Lue keskustelun säännöt.
HS: Uhriutumisesta on tullut muotia
27.11.2025 |
Aiemmin ihmiset tapasivat mieltää itsensä ennemmin selviytyjinä tai vähintään tavallisina - sellaisena kuin kaikki muutkin. Nyt valuuttaa on uhriutuminen.
Osa nuorista haluaa diagnoosin osaksi identiteettiä ja suuttuu, jos lääkärin mielestä diagnoosikriteerit eivät täyty. Omalle haavoittuvuuden kokemukselle on tärkeää saada ulkoinen vahvistus.
Kommentit (455)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uhriutuja on henkilö, joka myötä uhriutuu todellisen uhrin mukana ja puolesta saadakseen huomiota ja sanansijaa.
Niitä on tämäkin palsta väärällään.
Tunnistaako kukaan tätä ilmiötä?
Somessa tietyillä sivustoilla todella yleistä.
Tuntuuko se sinusta niin tutulta siksi, koska olet ottanut itse tavaksi uhriutua täällä siitä, että joku muu mielestäsi valittaa turhasta? Tätähän sinä olet koko pitkän ketjun ajan itkenyt.
Puhuu eri asiasta.
Toki toki. Eihän kukaan ikinä omasta mielestään uhriudu tai valita turhasta, vaan ihmiset toimivat näin sen takia koska epäkohtien esiin nostamiseen on heillä pätevät ja painavat syyt. Jostain syystä sen sijaan lähes kaikki muut vaikuttavat rutisevan täysin turhaan milloin mistäkin yhdentekevästä asiasta. Se on kummallista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Voisitko avata tätä: miten kohdata muut myötätunnolla? En ole päässyt terapiaan, ja olen vähitellen alkanut inhoamaan ihmisiä, jotka on pilanneet mun elämän."
Olen tullut siihen lopputulokseen, että se lähtee itsestä. Jos ei kykene olemaan läsnä omille tunteilleen, ei kykene kohtaamaan eikä ymmärtämään toisiakaan emotionaalisella tasolla. Jos on oppinut, että (henkiset) tarpeet ovat heikkoutta, ei niitä siedä muissakaan.
Kun uskalsin terapiassa tulla näkyväksi näiden aiemmin kiellettyjen osien/ominaisuuksien kanssa, ajan myötä omaksuin terapeutin läsnäolevan ja myötätuntoisen suhtautumisen niihin. Sen myötä opin kohtaamaan toiset ihmiset samalla tavalla, koska en enää pelkää/inhoa näitä puoli itsessäni.
Uhriutuja on mielestäni henkilö, joka näkee tilanteensa suhteettoman vaikeana ja on suhteettoman kyvytön ilmaista halua muuttaa asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Uhriutuja on mielestäni henkilö, joka näkee tilanteensa suhteettoman vaikeana ja on suhteettoman kyvytön ilmaista halua muuttaa asiaa.
Itse olen alkanut miettiä, onko "uhriutuja" henkilö, joka ei ole aikoinaan tullut tarpeeksi nähdyksi/kuulluksi ja myötätunnolla kohdatuksi sen/niiden vaikeiden asioiden kanssa, joita on joutunut kokemaan, ja nyt hakee loputtomiin ymmärrystä kaikilta, koska kroppa huutaa vastausta siihen alkuperäiseen tarpeeseen: näe minut, osoita, että minulla on merkitystä, älä jätä yksin.
Vierailija kirjoitti:
Uhriutuja on mielestäni henkilö, joka näkee tilanteensa suhteettoman vaikeana ja on suhteettoman kyvytön ilmaista halua muuttaa asiaa.
Osa ihmisistä on ihan aidosti aika avuttomassa asemassa muihin nähden, esimerkiksi erilaiset vammat voivat merkittävästi rajoittaa elämää. Aina kaikki ei ole vain itsestä kiinni, vaikka moni mielellään itselleen niin uskottelee niin kauan kuin menee hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Voisitko avata tätä: miten kohdata muut myötätunnolla? En ole päässyt terapiaan, ja olen vähitellen alkanut inhoamaan ihmisiä, jotka on pilanneet mun elämän."
