HS: Uhriutumisesta on tullut muotia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hirveä artikkeli. Valitettavasti se on vain niin, että kaikki eivät millään voi olla joka tilanteissa niitä selviytyjiä ainakaan ilman ulkopuolista apua.

Käsittämätöntä että noin koulutettu ihminen iskee uhriutuja-leimaa niihin, jotka kokemistaan vaikeuksista yrittävät puhua.

Ei ihme, että moni vaikenee täysin ja vetäytyy omiin oloihinsa, koska toisin kuin väitetään ei sitä empatiaa todellakaan helpolla saa, vaan vaikeuksia kokenutta kohdellaan monesti todella tylysti.

Vaikeudet kuuluvat elämään. Mahdotonta ymmärtää ihmisiä, joille tässä on jotakin epäselvää. Empatiaa saa kyllä, mutta empatiaa ei ole itsensä nostaminen jalustalle ja huomion vaatiminen toisilta ihmisiltä.

Ei todellakaan saa sitä empatiaa. Ihmiset lähtökoht

Valitettavasti hoitoalan henkilökunnalla tuntuu usein olevan aika heikolla tasolla traumaosaaminen. Asiakasta saatetaan esimerkiksi uudelleentraumatisoida utelemalla tarpeettomasti tapahtumien yksityiskohdista ilman ymmärrystä siitä kuinka haitallista tällainen saattaa asiakkaalle olla.

Vierailija kirjoitti:

... ja juuri siksi olisi kovin tärkeää lisätä mt-palveluita todella rajusti. vasenlaita tekee ratkaisuja masennuspillerien voimalla. se ei ole hyväksi suomelle. on kaikenlaisia sateenkaarihenkilöitä, ollut jopa pääministerinä, ja mihin se johti? hitollisiin velkoihin. 

Ei sen lisäämisestä ole hyötyä ennen kuin lisätään osaamista. 

Lapsuustraumatisoituneiden rakenteellista dissosiaatiota ei tunneta eikä tunnisteta. Ei ymmärretä, että heillä trauma on ensisijaisesti kehossa ja hermostossa ja keskusteluterapia on vain lisäkuormitus, joka pahentaa rakenteellista dissosiaatiota akuutisti. Jos lapsi on kokenut hirveitä asioita, hän ei aikuisenakaan pysty pääsemään niihin aidosti käsiksi pelkin sanoin. 

Ja jos terapeutti alkaa vielä säädellä tällaista potilasta, se uusintaa lapsuuden traumaa. Vahvistaa potilaan olon siitä, että hänellä ei ole oikeutta omiin tunteisiinsa ja että ne ovat vääränlaisia. 

Terapeutit haluavat lohduttaa, eivät kestä sitä, jos se lapsen tunne ei olekaan itkua ja hätää vaan raivoa, iljetystä. Eikä se lapsuuden pelkokaan ratkea vain puhumalla. 

Tällaisen potilaan tila on kokonaisuus. Mieli, hermosto ja keho. Eroas täysin ihmisestä, joka suree kuollutta lastaan, omaa vakavaa sairauttaan, eroa tai kaatunutta taloutta. 

PubMed tutkimuksen mukaan (USA?) mielenterveysammattilaisista 50 % ei ollut kuullutkaan traumainformoidusta työskentelystä (eli keskittyvät vain mielen tietoiseen tasoon ja muistiin) ja vain 15 % koki osaavansa auttaa tällaista potilasta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hirveä artikkeli. Valitettavasti se on vain niin, että kaikki eivät millään voi olla joka tilanteissa niitä selviytyjiä ainakaan ilman ulkopuolista apua.

Käsittämätöntä että noin koulutettu ihminen iskee uhriutuja-leimaa niihin, jotka kokemistaan vaikeuksista yrittävät puhua.

Ei ihme, että moni vaikenee täysin ja vetäytyy omiin oloihinsa, koska toisin kuin väitetään ei sitä empatiaa todellakaan helpolla saa, vaan vaikeuksia kokenutta kohdellaan monesti todella tylysti.

