perus kakskymppisten tyttöjen angstia. 

Kaksikymppisten? 🤣 Itse lisäisin ikään parikymmentä vuotta. 

Naisista tulee samanlaisia hermoraunioita kuin pikkulapsista, joilta on otettu lelut ja karkit pois, kun kaikki ei mene niin kuin he haluavat. 

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti on psykopatian rajoilla heiluva, adhd-piirteinen kiihkouskovainen joka on edellen lähes kasikymppisenä ihan hukassa omien ja muiden ihmisten rajojen kanssa. On katkera, kateellinen ja negatiivinen. On kateellinen omalle lapselleen, halveksii minun elämää ja menestystä. Yrittää vyöryttää minun päälle omat sekavat tunnekuvionsa. On teennäisen kireä ja mahdoton keskustelukumppani. Kestän häntä noin 20min kerrallaan muutaman kerran vuodessa. 

Tätä kirjoitusta ei kaiketikaan ole helppo uskoa tai ymmärtää jollei ole kokenut vastaavaa itse. 

Mulla on hyvin saman tapainen äiti ja nähdään vain suvun juhlissa ja silloin olen etäisen kohtelias. Tämä on ainoa tapa huolehtia omasta jaksamisesta. Äiti on totaalisen rajaton ja mullekin sekavat tunnekuviot   ovat ihan liian tuttuja. Äiti myös panee muiden elämän sekaisin monin tavoin jos hänet päästää liian lähelle. 

Ei tällaista ihmistä tarvitse sietää omassa elämässään olipa kyseessä oma äiti tai ei. Ei sellaista rajattomuutta sietäisi muiltakaan ihmisiltä. 

Vierailija kirjoitti:

Jos teitä syyllistetään, että "kyllä sitten kaduttaa kun ei äitiä enää ole". Voin kertoa, ei kaduta. Helpottaa.

 

Mä kävin kusemassa äidin haudalla. Helpotti. Pilasi mun lapsuuden itsekäs narsisti. Onneksi on kuollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole tavannut äitiäni 12 vuoteen. 

Ja tällainen kommentti on peukutettava. Järkyttävää millaisia ihmiset ovat nykyään.

 

Toivottavasti koette sitten saman hylkäämisen omien lastenne taholta vanhana.

Ai niin - unohdin. Äitinne on hirviö joka syyllinen pahaan oloonne (lumohiutale meets projisointi) mutta tehän olette itse aivan erilaisia lapsellinne, suorastaan toiselta planeetalta.

Näin se menee. Onnea matkaan - katsotaan miten teidän käy.

Tuolla tyylillä tulet onnea tarvitsemaan sinäkin - kuten me kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Miksi se itsensä inhoaminen on niin mukavaa ettei sinä lapsuutta voi antaa anteeksi ja mennä elämässä eteen päin? 

Minä olen antanut äidilleni anteeksi. Ymmärrän, että hän on toiminut omista lähtökohdistaan ja sen tiedon varassa, mikä hänellä oli. Olen mennyt elämässäni eteenpäin. Se ei kuitenkaan ole muuttanut äitiäni tai hänen ajattelutapaansa tai suhtautumistaan minuun millään tavalla. Siksi äidin tapaaminen aiheuttaa minulle ikäviä tunteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti on psykopatian rajoilla heiluva, adhd-piirteinen kiihkouskovainen joka on edellen lähes kasikymppisenä ihan hukassa omien ja muiden ihmisten rajojen kanssa. On katkera, kateellinen ja negatiivinen. On kateellinen omalle lapselleen, halveksii minun elämää ja menestystä. Yrittää vyöryttää minun päälle omat sekavat tunnekuvionsa. On teennäisen kireä ja mahdoton keskustelukumppani. Kestän häntä noin 20min kerrallaan muutaman kerran vuodessa. 

Tätä kirjoitusta ei kaiketikaan ole helppo uskoa tai ymmärtää jollei ole kokenut vastaavaa itse. 

Mulla on hyvin saman tapainen äiti ja nähdään vain suvun juhlissa ja silloin olen etäisen kohtelias. Tämä on ainoa tapa huolehtia omasta jaksamisesta. Äiti on totaalisen rajaton ja mullekin sekavat tunnekuviot   ovat ihan liian tuttuja. Äiti myös panee muiden elämän sekaisin monin tavoin jos hänet päästä

Itkepä nyt kunnolla. Äiti äiti äiti äiti on se joka pilasi sun elämäsi.

Missä sun isi on?

Minkä ikäinen olet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos teitä syyllistetään, että "kyllä sitten kaduttaa kun ei äitiä enää ole". Voin kertoa, ei kaduta. Helpottaa.

 

Mä kävin kusemassa äidin haudalla. Helpotti. Pilasi mun lapsuuden itsekäs narsisti. Onneksi on kuollut.

Olet sairas

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti on psykopatian rajoilla heiluva, adhd-piirteinen kiihkouskovainen joka on edellen lähes kasikymppisenä ihan hukassa omien ja muiden ihmisten rajojen kanssa. On katkera, kateellinen ja negatiivinen. On kateellinen omalle lapselleen, halveksii minun elämää ja menestystä. Yrittää vyöryttää minun päälle omat sekavat tunnekuvionsa. On teennäisen kireä ja mahdoton keskustelukumppani. Kestän häntä noin 20min kerrallaan muutaman kerran vuodessa. 

