Anneli Auerin poika ihmettelee, kuinka heidän järjettömiin kertomuksiinsa uskortiin.
https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/9012460
Poika kertoi, että lopulta hänen koko elämänsä pyöri sijaisvanhempien miellyttämisen ympärillä. Pojan mukaan se oli ainoa keino saada heiltä positiivista huomiota ja lohdutusta.
Silloin se oli iso asia. Olimme täysin eristyksissä ja se, että ainoat ihmiset meidän elämässä lohduttaa meitä, oli meille tosi iso asia, koska kaikki kaveri- ja sukulaissuhteet olivat menneet.
Kuulemisensa aikana poika piti aika ajoin pidempiä taukoja ja pyyhki silmäkulmiaan. Hän sanoi kärsineensä hirveistä tunnontuskista valehtelun takia.
Aikuistuttuaan ja muutettuaan pois sijaisvanhempien luota poika kertoi olleensa pitkään lamaantunut ja kykenemätön tekemään mitään asian suhteen. Lopulta hänkin päätyi kertomaan tapahtuneesta nuorempien siskojensa rohkaisemana.
Poika kertoi myös puhuneensa siskojensa kanssa siitä, miten "järjettömiä" heidän alkuperäiset kertomuksensa olivat.
Miten niitä on alun perin uskottukaan? -- Minun äitini tunnistetaan kadulla, vaikkei hän ole tehnyt mitään. Tämä tuntuu ihan hirveältä, mutta minun pitää ajatella, ettei se ole minun syyni, koska olin lapsi -- jos saataisiin vihdoin puhdistettua meidän äidin nimi ja jonkin sortin oikeus tapahtumaan tässä.
Kommentit (1981)
Vierailija kirjoitti:
"Siis miten voit olla noin tietämätön lahkojen toiminnasta? Eiväthän ne kirkossa käy! Heidän vääristyneessä mielessään kirkossa käyminen on jopa isompi paha kuin kokonaan uskomatta oleminen, koska kirkko opettaa heidän mielestään väärin. Eivätkä ketkään normaalit uskovaiset käyttäydy noin. Sijaisperheen vanhemmat ovat lahkolaisia, ei mitään normi uskovaisia. "
Kukaan lapsista ei ole nimennyt mitään lahkoa, johon sijaisvanhemmat muka kuuluisivat. Kai heidätkin olisi tutustutettu lahkon menoihin, jos sellainen olisi. Kodin säännöt ovat selvästikin reaktioita Amandan tihutöihin ja lasten hyväksikäyttöön.
Tihutyöt olivat sijaisvanhempien valeita, ja serijutut lasten valeita, eikö mene jakeluun?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä juttu haisee. Sijaisvanhemmat ovat sossun syynissä säännöllisesti. Kukaan ei muka huomannut lasten kaltoinkohtelua?
No kun eivät olleet. Sossu kävi silloin tällöin kyselemässä lapsilta jotain eivätkä he uskaltaneet kertoa.Melkoisen määrän kirjauksia ovat kuitenkin lapsista raapustaneet, vaikka kävivät vain silloin tällöin kyselemässä?
-Oikeuden mukaan sosiaalitoimen asiakirjat ovat laajuudeltaan noin 2500 sivua ja noin 800 sivua.-
Samoin sosiaalitoimi määräsi yhteydenpitokiellon moneksi vuodeksi, ihan vain muutaman tapaamisen perusteella?
Tuskin tapasivat lasten tätejä tai isovanhempia, joten yhteyde
Sosiaalitoimi päättää yhteydenpitokiellosta, ei sijaisvanhemmat.
-Päätöksen yhteydenpidon rajoittamisesta tekee joko johtava viranhaltija, hänen määräämänsä viranhaltija tai kiireellisissä sijoituksissa ja muissa kiireellisissä tilanteissa sosiaalityöntekijän ammatillisen kelpoisuuden omaava viranhaltija.
Vierailija kirjoitti:
"Hänet on myös aika aukottomasti todettu oikeudessa lainvoimaisella tuomiolla syyttömäksi Jukan murhaan"
Yksi kolmesta tuomarista olisi pitänyt tuomion ennallaan, joten sikäli sinne jäi "huppiksen" mentävä aukko.
