Parhaita syitä, miksi ette saaneet hakemaanne työpaikkaa?
En löytänyt tästä aiheesta ainakaan kovinkaan tuoretta ketjua, joten aloitetaan sellainen itse. Eli: kun olette hakeneet työpaikkaa ja saaneet sen "valintamme tällä kertaa kohdistunut teihin" -vastauksen; jos teille on eritelty syitä sille miksi ette tulleet valituiksi, onko vastaan tullut kovinkin lennokkaita, kummallisia tai muuten mieleen jääneitä perusteluja?
Aloitan. Olen tehnyt kotiavustajan töitä pian kaksi vuosikymmentä. Tovi sitten työhakuuni myytiin ei oota ja nimettiin perusteluna se, etten työhaastattelussa antamani vastauksen mukaan laula karaokea mielelläni. Työ kun olisi (tätä en hakiessa tiennyt) edellyttänyt paitsi asiakkaan viemistä karaokebaariin, myös itse laulamista.
(Sama asiakas näyttää edelleen hakevan kotiavustajaa, mutta toista kertaa en ole enää paikkaa hakenut. Toivottavasti löydämme kumpikin etsimämme.)
Kommentit (252)
Vähän aiheen vierestä.
Oma kokemus on että pärstäkerroin ratkaisee aivan älyttömästi. Sen lisäksi tulee ns. etelään mennyt haastattelua jossa olet joko kipsissä tai selität liikaa niitä näitä -> Haastattelijoiden katse hiukan harhailee loppuosassa kuuntelua. Silloin tuntee jo haastattelusta lähtiessä etovaa oloa, joka kertoo isolla varmuudella että tällä kertaa ei ainakaan osunut.
Näihin tulee sitten joku sapluunavastaus jossa kehutaan ympäripyöreästi, mutta jne...
Vierailija kirjoitti:
Kerron päinvastaisen esimerkin; hain lukioikäisenä kesätöitä erään konsulttifirman aulapalvelusta ja sain paikan. Syy oli kuulemma se, että olin ainoa, joka osasi haastatteluun pukeutua muodollisesti ja täten ymmärsi firman imagon päälle. Minulla oli siis haastattelussa polvipituinen mekko, bleiseri ja kohtuullisella korolla olevat korkkarit.
Olen tästä vähän kahta mieltä. Ymmärrän yritysten tarpeen pitäytyä imagossaan. Toisaalta lukioikäisillä ei välttämättä ole mitään bleisereitä (ei ollut edes minun nuoruudessa) ja pitäisi riittää, jos kerrotaan haastattelussa, että työpäivinä päällä on oltava esim. valkoinen paitapusero ja mustat siistit housut.
Toisekseen ainakin ennen asenne oli sellainen, että "tytöt" kelpasi aulapalveluihin, kahvia keittämään ja vastaamaan puhelimeen. Jos poika olisi hakenut paikkaa puku päällä, hänelle olisi tarjottu parempia töitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liian kova palkkapyyntö. Harkitsen siis työpaikan vaihtoa ja saisin kyllä töitä monesta paikasta mutta palkkaa haluaisivat maksaa 1000 - 2000 e/kk vähemmän kuin nyt saan. Juu kiitos ei.
Olen etsinyt nykyistä vaativampaa työtä, mutta jostain syystä niistä maksetaan tonni VÄHEMMÄN. On tosiaan työnantajan markkinat, kun palkat poljetaan alas. Ennustan, että köyhien työssäkäyvien määrä tulee lisääntymään.
En osaa sääliä, jos saat suomalaisittain korkeaa palkkaa jo nyt. Jos olisi kyse siitä, että saat 3000 eur ja tarjotaan vain 2000 eur vaativammasta työstä, niin se on väärin. Mutta jos joku kymppitonnin tienaava itkee, että yhyy, palkkoja poljetaan, kun en saisi uudessa työssä kuin 9500 eur, niin sori, itke vähän lisää.
Olin työtön. Pääsin haastatteluun. Minulla oli useamman vuoden kokemus alalta, osasin järjestelmän ja työtodistukset kunnossa, mutta jo haastattelussa minulle jäi kuva, että työttömyyteni leimasi minut vaikka haastattelu meni hyvin. Paikka meni hakijalle jolla ei ollut alan koulutusta tai kokemusta alalta. Kyselin syytä ja vastaus oli, että kun olet ollut pitkään työtön. Ainakin oli rehellinen vastaus. Menin töihin kamalaan työpaikkaan ja alalle ja kun uusi haku eri paikkaan tuli auki niin sain paikan, vain siksi koska vaikka sen hetkinen työpaikka olikin perus, ei ollut otsassa enää työtön leima.
Vierailija kirjoitti:
Valtion rahasto. Valittiin valtion rahaston työntekijä. Ei tarvinnut ilmoittaa mitään syytä.
Työpaikka oli silti avoimessa haussa.
