Kertokaa, miten 1800-luvulla naiset jaksoi hoitaa yli 10 lasta, kodin ja vanhempiaankin?

Aikuisten vaippojen puute on varmaan ollut erittäin kamala ongelma. 

Jos tuolloin sai synnytyksessä repeämän, että kaikki tulee housuun, niin jatkuvaa kakkapyykkiä. Puhumattakaan pidätyskyvyn menettäneistä vanhuksista. 

Isäni äitini sukua, kun katsoo niin siellä on eräässä kohti jäänyt 11 lapsesta vaan kaksi eloon, joista toinen on ollut äitini esivanhempi. Samoin isäni puolelta eräskin nuori mies on kuollut jo ennen kuin vaimonsa on saanut heidän lapsensa. Jos olisi kuollut aiemmin niin ei olisi koko lasta saatu alkuun eli isäni suvusta eräs suvun lenkki kadonnut. Mummuni äiti kuoli päivä tämän syntymän jälkeen ja jäi ihmeellisesti eloon.

Kurjuutta se on varsinkin isäni puolella ollut. Torppareita ja mäkitupalaisia joiden perheissä noin 10 lasta joista moni kuollut nuorena. Mietin näin, että pienestä kiinni se on, että yleensäkin minäkin olen olemassa. Jos katsoo elämää kehitysmaissa niin näkee ehkä sen mitä se on silloin ollut. Eli paljon lapsia, että edes joku eläisi aikuisuuteen. Ja apulaisia töihin. Samalla toki moni nainen kuollut synnytyksissä myös. Nuorin synnyttänyt mitä olen itse nähdyt noilla sukututkimus yms sivustoilla on ollut 14-vuotias. Näin miksi toisaalta kaunistella asiaa kuitenkaan. 

Hyvän perimän omaavat pärjäsivät. Nykyään perimä heikentyy. Ennen lusääntymisikään selvisi vahvimmat. 

Esim minä, jolla on hankala atooppinen iho. En olisi pystynyt pesemään  pyykkiä ainakaan millään pesuaineella. En tiedä, milloin alettiin  käyttää esim lipeää. 

Vierailija kirjoitti:

Oli vain pakko, ei ollut vaihtoehtoa ruikuttaa ja uhriutua ja vaatia yhteiskuntaa huolehtimaan.

Tosiaan, ei ollut muita vaihtoehtoja. Mutta ei asiat silti paremmin ollut. 

Ennen oli erittäin järkevää mennä naimisiin ja pysyä naimisissa. Muu oli suuri riski. 

Ei lapsia erityisemmin hoidettu. Jos puolet pysyi elossa täysi-ikäisyyteen, se oli hyvä saavutus. Nykyään näiltä äideiltä lähtisi kaikki lapset huostaan, tulisi eläintenpitokielto ja niin suuret sakot ja kärsimyskorvaukset, ettei niitä pystyisi elinaikanaan maksamaan.

Vierailija kirjoitti:

Hyvän perimän omaavat pärjäsivät. Nykyään perimä heikentyy. Ennen lusääntymisikään selvisi vahvimmat. 

Esim minä, jolla on hankala atooppinen iho. En olisi pystynyt pesemään  pyykkiä ainakaan millään pesuaineella. En tiedä, milloin alettiin  käyttää esim lipeää. 

 

Ei se ollut kyllä niin perimästä kyse vaan siitä mihin luokkaan kuuluit. Veikkaan, että se rikkaan suvun nainen sai monesti vähemmän lapsia jopa siihen aikaan ja olosuhteet paremmat. Ei tarvinnut kärsiä nälkää ja terveydenhoitoonkin oli hieman enemmän mahdollisuuksia kuin sillä mäkitupalaisella. Tämä koskien aina maaseutujen talollisia kuin kaupunkien rikkaampia.

Mummunikin äiti toisaalta oli talollinen ja meni köyhemmän miehen kanssa naimisiin. Näin vanhemmat ja koko sen puolen suku hylkäsi. Sai ensin pari lasta ja sitten kun kuoli päivä mummuni syntymän jälkeen niin eloon jäänyt mummuni ja sisaruksensa jäivät ihan muiden avun varaan. Hänen isänsä sukulaiset pitivät mummuni elossa, kun hoisivat hyvin. En tiedä toisaalta saiko mummuni äiti edes mitään apua. Taisi kuolla sinne maalla vaan ilman, että kukaan edes yritti mitään apua saada. Tämä 1930-luvulla. En kadehdi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvän perimän omaavat pärjäsivät. Nykyään perimä heikentyy. Ennen lusääntymisikään selvisi vahvimmat. 

Esim minä, jolla on hankala atooppinen iho. En olisi pystynyt pesemään  pyykkiä ainakaan millään pesuaineella. En tiedä, milloin alettiin  käyttää esim lipeää. 

 

Ei se ollut kyllä niin perimästä kyse vaan siitä mihin luokkaan kuuluit. Veikkaan, että se rikkaan suvun nainen sai monesti vähemmän lapsia jopa siihen aikaan ja olosuhteet paremmat. Ei tarvinnut kärsiä nälkää ja terveydenhoitoonkin oli hieman enemmän mahdollisuuksia kuin sillä mäkitupalaisella. Tämä koskien aina maaseutujen talollisia kuin kaupunkien rikkaampia.