1) Älä muka ymmärrä lukemaasi

2) Vääristele artikkelin viesti ja _uhriudu_ sen pohjalta

Eli sinä et usko, että traumaattisilla kokemuksilla voi olla pitkäaikaisia vaikutuksia ihmisten elämään? Niistä puhuminen ei ole huomionhakuisuutta, vaan yritys ope

Se ei auta ketään, että vain todetaan, että vaikeuksista pitää päästä yli. Hienoa toki jos päästään, mutta esimerkiksi moni sotainvalidi alkoholisoitui ja syrjäytyi tuen puuttuessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hirveä artikkeli. Valitettavasti se on vain niin, että kaikki eivät millään voi olla joka tilanteissa niitä selviytyjiä ainakaan ilman ulkopuolista apua.

Käsittämätöntä että noin koulutettu ihminen iskee uhriutuja-leimaa niihin, jotka kokemistaan vaikeuksista yrittävät puhua.

Ei ihme, että moni vaikenee täysin ja vetäytyy omiin oloihinsa, koska toisin kuin väitetään ei sitä empatiaa todellakaan helpolla saa, vaan vaikeuksia kokenutta kohdellaan monesti todella tylysti.

Vaikeudet kuuluvat elämään. Mahdotonta ymmärtää ihmisiä, joille tässä on jotakin epäselvää. Empatiaa saa kyllä, mutta empatiaa ei ole itsensä nostaminen jalustalle ja huomion vaatiminen toisilta ihmisiltä.

Ei todellakaan saa sitä empatiaa. Ihmiset lähtökohtaisesti välttelevät jos eivät tiedä miten suhtau

Kaikenlaisia ihmisiä löytyy. Myös aidosti myötätuntoisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä keskustelunaihe ja ajankohtainen, mutta valitettavasti hesari on kätkenyt sen maksumuurin taakse ja jo ensi viikolla haastatellaan jotain lumihiutaletta jostain täysin turhasta aiheesta ja puolestaloukkaannutaan täysin joutavanpäiväisestä. 

Uhriutumisesta ja diagnooseista hyötyy, kun ei halua itse ottaa vastuuta itsestään, vaan syyllistetään kaikesta yhteiskuntaa 

Mitä ihmettä? Minulla on adhd ja lisäksi on ollut ptsd. Diagnooseista olen hyötynyt tietäen miten sitten elää niiden kanssa. Mistä päättelit että tässä syyllistettäisiin yhteiskuntaa?

Jos sinä et tätä tee niin mitä jatkuva työelämän näännyttävyydestä ja mielettömyydestä itkeminen oikein on? Tämänkin kestäisi jos vastapainoksi näkisimme juttuja työssään viihtyvistä, jopa työlleen innolla omistautuvista ihmisistä. No, paljonko näkyy!?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

... ja juuri siksi olisi kovin tärkeää lisätä mt-palveluita todella rajusti. vasenlaita tekee ratkaisuja masennuspillerien voimalla. se ei ole hyväksi suomelle. on kaikenlaisia sateenkaarihenkilöitä, ollut jopa pääministerinä, ja mihin se johti? hitollisiin velkoihin. 

Ei sen lisäämisestä ole hyötyä ennen kuin lisätään osaamista. 

Lapsuustraumatisoituneiden rakenteellista dissosiaatiota ei tunneta eikä tunnisteta. Ei ymmärretä, että heillä trauma on ensisijaisesti kehossa ja hermostossa ja keskusteluterapia on vain lisäkuormitus, joka pahentaa rakenteellista dissosiaatiota akuutisti. Jos lapsi on kokenut hirveitä asioita, hän ei aikuisenakaan pysty pääsemään niihin aidosti käsiksi pelkin sanoin. 

Ja jos terapeutti alkaa vielä säädellä tällaista potilasta, se uusintaa lapsuuden traumaa. Vahvistaa potilaan olon siitä, että hänellä ei

Traumojen kehollisuus! Tätä ei osata vieläkään. 

