Kertokaa, miten 1800-luvulla naiset jaksoi hoitaa yli 10 lasta, kodin ja vanhempiaankin?

Vierailija kirjoitti:

Keskustelu on äärimmäisen vaikeaa, koska naiset ei tunnetusti kestä sitä että joku toinen nainen voi olla paljonkin parempi äiti kuin itse on. 

Menes Allu ny johonkin muualle keskustelemaan oikeitten miesten kanssa näistä ennakkoluuloistasi. Vai eivätkö he jaksa jankkauksiasi?

Onko se niin, että raskas työ piti henkisen puolen paremmin kunnossa. Onko nykyään enemmän ahdistusta ja masennusta. 

Ainakin sodasta selvinneet miehet hukuttivat murheitaan usein ankaraan työntekoon. (Jotkut parat kyllä alkoholiin )

Vierailija kirjoitti:

Kuten sanoin, olen nainen itsekin ja samanlainen kuin kaikki muutkin nykynaiset. 

Mietin vaan, miten ennen jaksettiin ja nykyään ei. Ennen talot lämpeni puilla ja pyykit pestiin käsin. Ei ollut kunnon vaippoja lapsilla eikä vanhuksilla. Unohdin mainita, että vaikka talo oli kaupunkialueella, heillä oli pari lehmää, kanoja ym.

P.s. isoäidin isoäitini vanhin tytär joutui hoivaamaan tuon lapsikatraan äitinsä kuoleman jälkeen. Siellä oli ihan pieniä lapsiakin. Tytär eli itse hyvin vanhaksi, mutta ei saanut puolisoa (varmaan tuon sisarustenhoitovastuun vuoksi, en tiedä.) 

 

Ota huomioon, että ennen ei mennyt aikaa työmatkoihin, paitsi jos joku pelto sattui olemaan kauempana. Ei myöskään ollut muuta viihdettä kuin lukeminen ja käsityöt, joten eipä oikein muuta tekemistäkään ollut kuin työnteko. Puilla lämmittäminen on pienempi homma kuin voisi luulla (koska miesväkihän ne polttopuut teki), vanhemmillani on vielä nykyään puulämmitys (keskuslämmitys toki), ja se aktiivinen aika mikä siihen menee on aika pientä. Samoin meillä on mökillä vain puulämmitys eikä siihen puunkantamiseen niin paljon aikaa mene kovimmillakaan pakkasilla. Puiden tekemiseen menee, mutta kuten sanottu, se oli miesten töitä. 

Pyykkiä pestiin tosi paljon vähemmän kuin nykyään ja harvemmin. Osissa Suomea oli tapana pitää kaksi kertaa vuodessa pyykkipäivä, jolloin kaikki talon pyykit pestiin. Likaisia vaan säilöttiin siihen saakka jossain aitan orsilla. Niillä siis, joilla oli niin paljon vaatetavaraa. Käsinpesukin on muuten pienempi homma kuin voisi luulla, isointa siinä on veden kantaminen, kaikki pestävät vaatteet siihen aikaan kun saattoi keittää lipeävedessä. 

Stressi oli monessa mielessä vähäisempää, koska vaikka olisi sanomalehteä lukenutkin, tieto maailman asioista oli kovin vähäistä. Elettiin siinä omassa piirissä, ei ollut suurta sosiaalista kuormitusta, ei päätöksentekouupumusta, ei huolta maailmanrauhasta tai ilmastoahdistusta. Uni oli sikeää koska yöllä oli pimeää kuin säkissä ja ruumis oli väsynyt ja huone viileä, joten palautuminen oli ihan eri tasolla kuin puhelintaan läästivällä nykyihmisellä. 

Ulkoa tulevaa aikapainetta oli vain jos heinäpellolla sattui sateen uhka. Eli yksi iso stressinaihe oli poissa. Emäntä päätti itse, miten työnsä teki, missä järjestyksessä ja millä tahdilla. Edellytäen että anoppi oli kuollut tai miniä oli lujaluontoisempi. Mutta anyway, suorituspaineet ei sillä tavalla pakanneet päälle. Pelkkä työn paljous ei ihmistä näännytä, vaan järjettömät ulkopuoliset vaatimukset ja turha aikapaine. 

Ja ennen kaikkea, kaikki mitä teit vaikutti aivan suoraan, konkreettisesti ja näkyvästi perheesi selviytymiseen. Se lisää kaiken tekemisen mielekkyyttä ja motivoivuutta. 

Koska oli pakko. 

1800-luvulla elettiin Suomessa agrikulttuurisessa yhteiskunnassa. Työ käsitteenä tarkoitti hyvin eri asiaa kuin nykyään. Suurin osa ihmisistä ei käynyt töissä, vaan työ oli enimmäkseen jokapäiväistä ravinnon keräämistä ja tuottamista. Ihmiset myös elivät yhteisöissä ja lapsilta odotettiin jo varhain paljonkin vastuunottoa ja lapset osallistuivat moniin kodin askareisiin jo hyvin varhain.  

Ihmiselle on luontaista elää ja askaroida pienessä laumassa. 

Emme enää elä lajityypillistä, luonnonläheistä, yhteisöllistä elämää vaan olemme rakentaneet itsellemme eläintarhan. Siksi kärsimme ja olemme masentuneita.

Naiset kuolivat nuorempana. Eihän ne tuota jaksaneetkaan. Oman mummoni sydän petti 50-vuotiaana. Ei jaksanut kovaa työtä, vastoinkäymisiä.