Mummunikin äiti toisaalta oli talollinen ja meni köyhemmän miehen kanssa naimisiin. Näin vanhemmat ja koko sen puolen suku hylkäsi. Sai ensin pari lasta ja sitten kun kuoli päivä mummun

Mun suvussa on saattanut myös käydä noin. En tiedä, en ole varma. 

Sukupuussa näkyy, miten ison talon tytär menee talon rengin kanssa naimisiin ja he menevät vieraan talon torppareiksi. (Vaikka naisen vanhemmilla on myös paljon maita ja torppareita.)

Olen miettinyt, oliko se suuri häpeä, kun ison talon tytär nai rengin. 

"En tiedä toisaalta saiko mummuni äiti edes mitään apua. Taisi kuolla sinne maalla vaan ilman, että kukaan edes yritti mitään apua saada. Tämä 1930-luvulla. En kadehdi"

Kyllä 1930-luvulla oli kunnanlääkärit maaseudulla. Mun isoisän kunnanlääkäri lähetti lääninsairaalaan sydänkohtauksen jälkeen (45-vuotiaana). Kuoli seuraavaan 5 vuoden kuluttua. 

Toisaalta sodan aikaan mun toisessa sukuhaarassa kuoli 2 ihmistä syöpään ilman mitään hoitoa. Siis ihan kotonaan Tampereen keskustassa. 

Lapset joutui osallistumaan paljon enemmän. Ennen 6-vuotias vahti pienempiä, nykyään on itsekin vahdittava.

Aateliston naiset? Papiston naiset? Porvariston naiset? Talonpoikaiston naiset? Säätyihin kuulumattomat naiset? Tilallisten naiset? Tilanvuokraajien naiset? Tilattomien naiset? Mäkitupalaisten naiset?

Vierailija kirjoitti:

Ei sellaista aikaa ole koskaan ollutkaan.

Pienessäkin torpassa asui iso joukko sukua ja muuta porukkaa, yhdessä sängyssäkin nukkui useampi ihminen. Oli tätiä ja setää ja orpolapsia jne. Koko huusholli teki noita töitä, eikä kukaan nainen yksinään.

Koko ajatus ydinperheestä on aika uusi.

En tiedä suvussani yhtään perhettä, jossa olisi ydinperheen lisäksi asunut muita vakituisesti. Vanhukset kiersivät perheestä toiseen ollen vuoden kussakin kerrallaan. 

Toisaalta yhdessä sukuhaarassa 2 naimatonta sisarusta jäi vanhempiensa kanssa asumaan ja hoivasivat näitä. Kävivät töissä sen mitä pystyivät. Muut sisarukset antoivat sitten heille oman osuutensa rahana. 

Yhdessä sukuhaarassa lapset kustansivat isänsä yksityiseen vanhainkotiin 1900-luvun alussa.  (Turun ukkokoti)

Lapset opetettiin tekemään töitä pienestä pitäen. Isommat lapset hoitivat pienempiä sisaruksiaan ja jos isovanhemmat asuivat lähellä, hekin osallistuivat usein talon töihin ja lastenhoitoon. 

Nykyinen meininki on kestänyt todella vähän aikaa. Olen aina ajatellut, että kaikki menee vain parempaan suuntaan. 

Nyt olen ymmärtänyt, että kaikki voi mennä mihin suuntaan vain. (Koko ajan esim yllätytään, mitä kaikkea hienoa on tuhoutuneet kulttuurit kehittäneet esim eteläisessä Amerikassa. Se kaikki on muuttunut. Ei kehittynyt eteenpäin)

Olemme ehkä syntyneet onnelliseen ja helppoon aikaan. 

Päättele ihan itse tästä: kuoli 40-vuotiaana.

Ei sitten oikeasti jaksanutkaan.

Pimeyden merkitystä on myös nykyään vaikea hahmottaa levon kannalta. Ennen sähkövalon yleistymistä pimeällä ei voinut tehdä juuri mitään. Päreet, kynttilät tms. oli kalliita ja tulipaloriski. Toki pakolliset hommat hoidettiin silloinkin mutta varsinkin talvella Suomessa lepäiltiin iso osa pimeästä ajasta koska ei muutakaan voinut.

Sillon mies toi leivän pöytään ja nainen sai olla kotona. Nykyään kun naistenkin tarvii käydä töissä,kun miehet ulisee muuten et nainen käy kalliiksi lompakolle.

Jaksoivat, koska eivät he niitä 10 lasta edes hoitanut. Lapset jätettiin suurimmaksi osaksi yksikseen tai sisarusten kesken. Siitä 10 lapsesta yleisemmin vain muutama eli täysi-ikäiseksi.

Naiset kuolivat huomattavasti nuorempina kuin nykyään. Samoin vanhukset. Miehellä saattoi olla useampi vaimo kun edellinen kuoli. Kyllä ennen oltiinkin reippaita 😑

Vierailija kirjoitti:

Oma edesmennyt mummoni (syntynyt 1924) sanoi, että ei silloin ollut aikaa miettiä jaksamista. Ei sitä edes mietitty. Ei ollut aikaa istua ja mietiskellä, kun kotona oli koko ajan jotain tehtävää. 

Silloin ei myöskään valitettu vauvapalstalla.