IS: Yhä useampi työantaja kertoo työntekijöiden hupenevista työhaluista.
Psykologi ihmettelee työntekijöiden outoja asenteita Henkilö voi olla yllättäen poissa töistä eikä ilmoita mitään
Suomalaisten työmotivaatio on viime vuosina heikentynyt, ja tämä näkyy etenkin nuorissa.
Näin kertoo työn ja organisaatioiden erikoispsykologi Pekka Järvinen. Hän on työskennellyt työelämän ilmiöiden parissa vuosikymmeniä ja kirjoittanut niistä useita kirjoja.
Köyliöläinen konepajayrittäjä Juha-Pekka Jaskari kertoi aiemmin Ilta-Sanomille Serco-konepajayhtiöstään. Hän oli yrittänyt alkukesästä saakka palkata uusia työntekijöitä, mutta huonolla menestyksellä.
Työ koetaan vähän kuin semmoiseksi, että siellä sitten käydään, miten muu elämä sallii ja mahdollistaa, Jaskari totesi.
Järvinen on eri työpaikkojen kouluttajana törmännyt samaan asiaan.
Hän kertoo kohtaavansa kasvavassa määrin esihenkilöitä, joiden alaiset eivät ole kauhean motivoituneita.
Henkilökohtaiset asiat voivat olla tärkeämpiä. Tyypillinen esimerkki on se, että rekrytoitaessa nuori alkaa esittää erilaisia ehtoja ja kertoo harrastuksistaan tai lomareissustaan, joiden takia ei voi tulla tiettynä ajankohtana töihin, Järvinen sanoo.
Toinen asia ovat poissaolot.
Henkilö voi olla yllättäen poissa töistä eikä ilmoita mitään. Sitten kun työntekijään saadaan joidenkin päivien kuluttua kontakti, tämä on ihmeissään ja kertoo tärkeän asian vaatineen hoitamista.
Kommentit (375)
Vierailija kirjoitti:
Jokaisesta henkilöstä on tullut esihenkilöurani aikana ahkera ja motivoitunut, kun olen ottanut kaikki mukaan päätöksentekoon työtavoista, työvuoroista, olosuhteista jne. Henkilökunnalla on ollut mahdollisuus vaikuttaa budjettiin joiltain osin, että mihin sitä käytetään. Olen pitänyt myös huolta, että kaikkia koulutetaan säännöllisesti palkallisella työajalla. Ja kun kaikki saavat bonuksia sen mukaan, mikä on yhtiön nettotulos, niin ei se sen kummempaa vaadi. Kaikki työntekijät ainakin meillä haluaa, että tulos olisi mahdollisimman paljon plussalla, jotta tulisi kivasti bonuksia.
Työntekijöiden vaihtuvuus meillä on myös vähäistä ja työtyytyväisyys tulokset on hyviä.
Terv johtotason esihenkilö
Noin se oli mun vanhassa työpaikassakin. Sitten vaihtui johto ja tuli pieni notkahdus markkinoissa. 15 % pistetiin pihalle ja kaikki pelkää oman perseensä puoleta. Vaihtuvuus alkoi. Mäkin lähdin 15 vuoden ahkeruuden jälkeen. Ei enää huvita tehdä tulosta kun huohotetaan niskaan.
Vierailija kirjoitti:
Ennen kuin voi sanoa mitään, pitäisi tietää, onko kokeillut palkanmaksua?
Älä viitsi jankuttaa, idiootti. Varmasti hän maksaa palkkaa, taitaa tuet olla niin suuret, ettei sinun kannata tuohonkaan työhön mennä.
Jos työ on sellaista, että sitä pystyy tekemään kuka vain, pienen harjoittelun jälkeen, kuten Jaskarin työ, niin ei siitä silloin insinöörin palkkaa makseta.
Paras ratkaisu työhaluttomuuteen on tukien leikkaus entisestään. Alkaa työnteko kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Ihan sama kiun Kela antaa rahaa pari tonnia kuussa.