Niin, selitti että todisteet puoltavat syyttömyyttä, mutta täytyy sen kuitenkin olla syyllinen, jotenkin. Aivopesty tuomari.
Vierailija kirjoitti:
"--- Kiihkouskovaisuus tai lahkoon kuuluminen eivät kuitenkaan ole ainoat selitykset sijaisvanhempien vahvoille uskonnollisille käsityksille. Siksi en näe mitään ongelmaa uskoa aikuisten lasten kertomuksia joistain saatanaan uskomiseen perustuvista tapahtumista. Tämä tosiaan on tullut esille jo sijaisisän murhaan liittyvässä kuulemisessa aikoja sitten. "
M*nfossa Naakka on tulkinnut väärin sijaisisän kuulemista 2007, kun on päätellyt, että sen sisältö viittaisi Arin olevan kiihkouskovainen. Auerin veli kertoi poliisille vain, että olivat tavanneet Annelia ja Jukkaa lähinnä vain jouluna ja pääsiäisenä. Hän kertoi Annelin puhuneen Jukan syntymäpäivästä ja siihen liittyen 666:sta. Jotain muutakin uskontoon liittyvää Ari kertoi, mutta sekin johtui kai siitä, että tapaamiset olivat olleet juhlapyhinä. Jukan velipuoli oli uskovainen, mutta Jukka ei.
Joka tapauksessa tällä saatananpalvonnalla yritetään taas j
Kuka yrittää? Syyttäjäkö? Syyttäjähän halusi alkaa uudelleen syyttämisen ja toivat videot oikeuteen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä juttu haisee. Sijaisvanhemmat ovat sossun syynissä säännöllisesti. Kukaan ei muka huomannut lasten kaltoinkohtelua?
No kun eivät olleet. Sossu kävi silloin tällöin kyselemässä lapsilta jotain eivätkä he uskaltaneet kertoa.Melkoisen määrän kirjauksia ovat kuitenkin lapsista raapustaneet, vaikka kävivät vain silloin tällöin kyselemässä?
-Oikeuden mukaan sosiaalitoimen asiakirjat ovat laajuudeltaan noin 2500 sivua ja noin 800 sivua.-
Niin, sijaisnazzit istuivat vieressä kun lapsia kuultiin.
Sosiaalityöntekijät puhuttelivat lapsia myös erikseen yläkerrassa. Lasten mukaan äänet kuuluivat sieltä myös alakertaan. Tuota voisi tarvittaessa käydä testaamassa paikan päällä. En usko puheäänen olleen niin kova kuin aikuistuneet lapset nyt väittävät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäs pelottelukampanja täällä on nyt laitettu pystyyn? Juuri ennen kuin Amandan on tarkoitus tulla todistajaksi ensi viikolla. Tulee mieleen se, kun Pieni Liekki m*nfossa on aina pyrkinyt uhkailemalla estämään ketään kirjoittamasta mitään kriittistä pohdintaa. Anneli ja Jens tuomittiin kuitenkin aikaisemmin myös Amandan hyväksikäytöstä, vaikka tyttö ei suostunut sisätutkimukseen. Kaikki täällä kirjoitettu pohjautuu lasten 2011 kertomuksiin, ja niitä voi ymmärtääkseni perustellusti pitää uskottavina. Jos Auer porukoineen on toivonut kaiken aineiston julkiseksi, niin kai se on tarkoitettu tulevan analysoitavaksi myös suuren yleisön joukossa?
Jos on vähääkään perehtynyt juttuun ja uusiin todisteisiin, korkeimman oikeuden tuomion purkuperusteisiin, sekä nyt mm. aikuistuneiden lasten todistamiseen, sekä muihin uusin oikeudenkäynnissä jo esille tulleisiin seikkoihin, lasten aiemman tarinoinnin syihin ja syntyyn, sekä aiemman tuomion perusteisiin, niin lasten vanhoja kertomuksia ei kukaan älykäs ihminen voi kertkaikkiaan pitää uskottavina.
