HS: Uhriutumisesta on tullut muotia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nro 349: ihmiset ovat haavoittuvia. Vaikeuksien jälkeen voimavarat voivat olla vähissä, jolloin asiakasta ei välttämättä auta eteenpäin se, että joku kehuu, että henkilö on selvinnyt hengissä ja kykenee maksamaan laskunsa.

Vaikka jonkinlainen toimintakyky säilyy, äärimmäisten traumakokemusten jälkeen persoonallisuus voi olla jossain määrin jakautunut. Niiden seurauksena ihmiseen saattaa olla muodostunut toivottomia ja masentuneita osia.

Näiden masentuneiden osien mielestä voisi olla ollut parempi, että ihminen olisi menehtynyt eikä jäänyt elämään elämää, jossa muiden silmissä onnistumisena näyttäytyy se, että pystyy maksamaan laskunsa.

Ihmismieli on toki joustava, jolloin ajan saatossa on mahdollista, että mieli kykenee korjaamaan itseään ja koetut vaikeudet integroituvat luontevammin osaksi omaa elämäntarinaa.

Tällainen integroituminen tuskin kuitenka

Jep, tässä kuitenkin tärkeää erottaa ne oikeasti vakavat mt-ongemat siitä, että lievemmillä ongelmilla haetaan tunnustusta ja huomiota vaikkapa somessa. Todella haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset eivät edes kykene sellaiseen toimintaan tai tule näkyviksi.

Tuo artikkeli käsitteli nimenomaan haitallista uhriutumista, joka lisääntynyt.

Oikealla empatialla ja tuolla tarkoitushakuisen agressiivisella uhriutumisella muiden puolesta jolla tavoitellaan lähinnä valta-asemaa oman paremman mielipiteen voimin on aikamoinen ero. Jälkimmäisen tuppaa erottamaan mm. siitä miten sujuvasti tuollainen spinnaa jonkun kommentin tai selityksen jälkeen tilanteen takaisin siihen asemaan jossa tuo on taas uhriutumassa ja muilta vaaditaan vielä enemmän periksiantamista, anteeksipyyntöjä etc. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nro 349: ihmiset ovat haavoittuvia. Vaikeuksien jälkeen voimavarat voivat olla vähissä, jolloin asiakasta ei välttämättä auta eteenpäin se, että joku kehuu, että henkilö on selvinnyt hengissä ja kykenee maksamaan laskunsa.

Vaikka jonkinlainen toimintakyky säilyy, äärimmäisten traumakokemusten jälkeen persoonallisuus voi olla jossain määrin jakautunut. Niiden seurauksena ihmiseen saattaa olla muodostunut toivottomia ja masentuneita osia.

Näiden masentuneiden osien mielestä voisi olla ollut parempi, että ihminen olisi menehtynyt eikä jäänyt elämään elämää, jossa muiden silmissä onnistumisena näyttäytyy se, että pystyy maksamaan laskunsa.

Ihmismieli on toki joustava, jolloin ajan saatossa on mahdollista, että mieli kykenee korjaamaan itseään ja koetut vaikeudet integroituvat luontevammin osaksi omaa elämäntarinaa.<

Olenko sinusta mielensäpahoittaja, jos naisena minua häiritsee se, että jossain saatetaan naureskella sille, että miehiin kohdistetaan seksuaalista väkivaltaa?

Vai olenko  kuitenkin ainoastaan normaali ihminen, jos ajatus seksuaalisesta väkivallasta tuntuu pelkästään todella pahalta täysin riippumatta siitä kuka sen kohteena on?

Vierailija kirjoitti:

Amerikassa puhutaan jo toksisesta yksilöllisyydestä. Sen piirre on, että kaikkien pitäisi ajatella samalla tavalla kuin ihminen itse ajattelee, ja eri tavalla ajattelevat ovat uhka. Asioille on tarkat termit ja toisia ihmisiä vartioidaan, että ajattelevatko, toimivatko ja puhuvatko he oikein.