Olen tullut siihen lopputulokseen, että se lähtee itsestä. Jos ei kykene olemaan läsnä omille tunteilleen, ei kykene kohtaamaan eikä ymmärtämään toisiakaan emotionaalisella tasolla. Jos on oppinut, että (henkiset) tarpeet ovat heikkoutta, ei niitä siedä muissakaan.
Kun uskalsin terapiassa tulla näkyväksi näiden aiemmin kiellettyjen osien/ominaisuuksien kanssa, ajan myötä omaksuin terapeutin läsnäolevan ja myötätuntoisen suhtautumisen niihin. Sen myötä opin kohtaamaan toiset ihmiset samalla tavalla, koska en enää pelkää/inhoa näitä puoli itsessäni.
Tuo onnistuu, jos terapeutti pystyy kohtaamaan ne osat. Minulla terapeutit on työntäneet ne osat takaisin, vaikka itse haluaisin ne esiin.
Vierailija kirjoitti:
Uhriutuja on henkilö, joka myötä uhriutuu todellisen uhrin mukana ja puolesta saadakseen huomiota ja sanansijaa.
Niitä on tämäkin palsta väärällään.
Tunnistaako kukaan tätä ilmiötä?
Puolestauhriutuminen on hyvin yleinen ilmiö. Esimerkiksi erilaiset vähemmistöt kohtaavat innokkaita puolestauhriutujia (useimmiten somenäkyvyyden hakijoita) paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Voisitko avata tätä: miten kohdata muut myötätunnolla? En ole päässyt terapiaan, ja olen vähitellen alkanut inhoamaan ihmisiä, jotka on pilanneet mun elämän."
Olen tullut siihen lopputulokseen, että se lähtee itsestä. Jos ei kykene olemaan läsnä omille tunteilleen, ei kykene kohtaamaan eikä ymmärtämään toisiakaan emotionaalisella tasolla. Jos on oppinut, että (henkiset) tarpeet ovat heikkoutta, ei niitä siedä muissakaan.
Kun uskalsin terapiassa tulla näkyväksi näiden aiemmin kiellettyjen osien/ominaisuuksien kanssa, ajan myötä omaksuin terapeutin läsnäolevan ja myötätuntoisen suhtautumisen niihin. Sen myötä opin kohtaamaan toiset ihmiset samalla tavalla, koska en enää pelkää/inhoa näitä puoli itsessäni.
Tuo onnistuu, jos terapeutti pystyy kohtaamaan ne osat. Minulla terapeutit on työntäneet ne osat takaisin, vaikka itse haluaisin ne esiin.
Ilman muuta, täytyy löytää oikeanlainen ihminen. Minua onnisti kolmannella yrittämällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uhriutuja on henkilö, joka myötä uhriutuu todellisen uhrin mukana ja puolesta saadakseen huomiota ja sanansijaa.
Niitä on tämäkin palsta väärällään.
Tunnistaako kukaan tätä ilmiötä?
Puolestauhriutuminen on hyvin yleinen ilmiö. Esimerkiksi erilaiset vähemmistöt kohtaavat innokkaita puolestauhriutujia (useimmiten somenäkyvyyden hakijoita) paljon.
Parempi tosiaan toimia perinteisesti ja pyrkiä näyttämään vähemmistöille kaapin paikka etteivät ne suotta ala kukkoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uhriutuja on mielestäni henkilö, joka näkee tilanteensa suhteettoman vaikeana ja on suhteettoman kyvytön ilmaista halua muuttaa asiaa.
Itse olen alkanut miettiä, onko "uhriutuja" henkilö, joka ei ole aikoinaan tullut tarpeeksi nähdyksi/kuulluksi ja myötätunnolla kohdatuksi sen/niiden vaikeiden asioiden kanssa, joita on joutunut kokemaan, ja nyt hakee loputtomiin ymmärrystä kaikilta, koska kroppa huutaa vastausta siihen alkuperäiseen tarpeeseen: näe minut, osoita, että minulla on merkitystä, älä jätä yksin.
