Anneli Auerin poika ihmettelee, kuinka heidän järjettömiin kertomuksiinsa uskortiin.
https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/9012460
Poika kertoi, että lopulta hänen koko elämänsä pyöri sijaisvanhempien miellyttämisen ympärillä. Pojan mukaan se oli ainoa keino saada heiltä positiivista huomiota ja lohdutusta.
Silloin se oli iso asia. Olimme täysin eristyksissä ja se, että ainoat ihmiset meidän elämässä lohduttaa meitä, oli meille tosi iso asia, koska kaikki kaveri- ja sukulaissuhteet olivat menneet.
Kuulemisensa aikana poika piti aika ajoin pidempiä taukoja ja pyyhki silmäkulmiaan. Hän sanoi kärsineensä hirveistä tunnontuskista valehtelun takia.
Aikuistuttuaan ja muutettuaan pois sijaisvanhempien luota poika kertoi olleensa pitkään lamaantunut ja kykenemätön tekemään mitään asian suhteen. Lopulta hänkin päätyi kertomaan tapahtuneesta nuorempien siskojensa rohkaisemana.
Poika kertoi myös puhuneensa siskojensa kanssa siitä, miten "järjettömiä" heidän alkuperäiset kertomuksensa olivat.
Miten niitä on alun perin uskottukaan? -- Minun äitini tunnistetaan kadulla, vaikkei hän ole tehnyt mitään. Tämä tuntuu ihan hirveältä, mutta minun pitää ajatella, ettei se ole minun syyni, koska olin lapsi -- jos saataisiin vihdoin puhdistettua meidän äidin nimi ja jonkin sortin oikeus tapahtumaan tässä.
Kommentit (1981)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Hänet on myös aika aukottomasti todettu oikeudessa lainvoimaisella tuomiolla syyttömäksi Jukan murhaan"
Yksi kolmesta tuomarista olisi pitänyt tuomion ennallaan, joten sikäli sinne jäi "huppiksen" mentävä aukko.
Aika läppä ne tämän yhden tuomarin perustelut 😂
Läppää on heitetty kahdesti myös käräjäoikeudessa, missä kaksi kolmesta tuomarista katsoi Auerin syylliseksi murhaan. Lystikästä väkeä kaiketi nämä tuomarit...
Niin, uskoivat syyttäjien ja poliisien lavastuksiin, kunnes tuotiin syyttömyyden todistavat todisteet.
Poliisi ole ketään tai mitään lavastanut. Ainoa lavasta
Ilman muuta KRP jututtaa ainakin vanhimpia lapsia. Pitää saada vihdoin täysi selvyys murhajutussa, muuten spekulaatiot jatkuvat sukupolvest toiseen. Kute bodomissa. Ei sellanen ole kenellekään hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Hänet on myös aika aukottomasti todettu oikeudessa lainvoimaisella tuomiolla syyttömäksi Jukan murhaan"
Yksi kolmesta tuomarista olisi pitänyt tuomion ennallaan, joten sikäli sinne jäi "huppiksen" mentävä aukko.
Aika läppä ne tämän yhden tuomarin perustelut 😂
Läppää on heitetty kahdesti myös käräjäoikeudessa, missä kaksi kolmesta tuomarista katsoi Auerin syylliseksi murhaan. Lystikästä väkeä kaiketi nämä tuomarit...
Niin, uskoivat syyttäjien ja poliisien lavastuksiin, kunnes tuotiin syyttömyyden todistavat todisteet.
Poliisi
Lapset ja vanhimmat lapset ovat ikäänkuin todistajia ja silminnäkijöitä murhayön tapahtumissa. Totta maar heitä tulee kuulla. Ja jos väittävät etteivät muista mitään niin voi sanoa, että te muista sitten niitä sijaiskodinkaan juttuja. Sama asia muistin suhteen. Mutta valikoivaa muistia monet harrastavat varsinkin rikollispiireissä ja ku on oma lehmä ojassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti lasten eno joutuu vastuuseen teoistaan.
Niin voisi toivoa, mutta mikä olisi syytteen nimi?!
Teoriassa kyse voisi olla vapaudenriistosta ja pahoinpitelystä, mutta molemmat vanhentuneet.
Lasta kohtaan tehtyjen rikosten vanhenemisen pitäisi mielestäni alkaa vasta siitä päivästä, kun lapsi on täysi-ikäinen. Eli vasta sitten, kun on ymmärrystä jo alkaa puolustaa itseään ja oikeuksiaan ihan erillä tavalla. Ei lapsilla ole välttämättä ketään, joka silloin ajankohtaisesti veisi asioita eteenpäin, tai aina edes tietäisi niistä. Todella ikävää, että juttujen vanhenemisajan takia lapset eivät saisi oikeutta.
Tietääkö joku lainsäädännöstä paremmin, onko siellä mitään tällaista pykälää jo olemassa, mikä pidentäisi lapsiin kohdistuneiden rikosten vanhenemisaikaa? Jos ei ole, niin kansalaisaloite saattaisi olla kyllä asiasta aikallaan, tai jollain muulla tavalla asian edistäminen lainsäädäntöön. Jos olette samaa mieltä, niin ideaa saa mielellään vapaasti viedä millä tahansa tavoilla eteenpäin!