Keltikangas-Järvisen mukaan vaatimus turvallisesta tilasta on esimerkki jälkiteollisen yhteiskunnan muutoksesta kohti individualismia. Ymmärrys turvallisesta tilasta on myös kääntynyt päälaelleen.

Käsite syntyi 1950-1960-luvuilla Yhdysvalloissa yliopistokampuksilla tarkoittamaan sitä, että ihmiset saivat opinahjon sisällä vapaasti ilmaista myös normien vastaisia ja epäkorrekteja mielipiteitä. Nyt käsitettä käytetäänkin niin, että minulla täytyy olla turvallinen tila etkä sinä saa loukata sitä, joten tässä on lista asioista, joista et saa puhua. 

Paras esimerkki turvallisesta tilasta lienee se, kun eräs ruskeaksi tytöksi itseään sanova alkoi television ajankohtaisohjelmassa huutamaan ystävälliselle vanhalle miehelle Peppi Pitkätossu kirjasta. Tämä tyttö siis huusi ja riehui ja vaati itselleen turvallista tilaa. 

Jostain syystä turvallisen tilan vaatijat käyttäytyvät itse pelottavalla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Amerikassa puhutaan jo toksisesta yksilöllisyydestä. Sen piirre on, että kaikkien pitäisi ajatella samalla tavalla kuin ihminen itse ajattelee, ja eri tavalla ajattelevat ovat uhka. Asioille on tarkat termit ja toisia ihmisiä vartioidaan, että ajattelevatko, toimivatko ja puhuvatko he oikein.

Keltikangas-Järvisen mukaan vaatimus turvallisesta tilasta on esimerkki jälkiteollisen yhteiskunnan muutoksesta kohti individualismia. Ymmärrys turvallisesta tilasta on myös kääntynyt päälaelleen.

Käsite syntyi 1950-1960-luvuilla Yhdysvalloissa yliopistokampuksilla tarkoittamaan sitä, että ihmiset saivat opinahjon sisällä vapaasti ilmaista myös normien vastaisia ja epäkorrekteja mielipiteitä. Nyt käsitettä käytetäänkin niin, että minulla täytyy olla turvallinen tila etkä sinä saa loukata sitä, joten tässä on lista asioista, joista et saa puhua. 

<

Tuostakin on jo reilusti aikaa. Kertoisitko mikä sai sinut pahoittamaan tästä mielesi siinä määrin, että asia vieläkin selvästi painaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nro 349: ihmiset ovat haavoittuvia. Vaikeuksien jälkeen voimavarat voivat olla vähissä, jolloin asiakasta ei välttämättä auta eteenpäin se, että joku kehuu, että henkilö on selvinnyt hengissä ja kykenee maksamaan laskunsa.

Vaikka jonkinlainen toimintakyky säilyy, äärimmäisten traumakokemusten jälkeen persoonallisuus voi olla jossain määrin jakautunut. Niiden seurauksena ihmiseen saattaa olla muodostunut toivottomia ja masentuneita osia.

Näiden masentuneiden osien mielestä voisi olla ollut parempi, että ihminen olisi menehtynyt eikä jäänyt elämään elämää, jossa muiden silmissä onnistumisena näyttäytyy se, että pystyy maksamaan laskunsa.

Ihmismieli on toki joustava, jolloin ajan saatossa on mahdollista, että mieli kykenee korjaamaan itseään ja koetut vaikeudet inte

Olenko sinusta mielensäpahoittaja, jos naisena minua häiritsee se, että jossain saatetaan naureskella sille, että miehiin kohdistetaan seksuaalista väkivaltaa?

Vai olenko kuitenkin ainoastaan normaali ihminen, jos ajatus seksuaalisesta väkivallasta tuntuu pelkästään todella pahalta täysin riippumatta siitä kuka sen kohteena on?