No tämä. Jutun "asiantuntija" oli jotenkin ihan pihalla koko ilmiöstä. Oudon moralismin sijaan olis pitänyt kysyä, mikä on se nuorilla (?) yleinen nähdyksi tulemisen tai haurauden tunnustamisen vaje, joka heitä riivaa. Että jos asia on kulttuurissa yleistä, niin mistäköhän se johtuu ja mitähän sille pitäis tehdä? Missä on ilmiön juuret? Ennen kuin ne ymmärretään, ongelma ei poistu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uhriutuja on henkilö, joka myötä uhriutuu todellisen uhrin mukana ja puolesta saadakseen huomiota ja sanansijaa.
Niitä on tämäkin palsta väärällään.
Tunnistaako kukaan tätä ilmiötä?
Puolestauhriutuminen on hyvin yleinen ilmiö. Esimerkiksi erilaiset vähemmistöt kohtaavat innokkaita puolestauhriutujia (useimmiten somenäkyvyyden hakijoita) paljon.
Parempi tosiaan toimia perinteisesti ja pyrkiä näyttämään vähemmistöille kaapin paikka etteivät ne suotta ala kukkoilla.
Enemmistön ehdoilla, kuten demokratiaan kuuluukin,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uhriutujaksi syyttelystä on tullut myös muotia viime aikoina.
Juuri näin.
Keltikangas-Järvinen kirjoittaa 100% asiaa. Mutta populistit tapansa mukaan voivat ottaa hänen näkemyksensä keppihevoseksi. Tätähän näkee jo paljon. Jos joku vaikkapa kritisoi epätasa-arvoisia rakenteita tai puuttuu vihapuheeseen, tulee vastaus "mitä sinä siinä uhriudut?"
Hyvin uhriuduttu. Molemmat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uhriutuja on henkilö, joka myötä uhriutuu todellisen uhrin mukana ja puolesta saadakseen huomiota ja sanansijaa.
Niitä on tämäkin palsta väärällään.
Tunnistaako kukaan tätä ilmiötä?
Somessa tietyillä sivustoilla todella yleistä.
Tuntuuko se sinusta niin tutulta siksi, koska olet ottanut itse tavaksi uhriutua täällä siitä, että joku muu mielestäsi valittaa turhasta? Tätähän sinä olet koko pitkän ketjun ajan itkenyt.
Puhuu eri asiasta.
Toki toki. Eihän kukaan ikinä omasta mielestään uhriudu tai valita turhasta, vaan ihmiset toimivat näin sen takia koska epäkohtien esiin no
Alkoiko ahdistaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskon, että tällä "karjalaiset ovat sorrettu kansa, olen karjalainen, olen siis sorrettu" on jotain tekemistä sen kanssa, että yhtäältä nuoret yrittää ymmärtää globaalia historiaa, eurooppalaista kolonialismia jne. Että toiset on todella paremmassa asemassa kuin toiset, kun globaalisti katsotaan.
Samalla nuoret ovat huonommassa asemassa kuin vaikka omat vanhempansa, mitä esim. työn saantiin ja elämän vakauttamiseen tulee. Kaikki on väliaikaisempaa. kaikki on epävarmempaa. Mutta siitä pystymättömyyden ja uhriuden tunteesta on vaikeampi saada kiinni kuin tuosta siirtomaanarratiivista.
Samoin adhd ja autismi, miten nuoret ja aikuisetkin tarvii diagnoosin, jotta voivat hyväksyä pystymättömyytensä. Eli ensin paskotaan koululaitos rauhattomaksi ja sitten ihmetellään mistä johtuu, kun lapset ja nuoret kuormittuu ja "kaikilla" on adhd tai autismi. Ennen ne samat tyypit olis pärjänneet kun oli strukturoidumpi koulu. Sama aikuisilla, jotka on pärjänneet vielä sen vanhan koulun läpi, mutteivät nyt pärjää tässä sirpaleisessa työelämässä.
Aina kun todella monella on joku ongelma, niin kannattaa kattoo laajemmalle, että mistä ne ongelmat tulee.