"Jossain vaiheessa Annelia pidettiin syyllisenä siksi, että hän ei riittävästi ole huudellut syyttömyyttään lehdissä, koska näin toimisi syytön henkilö. Hänet on myös aika aukottomasti todettu oikeudessa lainvoimaisella tuomiolla syyttömäksi Jukan murhaan. Muistathan myös tämän? Todettu, että hän ei ole voinut mitenkään Jukkaa murhata."
Ei suinkaan aukottomasti, vaan 1/3 tuomarista olisi tuominnut hänet syyllisenä murhaan. Lisäksi tuomiolauselmassa todetaan, että puutteellinen esitutkinta ei voi koitua syytetyn haitaksi, minkä vuoksi syyte on hylättävä:
"Oikeudenkäyntiaineisto jättää avoimeksi erilaisia varteenotettavia vaihtoehtoisia tapahtumainkulkuja siitä, kuka on surmannut Jukka Lahden hätäkeskuspuhelun aikana."
"Asia on ratkaistava epäselvässä tapauksessa syytetyn eduksi ( in dubio pro reo )."

Ja musta on valkoinen, vaikka 2/3 olisi mustaa. Ei ole.
Suomen läpimätä oikeusjärjestelmä tuomitsi kaksi syytöntä kansalaista vuosien vankeusrangaistuksiin ja pilasi heidän maineensa leimaten heidät rikollisiksi. Nämä kaksi syytöntä ovat Anneli Auer ja Jens Kukka.
Heidän tuomionsa pitää purkaa ja molemmat ovat ansainneet miljoonien eurojen korvaukset menetyistä vuosista ja pilatuista maineista. Suomen oikeusjärjestelmään emme voi luottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti lasten eno joutuu vastuuseen teoistaan.
Niin voisi toivoa, mutta mikä olisi syytteen nimi?!
Teoriassa kyse voisi olla vapaudenriistosta ja pahoinpitelystä, mutta molemmat vanhentuneet.
Lasta kohtaan tehtyjen rikosten vanhenemisen pitäisi mielestäni alkaa vasta siitä päivästä, kun lapsi on täysi-ikäinen. Eli vasta sitten, kun on ymmärrystä jo alkaa puolustaa itseään ja oikeuksiaan ihan erillä tavalla. Ei lapsilla ole välttämättä ketään, joka silloin ajankohtaisesti veisi asioita eteenpäin, tai aina edes tietäisi niistä. Todella ikävää, että juttujen vanhenemisajan takia lapset eivät saisi oikeutta.
Tietääkö joku lainsäädännöstä paremmin, onko siellä mitään tällaista pykälää jo o
Seksuaalirikisten osalta on, mutta muuten valitetavasti ei.. sitä suuremmalla syyllä olisi tärkeää, että ulkopuolinen taho ainakin tutkisi tarkasti mitä tässä on oikeasti tapahtunut ja kenen toimesta, ihan aloittaen murhan tutkinnasta. Niin pitkään kun tällaista ei ole eikä kaikkia vastuullisia saada esille, tämä kauheus voi vielä uusiutua kenelle tahansa.
-Asianajaja
Vierailija kirjoitti:
Suomen läpimätä oikeusjärjestelmä tuomitsi kaksi syytöntä kansalaista vuosien vankeusrangaistuksiin ja pilasi heidän maineensa leimaten heidät rikollisiksi. Nämä kaksi syytöntä ovat Anneli Auer ja Jens Kukka.
Heidän tuomionsa pitää purkaa ja molemmat ovat ansainneet miljoonien eurojen korvaukset menetyistä vuosista ja pilatuista maineista. Suomen oikeusjärjestelmään emme voi luottaa.
Täysin totta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti lasten eno joutuu vastuuseen teoistaan.
Niin voisi toivoa, mutta mikä olisi syytteen nimi?!
Teoriassa kyse voisi olla vapaudenriistosta ja pahoinpitelystä, mutta molemmat vanhentuneet.
Lasta kohtaan tehtyjen rikosten vanhenemisen pitäisi mielestäni alkaa vasta siitä päivästä, kun lapsi on täysi-ikäinen. Eli vasta sitten, kun on ymmärrystä jo alkaa puolustaa itseään ja oikeuksiaan ihan erillä tavalla. Ei lapsilla ole välttämättä ketään, joka silloin ajankohtaisesti veisi asioita eteenpäin, tai aina edes tietäisi niistä. Todella ikävää, että juttujen vanhenemisajan takia lapset eivät saisi oikeutta.
Tietääkö joku lainsäädännöstä paremm
Nimenomaan juuri noin. Ja tämä tavallisen kansalaisen mielipiteenä. Kaikki tulee tutkia perinpohjin.