Sama juttu eräässä valtion virastossa. Annoin palautetta, että miksi yleensä pistätte avoimeen hakuun, kun olette jo etukäteen päättäneet, että talossa X vuotta ollut henkilö kuitenkin valitaan. Olisi voinut olla ihan kiinnostava paikka ulkopuoliselle, mutta nämä mieluummin kierrättävät saman porukan jäseniä hommasta toiseen, eikä taloon tule missään vaiheessa mitään uusia näkökulmia tai osaamista.
Vierailija kirjoitti:
En saanut hakemaani paikkaa koska olin mies. Rekrytoiva esinainen vielä sanoi tämän syyn suoraan että halusi tiimiin naisen koska muutkin tiimissä olivat naisia, ja ajatteli kai pehmentävänsä takaiskua lisäämällä vielä, että olit kyllä muuten pätevin hakija! Tapahtui 90-luvulla.
En saanut työpaikkaa, koska olin nainen. Oli haastattelijan mukaan kaksi tasavahvaa hakijaa. Sitten haastattelija kuitenkin kysyi, onko minulla pieniä lapsia, kun äitihän jää kotiin hoitamaan sairastuneita lapsia. Toinen haastateltava oli mies.
Vierailija kirjoitti:
autottomuus on tullut vastaan minullakin. asuin 500m päässä ja autolle ei olisi ollut parkkipaikkaa työpaikan puolesta ja kadun varreltakaan ei aina paikkaa löytyisi. työskentelypiste aina samassa paikassa ja ei asiointia mihinkään koskaan. autottomuus oli suuri ongelma.
Oletko varma, ettei syynä ollut jokaisen lauseen aloittaminen pienellä alkukirjaimella, mitä on todella raskasta lukea?
Kauan sitten noin 50-vuotiaana hain toimistotyöpaikkaa, johon koulutukseni, kokemukseni ja kielitaitoni perusteella olisin sopinut erinomaisesti. Kun sain takaisin hakupaperini, niissä oli syntymävuosi alleviivattu punaisella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtion rahasto. Valittiin valtion rahaston työntekijä. Ei tarvinnut ilmoittaa mitään syytä.
Työpaikka oli silti avoimessa haussa.Sama juttu eräässä valtion virastossa. Annoin palautetta, että miksi yleensä pistätte avoimeen hakuun, kun olette jo etukäteen päättäneet, että talossa X vuotta ollut henkilö kuitenkin valitaan. Olisi voinut olla ihan kiinnostava paikka ulkopuoliselle, mutta nämä mieluummin kierrättävät saman porukan jäseniä hommasta toiseen, eikä taloon tule missään vaiheessa mitään uusia näkökulmia tai osaamista.
ok sun mielestä olisi siis parempi, että omat työntekijät pannaan kilometritehtaalle ihan noin vaan satunnaisin perustein jotta saadaan "uusia näkökulmia"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus niihin kiellettyihin kysymyksiin jopa kannattaa vastata, esim. ettei ole lapsia eikä sellaisia ole tulossa tai jos on käynyt RUK:in.
Tosiaan. Jos haastattelija kysyy lapsista, niin kolmen lapsen äitinä voinkin sanoa, että ei ole eikä tule. Kiitos vinkistä!
No ei tietenkään valehdella saa, mutta jos niitä lapsia ei oikeasti ole nyt eikä ole tulossakaan niin miksi sitä ei saisi sanoa?
Kiellettyihin kysymyksiin saa valehdella. On myös aika arveluttavaa ruveta selittelemään työhaastattelussa omaa seksielämää ja ehkäisykeinoja, kun yksikään ehkäiykeino ei ole satavarma.
Valehtelualttius tulee ilmi myöhemmin kuitenkin, eli jos valehtelet yhdestä asiasta, niin etköhän valehtele muustakin. Eikä lasten hankkimatta jättäminen ole mistään "seksielämästä ja ehkäisykeinoista selittelemistä", vaan ihan asiallinen ja perusteltu päätös. Onpa kummallinen asennemaailma ja veikkaan, että se näkyy myös rekrytoijille.
Työpaikka jota en saanut oli sihteeri tai aulaemäntä. Siinä oli jotenkin ihan outo hakuprosessi. Kolme vaihetta ja kolmas oli työpsykologin haastattelu. Siis tuommoiseen toimistohommaan? Siihen sain vastauksen, koska kyseinen firma on tietyn tason asiantuntijoita täynnänsä, että kaikki työntekijät laitetaan "saman prässin läpi" kuten myös otetaan huomioon palkassa, että ruohonjuuritason työntekijät saavat huomattavasti parempaa palkkaa kuin naapuri firmassa.
Vähän otti korvaan tuo tapa puhua, mutta jäin odottamaan vastausta. Eikä sitä tullut, ei mitään.. Soitin perään, että kävin työhaastattelussa viime viikolla, että mites sen työn kanssa, menikö jo. Ei ole mennyt, että kyllä otamme yhteyttä.
Meni viikko ja kaksi... soitin uudestaan, kun mitään ei kuulunut. Silloin sain sitten vastauksen, että hän olikin laittamassa sähköpostia, ettei valinta koskenut juuri teitä.. Ok, kiinnostaisi tietää miksi? Tuli seikkaperäinen selitys, että ovat tekemässä organisaatiomuutosta, eikä kyseistä paikkaa enää siinä olisi. He ostavat palvelun ulkopuolelta.