Olet malliesimerkki uhriutujasta. Loukkaannut siitä, mitä joku sinulle tuntematon ehkä saattaa tehdä tai sanoa sellaisen ihmisen seurassa, jota et tunne.

VäkivaIta on tietenkin aina tuomittavaa. Mutta sinä haluat päästä tuomitsemaan vain ja ainoastaan naisia, riippumatta siitä mitä he tekevät tai eivät tee.

Ap tuli palstalle uhriutumaan uhriutumisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Amerikassa puhutaan jo toksisesta yksilöllisyydestä. Sen piirre on, että kaikkien pitäisi ajatella samalla tavalla kuin ihminen itse ajattelee, ja eri tavalla ajattelevat ovat uhka. Asioille on tarkat termit ja toisia ihmisiä vartioidaan, että ajattelevatko, toimivatko ja puhuvatko he oikein.

Keltikangas-Järvisen mukaan vaatimus turvallisesta tilasta on esimerkki jälkiteollisen yhteiskunnan muutoksesta kohti individualismia. Ymmärrys turvallisesta tilasta on myös kääntynyt päälaelleen.

Käsite syntyi 1950-1960-luvuilla Yhdysvalloissa yliopistokampuksilla tarkoittamaan sitä, että ihmiset saivat opinahjon sisällä vapaasti ilmaista myös normien vastaisia ja epäkorrekteja mielipiteitä. Nyt käsitettä käytetäänkin niin, että minulla täytyy olla turvallinen tila etkä sinä saa loukata sitä, joten tässä

Tuostakin on jo reilusti aikaa. Kertoisitko mikä sai sinut pahoittamaan tästä mielesi siinä määrin, että asia vieläkin selvästi painaa?

Se kokemus oli pelottava. Ei sellaista odota näkevänsä rauhallisessa keskusteluohjelmassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Amerikassa puhutaan jo toksisesta yksilöllisyydestä. Sen piirre on, että kaikkien pitäisi ajatella samalla tavalla kuin ihminen itse ajattelee, ja eri tavalla ajattelevat ovat uhka. Asioille on tarkat termit ja toisia ihmisiä vartioidaan, että ajattelevatko, toimivatko ja puhuvatko he oikein.

Keltikangas-Järvisen mukaan vaatimus turvallisesta tilasta on esimerkki jälkiteollisen yhteiskunnan muutoksesta kohti individualismia. Ymmärrys turvallisesta tilasta on myös kääntynyt päälaelleen.

Käsite syntyi 1950-1960-luvuilla Yhdysvalloissa yliopistokampuksilla tarkoittamaan sitä, että ihmiset saivat opinahjon sisällä vapaasti ilmaista myös normien vastaisia ja epäkorrekteja mielipiteitä. Nyt käsitettä käytetäänkin niin, että minulla täytyy olla turvalline

Onpa hyvä, että pääset täällä nyt vihdoin kunnolla käsittelemään kokemustasi. Ehkä jossain vaiheessa tämäkin jää taka-alalle eikä enää tunnu yhtä pahalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nro 349: ihmiset ovat haavoittuvia. Vaikeuksien jälkeen voimavarat voivat olla vähissä, jolloin asiakasta ei välttämättä auta eteenpäin se, että joku kehuu, että henkilö on selvinnyt hengissä ja kykenee maksamaan laskunsa.

Vaikka jonkinlainen toimintakyky säilyy, äärimmäisten traumakokemusten jälkeen persoonallisuus voi olla jossain määrin jakautunut. Niiden seurauksena ihmiseen saattaa olla muodostunut toivottomia ja masentuneita osia.

Näiden masentuneiden osien mielestä voisi olla ollut parempi, että ihminen olisi menehtynyt eikä jäänyt elämään elämää, jossa muiden silmissä onnistumisena näyttäytyy se, että pystyy maksamaan laskunsa.

Ihmismieli on toki joustava, jolloin ajan saatossa on mahdollista, että mieli k

Mitä naisia?