Vierailija kirjoitti:
Annelin raivokas huuto Häke nauhalla: "HEI LOPETA!" kuulostaa vähän ihmelliseltä...huutaisiko hän tuntemattomalle väkivaltai--selle mur--ha-lle jolla on puu--kko kädessä ja joka huitoo sillä, noin raivokkaasti? En kuule pelkoa äänessä vaan vihaa. Sellaista mitä voisi tutulle aviomiehelle huutaa riidan keskellä kiukustuneena. Mutta jos pelkää tuntematonta isoa mies-hyökkääjää, ennemminkin yllätetty nainen olisi peloissaan, ei vihainen, eikä raivoissaan.
Samoin: "Pitääkö!!? Vittikö?! ( tms) Mielestäni huudetaan kiukun vallassa, ei pelon

Hyvä linkki. (K) u o l e kuunneltiin neljä kertaa. Ja tunnistettavissa Auerin sanomaksi. Eikä a Auer ole kieltäny.
Vierailija kirjoitti:
"Mikäli olen ymmärtänyt oikein, niin nämä aikuiset lapset eivät tienneet, että lausuntojen perumisesta seuraa tällainen prosessi, jossa heitä tullaan kuulemaan oikeudessa todistajina. Tästä oli jotain uutisointia ennen oikeudenkäynnin alkua, kun puolustus tai lasten edustajat olisivat halunneet prosessin menevän eri tavalla, jolloin lasten rooli olisi ollut erilainen."
Tällainen käsitys minullakin on. Fredmanin mukaan he olivat ensin pyrkineet siihen, että Korkeimmassa oikeudessa olisi ollut pelkkä suullinen käsittely. Eli äiti oli varmaan vakuutellut lapsilleen, että tästä tulee pelkkä läpihuutojuttu. Sitten kun kävi ilmi, että asia viedäänkin käräjille, lasten asianajaja yritti pitää lapset asianomistajien asemassa. Oikeus kuitenkin päätti, että heitä kuullaan todistajina. Tätä kaikki aikuistuneet lapset eivät välttämättä ole sisäistäneet, vaikka toki heidän asianajajansa on sen heille kertonut. Nyt lapset ov
Nyt on taas korkealentoista.. ihan luonnollista on, että jos korkein oikeus purkaa tuomion, niin ensisijaisesti prosessi päättyisi siihen. Ja kun lasten kertomus on se mikä muuttui, niin KKO olisi itse voinut niiden uskottavuuden arvioida sen sijaan, että asia palautettaisiin käräjille ja veronmaksajien rahoja menisi hukkaan. Asianomistajalla on myös totuudessapysymisvelvollisuus sen osalta, mitä asiassa lausuu. Toki asianomistaja voi myös olla selvittämättä asiaa ja olla hiljaa. Mikään valehtelun salliminen ei siis voi olla syynä tässä.
Tuo uole on poliisin väärentämä. Sitä ei kuultu aluksi ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuo uole on poliisin väärentämä. Sitä ei kuultu aluksi ollenkaan.
Oletko noin naiivi? Kun Auer on sen tunnustanutkin, selittänyt et sano et älä ny kuole tms
Hovioikeus totesi että Anneli ei ole voinut mitenkään tehdä murhaa, joten siitä jankkauksen voisi jo lopettaa. AA:lla ei ollut aikaa tehdä kaikkea sitä mitä olisi pitänyt tehdä parissa minuutissa. Lukekaa HO:n tuomio ja lopettakaa jankkaus. On kunnianloukkausta väittää syytöntä murhaajaksi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo uole on poliisin väärentämä. Sitä ei kuultu aluksi ollenkaan.
Oletko noin naiivi? Kun Auer on sen tunnustanutkin, selittänyt et sano et älä ny kuole tms
Tunnen poliisin 😀
En ole mukana tässä keskustelussa sen takia, että olisin kiinnostunut murhasta, vaan koska olen kiinnostunut korruptiosta.
Jari Aarnio oli huumepoliisin ylin päällikkö Suomessa. Kuka uskoo, että muu sakki on luotettavaa? Hahah!
Nyt on taas korkealentoista.. ihan luonnollista on, että jos korkein oikeus purkaa tuomion, niin ensisijaisesti prosessi päättyisi siihen. Ja kun lasten kertomus on se mikä muuttui, niin KKO olisi itse voinut niiden uskottavuuden arvioida sen sijaan, että asia palautettaisiin käräjille ja veronmaksajien rahoja menisi hukkaan. Asianomistajalla on myös totuudessapysymisvelvollisuus sen osalta, mitä asiassa lausuu. Toki asianomistaja voi myös olla selvittämättä asiaa ja olla hiljaa. Mikään valehtelun salliminen ei siis voi olla syynä tässä.
Jatkan vielä. Todellinen syy, miksi roolista keskusteltiin oli se, että asianomistajalla on oikeus määrättyyn avustajaan ja oikeis olla läsnä istunnoissa kokoaikaisesti, sekä vaikutaa prosessiin muutenkin. Todistajilla näin ei ole. Heidän avustajansa on heidän itsensä palkkaama.
Mitä valejankutusta se on, jos on samoilla linjoilla korkeimman oikeuden ja syyttäjien kanssa?