Vierailija kirjoitti:

Sillä tavalla että kuolivat suhteellisen nuorina, näyttivät nykyaikaan verrattuna hyvin vanhoilta ikävuosiin nähden. Paljon sairautta ja kurjuutta. Oli pakko. Oli eri standardit:)

Kehitysmaissa on edelleen tuollaisia perheitä. Äidit ihan riutuneita hampaattomia mummeleita ku ovat jo lapsena naitettu jollekin ukolle synnytyskoneeksi.

Salaisuus on kuolla alle 40-vuotiaana. Plus ennen lapsista tuli työvoimaa hoitamaan muut lapset, ruoat ja muut sellaiset kodissa tapahtuvat jutut. Jos ei ollut vara pitää lasta, huutolaiseksi vain. 

Pitäisikö siis palata kivikaudelle??? Uskomatonta että jotkut kuvittelevat että ihmisen elämän ainoa tarkoitus on lisääntyminen. Ei tajuta että 1800-luvulla vähintään puolet lapsista kuoli ennen kuin ehtivät aikuisikään ja että lapsia tehtiin jotta oma vanhuus olisi turvattu. No onhan meillä näitä äärikonservatiiveja jotka haaveilevat noista ajoista.

Vielä 1980-luvulla maalla, oli täysin normaalia, että mummi, pappa, isä, äiti ja lapset asuivat siinä samassa talossa. Ja lapsia oli ainakin lestadiolaisten perheissä se 10.

Lapset auttoivat vanhempiaan askareissa. 

Siihen aikaan naiset oli parempia.

Vierailija kirjoitti:

Keskustelu on äärimmäisen vaikeaa, koska naiset ei tunnetusti kestä sitä että joku toinen nainen voi olla paljonkin parempi äiti kuin itse on. 

Tästä näkee, että kirjoittaja on mies. :D Iso osa (sanoisinko jopa suurin osa) äideistä ajattelee ainakin kerran elämässään, että kaikki muut ovat parempia äitejä kuin hän itse. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa lapsista kuoli jo pieninä, joten ei ollut 10 lasta.

Monella oli aikuisikään asti noin 10 lasta. 

Höpsinpöö. Oikeasti todella harva on niin sikiävä, että on edes 10 synnytystä, jos eletään "luonnonoloissa". 

Suomessa mentiin tyypillisesti aika myöhään naimisiin, keski-ikä taisi olla 27 naisilla. Alaluokissa siis. Pelkästään se rajoittaa lapsilukua. 

Raskasta työtä tehdessä miesten testosteronitasot laskee merkittävästi, joten nekään eivät ole olleet niin innokkaita astumaan kuin nykymiehet. 

Lapsia myös imetettiin pidempään, mikä, vaikka ei varma ehkäisykeino olekaan, väestötasolla kuitenkin vaikuttaa. 

Toki sitten on niitä kuin Itävallan keisarinna Maria Teresia, joka synnytti 16 lasta, joista kai kaikki eli aikuiseksi. Daami hallitsi Itävaltaa viisaasti ja rautaisella otteella kaiken aikaa. 10 lapsista eli aikuisikään, tai 11, jos lasketaan 16-vuotiaana kuollut aikuiseksi, kun se oli juuri menossa naimisiin. Maria Teresian tytär sai 18 lasta. 

On muuten sydäntäsärkevää lukea, miten Maria Teresian tytär arkkiherttuatar se-ja-se kuoli syntyessään. Titteli oli pienellä silti. 

Silloin riitti että nainen tekee lapsia ja pitää ne hengissä, eikä sekään ollut niin justiinsa. Lapset teki töitä ja hoitivat pienempiään. Taloissa asui muutakin sukua ja kaikki teki osansa. Naiset ei koskaan joutuneet yksin hoitamaan kaikkea. 

Vähän eri meininki nyt kun on palkkatyöt ja työmatkat. Lasten päiväkodit, koulut ja harrastukset vaativat osallistumista, perheenä viettää laatuaikaa, pitää perhe kasassa, tehdä kotityöt, hoitaa omat vanhemmat. 

Useampi sukupolvi asui samassa talossa. Myös naimattomat sedät, enot, tädit. Elämä oli yhteisöllisempää, tehtiin yhdessä, ei yksin. Lapset tekivät raskaita töitä heti kun vaan kykenivät. Maaseudun naisilla koti oli työ, heidän ei tarvinnut käydä palkkatöissä. Ei kannata olla kateellinen siitä ajasta.

Öisin ei ollut pimeää kuin säkissä kesäisin. Eli pimeys auttoi nukkumaan vain kesäisin. Ja kun lapsia oli vuoden parin ikäerolla, ne varmasti häiritsivät unta joka yö. 

Mun isovanhemmat asui monihuoneisessa talossa, niin kyllä siinä oli monta tulisijaa lämmitettävänä 1920-luvulla. 

Lapsia jaksoi paremmin varmaan siksi, että ei niitä hoidettu kuten nykyään ja remmiä annettiin, jos eivät käyttäytyneet. 

Isäni kertoo miten kaverinsa sai 50-luvulla joka päivä selkäänsä äidiltään. Isä oli ollut näkemässä, miten äiti pieksi poikaa, joka huusi, että "Mitä mä nyt olen tehnyt?" Mihin äitinsä huusi vastaan: "En nyt muista, mutta jotain kumminkin." 

Monet naiset kuoli ihan nälkäänkin. Silloin oli se järjestys, että mies on ravinnon saannissa tärkein, sen jälkeen äiti ja vasta viimeisenä lapset. 

Monet naiset mieluummin antoivat oman annoksensa lapsilleen ja kuolivat itse. Nainen oli siinä mielessä arvoton, että mies vaan hommasi uuden vaimon ja taas sama ruljanssi jatkui ja lapsia syntyi ja kuoli.