Ai antaa vai? Taidat mutuilla vaan.
No tuo lähtee jo ihan koulusta asti kun opettajilta on viety oikeudet ja läpi päästetään liian helpolla. Kun mitään ei saa vaatia ja sanktioita ei tule. Ihan sama monessa muussakin asiassa, esim lapsen harrastus. 17.45 alkaa harjoitukset, puolet lapsista tuodaan myöhässä. Parhaimmillaan joku tulee 30 min myöhässä. Ja sitten on pelit, kysellään missä Mikko on, peli alkaa 5 min päästä. Vanhempi vastaa, että Mikolla on päänsärky, ei tule tänään... (Niin ei sitten voinut edes ilmoittaa???!!.) Tällainen toisten ajan kunnioittamattomuus korostuu nykyään ihan jokapaikassa. Toki myös työelämässä. Moni kokouskin odottelee 10 minsaa, että kaikki on paikalla, kiva juttu puolen tunnin kokouksessa. Itse aloitan aina kokouksen heti, jos siis se yksi oleellinen osallistuja on paikalla. Hyvä kirjoitus oli myös aamun Iltasanomissa. Se miten se 5 minuutin myöhästyminen on oikeasti iso juttu varsinkin iltapäivällä päiväkodeissa. Kun siitä sitten se hoitaja vcoi myöhästyä omasta kuljetuksesta jne. Mutta siis minäminiminä asenteella valitettavan moni nykypäivänä liikkeellä Ja noita perusammatteja ei kunnioiteta enää yhtään. Toki niissä saisi palkkaus nousta ihan reilusti. Moni noista on todella stressaavia ammatteja. Pelottaa kyllä vähän mitä omastakin lapsesta tulee, vaikka meillä tiukka rahakasvatus, kun pelailee sellaisia pelejä, jossa leikkirahaa "liikkuu miljoonia". Sitten voi olla vaikea motivoida 10e/tunti töihin kun se aika koittaa.
Jaahas nyt solvataan työntekijöitä, ensin pilkattiin työttömiä.
Ala-arvoista touhua medialta, sekä pilkkaajilta.
Ihmiset eivät enää UHRAA itseään esimerkiksi: rintamalle, lapsen kasvatukselle tai työlle.
He haluavat käytää elämänsä johonkin kivaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan sama kiun Kela antaa rahaa pari tonnia kuussa.
Ai antaa vai? Taidat mutuilla vaan.
Antaa se väriviallisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työnantajien kannattaa jatkossa palkata vain ulkomaalaisia niin saavat laiskat suomalaiset lepäillä kotonaan. Joissain maissa työ on vielä arvossaan mutta suomalainen nuori ei enää ole valmis ponnistelemaan. Syy on kieroon mennyt kasvatus ja koulujen tapa päästää luokalta vaikka ei osaisi mitään vaadittavia asioita. Pitemmän päälle meillä on suuri joukko syrjäytyneitä joista ei ole muuhun kuin elämään kelan elättinä.
Ovat kusessa kun rahat loppuvat. Suomi on Kreikan tiellä ja stoppi tulee ennemmin tai myöhemmin. Sitten loppuu Kelarotiltakin rahantulo. Ovat aika kusessa, kun eivät koskaan ole oppineet ottamaan vastuuta yhtään mistään.
Onpas tämä nopeasti alapeukutettu. Suomi ottaa jotain 12-15 miljardia velkaa joka vuosi eli 1200000000 euroa. Loputtomiin ei voida näin jatkaa vaan maksun aika tulee joskus.
