Kertokaa, miten 1800-luvulla naiset jaksoi hoitaa yli 10 lasta, kodin ja vanhempiaankin?

Silloin lapset sai pärjätä keskenään ja isommat auttoivat hoitamaan pienempiä ja kotia. Ellei totellut,sai selkään niin ettei kävelemään pystynyt.  Äidit hakkasi kovempaa kuin isät. Vauvojen "kätkytkuolemat" olivat myös yleisiä kun äidit ei jaksaneet enää uutta lasta eikä tuohon aikaan imeväisten kuolemia tutkittu.

Ap on se palstan naisvihaajamies, joka esittää poskettoman väitteen totena ja jankkaa siitä, että miksi.

Koko aloituksen esittämää tilannetta ei ole ollut todellisuudessa olemassakaan. Ihmiset asuivat ja elivät tuohon aikaan yhteisöllisesti, eikä yksinään missään ydinperheessä pariskuntana.

Niistä kymmenestä lapsesta elossa ja hoidettavana oli yhtäaikaa max 2 tai 3. Osa kuoli pienenä ja loput olivat työvoimaa jo pienestä pitäen. Kaikki talossa asujat osallistuivat jollain tavalla töihin. Ja ne äiditkin monesti kuolivat nuorina eli eivät jaksaneet.

Tässä on monella näkökulmaharha: tietysti kaikki omat esivanhemmat ovat selvinneet vähintään lapsentekoikään. Muutenhan ei itsekään olisi olemassa. Mutta todella moni ei selvinnyt.

Vierailija kirjoitti:

Ajattele kuinka ihan 1900-luvulla kaupungissakin asui pienessä yksiössä kokonainen monilapsinen perhe. Maaseudulla pienissäkin mökeissä asui 1800-luvulla vielä sitäkin enemmän ihmisiä. Oli koko suku ja kumminkaimat siellä mukana. Kaikki he tekivät niitä kotitalouden ja maatalon töitä, ei kukaan ihminen yksin siis.

Tuo mun isoisän isoäiti perheineen asui ison kaupungin keskustassa ok-talossa. Siinä oli 2 melko suurta huonetta ja niiden välissä eteinen, joka toimi käsityöläisammatin verstaana.  Pihalla oli eläinsuoja.  

Perheen pikkupojat kävivät välillä tuuraamassa äitinsä isoisää tämän (kevyessä) palkkatyössä, joka oli kuitenkin varallaoloa 24/7. Pojat saivat pitää tipit.

Ap

Se oli heidän työtään. Nykyään naisilla on työt kodin ulkopuolella.

Vierailija kirjoitti:

Paremmalla väellä oli liuta palvelijoita (piiat ja rengit) tekemässä töitä. Köyhempi väki varmaan piti riman matalammalla ja lapset oppi nuorena työntekoon.

Oli niitä piikoja köyhilläkin.

Moniaita vanhoja valokuvia on nähty, joissa perhekuvassa istui myös palvelija. Elijoku sukulaistyttö tai täti ruokapalkalla.

Eikä ne vaatimuksetkaan olleet niin massiivisia silloin.

Lapsia ei pidetty köyhemmissä perheissä niin kuin nykyään. Niitä tuli ja meni. Herra antoi, herra otti.

Vielä kuusikymmenluvulla omassa lapsuudessani me sikiöt oltiin arvojärjestyksessä viimeisenä. Huolehdittiin toki, mutta lasta vastuutettiin pitömään itse itsestään ja pienemmistään huolta.

Kovaa se oli elämä, mutta esim. Siisteysvaatimukset eivät olleet nykyluokkaa.

Suurimmalla osalla EI ollut kymmentä lasta sitten kumminkaan. Ei, vaikka imeväisenä kuolleet olisi laskettu mukaan. 

Suurimmalla osalla ei ollut mitään vanhuksia hoidettavana, koska terveydenhoito oli mitä oli, ensimmäinen sydänkohtaus tai halvaus vei useimmat mennessään ennen kuin ehtivät hoidettavaan kuntoon. Jos niistä jäi henkiin, oli hoidettavana muutaman kuukauden kunnes tuli toinen kohtaus ja vei. Syöpiinkin vaan kuoltiin kun ei ollut hoitoja. 

Jos lapsia oli useampia, vanhemmat hoitivat pienempiään heti kun jaloillaan pysyivät. Mikä selittää osittain suuren lapsikuolleisuuden. Vähävaraisissa perheissä siis, varakkailla oli pikkupiikoja lapsenhoitajina. 

Lisäksi voidaan kysyä, jaksoivatko ne, vai selvisivätkö jotenkin kun vaihtoehtoja ei ollut? 