Ja tuo Hesarin uutinenkin toistaa kaavaa, jossa uhriutumisen vastakohta on reipastuminen (käytännössä ahdistavien tunteiden sivuuttaminen). Reipastumalla ei päästä eteenpäin vaan kokemalla ne tunteet ja ymmärtämällä ne kontekstissaan (lapsena olin avuton, enää en ole, ja siksi uskallan tuntea sen avuttomuuden tunteen kokonaisuudessaan nyt, koska se ei kerro koko totuutta itsestäni eikä kuvaa nykytilannetta). 

Nykyajasas menemme liikaa sanojen kautta. Eivät tunteet kaipaa sanoja, vaan tunteiden kokemista turvallisella ja vastuullisella tavalla. Niin että me olemme kokonaisina ihmisinä tunteidemme ohjaksissa kun koemme niitä, ei niin, että tunteet pitää torjua reipastumalla tai että olemme niiden vietävissä ilman vastuuta ja voimaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä keskustelunaihe ja ajankohtainen, mutta valitettavasti hesari on kätkenyt sen maksumuurin taakse ja jo ensi viikolla haastatellaan jotain lumihiutaletta jostain täysin turhasta aiheesta ja puolestaloukkaannutaan täysin joutavanpäiväisestä. 

Uhriutumisesta ja diagnooseista hyötyy, kun ei halua itse ottaa vastuuta itsestään, vaan syyllistetään kaikesta yhteiskuntaa 

Mitä ihmettä? Minulla on adhd ja lisäksi on ollut ptsd. Diagnooseista olen hyötynyt tietäen miten sitten elää niiden kanssa. Mistä päättelit että tässä syyllistettäisiin yhteiskuntaa?

Jos sinä et tätä tee niin mitä jatkuva työelämän näännyttävyydestä ja mielettömyydestä itkeminen oikein on? Tämänkin kestäisi jos vastapainoksi näkisimme juttuja työssään viihtyvistä, jopa työlleen innolla omistautuvist

Voithan sinä aloittaa. Kirjoita vaikka paikallislehteen mielipidekirjoitus tai artikkeli kuinka hyvin viihdyt työssäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hirveä artikkeli. Valitettavasti se on vain niin, että kaikki eivät millään voi olla joka tilanteissa niitä selviytyjiä ainakaan ilman ulkopuolista apua.

Käsittämätöntä että noin koulutettu ihminen iskee uhriutuja-leimaa niihin, jotka kokemistaan vaikeuksista yrittävät puhua.

Ei ihme, että moni vaikenee täysin ja vetäytyy omiin oloihinsa, koska toisin kuin väitetään ei sitä empatiaa todellakaan helpolla saa, vaan vaikeuksia kokenutta kohdellaan monesti todella tylysti.

1) Älä muka ymmärrä lukemaasi

2) Vääristele artikkelin viesti ja _uhriudu_ sen pohjalta

Eli sinä et usko, että traumaattisilla kokemuksilla voi olla pitkäaikaisia vaikutuksia ihmisten elämään? Niistä

Sekin on totta mutta nyt olemme terapiayhteiskunnan myötä liukumassa toiseen äärilaitaan. Melko vähäpätöisistä asioista valittamisen määrä on korviahuumaava. 

Vastaavasti kiitollisuutta ja tyytyväisyyttä viestivät artikkelit ovat joko sokerihuurettua new age-roskaa tai muuten imelän teennäisiä etuoikeutetuilta kestojulkkiksilta. Tai poliitikoilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä keskustelunaihe ja ajankohtainen, mutta valitettavasti hesari on kätkenyt sen maksumuurin taakse ja jo ensi viikolla haastatellaan jotain lumihiutaletta jostain täysin turhasta aiheesta ja puolestaloukkaannutaan täysin joutavanpäiväisestä. 