Suomessa on 1,9 miljoonaa yksityisen sektorin palkansaajaa. Eli joka vuosi otetaan lisää velkaa 6000 _ 7000 euroa per nuppi. Näillä riittää maksamista
Joskus voisi kokeilla sitäkin, mitä Kirsti Paakkanen teki ostaessaan Marimekon. Yhtiö oli silloin huonossa tuloskunnossa, eikä myynti vetänyt toivotulla tavalla. Paakkanen päätti, että suorittavan tahon henkilökunta oli syytön tilanteeseen. Sen sijaan hän antoi potkut käytännössä koko johtajistolle, koska heillä ei ollut kykyä saada tulosta paremmaksi. Myös myyntityötä maailmalle tehneet myyjät saivat lähteä, koska eivät olleet onnistuneet tehtävässään.
Pian uuden fressin alun jälkeen Marimekko alkoi taas tehdä tulosta. Uudella johdolla, mutta yhä samalla suorittavan tason työntekijöillä.
Vierailija kirjoitti:
Jaahas nyt solvataan työntekijöitä, ensin pilkattiin työttömiä.
Ala-arvoista touhua medialta, sekä pilkkaajilta.
Kaikki kermaperseet pitäis pistää hakemaan uudelleen omaa työpaikkaansa. Vois käydä pian niin että jäiskin itseltä se paikka saamatta.
Jutussa oli typerästi sanottu että työnhakija antaa omiakin ehtoja (vapaista jo sovituista menoista) ja niin sen kuuluu ollakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työnantajien kannattaa jatkossa palkata vain ulkomaalaisia niin saavat laiskat suomalaiset lepäillä kotonaan. Joissain maissa työ on vielä arvossaan mutta suomalainen nuori ei enää ole valmis ponnistelemaan. Syy on kieroon mennyt kasvatus ja koulujen tapa päästää luokalta vaikka ei osaisi mitään vaadittavia asioita. Pitemmän päälle meillä on suuri joukko syrjäytyneitä joista ei ole muuhun kuin elämään kelan elättinä.
Ovat kusessa kun rahat loppuvat. Suomi on Kreikan tiellä ja stoppi tulee ennemmin tai myöhemmin. Sitten loppuu Kelarotiltakin rahantulo. Ovat aika kusessa, kun eivät koskaan ole oppineet ottamaan vastuuta yhtään mistään.
Onpas tämä nopeasti alapeukutettu. Suomi ottaa jotain 12-15 miljardia velkaa joka vuosi eli 1200000000 euroa. Loputtomiin ei voida näin jatkaa vaan maksun
Ei se oikein riitä melkein kuusimiljoonaisen väestön elättämiseen, varsinkin kun osa eläteistä on vielä "töissä" julkisella eli tulevat maksamaan moninkertaisesti johonkin kelapummiin verrattuna
Vierailija kirjoitti:
Jokaisesta henkilöstä on tullut esihenkilöurani aikana ahkera ja motivoitunut, kun olen ottanut kaikki mukaan päätöksentekoon työtavoista, työvuoroista, olosuhteista jne. Henkilökunnalla on ollut mahdollisuus vaikuttaa budjettiin joiltain osin, että mihin sitä käytetään. Olen pitänyt myös huolta, että kaikkia koulutetaan säännöllisesti palkallisella työajalla. Ja kun kaikki saavat bonuksia sen mukaan, mikä on yhtiön nettotulos, niin ei se sen kummempaa vaadi. Kaikki työntekijät ainakin meillä haluaa, että tulos olisi mahdollisimman paljon plussalla, jotta tulisi kivasti bonuksia.
Työntekijöiden vaihtuvuus meillä on myös vähäistä ja työtyytyväisyys tulokset on hyviä.
Terv johtotason esihenkilö
Heh heh, meillä tehtaalla ovet käy molempiin suuntiin joka kuukausi ja joka vuosia ja samat työpaikat on avoinna jatkuvasti, meillä johto on päättänyt että talon ulkopuolella palkattu henkilö on 2 luokan työntekijä ilman talon etuuksia, työterveyttä, tulospalkkiota/bonuksia ja pyörittää lähes koko tehdasta että talon oma väki saa ottaa rennommin.