Vierailija kirjoitti:

Ei minun tarvitse hakea ulkoista leimaa sille, jos olen joutunut vaikkapa rikoksen uhriksi. Eikä se ole mikään identiteetinrakennuskeino vaan tapa käsitellä pahaa asiaa, joka itselle on tehty. 

Mikä diagnoosi muuten liittyy uhriuteen?

Eihän uhriutuminen tarkoita sitä, että olisi jonkun varsinaisen rikoksen uhri, vaan sitä, että hakee syytä omalle huonolle käytökselle tai epäonnistuneelle elämälle lähtökohtaisestl syyt itsensä ulkopuolelta. Ei ota itse vastuuta teoistaan vaan syyttelee olosuhteita tai muita ihmisiä. Henkilö ei näe itsellään olevan päävastuu tehdä omasta elämästään itselleen mielekästä vaan jää syyttelemään muita. 

Postmodernin intersektionalismin hulluuksia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei minun tarvitse hakea ulkoista leimaa sille, jos olen joutunut vaikkapa rikoksen uhriksi. Eikä se ole mikään identiteetinrakennuskeino vaan tapa käsitellä pahaa asiaa, joka itselle on tehty. 

Mikä diagnoosi muuten liittyy uhriuteen?

Eihän uhriutuminen tarkoita sitä, että olisi jonkun varsinaisen rikoksen uhri, vaan sitä, että hakee syytä omalle huonolle käytökselle tai epäonnistuneelle elämälle lähtökohtaisestl syyt itsensä ulkopuolelta. Ei ota itse vastuuta teoistaan vaan syyttelee olosuhteita tai muita ihmisiä. Henkilö ei näe itsellään olevan päävastuu tehdä omasta elämästään itselleen mielekästä vaan jää syyttelemään muita. 

Kaikilla ei ole koskaan samoja mahdollisuuksia. Tällainen voimaantumispuhe on jossain määrin sille tosiasialle sokeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi tuttava menetti läheisiään tsunamissa ja uhriutuu aina sen vuoksi. Porukassa haluaa vetää huomion itseensä alkaamalla jankata miten hänellä on ollut rankempi elämä kuin meillä kenelläkään, ja että kyllä me muut ollaan onnekkaita kun saadaan viettää joulua toisin kuin hän jolle joulu on raskasta aikaa.

No tossa on sentään ihan oikea syy. Usein on niin, että uhriudutaan siitä, kun ympäröivä yhteiskunta ei taivu omiin oikkuihin

Ei omat vaikeat kokemukset ole syy olla ikävä toisille ihmisille. Jokaisella on omansa.

No ei ole syy, mutta sen voi vielä jotenkin ymmärtää ( ei ole sama kuin hyväksyä ) Mutta toisilla se on aivan tyhjänpäiväistä veetuilua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi tuttava menetti läheisiään tsunamissa ja uhriutuu aina sen vuoksi. Porukassa haluaa vetää huomion itseensä alkaamalla jankata miten hänellä on ollut rankempi elämä kuin meillä kenelläkään, ja että kyllä me muut ollaan onnekkaita kun saadaan viettää joulua toisin kuin hän jolle joulu on raskasta aikaa.

No tossa on sentään ihan oikea syy. Usein on niin, että uhriudutaan siitä, kun ympäröivä yhteiskunta ei taivu omiin oikkuihin

Ei omat vaikeat kokemukset ole syy olla ikävä toisille ihmisille. Jokaisella on omansa.

No ei ole syy, mutta sen voi vielä jotenkin ymmärtää ( ei ole sama kuin hyväksyä ) Mutta toisilla se on aivan tyhjänpäiväistä veetuilua

On totta, että jokaisella on omat vaikeutensa, mutta kaikilla ei ole niitä vaikeuksia yhtä paljon eivätkä ne ole samanlaisia keskenään.