Uhriutumisesta ja diagnooseista hyötyy, kun ei halua itse ottaa vastuuta itsestään, vaan syyllistetään kaikesta yhteiskuntaa 

Mitä ihmettä? Minulla on adhd ja lisäksi on ollut ptsd. Diagnooseista olen hyötynyt tietäen miten sitten elää niiden kanssa. Mistä päättelit että tässä syyllistettäisiin yhteiskuntaa?

Jos sinä et tätä tee niin mitä jatkuva työelämän näännyttävyydestä ja mielettömyydestä itkeminen oikein on? Tämänkin kestäisi jos vastapainoksi näkisimme juttuja työssää

Ei julkaista.

Ei kuitenkaan ollut jutussa yhtään käytännön esimerkkiä, että mikä on sitä uhriutumista ja mikä jotain muuta. Aina kun valittaa jostain tai kertoo jostain ikävästä on vaan toksinen huomionhakuinen manipuloija? Tai jos on sattunut jotain. 

Jos toinen lyö mua ja saan aivotärähdyksen ja menen terveyskeskukseen, olenko silloin uhri vai uhriutuja? 

Onko hyvää opasta uhriutumisesta, sen tekniikoista, strategioista ja kokemuksista?

Kommentoija 280: toistuvasti ainakin Helsingin Sanomat julkaisee mielipidekirjoituksia, joissa joku vaatii kuten sinäkin keskittymistä uutisoinnissa niihin työelämän hyviin puoliin.

Joten kokeile tarjota artikkelia missä kerrot kuinka hyvä meininki sinun työssäsi onkaan. Sehän ei mitenkään sulje pois jonkun muun toisenlaista kokemusta työelämästä.

"Ei julkaista."

Älä viitsi uhriutua.

Vierailija kirjoitti:

Hirveä artikkeli. Valitettavasti se on vain niin, että kaikki eivät millään voi olla joka tilanteissa niitä selviytyjiä ainakaan ilman ulkopuolista apua.

Käsittämätöntä että noin koulutettu ihminen iskee uhriutuja-leimaa niihin, jotka kokemistaan vaikeuksista yrittävät puhua.

Ei ihme, että moni vaikenee täysin ja vetäytyy omiin oloihinsa, koska toisin kuin väitetään ei sitä empatiaa todellakaan helpolla saa, vaan vaikeuksia kokenutta kohdellaan monesti todella tylysti.

Selviytyjä ja uhriutuja ovat molemmat rooleja, jotka eristävät todellisuudesta. Selviytyjä kieltää oman ja toisten haavoittuvuuden, uhriutuja oman ja toisten pystyvyyden.

Terve ihminen pystyy hyväksymään, että maailmassa on asioita, joihin ei voi vaikuttaa ja jotka satuttavat ja olemaan empaattinen itselleen ja muille niitä kohdanneille. Samalla terve ihminen ymmärtää, että vaikeudet eivät ole kaiken loppu, vaan asioihin voi erilaisissa rajoissa vaikuttaa (ja vaikuttaa niihin) ja kaikki ei ole silti huonosti. 

Rajat, pystyvyys ja empatia ovat terveyden merkkejä. 

Selviytyjältä puuttuu empatia, uhrilta pystyvyys. Molemmilta puuttuvat, silloin kun triggeröityvät toisten tekemisistä ja sanomisista, henkiset rajat. 

Uhriutuja: Minun vanhemmat oli ilkeitä ja minun lapsuus oli kamala kukaan ei tee ikinä mitään minun eteen, minä minä minä

Voittaja: Okei tilanne on mitä on, vanhemmat teki parhaansa siinä tietosuuden tilassa missä ne ite oli, nyt minun tehtävä on olla muuttuva tekijä. Minussa on jäljet ja tulee aina olemaan mutta ne jäljet ovat minun suurin opettaja

Ymmärtäkää että kaikki ( ihan kaikki ) ihmiset hakevat jollain tapaa muiden hyväksyntää ja muiden ymmärrystä

Voittaja ymmärtää että sun ei tarvi hakea sitä muilta, se ymmärrys on jo olemassa sussa itessäs 👍