Toki ilmeisen monella on päähän jumittunut vahva ennakkokäsitys, että Anneli Auerin vaan täytyy olla hirviö tavalla jos toisella, todisteista riippumatta: Mediahan tätä rummutti aikoinaan vuosikaudet sensaationhakuisesti, eikä kokonaan ole vieläkään lopettanut, vaikka uutisointi aiheesta alkaa isolta osin ollakin jo paljon järkevämpää ja realistisempaa. Koska nyt on jo tässäkin seri-jutussa jo niin voimakas näyttö ja todisteet, julkisina. (Poliisin tiedottamien oli alkujaan jo murha-jutussa hyvin kyseenalaista, joka antoi nuotin mediallekin näissä isoissa toistaan seuraavissa oikeusjutuissa.)
On hyvin selvää, että tässä jutussa on ollut kyse isosta oikeusmurhasta. Mitä enemmän julkiseksi saadaan kaikki juttuun liittyvä tieto, sen parempi, jotta ihmiset, ja myös media, voivat tosiaan itse arvioida ja nähdä, mistä on ja on ollut kyse. Ja miten paljon virheitä monella taholla, useita viranomaisia myöten, on tehty. Ja miten virhettä on kasattu virheen päälle ja asiat lähteneet väärälle raiteelle.
"...Mediahan tätä rummutti aikoinaan vuosikaudet sensaationhakuisesti, eikä kokonaan ole vieläkään lopettanut, vaikka uutisointi aiheesta alkaa isolta osin ollakin jo paljon järkevämpää ja realistisempaa. Koska nyt on jo tässäkin seri-jutussa jo niin voimakas näyttö ja todisteet, julkisina..."
Toki tarkoitin, että todisteet syyttömyydestä on nähtävillä tässä seri-jutussa, kun kokonaiskuva tapahtumista on jo näinkin hyvin jo esillä, ja mukana on lasten aikuisina todistaminen ja asioista kertominen, joka on ollut loogista ja tapahtumien kulkua ja syy-seuraussuhteita valaisevia, palasten loksahtaessa näin paikoilleen nyt jo monelta suunnalta.
Toki toivoisin, että jatkokäittelyssä myös eri viranomaisten osuus asioiden kulussa, sekä virheet, joita on jo nähtävillä, sekä joista on vahvoja viitteitä, ruodittaisiin myös hyvin auki tässä oikeusjutussa. Se olisi tärkeää, jotta jatkossa voitaisiin Suomessa välttää tällainen vastaavanlainen tuhoisa farssi, johon on osallisina useat eri viranomaistahot. Näin ihmisten oikeusturvaa olisi mahdollista jatkossa parantaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Hänet on myös aika aukottomasti todettu oikeudessa lainvoimaisella tuomiolla syyttömäksi Jukan murhaan"
Yksi kolmesta tuomarista olisi pitänyt tuomion ennallaan, joten sikäli sinne jäi "huppiksen" mentävä aukko.
Aika läppä ne tämän yhden tuomarin perustelut 😂
Läppää on heitetty kahdesti myös käräjäoikeudessa, missä kaksi kolmesta tuomarista katsoi Auerin syylliseksi murhaan. Lystikästä väkeä kaiketi nämä tuomarit...
Niin, uskoivat syyttäjien ja poliisien lavastuksiin, kunnes tuotiin syyttömyyden todistavat todisteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikoinaan tälläkin palstalla valtaosa uskoi aivan kaiken ja piti Annelia ja Jensiä syyllisenä.
En oikein usko tähän. Minä en ainakaan pitänyt heitä syyllisinä. Ihmettelin sitä miten oikeus voi tuomita kuten teki. Ei järjen hiventäkään.
Lisäksi lastensuojelu pokasi todella pahasti. Heti kun tämmöisiä mielikuvitusjuttuja alkoi ilmetä niin lapset olisi pitänyt sijoittaa uudelleen johonkin turvalliseen paikkaan. Voi olla että sekään ei välttämättä olisi auttanut koska Anneli Auerin ajojahti oli kova. Taisi olla vielä sekin että sai vapauttavan murhatuomion ja oikeus ilmeisesti antoi sitten tämän toisen tuomioin sen "tilalle".
