Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

IS: Yhä useampi työantaja kertoo työntekijöiden hupenevista työhaluista.

Vierailija
24.11.2025 |

Psykologi ihmettelee työntekijöiden outoja asenteita Henkilö voi olla yllättäen poissa töistä eikä ilmoita mitään

Suomalaisten työmotivaatio on viime vuosina heikentynyt, ja tämä näkyy etenkin nuorissa.

Näin kertoo työn ja organisaatioiden erikoispsykologi Pekka Järvinen. Hän on työskennellyt työelämän ilmiöiden parissa vuosikymmeniä ja kirjoittanut niistä useita kirjoja.

Köyliöläinen konepajayrittäjä Juha-Pekka Jaskari kertoi aiemmin Ilta-Sanomille Serco-konepajayhtiöstään. Hän oli yrittänyt alkukesästä saakka palkata uusia työntekijöitä, mutta huonolla menestyksellä.

Työ koetaan vähän kuin semmoiseksi, että siellä sitten käydään, miten muu elämä sallii ja mahdollistaa, Jaskari totesi.

Järvinen on eri työpaikkojen kouluttajana törmännyt samaan asiaan.

Hän kertoo kohtaavansa kasvavassa määrin esihenkilöitä, joiden alaiset eivät ole kauhean motivoituneita.

Henkilökohtaiset asiat voivat olla tärkeämpiä. Tyypillinen esimerkki on se, että rekrytoitaessa nuori alkaa esittää erilaisia ehtoja ja kertoo harrastuksistaan tai lomareissustaan, joiden takia ei voi tulla tiettynä ajankohtana töihin, Järvinen sanoo.

Toinen asia ovat poissaolot.

Henkilö voi olla yllättäen poissa töistä eikä ilmoita mitään. Sitten kun työntekijään saadaan joidenkin päivien kuluttua kontakti, tämä on ihmeissään ja kertoo tärkeän asian vaatineen hoitamista.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011646480.html

Kommentit (375)

Vierailija
281/375 |
25.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Irtisanomissuojan heikkeneminen on uhkana myös naisvaltaisilla JULKISILLA aloilla, kuten esimerkiksi lähi- ja lastenhoitajilla."

https://yle.fi/a/74-20145910

Vierailija
282/375 |
25.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

###Ja jos haluat kesäapulaisen niin kannattaa mainita se siinä työpaikkailmoituksesssa niin porukka osaa odottaa ettei lomia saa kesän aikana. ###

se oli nimenomaan kesäkauden työpaikka siinä imoituksessa! Jännää et sekin mies oli sen edellisen kesän ollut "kesälomalla" koko kesän....Eli kyllähän ne työttömyyskorvaukset ovat vain liian hyvät kun monen kuukauden työt ei kelvanneet..Ei ollut ensimmäinen tapaus, kerran palkkasin toimistolle niin neiti sanoi et mää oon justiinsa lähdössä lomille....

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
283/375 |
25.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Älä huoli. 

Työkkäri laittaa työkokeiluun yksityiseen hoitokotiin ja rikas eläkeläinen saa yhden ruokalusikallisen kalakeittoa. Suomessa on rahat loppu. "

Lusikallinen ripulipaskaakin on sinulle aivan liian hyvää.

Vierailija
284/375 |
25.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö työnantajatkin voisi pikkuhiljaa herätä siihen todellisuuteen, että ihmisillä on muutakin elämää kuin se työ? Totta kai työntekijä tekee sovittuja työtehtäviä palkkaa vastaan ja työpaikoilla on tietyt pelisäännöt mitä noudatetaan esim. sairauspoissaolojen ilmoitus, työaika jne. Jos kuitenkin työntekijä haluaa mennä vaikka sinne festareille ajankohtana x tai pitää lomaa kesäkuussa, niin miksi sitä pitää jotenkin oikein tarkoituksella vastustaa ja pyrkiä estämään? Hyvä työnantaja pyrkii kyllä järjestämään työntekijöille näitä menoja. Ei me olla missään Pohjois-Koreassa.

Siis sinusta elämme Pohjois-koreassa jos sinä et saa tuosta vain pitää ilmoittamatta omaa lomaa ja palkankin pitää samalla juosta?