Vierailija kirjoitti:

Ap on se palstan naisvihaajamies, joka esittää poskettoman väitteen totena ja jankkaa siitä, että miksi.

Koko aloituksen esittämää tilannetta ei ole ollut todellisuudessa olemassakaan. Ihmiset asuivat ja elivät tuohon aikaan yhteisöllisesti, eikä yksinään missään ydinperheessä pariskuntana.

Olen ap ja nainen. En muita nykynaisia parempi. Haluan kuitenkin miettiä historiaa. 

Mun isoisän isoäidin perheessä ei asunut kuin tuo ydinperhe.  Isoisän isoäidin vanhemmat ja isovanhemmat asui muutaman sadan metrin päässä. (Isoisän isoisän suku asui niin kaukana, ettei heitä tavattu milloinkaan enää.) 

Suurin osa lapsista kuoli jo pieninä, joten ei ollut 10 lasta.

Vierailija kirjoitti:

Oli vain pakko, ei ollut vaihtoehtoa ruikuttaa ja uhriutua ja vaatia yhteiskuntaa huolehtimaan.

Voi kyllä ne ruikutti. Muistan kuunnelleeni niitä marmatuksia, joita äitien äidit olivat voivotelleet. Levätään sitten haudassa jne.

Vierailija kirjoitti:

Silloin asiat tehtiin porukalla, ei äitiä jätetty yksin lasten ja huushollin kanssa. 

Et ole Myrskyluodon Maijaa lukenut? Se on itse asiassa ihan realistinen kuvaus. ? Tai vaikka Täällä pohjan tähden alla? Suomessa on aina olleet talot niin kaukana toisistaan (toisin kun keski-Euroopassa), että yksin olet ollut, ellei ole ollut vanhapiikasisarusta auttamassa. Töitä oli maalaistaloissa niin paljon, että ei siellä kukaan muu kuin äiti ja isommat sisarukset joutaneet edes imeväistä hoitamaan, nekin jätettiin yksin jos äidin piti mennä navettaan tai peltotöissä auttamaan tai vaikka venettä soutamaan verkkoja nostaessa tai laskiessa. 

Suomessa oli maan vähäväkisyyden takia ennen vanhaan ihan oikea työvoimapula. Lapsia kuoli kuin kärpäsiä osin siksikin, että ne oli vaan pakko jättää heinäpellon laitaan tai tupaan keskenään, kun jos tahtoi syödä seuraavanakin talvena, kaikki aikuiset, myös äiti, olivat hoitamassa karjaa tai pellolla. 

Taloja saatettiin rakentaa talkoilla, mutta ei kenellekään varmaan tullut mieleenkään että äiti olisi tarvinnut apua omien mukuloidensa kanssa. 

Näin siis niillä, joilla ei ollut varaa palkata piikoja tai renkejä. 

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa lapsista kuoli jo pieninä, joten ei ollut 10 lasta.

Monella oli aikuisikään asti noin 10 lasta. 

Minä joskus vanhalta sukulaiselta tuota kysyin ja vastaus oli juurikin tuo, että ei ollut vaihtoehtoja. Hommat oli tehtävä, vaikka ei oikeasti olisi jaksanut. Hän ei toki elänyt vielä 1800-luvulla, mutta eli alkeellista elämää korvessa joskus 30-luvulla. Oli sitä mieltä, että onneksi nykynaisten elämä ei ole niin työlästä.

Vierailija kirjoitti:

Keskustelu on äärimmäisen vaikeaa, koska naiset ei tunnetusti kestä sitä että joku toinen nainen voi olla paljonkin parempi äiti kuin itse on. 

Menes Allu ny johonkin muualle keskustelemaan oikeitten miesten kanssa näistä ennakkoluuloistasi. Vai eivätkö he jaksa jankkauksiasi?

Onko se niin, että raskas työ piti henkisen puolen paremmin kunnossa. Onko nykyään enemmän ahdistusta ja masennusta. 

Ainakin sodasta selvinneet miehet hukuttivat murheitaan usein ankaraan työntekoon. (Jotkut parat kyllä alkoholiin )

Vierailija kirjoitti:

Kuten sanoin, olen nainen itsekin ja samanlainen kuin kaikki muutkin nykynaiset. 

Mietin vaan, miten ennen jaksettiin ja nykyään ei. Ennen talot lämpeni puilla ja pyykit pestiin käsin. Ei ollut kunnon vaippoja lapsilla eikä vanhuksilla. Unohdin mainita, että vaikka talo oli kaupunkialueella, heillä oli pari lehmää, kanoja ym.

