Lue keskustelun säännöt.
Aina paha olo sen jälkeen kun tavannut äidin
Kommentit (213)
Vierailija kirjoitti:
Kerron nyt surullisen faktan. Onnea ei valitettavasti kukaan meille anna. Ei äiti, eikä toinen ihminen. Kukaan ei ole sitä meille velkaa. Se on löydettävä itse. Ei tämä aikuisuus helppoa ole yhtään kenellekään. Jokainen muukin meistä kamppailee sen kanssa, rakastetaanko minua vai kuolenko yksin vanhainkodin siivouskaapin lattialle. Välillä sitä koettaa unohtaa tuskan ja vetää kännit viinalla tai jeesuksella. Lopun aikaa meidän muidenkin täytyy pitää torjunta päällä ja elää feikkihymy naamalla epävarmuuksiemme kanssa.
Ei toinen ihminen voikaan antaa toiselle onnea. Ihminen voi kuitenkin miettiä miten kohtelee muita: jokaisesta kohtaamisesta jää jälki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se paha olo jää usein siitä, että kaikki asiat vaietaan kuoliaiksi. Mitään paskaa ei muka ole perhe-elämään liittynyt, esitetään niin mukavaa kaikkien muiden edessä. Kehutaan kuinka kyläillään kaikkialla muualla paitsi meillä jne. Sitten ulvontaan kun onkin lastenlapsia ikävä. Ei sitä vaan jaksa kuunnella enää.
Vierailija kirjoitti:
Minusta ois hauska livenä tavata näitä äitejään vihaavia? Ovatko he niin täydellisiä ihmisiä, täydellisiä äiteinä ja puolisoina? Kuin täällä kertovat. Vaiko hyvin tasapainottomia lapsenomaisia?
Ei tietenkään ole täydellisiä, eikä täällä kukaan ole sellaista väittänytkään. Eikä tässäkään keskustelussa kukaan ole äidiltään täydellisyyttä vaatimassa, mutta edes jokseenkin asiallista käytöstä.
Ja monessa viestissä on ihmetelty, miksi sitten on oltava väleissä sellaisen äidin kanssa, jonka näkemisestä tulee aina vain paha olo. Jos haluaa pysyä väleissä isänsä, sisaruksien ja sukulaisten kanssa, ei siitä äidistäkään kokonaan eroon pääse.
Sivulta 9:
Olen äidin ainoa elossa oleva lapsi ja hoidan hänen asiansa kunniallisesti loppuun asti vaikka hammasta purren.
Jollen itse heitä veiviäni ensin.
Oletko mun äiti?
Hyysäät ja hoivaat narsistista äitiäsi, mummoani, ja uhriudut kun kukaan muu ei muka auta häntä? Tätä on ollut tuskastuttavaa seurata 35 vuotta, eli koko mun elämän ajan. Ja joskus myönnät itsekin kuinka kuluttavaa tuollainen on ja ikinä et saa häneltä muuta kuin haukkuja.
Olet yrittänyt opettaa mua samaan nöyristelyyn (yritit saada mua antamaan mummolle rahaa yms.), mutta jotenkin olen onnistunut pitämään pääni ja olemaan hyysäämättä ketään. Lapset eivät ole koskaan mitään velkaa vanhemmilleen, päin vastoin.
Vierailija kirjoitti:
Miten äiti voi aikuista ihmistä kohdella huonosti? Miten aikuinen on niin riippuvainen äitinsä mielipiteistä? Vaiko ei anna rahaa?
Mitä sinä vastaat äidillesi, kun hän kertoo, miten muilla on paljon paremmat lapset mitä hänellä? Ja kun äitisi kertoo jutelleensa tuttunsa kanssa lapsista ja heidän elämästään, äitisi sanoo, miten sekin kehui tytärtään ja häntä vaan hävetti, kun ei ollut mitään kehuttavaa? Ja kun äitisi sanoo "se Minna on jokaisen äidin unelmatytär" ja katsoo sinua silmiin? Tuntuuko kivalle, kun olet kuullut samaa lapsesta asti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta ois hauska livenä tavata näitä äitejään vihaavia? Ovatko he niin täydellisiä ihmisiä, täydellisiä äiteinä ja puolisoina? Kuin täällä kertovat. Vaiko hyvin tasapainottomia lapsenomaisia?
No, mites luulet, miten ylimielisten, lapsiaan haukkuvien ja mollaavien ja jopa vihaavien vanhempien lapsista voi ikinä tulla tasapainoisia, pärjääviä ja itseluottamukseltaan terveitä lapsia?
Joistakin voi tullakin, mutta vain kovan työn, terapian ja "itseopetuksen" tuloksena.
Itse tulin uskoon ja Jeesus auttoi mua luottamaan itseeni rakkautensa kautta ja tajuamaan, miten arvokas olen Hänelle.
Raamatussa sanotaankin :
Ps 27 :10 Vaikka isä ja äiti minut hylkäisivät, Herra pitää minusta huolen.
Itselläni oli 5 vuotta naisystävä. Treffien jälkeen oli yleensä huono, jopa masentunut olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Te joilla äidin kanssa oleminen tuo pahaa oloa; miten kestätte, kun näette niitä äitiä ja tyttäriä, joilla on selvästi hyvä suhde toistensa kanssa (enkä nyt tarkoita mitään pinnallista somehehkutusta)?
Sellaisesta tulee ainakin itselleni ihan älytön ulkopuolisuuden tunne, suru ja kaipuu.
Itselleni ei tule tuollaisesta mitään kaipuuta, sillä en ole tunneihminen yhtään, enkä tuollaista kaipaa.
Olen päätänyt pärjätä yksin henkisesti ja niin olen tehnytkin.
Rahalla vanhempani ovat yrittäneet jotenkin ilmeisesti hyvittää pahat tekonsa, muttei raha merkitse mitään minulle.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni oli 5 vuotta naisystävä. Treffien jälkeen oli yleensä huono, jopa masentunut olo.
Mollasiko hän sinua, vai oliko muuten ilkeä?
Miten jaksoit häntä 5 vuotta?
Pelkäsitkö yksinäisyyttä, vai olitko hänen kanssaan vain tottumuksesta?
Oletko käynyt terapiassa tuon jälkeen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eivät kaikki äidit eivätkä myöskään isät ole lapsilleen hyviä vanhempia vaikka se ei ulospäin näykkään. Hyvä, kun siitä päästin sanoi yksi sisaruksistani silloin, kun toinen vanhempani melko nuorena kuoli ja vaikka sen sanotun ääneen kuuleminen tuntui pahalta niin se kuitenkin oli myös totta.
Vierailija kirjoitti:
Miten äiti voi aikuista ihmistä kohdella huonosti? Miten aikuinen on niin riippuvainen äitinsä mielipiteistä? Vaiko ei anna rahaa?
Tässä on juuri yksi ihminen joka ei ymmärrä sairaista vanhemmista mitään. Narsisti vanhempi kasvattaa lapsen olemaan itsestään riippuvainen. Miten äiti voi aikuista ihmistä kohdella huonosti? Ihan samalla tavalla kuin parisuhteessa tai muussa ihmissuhteessakin? :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten äiti voi aikuista ihmistä kohdella huonosti? Miten aikuinen on niin riippuvainen äitinsä mielipiteistä? Vaiko ei anna rahaa?
Et ole koskaan törmännyt narsistiin.
Minusta ois hauska livenä tavata näitä äitejään vihaavia? Ovatko he niin täydellisiä ihmisiä, täydellisiä äiteinä ja puolisoina? Kuin täällä kertovat. Vaiko hyvin tasapainottomia lapsenomaisia?