Asioista voi ja saa aina puhua 👍

Vierailija kirjoitti:

Uhriutuja: Minun vanhemmat oli ilkeitä ja minun lapsuus oli kamala kukaan ei tee ikinä mitään minun eteen, minä minä minä

Voittaja: Okei tilanne on mitä on, vanhemmat teki parhaansa siinä tietosuuden tilassa missä ne ite oli, nyt minun tehtävä on olla muuttuva tekijä. Minussa on jäljet ja tulee aina olemaan mutta ne jäljet ovat minun suurin opettaja

Ymmärtäkää että kaikki ( ihan kaikki ) ihmiset hakevat jollain tapaa muiden hyväksyntää ja muiden ymmärrystä

Voittaja ymmärtää että sun ei tarvi hakea sitä muilta, se ymmärrys on jo olemassa sussa itessäs 👍

Asioista voi ja saa aina puhua 👍

Väite, että asioista voi ja saa aina puhua ei pidä paikkaansa. Ei kaikilla ole mahdollisuutta edes hoidon piirissä käsitellä kokemuksiaan niin, että tulisivat rakentavalla tavalla kohdatuksi.

Ikävästä menneisyydestä puhuminen saatetaan yksiselitteisesti laskea uhriutumiseksi silloin jos ihmiset eivät kykene käsittelemään kuulemaansa. Tässä on iso empatiavaje.

Myönteisiä kokemuksia saa kyllä muistella ääneen ihan niin paljon kuin ikinä haluaa. Kaikki koettu kuitenkin on osa ihmisen elämäntarinaa, jolloin kokemusten jaottelu myönteisiin ja kielteisiin muiden reaktioiden perusteella on keinotekoinen jako.

Vierailija kirjoitti:

Persusuolet ovat uhriutumisen taitoa ainakin hioneet tiukasti.

Ovat, olen samaa mieltä siitä. Mutta kuin monta kertaa vielä ajattelin jankata tuota tässä ketjussa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uhriutuja: Minun vanhemmat oli ilkeitä ja minun lapsuus oli kamala kukaan ei tee ikinä mitään minun eteen, minä minä minä

Voittaja: Okei tilanne on mitä on, vanhemmat teki parhaansa siinä tietosuuden tilassa missä ne ite oli, nyt minun tehtävä on olla muuttuva tekijä. Minussa on jäljet ja tulee aina olemaan mutta ne jäljet ovat minun suurin opettaja

Ymmärtäkää että kaikki ( ihan kaikki ) ihmiset hakevat jollain tapaa muiden hyväksyntää ja muiden ymmärrystä

Voittaja ymmärtää että sun ei tarvi hakea sitä muilta, se ymmärrys on jo olemassa sussa itessäs 👍

Asioista voi ja saa aina puhua 👍

Väite, että asioista voi ja saa aina puhua ei pidä paikkaansa. Ei kaikilla ole mahdollisuutta edes hoidon piirissä käsitellä kokemuksiaan niin, että tulisivat rakentavalla tavalla kohdatuksi.

Ikävästä menneisyydestä puhuminen saa

Kun asioista puhuu, se tuomitaan tunteissa vellomiseksi ja uhriutumiseksi. Toipuminen ei kuitenkaan ole mahdollista jos asioita ei käy läpi ja "vello" niissä tunteissa kunnes hyväksyy ne ja päästää niistä irti tai ei ainakaan anna niiden hallita elämää. Ilmeisesti halutaan palata entiseen aikaan, jolloin kaikki tunteet tukahdutettiin ja asioista koitettiin selvitä itse, osa hyppäämällä junan alle ja osa tappamalla perheensä, osa turvautumalla päihteisiin. Tähänkö halutaan taas mennä? On paljon terveempää puhua omista tunteista ja oman elämän vaikeuksista, mutta ilmeisesti lääkärit ei tästä tykkää, koska tietää heille enemmän töitä kun ihmiset hakee apua mielenterveyden ongelmiinsa?