Ei Suomi kovin kummoinen oikeu
"Kuuluvat lahkoon nimeltä viidesläiset"
Mutta kukaan lapsista ei kuitenkaan osannut nimetä heitä tai muistaneet käyneensä näiden viidesläisten "hippaloissa" vuosienkaan aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan järkevä tuollaisia uskokaan. Tarinathan olivat ihan lapsen höpinää nuudelikakuista lähtien. Se syyttäjä on tosi outo tapaus.
Mutta miksi muksut sitten päästelivät päin läpiä päähänsä ummet lammet? Miksi ei vaan voinut sanoa ei tapahtunut mitään?
Pelkäsivät sijaisvanhempiaan joihin heillä oli riippuvuussuhde. Jollei valehdellut, tuli seuraamuksia.
Eikä auer itse halunnut kyseiset sijaisvanhemmat
Auer nimenomaan halusi sijoittaa lapset veljelleen. Puhelussa kun oli posessa, kertoi veljelleen että kuka tahansa voi pimahtaa. Selitti tekoaan varmaan. Eli oli ikäänkuin tunnustus. Oli mustaa valkosel
Tunnusti ja veti pois. On se selvää et on syyllinen. Lukekaa linkit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan ei ole mitään konkreettisia todisteita hyväksikäytöstä, vain lapsilta johdattelemalla ja vaatimalla saadut jutut.
Katsokaa vuoden 2014 dokkari Ulvilan murhamysteeri. Siinä näytetään miten poliisi johdattelee kysymyksillään lapsia haluamaansa suuntaan. Urheasti lapset koittavat vastustaa vaativalla äänensävyllä ehdotuksia latelevaa tätiä, joka saa heidät itkemään väitteillään. Hirvittävää psykologista kidutusta. Aivan karmeaa katsottavaa.
Tätä Ulvilan murhamysteeri-dokumenttia ei jostain syystä ole saanut telkkarissa näyttää eikä sitä ole laitettu Yle Areenaan tai mihinkään. Se kuitenkin löytyy kokonaisuudessaan tiktokista tililtä nimeltä Viihdykettä kansalle. Se on siellä pätkissä, mutta kokonaan. Kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa.
Ainakin Lehdon tekemä dokkari näytettiin telkkarissa. Siellä syyttäjä kertoi että syyttäjän tehtävä on keksiä tarinoita ja tuomarit päättävät uskovatko niihin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Hänet on myös aika aukottomasti todettu oikeudessa lainvoimaisella tuomiolla syyttömäksi Jukan murhaan"
Yksi kolmesta tuomarista olisi pitänyt tuomion ennallaan, joten sikäli sinne jäi "huppiksen" mentävä aukko.
Aika läppä ne tämän yhden tuomarin perustelut 😂
Läppää on heitetty kahdesti myös käräjäoikeudessa, missä kaksi kolmesta tuomarista katsoi Auerin syylliseksi murhaan. Lystikästä väkeä kaiketi nämä tuomarit...
Niin, uskoivat syyttäjien ja poliisien lavastuksiin, kunnes tuotiin syyttömyyden todistavat todisteet.
Poliisi ole ketään tai mitään lavastanut. Ainoa lavastaja oli Auer itse. Tyttökin kysyi äidiltä tuoreeltaan sairaalassa et menikö lavastus läpi.
"Kerro miten se sun "objektiivisuus" käytännössä ilmenee? - - - "
Esität liudan omia mielipiteitäsi ja retorisiksi kysymyksiksi tarkoitettuja nälväisyjä, joihin minua ei huvita pätkääkään vastata.
Vierailija kirjoitti:
Eikö tuo Kukka mennyt tämän Arin luokse kun Anneli oli vapautumassa. Ihmettelen että miksi ihmeessä. Olivatko he muka tekemisissä keskenään vai mistä tämä päähänpisto että menempä entisen panoni veljen luona käymään??