P.s. isoäidin isoäitini vanhin tytär joutui hoivaamaan tuon lapsikatraan äitinsä kuoleman jälkeen. Siellä oli ihan pieniä lapsiakin. Tytär eli itse hyvin vanhaksi, mutta ei saanut puolisoa (varmaan tuon sisarustenhoitovastuun vuoksi, en tiedä.) 

 

Ota huomioon, että ennen ei mennyt aikaa työmatkoihin, paitsi jos joku pelto sattui olemaan kauempana. Ei myöskään ollut muuta viihdettä kuin lukeminen ja käsityöt, joten eipä oikein muuta tekemistäkään ollut kuin työnteko. Puilla lämmittäminen on pienempi homma kuin voisi luulla (koska miesväkihän ne polttopuut teki), vanhemmillani on vielä nykyään puulämmitys (keskuslämmitys toki), ja se aktiivinen aika mikä siihen menee on aika pientä. Samoin meillä on mökillä vain puulämmitys eikä siihen puunkantamiseen niin paljon aikaa mene kovimmillakaan pakkasilla. Puiden tekemiseen menee, mutta kuten sanottu, se oli miesten töitä. 

Pyykkiä pestiin tosi paljon vähemmän kuin nykyään ja harvemmin. Osissa Suomea oli tapana pitää kaksi kertaa vuodessa pyykkipäivä, jolloin kaikki talon pyykit pestiin. Likaisia vaan säilöttiin siihen saakka jossain aitan orsilla. Niillä siis, joilla oli niin paljon vaatetavaraa. Käsinpesukin on muuten pienempi homma kuin voisi luulla, isointa siinä on veden kantaminen, kaikki pestävät vaatteet siihen aikaan kun saattoi keittää lipeävedessä. 

Stressi oli monessa mielessä vähäisempää, koska vaikka olisi sanomalehteä lukenutkin, tieto maailman asioista oli kovin vähäistä. Elettiin siinä omassa piirissä, ei ollut suurta sosiaalista kuormitusta, ei päätöksentekouupumusta, ei huolta maailmanrauhasta tai ilmastoahdistusta. Uni oli sikeää koska yöllä oli pimeää kuin säkissä ja ruumis oli väsynyt ja huone viileä, joten palautuminen oli ihan eri tasolla kuin puhelintaan läästivällä nykyihmisellä. 

Ulkoa tulevaa aikapainetta oli vain jos heinäpellolla sattui sateen uhka. Eli yksi iso stressinaihe oli poissa. Emäntä päätti itse, miten työnsä teki, missä järjestyksessä ja millä tahdilla. Edellytäen että anoppi oli kuollut tai miniä oli lujaluontoisempi. Mutta anyway, suorituspaineet ei sillä tavalla pakanneet päälle. Pelkkä työn paljous ei ihmistä näännytä, vaan järjettömät ulkopuoliset vaatimukset ja turha aikapaine. 

Ja ennen kaikkea, kaikki mitä teit vaikutti aivan suoraan, konkreettisesti ja näkyvästi perheesi selviytymiseen. Se lisää kaiken tekemisen mielekkyyttä ja motivoivuutta. 

Koska oli pakko. 

1800-luvulla elettiin Suomessa agrikulttuurisessa yhteiskunnassa. Työ käsitteenä tarkoitti hyvin eri asiaa kuin nykyään. Suurin osa ihmisistä ei käynyt töissä, vaan työ oli enimmäkseen jokapäiväistä ravinnon keräämistä ja tuottamista. Ihmiset myös elivät yhteisöissä ja lapsilta odotettiin jo varhain paljonkin vastuunottoa ja lapset osallistuivat moniin kodin askareisiin jo hyvin varhain.  

Ihmiselle on luontaista elää ja askaroida pienessä laumassa. 

Emme enää elä lajityypillistä, luonnonläheistä, yhteisöllistä elämää vaan olemme rakentaneet itsellemme eläintarhan. Siksi kärsimme ja olemme masentuneita.

Naiset kuolivat nuorempana. Eihän ne tuota jaksaneetkaan. Oman mummoni sydän petti 50-vuotiaana. Ei jaksanut kovaa työtä, vastoinkäymisiä.

Vierailija kirjoitti:

Sillä tavalla että kuolivat suhteellisen nuorina, näyttivät nykyaikaan verrattuna hyvin vanhoilta ikävuosiin nähden. Paljon sairautta ja kurjuutta. Oli pakko. Oli eri standardit:)

Kehitysmaissa on edelleen tuollaisia perheitä. Äidit ihan riutuneita hampaattomia mummeleita ku ovat jo lapsena naitettu jollekin ukolle synnytyskoneeksi.