Oletko nähnyt kuolleen?

Olen, sekä vapaa-ajalla että töissä. Mikään ei varsinaisesti ole traumatisoinut, tuntuu aika luonnolliselta vaikka töissä olen nähnyt myös nuoria ja esimerkiksi onnettomuuksissa kuolleita ihmisiä.

Olen. En osaa enää tarkkaan sanoa määrää mutta arvioisin ainakin pari kymmentä kuollutta olen nähnyt.

Vierailija kirjoitti:

Tekisi varmaan hyvää ihan jokaiselle nähdä kuollut ihminen. Ei siinä ole mitään kovin ihmeellistä tai kamalaa, auttaa myös suhtautumaan elämään realistisemmin.

No esimerkiksi tsunamissa kuolleiden näkeminen ei ollut niin hyvä kokemus.

Vierailija kirjoitti:

Tekisi varmaan hyvää ihan jokaiselle nähdä kuollut ihminen. Ei siinä ole mitään kovin ihmeellistä tai kamalaa, auttaa myös suhtautumaan elämään realistisemmin.

Väittäisin, että riippuu siitä, millä tavalla vainaja on kuollut. Esim. tuon junan alle jääneen näkeminen ei tehnyt hyvää.

Lukuisia kertoja ja myös pessyt ja pukenut. Ihan arkea hoitajana. 

Vain yhden, vanhempi sukulainen joka kuoli syöpään. Se oli rauhallinen näky ja hyvä muisto, toisin kuin muistot saattohoidosta kun hän teki hidasta ja tuskallista kuolemaa.

Olen nähnyt, ollut kuollessa läsnä, olen pessyt ja pukenut valkeaan pukuun, liinan laskenut silmille hiukset siistiksi kammannut, kukan hakenut rinnalle, virret veisannut, hautaan ollut saattamassa, multaa arkulle heittänyt, lipun puolitankoon nostanut

Olen nähnyt kolme ihmistä kuolleena. Rakas ihminen ei ole kuolleenakaan pelottava. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekisi varmaan hyvää ihan jokaiselle nähdä kuollut ihminen. Ei siinä ole mitään kovin ihmeellistä tai kamalaa, auttaa myös suhtautumaan elämään realistisemmin.

Väittäisin, että riippuu siitä, millä tavalla vainaja on kuollut. Esim. tuon junan alle jääneen näkeminen ei tehnyt hyvää.

Olet tietenkin oikeassa, tarkoitin ns. luonnollisia kuolemia. 

Olen kymmeniä, olin kesätöissä huoltomiehenä syöpäsairaalassa 80-luvulla. Potilas ja vainaja kuljetukset oli meidän työ. Patolla tuli myös seurattua miten vainaja siirtyy krematorioon. Olin 17v kun aloitin, pikkaisen hirvitti alkuun. Kunnioituksen opin silloin jo poikasena. M55

Olen nähnyt kolme kuollutta. Niin?

Kuudes aisti, hyvä leffa.

Tsääh, nuorena olin työharjoittelussa vanhainkodissa ja yksi mummu kuoli yöllä. Ohjaaja pesi sen toisen hoitajan kanssa. Sitten aamulla ohjaaja käski hakea varastolla kynttilöitä sille mummulle yöpöydällä. Oli häipynyt kierrolle kun könysin takaisin. En uskaltanut viedä niitö kynttilöitä sen mummun huoneeseen

Kaksi lastani. 

Olen nähnyt tätini kuolleena ortodoksisessa hautajaisseremoniassa. Kosketin jopa häntä otsaan kun hyvästelin hänet arkun ääressä. Ei hän enää tädiltä näyttänyt..Kuoli syöpään niin ei ollut enää hiuksiakaan. Iho tuntui kylmältä ja vahamaiselta.

Juu, isän ja mummun.

Vierailija kirjoitti:

Kaksi lastani. 

*kyynel* <3

Olen, isäni. Löysin hänet kuolleena.

Ennen vanhaan kuolemaan suhtauduttiin luonnollisesti. Osana elämää. Moni kuoli kotona ja omaiset pesivät ja pukivat. Lapsetkin tottuivat kuolemaan. 

 

Nyt kuoleva ja kuolema on piilossa hoitolaitoksissa ja sairaaloissa. Kuolema on nykyihmiselle tabu. Kammottava ja pelottava asia. Ihminen yrittää unohtaa koko asian. Siksi myös vanhuutta kammotaan ja vanhat ihmiset unohdetaan. Ihannoidaan nuoruutta. 



-Mummo

Olen nähnyt sekä tuttuja että tuntemattomia vainajia.