Ei mennyt, vaan soitti. Olivat tutustuneet seurusteluaikoina ja varmaan Jens oli huolissaan Annelista, he erosivat ystävinä koska Jens muutti Helsinkiin jatkamaan isänsä taksifirman toimintaa. Annelilla ei ollut mahdollisuutta muuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Annelin raivokas huuto Häke nauhalla: "HEI LOPETA!" kuulostaa vähän ihmelliseltä...huutaisiko hän tuntemattomalle väkivaltai--selle mur--ha-lle jolla on puu--kko kädessä ja joka huitoo sillä, noin raivokkaasti? En kuule pelkoa äänessä vaan vihaa. Sellaista mitä voisi tutulle aviomiehelle huutaa riidan keskellä kiukustuneena. Mutta jos pelkää tuntematonta isoa mies-hyökkääjää, ennemminkin yllätetty nainen olisi peloissaan, ei vihainen, eikä raivoissaan.
Samoin: "Pitääkö!!? Vittikö?! ( tms) Mielestäni huudetaan kiukun vallassa, ei pelon
Mitä mieltä Annelistit ovat ? Kenelle Annu huutaa ? HUOM ! Anneli poistuu puhelimesta, kun Jukka virkoaa............
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Katsokaa vuoden 2014 dokkari Ulvilan murhamysteeri. Siinä näytetään miten poliisi johdattelee kysymyksillään lapsia haluamaansa suuntaan. Urheasti lapset koittavat vastustaa vaativalla äänensävyllä ehdotuksia latelevaa tätiä, joka saa heidät itkemään väitteillään. Hirvittävää psykologista kidutusta. Aivan karmeaa katsottavaa."
Miksi puhut lapsista monikossa? Pekka Lehto surkuttelee dokumentissaan pelkästään Amandan kohtelua. Amanda oli siinä jo 14-vuotias. Hän oli siihen mennessä muutellut jo monta kertaa kertomustaan siitä, miten huppis oli mennyt ulos lasi-ikkunasta. Tällä kertaa hän puhui "hahmosta". Kun Amanda ajautui tilanteeseen, ettei osannut enää keksiä sopivaa valhetta, hän turvautui itkuun. Kuulustelu piti keskeyttää ja hänet vietiin suljetulle osastolle hoitoon, jottei pääsisi karkaamaan. Totta kai hän oli mieluummin siellä kuin poliisin kuulusteltavan
Tää kirjoittaja on sairas. Kirjoittelee faktana että Anneli olis antanu Jenssin naida Amandaa.
Mistä näitä hulluja sikiää, tekis mieli ilmottaa tä viesti poliisille, ei tuollaista voi kirjoitella ilman todisteita
Todella sairas tyyppi. Toivottavasti asianomaiset näkevät ja nostavat kunnianloukkaussyytteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljonkohan anneli on luvannut tulevista korvausrahoista korvaukseksi "todistuksista" .....
Tää nyt alkaa olla jo todella väsynyttä.. vielä kerran. Vaikka aliarvioitaisiinkin uhreja niin pahasti, että oletettaisiin heidän olevan ostettavissa ajattelemallasi tavalla, niin tässä tapauksessa se ei olisi edes rahallisesti kannattavaa. Lapsilla on kymmenien tuhansien korvaukset jo saatuna, eikä Annelilla ole järkeä ihan hirveästi mahdollisia korvauksia jaella, sillä hänelläkin on niihin tarve. Edelliset korvaukset meni näihin vahingonkorvauksiin ja oikeudenkäyntikuluja ja tämä soppa on vienyt häneltä tulot jo 20v sitten ja lopun elämän ajaksi. Eläkettä ei myöskään kerry vankilassa olon ajalta. Jos siis hän meinaa elää muulla kun nuudeleillä ja kaurapuurolla, niin ei sitä rahaa niin vaan jaella. Kun koppikorvausten määrä ja s
Näinpä. Lisäksi väärä vala on vakava rikos. (Olisi varmaankin myös törkeä petos, jos tekisivät sen rahan takia.) Jokainen näistä aikuisista lapsista olisi muka tähänkin valmis..