Vierailija kirjoitti:
Uskon, että tällä "karjalaiset ovat sorrettu kansa, olen karjalainen, olen siis sorrettu" on jotain tekemistä sen kanssa, että yhtäältä nuoret yrittää ymmärtää globaalia historiaa, eurooppalaista kolonialismia jne. Että toiset on todella paremmassa asemassa kuin toiset, kun globaalisti katsotaan.
Samalla nuoret ovat huonommassa asemassa kuin vaikka omat vanhempansa, mitä esim. työn saantiin ja elämän vakauttamiseen tulee. Kaikki on väliaikaisempaa. kaikki on epävarmempaa. Mutta siitä pystymättömyyden ja uhriuden tunteesta on vaikeampi saada kiinni kuin tuosta siirtomaanarratiivista.
Samoin adhd ja autismi, miten nuoret ja aikuisetkin tarvii diagnoosin, jotta voivat hyväksyä pystymättömyytensä. Eli ensin paskotaan koululaitos rauhattomaksi ja sitten ihmetellään mistä johtuu, kun lapset ja nuoret kuormittuu ja "kaikilla" on adhd tai autismi. Ennen ne samat tyypit olis pärjänneet kun oli strukturoidumpi koulu. Sama aikuis
Ongelmat syntyvät siitä että normaalit ja terveet arvot yritetään laittaa tuomittaviksi ja sellaisiksi jotka muka pitäisi laittaa roskakoriin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskon, että tällä "karjalaiset ovat sorrettu kansa, olen karjalainen, olen siis sorrettu" on jotain tekemistä sen kanssa, että yhtäältä nuoret yrittää ymmärtää globaalia historiaa, eurooppalaista kolonialismia jne. Että toiset on todella paremmassa asemassa kuin toiset, kun globaalisti katsotaan.
Samalla nuoret ovat huonommassa asemassa kuin vaikka omat vanhempansa, mitä esim. työn saantiin ja elämän vakauttamiseen tulee. Kaikki on väliaikaisempaa. kaikki on epävarmempaa. Mutta siitä pystymättömyyden ja uhriuden tunteesta on vaikeampi saada kiinni kuin tuosta siirtomaanarratiivista.
Samoin adhd ja autismi, miten nuoret ja aikuisetkin tarvii diagnoosin, jotta voivat hyväksyä pystymättömyytensä. Eli ensin paskotaan koululaitos rauhattomaksi ja sitten ihmetellään mistä johtuu, kun lapset ja nuoret kuormittuu ja "kaikilla" on adhd tai autismi. Ennen ne samat tyypit olis pä
Olisiko aika tarkistaa lääkitys?
Vierailija kirjoitti:
Uskon, että tällä "karjalaiset ovat sorrettu kansa, olen karjalainen, olen siis sorrettu" on jotain tekemistä sen kanssa, että yhtäältä nuoret yrittää ymmärtää globaalia historiaa, eurooppalaista kolonialismia jne. Että toiset on todella paremmassa asemassa kuin toiset, kun globaalisti katsotaan.
Samalla nuoret ovat huonommassa asemassa kuin vaikka omat vanhempansa, mitä esim. työn saantiin ja elämän vakauttamiseen tulee. Kaikki on väliaikaisempaa. kaikki on epävarmempaa. Mutta siitä pystymättömyyden ja uhriuden tunteesta on vaikeampi saada kiinni kuin tuosta siirtomaanarratiivista.
Samoin adhd ja autismi, miten nuoret ja aikuisetkin tarvii diagnoosin, jotta voivat hyväksyä pystymättömyytensä. Eli ensin paskotaan koululaitos rauhattomaksi ja sitten ihmetellään mistä johtuu, kun lapset ja nuoret kuormittuu ja "kaikilla" on adhd tai autismi. Ennen ne samat tyypit olis pärjänneet kun oli strukturoidumpi koulu. Sama aikuis
Olipa hyvin sanottu!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uhriutuja on mielestäni henkilö, joka näkee tilanteensa suhteettoman vaikeana ja on suhteettoman kyvytön ilmaista halua muuttaa asiaa.