Enemmistön näkökulmasta on tosiaan aika rasittavaa, että kaikenlaisia vähemmistöjäkin joutuu nykyään jotenkin huomioimaan. Kyllä ennen oli paremmin, kun sai itse toimia miten lystää ja ihmiset ymmärsivät pitää turpansa tukossa.

Vierailija kirjoitti:

Ennen selviydyttiin. Lähdettiin Ruotsiin, Amerikkaan tai Australiaan kun oli vaikeaa. Nyt odotellaan kotona ja valitetaan.

Jotain kauheaa ihmisille on tapahtunut.

Tää on vähän typerä vertaus, kun "ennen" maailmalla ei ollut liikkeellä miljoonia kehitysmaalaisia tekemässä niitä paskaduuneja joita suomalaiset tekivät ammoin.

Nyt on varmaan ensimmäinen kerta ihmiskunnan historiassa kun uhrius on valtaa. Ja siksi uhrin asemaa himoitaan niin kiihkeästi. Jopa me varttuneet, valkoiset, toimeen tulevat heteromiehet haluamme nähdä itsemme uhreina. Myötätunnon ja välittämisen lisääntyminen yhteiskunnassa on hyvä asia, vanha Suomi oli raaka ja epäempaattinen. Nyt on kyllä mennyt vähän överiksi. Ja sisäistetty rooli uhrina on yksilölle tuhoisa.

Olen nähnyt miten ihmiset, yleensä naiset, takertuvat uhrin rooliinsa ja rakastavat sitä. Ja juuttuvat jauhamaan vuosikymmenten takaisia juttuja. Usein tämä vain johtaa esimerkiksi alkoholismiin, jopa itsemurhaan. Ihmiselle tekee hyvää ravistaa vanhat pa*kat päältään ja siirtyä eteenpäin. Ei kaikkea vanhaa ja huonoa kannata jauhaa ja terapoida. Oli miten oli, jatketaan ja mennään eteenpäin. On helppo tuhlata vuosikymmeniä tulevaisuudestaan jauhamalla jotain menneisyyden huonoja juttuja. Elämä on liian lyhyt.

70-luvulla uhriutumiselle laitettiin raaka stoppi välittömästi. Sanottiin heti "ei haukku haavaa tee!" :)

Uhriuttaa himotaan, koska uhri on viaton. Viattomuus on valtaa. Jokainen haluaa olla viaton, pahantekijä etenkin.

Vierailija kirjoitti:

Nyt on varmaan ensimmäinen kerta ihmiskunnan historiassa kun uhrius on valtaa. Ja siksi uhrin asemaa himoitaan niin kiihkeästi. Jopa me varttuneet, valkoiset, toimeen tulevat heteromiehet haluamme nähdä itsemme uhreina. Myötätunnon ja välittämisen lisääntyminen yhteiskunnassa on hyvä asia, vanha Suomi oli raaka ja epäempaattinen. Nyt on kyllä mennyt vähän överiksi. Ja sisäistetty rooli uhrina on yksilölle tuhoisa.

Olen nähnyt miten ihmiset, yleensä naiset, takertuvat uhrin rooliinsa ja rakastavat sitä. Ja juuttuvat jauhamaan vuosikymmenten takaisia juttuja. Usein tämä vain johtaa esimerkiksi alkoholismiin, jopa itsemurhaan. Ihmiselle tekee hyvää ravistaa vanhat pa*kat päältään ja siirtyä eteenpäin. Ei kaikkea vanhaa ja huonoa kannata jauhaa ja terapoida. Oli miten oli, jatketaan ja mennään eteenpäin. On helppo tuhlata vuosikymmeniä tulevaisuudestaan jauhamalla jotain menneisyyden huonoja juttuja. Elämä on liian lyhyt.

Ihmiset jumiutuvat menneisyyteen siksi, kun ne käsittelemättömät traumat elävät kehossa ja mielessä, ei siksi että heillä olisi jotenkin heikko tahdonvoima.