Minä en puhunut ilmoittamatta pitämisestä, vaan siitä, että ilmoitat HYVISSÄ AJOIN, jolloin työnantajalla on hyvin aikaa sumplia ja järjestellä, mutta jostain syystä joillakin on negatiivinen asenne tällaiseen. Ei saisi olla omaa elämää, ts. ei saa ilmoittaa oman elämän menoista.

Vierailija
285/375 |
25.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Irtisanomissuojan heikkeneminen on uhkana myös naisvaltaisilla JULKISILLA aloilla, kuten esimerkiksi lähi- ja lastenhoitajilla."

https://yle.fi/a/74-20145910

Miksi sinua irtisanominen liikuttaisi kun et ole ikinä ollut töissä etkä ole menossakaan?

Vierailija
286/375 |
25.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Älä huoli. 

Työkkäri laittaa työkokeiluun yksityiseen hoitokotiin ja rikas eläkeläinen saa yhden ruokalusikallisen kalakeittoa. Suomessa on rahat loppu. "

Lusikallinen ripulipaskaakin on sinulle aivan liian hyvää.

Luuletko, että rikkaana saisit parempaa hoitoa 🤣

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
287/375 |

Kyllä olen. 

Ai niin. 

Kesämökki estää toimeentulotuen saamisen https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001951186.html

Vierailija
288/375 |
25.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Unohdit kertoa että koko kriisi johtui kasinotaloudesta ja siitä että ammattiliitot päättivät lähteä leikkimaan ison maailman sijoittajaa.

Tuosta kriisistä selviytyneet pankit olivat yksityisiä ja maksoivat saamansa tuet takaisin. Liittojen pyörittämät pankit koppasivat kyllä valdelta pelastusrahaa ja hukkasivat senkin ennen kuin menivät konkurssiin lopullisesti.

Pankit selviytyivät, koska kaatoivat kaikki riskilainat roskapankkiin. Itse ymmärsin, että pankit selviytyivät vain sen vuoksi, että niiden kaatuminen estettiin perustamalla roskapankki, joka hoiti holtittoman luotonannon seuraukset. Toisin samalla siinä tuhottiin myös kannattavia yrityksiä, joilla oli pankkilainaa.

Tuo oli minulle ihan uutta tietoa, että pankit olisivat joskus maksanut takaisin yhteiskunnalle aiheuttamiaan lisäkuluja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
289/375 |
25.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis kaikki luuserit ja kännykän räplääjät, työtä vieroksuvat tukielätit alapeukuttavat tietenkin tätä aloitusta.

Toivottavasti jäät työttömäksi. 

Ha haa, jäin juuri TYÖeläkkeelle - hyvälle semmoiselle.

Eli oot tukielätti. 

Vierailija
290/375 |
25.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sellainen aika, milloin rikkaita kumarreltiin on ollut ja mennyt. Luuletko oikeasti saavasi parempaa hoitoa rikkaana nykyään? Miksi kohtelet köyhiä paskasti? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
291/375 |
25.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kohta on taas se aika, kun saadaan arvostella ja nauraa kotona, jos jollakin on ruma mekko ja ylipainoa.

Vierailija
292/375 |
25.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomalaiset työnantajat ovat huonoja sitouttajia. Työntekijälle maksetaan aina mahdollisimman vähän. Mitä luulette, miten se vaikuttaa nuorempiin työntekijöihin kun näkevät että kokeneempi ammattitaitoinen henkilö, joka hoitaa hommansa pääasiassa hyvin, saakin vain hiukan enemmän palkkaa kuin kokematon, laiska ja saikuttava työntekijä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
293/375 |

Moni hoitaja pitää täydet sairaslomat eli irtisanotaan ensi vuonna. 

Tilalle otetaan uusi työntekijä, jolle ei ole kertynyt 38 lomapäivää ja eikä kokemuslisiä. 