Tätä kirjoitusta ei kaiketikaan ole helppo uskoa tai ymmärtää jollei ole kokenut vastaavaa itse. 

Mulla on hyvin saman tapainen äiti ja nähdään vain suvun juhlissa ja silloin olen etäisen kohtelias. Tämä on ainoa tapa huolehtia omasta jaksamisesta. Äiti on totaalisen rajaton ja mullekin sekavat tunnekuviot   ovat ihan liian tuttuja. Äiti myös panee muiden elämän sekaisin monin tavoin jos hänet päästä

Opin laittamaan äidin rumat sanat, jne hän puutteellisuudeen piikkin ja jätin hänet jonnekin sinne taustalle ja aloin elämään omaa elämääni. En ole kenellekään muulle mitään velkaa. Minä olen se tärkein. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi se itsensä inhoaminen on niin mukavaa ettei sinä lapsuutta voi antaa anteeksi ja mennä elämässä eteen päin? 

Minä olen antanut äidilleni anteeksi. Ymmärrän, että hän on toiminut omista lähtökohdistaan ja sen tiedon varassa, mikä hänellä oli. Olen mennyt elämässäni eteenpäin. Se ei kuitenkaan ole muuttanut äitiäni tai hänen ajattelutapaansa tai suhtautumistaan minuun millään tavalla. Siksi äidin tapaaminen aiheuttaa minulle ikäviä tunteita.

Miksi tapaat häntä? Nautit kivusta jota hän tuottaa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, näen häntä niin harvoin kuin suinkin ja vastaan puheluihin vain, jos tuntuu että on sillä hetkellä voimia kestää hänen myrkyllisyyttään. Pistin kerran riidan jälkeen välit poikki useaksi kuukaudeksi, ja silloin voin paremmin kuin koskaan. 

Jotainhan sinussa on pahasti vialla jos ensimmäisenä on riita mielessä. Ei minun ole koskaan tarvinnut riidellä vanhempieni kanssa. Heiltä on usein tullut voimakkaitakin neuvoja elämääni, "tee nyt niin ja ei kannata tehdä näin" nehän ovat heidän mielipiteitä, ei minun tarvitse niistä välittää. Näen asiat aina niin että ovat vähän vanhaksi menneitä neuvoja ja toimin omalla tavallani. 

Siellä puhuu aikuinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos teitä syyllistetään, että "kyllä sitten kaduttaa kun ei äitiä enää ole". Voin kertoa, ei kaduta. Helpottaa.

 

Mä kävin kusemassa äidin haudalla. Helpotti. Pilasi mun lapsuuden itsekäs narsisti. Onneksi on kuollut.

Olet sairas

Itkeäkö pitäisi sen äidin perään hautaan saakka? Tuo oli sitä todellista aikuisuutta, haistattaa paskat! Arvostan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, näen häntä niin harvoin kuin suinkin ja vastaan puheluihin vain, jos tuntuu että on sillä hetkellä voimia kestää hänen myrkyllisyyttään. Pistin kerran riidan jälkeen välit poikki useaksi kuukaudeksi, ja silloin voin paremmin kuin koskaan. 

Jotainhan sinussa on pahasti vialla jos ensimmäisenä on riita mielessä. Ei minun ole koskaan tarvinnut riidellä vanhempieni kanssa. Heiltä on usein tullut voimakkaitakin neuvoja elämääni, "tee nyt niin ja ei kannata tehdä näin" nehän ovat heidän mielipiteitä, ei minun tarvitse niistä välittää. Näen asiat aina niin että ovat vähän vanhaksi menneitä neuvoja ja toimin omalla tavallani. 

Siellä puhuu aikuinen. 

Kyllä. Aikuinen, jolla on ihan normaalit vanhemmat. Ainahan ne neuvovat. Kaikki jollain tavalla, useimmiten pyytämättä. Ap ja muut puhuvat iiiiiiihan eri asiasta. 

Vertaan. Joku kertoo, että ihosairaus psoriasis aiheuttaa vaikeita tunteita, uimahalliin ei viitsi mennä. Joo, saa olla uikkarit, mutta silti tulee ikävä olo. Koettaa välttää tätä. Kysyy, miten muilla menee, joilla sama kokemus. 

Vauvan kuoro: voi mullakin on ollut kuivat kantapäät joskus ja nuorena oli finnejä. Mut hei, se kuuluu elämään, martyyriksi ei pidä ruveta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos teitä syyllistetään, että "kyllä sitten kaduttaa kun ei äitiä enää ole". Voin kertoa, ei kaduta. Helpottaa.

 

Mä kävin kusemassa äidin haudalla. Helpotti. Pilasi mun lapsuuden itsekäs narsisti. Onneksi on kuollut.

Olet sairas

Itkeäkö pitäisi sen äidin perään hautaan saakka? Tuo oli sitä todellista aikuisuutta, haistattaa paskat! Arvostan. 