Itse olen alkanut miettiä, onko "uhriutuja" henkilö, joka ei ole aikoinaan tullut tarpeeksi nähdyksi/kuulluksi ja myötätunnolla kohdatuksi sen/niiden vaikeiden asioiden kanssa, joita on joutunut kokemaan, ja nyt hakee loputtomiin ymmärrystä kaikilta, koska kroppa huutaa vastausta siihen alkuperäiseen tarpeeseen: näe minut, osoita, että minulla on merkitystä, älä jätä yksin.
No tämä. Jutun "asiantuntija" oli jotenkin ihan pihalla koko ilmiöstä. Oudon moralismin sijaan olis pitänyt kysyä, mikä on se nuorilla (?) yleinen nähdyksi tulemisen tai haurauden tunnustamisen vaje, joka heitä riivaa. Että jos asia on kulttuurissa yleistä, niin mistäköhän se johtuu ja mitähän sille pitäis tehdä? Missä on ilmiön juuret? Ennen kuin ne ymmärretään, ongelma ei poistu.
En näe Hesarin juttua kokonaisuudessaan, mutta alusta: "Elämämme länsimaissa on turvallisempaa kuin koskaan, ja suhteellisen harva joutuu järkyttävän tapahtuman, kuten traagisen onnettomuuden tai vakavan väkivallan uhriksi." Silti "uhriudutaan".
Toinen, mitä olen nähnyt kommentoitavan: "Meillä on enemmän hyvinvointia kuin koskaan historiamme aikana. Minkä ihmeen takia nuoret voivat niin huonosti?" Hyvinvointi=materia.
Mielestäni ongelma on henkisten tarpeiden mitätöinti/kieltäminen. Henkinen heitteillejättö/kaltoinkohtelu/väkivalta traumatisoi siinä missä fyysiset onnettomuudet ja väkivaltakin. Hyvinvointiin ei riitä katto pään päällä, ruokaa pöydässä ja vaatteet niskassa. Tarvitsisi myös turvaa, lämmintä syliä, rakkautta, välittämistä, hyväksyntää.
Osa ihmisistä on omien kokemustensa myötä sisäistänyt, että henkisille tarpeille ei ole sijaa, elämässä täytyy vain mennä sisulla ja resilienssillä eteenpäin. Osa kaipaa lämpimämpää suhtautumista. Mitään väärää henkisissä tarpeissa ei ole, täytyy vain löytää ihmiset, jotka niihin osaavat vastata. Ei heitä lopulta montaa tarvitsekaan. On myös opeteltava itse välittämään itsestään ja vastaamaan tarpeisiinsa. Siten sitä kestää muuta maailmaa.
Vierailija kirjoitti:
Osalla ihmisistä on kyllä todella paljon haavoittavia kokemuksia taustallaan.
Silti meillä on edelleen myös ihmisiä, jotka ovat pahasti traumatisoituneet sodissa, kohdanneet vakavaa fyysistä väkivaltaa koko elämänsä, kokeneet monimuotoista puutetta ja ovat siitä huolimatta selvinneet ja tehneet vaikkapa vuosikymmenten työuran.
Kysymys kuuluu, mikä tässä ajassamme on niin erityistä, että ihmiset jäävät traumojensa vangeiksi eivätkä pääse etenemään elämässään? Onko kyse juuri tuosta, että resistenssiä vahvistavat asiat puuttuvat ympäriltämme? Vai siitä, että noihin asioihin keskittyminen on ylipäätään mahdollista?
Tuollainen kuulluksi ja nähdyksi tulemisen puute elämässä on siinä mielessä vaikea tunnetason trauma, ettei se välttämättä koskaan häviä kokonaan ihmisestä. Ainoa keino päästä eteen päin on oikeastaan ymmärtää, että kokemus on todella kurja ja sen synnylle on historia
Tämä on todella pahasti pielessä, että hyvä mielenterveys määritetään sen kautta pystyykö tekemään pitkän työuran. Ihminen voi oireilla pahaa oloaan esimerkiksi väkivaltaisella käytöksellä, mutta silti lasketaan pärjääjäksi jos vain tekee töitä.
Puhuu eri asiasta.