Vierailija
294/375 |
25.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tampereella opetetaan työelämätaitoja jopa taaperoille 5-vuotias Venni Sadeharju odottaa jo "sikana" töihin pääsyä

Tampereen kaupunki haluaa helpottaa nuorten siirtymistä työelämään. Työelämätaitojen opetus alkaa päiväkodissa ja jatkuu korkeakouluihin saakka.

https://yle.fi/a/74-20193602

Ilmari pisti toimeksi. Loppuu se setämiesten ulina.

Voisivat edes päiväkoti-ikäiset jättää työelämän ulkopuolelle. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
295/375 |
25.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä, eläkkeitä pitää leikata reilusti. 

Eläkeläiset vain eivät halua myöntää, että kaikki eläkkeet ovat sosiaaliturvaa, vaikka se olisi työeläkettä. Mieltävät sen olevan omaa rahaa, vaikka kukaan työikäisenä kuollut ei ole koskaan saanut maksamiaan rahoja takaisin eikä niitä ole kuolinpesän varoihin tilitetty... koska eläke on sosiaaliturvaa  eläkeiän saavuttaneille aina kuolinkuukauden loppuun saakka.

Ja koko eläkejärjestelmä on laskettu sen varaan, että suurempi joukko työelämässä olevia palkansaajia maksaa suuremmista palkoista eläkkeelle jäävien sosiaaliturvan. On siis oman oksan sahausta vaatia, että nuorien tulee tehdä töitä palkatta tai sosiaalitukien vastineeksi... koska ennen vanhaan ilman ammattikoulutusta pääsi kysymällä töihin ja palkka alkoi juoksemaan ensimmäisestä päivästä lähtien. 

Vierailija
296/375 |
25.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Usein noissa on syynä se että kun työnataja on vaan maksavinaan palkkaa niin duunarikin on sitten vaan tekevinään töitä eli tasapeli.

Vierailija
297/375 |
25.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ai eikös sen työntekijän kuulunutkaan itse neuvotella niistä työehdoista, johon sisältyy myös työaika? Jaa niinpä niin.

Vierailija
298/375 |
25.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö työnantajatkin voisi pikkuhiljaa herätä siihen todellisuuteen, että ihmisillä on muutakin elämää kuin se työ? Totta kai työntekijä tekee sovittuja työtehtäviä palkkaa vastaan ja työpaikoilla on tietyt pelisäännöt mitä noudatetaan esim. sairauspoissaolojen ilmoitus, työaika jne. Jos kuitenkin työntekijä haluaa mennä vaikka sinne festareille ajankohtana x tai pitää lomaa kesäkuussa, niin miksi sitä pitää jotenkin oikein tarkoituksella vastustaa ja pyrkiä estämään? Hyvä työnantaja pyrkii kyllä järjestämään työntekijöille näitä menoja. Ei me olla missään Pohjois-Koreassa.

Siis sinusta elämme Pohjois-koreassa jos sinä et saa tuosta vain pitää ilmoittamatta omaa lomaa ja palkankin pitää samalla juosta?

Minä en puhunut ilmoittamatta pitämisestä, vaan siitä, että ilmoitat HYVIS

Lässyn lässyn. Ketju käsittelee aivan eri asiaa.

Vierailija
299/375 |
25.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Älä huoli. 

Työkkäri laittaa työkokeiluun yksityiseen hoitokotiin ja rikas eläkeläinen saa yhden ruokalusikallisen kalakeittoa. Suomessa on rahat loppu. "

Lusikallinen ripulipaskaakin on sinulle aivan liian hyvää.

Luuletko, että rikkaana saisit parempaa hoitoa 🤣

Rikkaana ei tarvitse mennä hoitokotiin.

Hoitokoti tulee omaan kotiin yksityisten palveluiden muodossa.

Siellä ei pidetä huonoja työntekijöitä.

Vierailija
300/375 |
25.11.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Älä huoli. 

Työkkäri laittaa työkokeiluun yksityiseen hoitokotiin ja rikas eläkeläinen saa yhden ruokalusikallisen kalakeittoa. Suomessa on rahat loppu. "

Lusikallinen ripulipaskaakin on sinulle aivan liian hyvää.

Luuletko, että rikkaana saisit parempaa hoitoa 🤣

Tottakai saan.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi yksi viisi