Vierailija kirjoitti:
Hei haloo! Miksi työntekijöiden pitäisi olla sitoutuneita työpaikkaansa, kun meillä on jo vuodesta 2023 ollut hallitus ja jo jo nyt toinen työministeri, joka on julkisesti kertonut aikovansa MADALTAA IRTISANOMISKYNNYSTÄ? Hallituksen potkulaki ja muut kaavailut tarkoittaa työntekijöille ikuista koeaikaa.
Oletko koskaan ollut työpaikassa jossa työkaveri on poissa, tekee oman osuutensa huonosti, vastustaa kaikkea, on vaikea ja puhuu outoja, mutta ei lähde kulumallakaan.
Vierailija kirjoitti:
Jaahas nyt solvataan työntekijöitä, ensin pilkattiin työttömiä.
Ala-arvoista touhua medialta, sekä pilkkaajilta.
Jos luet nuo artikkelit loppuun saakka niin niissä ylistetään aina niitä ulkomaisia työntekijöitä, joten ei ole vaikea arvata mihin tarkoitukseen näitä juttuja tuotetaan. Pahinta tässä on se, että ammattiliitot, vasemmisto ja demarit vielä peesaavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaahas nyt solvataan työntekijöitä, ensin pilkattiin työttömiä.
Ala-arvoista touhua medialta, sekä pilkkaajilta.
Kaikki kermaperseet pitäis pistää hakemaan uudelleen omaa työpaikkaansa. Vois käydä pian niin että jäiskin itseltä se paikka saamatta.
Jutussa oli typerästi sanottu että työnhakija antaa omiakin ehtoja (vapaista jo sovituista menoista) ja niin sen kuuluu ollakin.
Kerran vuodessa tai joka toinen vuosi pitäisi ihan jokaisen toimarista alkaen hakea paikkaansa uudestaan. Silloin olisi ylös ja alaspäin sijoittelua henkilöstössä ja motivoituneimmat olisi oikeilla paikoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vasemmistolaisuus rehottaa joka paikassa ja yleinen moraali on pilalla. Ihmekö tuo ettei hallituksen lääkkeet tehoa kun työhaluttomuutta on joka paikassa.
Pomotkin saikuttaa kun tulee firmassa vaikeuksia. On helpompi lähteä saikulle kuin jäädä selvittämään niitä ongelmia.
Juusohan sairastui heti, kun ihmiset alkoivat kyselemään miksi hän kertoo perättömiä valheita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen kuin voi sanoa mitään, pitäisi tietää, onko kokeillut palkanmaksua?
Älä viitsi jankuttaa, idiootti. Varmasti hän maksaa palkkaa, taitaa tuet olla niin suuret, ettei sinun kannata tuohonkaan työhön mennä.
Jos työ on sellaista, että sitä pystyy tekemään kuka vain, pienen harjoittelun jälkeen, kuten Jaskarin työ, niin ei siitä silloin insinöörin palkkaa makseta.
Paras ratkaisu työhaluttomuuteen on tukien leikkaus entisestään. Alkaa työnteko kiinnostaa.
Jankuti
-eri
Peruskoulusta ja jatko opinnoista tulee elämys ja kokemusoppimiseen kasvatettuja nuoria.
Työelämä ei ole osannut muuttua uusien sukupolvien mukana. Heille elämykset ja kokemukset tulevat ensin. Työ on lähinnä häiriö jos se ei ole mielenkiintoista.
Nyt on työnantajien katsottava peiliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan sama kiun Kela antaa rahaa pari tonnia kuussa.
Ai antaa vai? Taidat mutuilla vaan.
Antaa se väriviallisille.
Mutuilu on "musta tuntuu"-ajattelua. Saisit sivistää itseäsi muuallakin kuin PerSujen puoluekokouksessa.
Ihan sama kiun Kela antaa rahaa pari tonnia kuussa.