Olen myöskin jo ajat sitten näyttänyt äidilleni keskisormea, kiukutelkoon yksinään omassa erinomaisuudessaan. En uhraa omaa elämääni hänen takiaan.

Samat naiset kitissyt vuodesta 2014.  Ei ole muuta elämää kuin vauvapalsta ja äiti. Samat lauseet vuodesta toiseen 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, näen häntä niin harvoin kuin suinkin ja vastaan puheluihin vain, jos tuntuu että on sillä hetkellä voimia kestää hänen myrkyllisyyttään. Pistin kerran riidan jälkeen välit poikki useaksi kuukaudeksi, ja silloin voin paremmin kuin koskaan. 

Jotainhan sinussa on pahasti vialla jos ensimmäisenä on riita mielessä. Ei minun ole koskaan tarvinnut riidellä vanhempieni kanssa. Heiltä on usein tullut voimakkaitakin neuvoja elämääni, "tee nyt niin ja ei kannata tehdä näin" nehän ovat heidän mielipiteitä, ei minun tarvitse niistä välittää. Näen asiat aina niin että ovat vähän vanhaksi menneitä neuvoja ja toimin omalla tavallani. 

Siellä puhuu aikuinen. 

Kyllä. Aikuinen, jolla on ihan normaalit vanhemmat. Ain

Ap oli trolli, jos et ole vielä sitä tajunnut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, näen häntä niin harvoin kuin suinkin ja vastaan puheluihin vain, jos tuntuu että on sillä hetkellä voimia kestää hänen myrkyllisyyttään. Pistin kerran riidan jälkeen välit poikki useaksi kuukaudeksi, ja silloin voin paremmin kuin koskaan. 

Jotainhan sinussa on pahasti vialla jos ensimmäisenä on riita mielessä. Ei minun ole koskaan tarvinnut riidellä vanhempieni kanssa. Heiltä on usein tullut voimakkaitakin neuvoja elämääni, "tee nyt niin ja ei kannata tehdä näin" nehän ovat heidän mielipiteitä, ei minun tarvitse niistä välittää. Näen asiat aina niin että ovat vähän vanhaksi menneitä neuvoja ja toimin omalla tavallani. 

Siellä puhuu aikuinen. 

Kyllä. Aikuinen, jolla on ihan normaalit vanhemmat. Ain

Mistä tiedät mitä ap on kokenut? Parin lauseen aloitus ei paljoa hänen lapsuudesta kerro. Ehkä sekin oli ihan normaali? 

Oma äitini on jäänyt tunnetasolla lapseksi ja hoivannut ongelmiaan päihteillä koko aikuisikänsä. Kannan hänen laiminlyöntiensä jälkiä kehossani ja mielessäni hautaan asti.

Menneisyyden olen antanut anteeksi, kun hän ei selvästikään ole tiedostanut tekemisiään. Seurausten käytyä ilmi ei mikään toiminnassa kuitenkaan muuttunut.

En ymmärrä, mitä ihmettä tekisin ihmisellä, joka ei ota vastuuta omista tekemisistään ja laittaa muut kärsimään seurauksista. En minä tällaisia "ystäviäkään" elämääni halua.

Seurausten puuttuminen ikävästä käytöksestä on mahdollistamista. Minä en enää mahdollista äitini todellisuudenpakoilua, enkä todellakaan koe minkäänlaista velvollisuutta pitää yhteyttä häneen. Hän on valintansa tehnyt, ja se valinta en ollut minä. Minä tein oman valintani, ja valitsin itseni.

Kaikkea hyvää hänelle silti, kunhan pysyy kaukana minusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti on psykopatian rajoilla heiluva, adhd-piirteinen kiihkouskovainen joka on edellen lähes kasikymppisenä ihan hukassa omien ja muiden ihmisten rajojen kanssa. On katkera, kateellinen ja negatiivinen. On kateellinen omalle lapselleen, halveksii minun elämää ja menestystä. Yrittää vyöryttää minun päälle omat sekavat tunnekuvionsa. On teennäisen kireä ja mahdoton keskustelukumppani. Kestän häntä noin 20min kerrallaan muutaman kerran vuodessa. 

Selkeästi olet hoidon tarpeessa. Mitäpä jos kävisit jossain hoidossa puhumassa tunne puolen asioista? M40

Minulla on kaikki hyvin, äitiäni tuossa kuvasin. Mikä saa sinut kuvittelemaan, etten olisi käsitellyt asian jo ajat sitten ja myös äitini tietää, miten koen hänet ja hänen toiminnan. Vanha ihminen ei enää muutu, ja minulla on oma perhe ja omat tyttäret, jotka olen tietoisesti pyrkinyt kasvattamaan monin tavoin eri tavoin kuin äitini minut. 

En syytä äitiäni mistään, olen elämässäni upeasti menestynyt nainen, mutta koska suojaan itseäni ja perhettä, näemme vain muutaman kerran vuodessa. Tunneyhteyttä ei ole, ja se on ihan ok koska seison tukevasti omilla jaloillani eikä itsetuntoni ole äitini varassa.