Mikäli olen ymmärtänyt oikein, niin nämä aikuiset lapset eivät tienneet, että lausuntojen perumisesta seuraa tällainen prosessi, jossa heitä tullaan kuulemaan oikeudessa todistajina. Tästä oli jotain uutisointia ennen oikeudenkäynnin alkua, kun puolustus tai lasten edustajat olisivat halunneet prosessin menevän eri tavalla, jolloin lasten rooli olisi ollut erilainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Hänet on myös aika aukottomasti todettu oikeudessa lainvoimaisella tuomiolla syyttömäksi Jukan murhaan"
Yksi kolmesta tuomarista olisi pitänyt tuomion ennallaan, joten sikäli sinne jäi "huppiksen" mentävä aukko.
Aika läppä ne tämän yhden tuomarin perustelut 😂
Aika läppä minusta taas on tuo legendaarinen huppumies - äänetön yökiitäjä tulee ja tappaa talossa ja puutarhassa, eikä jälkeäkään, ei hiuskarvaakaan jätä jälkeensä.
Oskari Olematon Nollakatu Nolla. Mahtaako edes olemassa olla.
Mitä nyt jätti äänensä nauhalle, verisiä kengänjälkiä ja veitsen. Astalon vei mennessään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, juu. Sitä on ihmetellyt jokainen normaalijärkinen ihminen tässä melko monta vuotta, että miten oikeus uskoi näihin s....nanpalvontajuttuihin. Ja vielä lapsi niissä muka mukana, haloo.
Huoh... eihän niitä oikeudessa käsiteltykään. Syytteet eivät ole koskeneet, eivätkä koske nytkään mitään saatananpalvontaa.
Mitenkä irrotat sen saatananpalvonnan noista lasten kertomuksista? Kyllä se oli mukana näissä oikeudenkäynneissä. Syyttäjällähän oli joku hihhuli todistajanakin kertomassa saatananpalvonnasta ekassa oikeudenkäynnissä. Nyt kun oikeudenkäynti on julkinen, nämä hörhöilyt on yllättäen jätetty pois.
Onko saatananpalvonta rikos? Jos ei ole, niin eihän siitä voida syytteitäkään nostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Siis miten voit olla noin tietämätön lahkojen toiminnasta? Eiväthän ne kirkossa käy! Heidän vääristyneessä mielessään kirkossa käyminen on jopa isompi paha kuin kokonaan uskomatta oleminen, koska kirkko opettaa heidän mielestään väärin. Eivätkä ketkään normaalit uskovaiset käyttäydy noin. Sijaisperheen vanhemmat ovat lahkolaisia, ei mitään normi uskovaisia. "
Kukaan lapsista ei ole nimennyt mitään lahkoa, johon sijaisvanhemmat muka kuuluisivat. Kai heidätkin olisi tutustutettu lahkon menoihin, jos sellainen olisi. Kodin säännöt ovat selvästikin reaktioita Amandan tihutöihin ja lasten hyväksikäyttöön.
Tihutyöt olivat sijaisvanhempien valeita, ja serijutut lasten valeita, eikö mene jakeluun?
Meneekö kuppi nurin? Oikeuskäsittely jatkuu tammikuulle asti ja suuri osa todistajia/todisteita vielä läpikäymättä, joten turhaan täällä uhoat.
-ohis
Pojan kertoman mukaan Ari oli töissä vielä yhden vuoden. Isompi auto heidän piti ostaa jo heti alkuun. Vanhan veneen tilalle sijaisperhe osti uuden jo keväällä 2011. Sillä haluttiin lähteä heti kesäkuussa veneilemään. Ei Ari tietenkään olisi työtään jättänyt, elleivät lapset olisi alkaneet heinäkuun lopulla 2011 kertomaan murhajuttuja. Korvaussumma nousi varmaankin vasta, kun oikeuteen mentiin. Tuolloin Ari tuohtui Mannerille, kun tämä vihjaili, että tämä olisi vaikuttanut kertomuksiin rahan vuoksi.