Ok. Ihmettelin kyllä, että noinkin paljon laittoivat rahaa työhakuprosessiin kolme vaihetta ja kaikkea. Sitten vasta päätetään, ettei me tällä tehdä mitään. :D Kyseinen firma on yhä pystyssä ja komiasti onkin.
Pääsin toisaalle vastaaviin töihin, mutta huomattavasti pienemmällä palkalla. Se vähän kismitti. Tuolla tosiaan olisi maksettu lähes 50% enemmän liksaa samasta työstä.
Vierailija kirjoitti:
Kahdessa paikassa oli se, että ei ollut omaa autoa. En ymmärrä miten työttömällä olisi varaa pitää autoa. Ei ainakaan itselläni. Kaipa joillain sadoista hakijoista oli. Yhdessä yritys oli laajentamassa, mutta perääntyi taloustilanteen vuoksi.
Kuviteltiinkohan ettei mulla työttömänä ole autoa. Sanoivat työmatkan olevan minulle liian pitkä ja valittu asuu lähempänä. Tietenkin mulla oli ja on auto ja hyvä onkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus niihin kiellettyihin kysymyksiin jopa kannattaa vastata, esim. ettei ole lapsia eikä sellaisia ole tulossa tai jos on käynyt RUK:in.
Tosiaan. Jos haastattelija kysyy lapsista, niin kolmen lapsen äitinä voinkin sanoa, että ei ole eikä tule. Kiitos vinkistä!
No ei tietenkään valehdella saa, mutta jos niitä lapsia ei oikeasti ole nyt eikä ole tulossakaan niin miksi sitä ei saisi sanoa?
No se on epäsolidaarista. Ja jos naiset suostuvat vastaamaan kysymykseen, se ylläpitää sitä kyselyä. Asiattomiin kysymyksiin ei pitäisi vastata, jos haluaa, että syrjintä loppuu.
Minä teidän solidaarisuudellenne pitkät nakkaan. Nuorempana kerroin oma-aloitteisesti haastatteluissa, etten aio hankkia yhtään lasta, enkä hankkinut. Ainakin annoin itsestäni rehellisen kuvan toisin kuin yksi silloinen kollega, joka jätti tahallaan kertomatta, että oli jo haastattelussa raskaana.
Näiden epärehellisten ja kymmenen vuotta kotona hoitovapailla olevien takia näitä kysymyksiä tulee, ei sen takia, että joku kertoo oma-aloitteisesti.
Firman omistaja sanoi että olen siinä iässä että alkaisin kohta tekemään lapsia ettei voi ottaa minua. Olin 24v. Synnytin vasta 32 vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus niihin kiellettyihin kysymyksiin jopa kannattaa vastata, esim. ettei ole lapsia eikä sellaisia ole tulossa tai jos on käynyt RUK:in.
Tosiaan. Jos haastattelija kysyy lapsista, niin kolmen lapsen äitinä voinkin sanoa, että ei ole eikä tule. Kiitos vinkistä!
No ei tietenkään valehdella saa, mutta jos niitä lapsia ei oikeasti ole nyt eikä ole tulossakaan niin miksi sitä ei saisi sanoa?
Kiellettyihin kysymyksiin saa valehdella. On myös aika arveluttavaa ruveta selittelemään työhaastattelussa omaa seksielämää ja ehkäisykeinoja, kun yksikään ehkäiykeino ei ole satavarma.
Valehtelualttius tulee ilmi myöhemmin kuitenkin, eli jos valehtelet yhdestä asiasta, niin etköhän valehtele muustakin. Eikä lasten hankkimat
Entä jos ehkäisy pettää tai yksinkertaisesti muuttaa mieltään lasten suhteen? Onko silloin pakko hankkia abortti tai etsiä toinen työpaikka?
Itse olin siellä toisella puolella, lähettämässä hylkäyskirjeitä. Olisin halunnut poistaa tekstin " tällä kertaa", eihän siinä mitään järkeä ole. Jos on tullut hylätyksi, tuskin tulee toista, kolmatta tai neljättä kertaa.
Ketään ei koskaan hylätty huvikseen, aina oli peruste. Ja eihän ihmiselle voinut sanoa, etä paljon sinua parempi löytyi.....
Ja usein syynä oli se että paikkoja oli yksi ja hakijoita esim 10. Väkisinkin siinä oli 9 hylättyä. Haastatteluun otettiin yleensä korkeintaan 3.
Olin väärän ikäinen.
Sit se myös että muita hakijoita ollut 60-100
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtion rahasto. Valittiin valtion rahaston työntekijä. Ei tarvinnut ilmoittaa mitään syytä.
Työpaikka oli silti avoimessa haussa.Sama juttu eräässä valtion virastossa. Annoin palautetta, että miksi yleensä pistätte avoimeen hakuun, kun olette jo etukäteen päättäneet, että talossa X vuotta ollut henkilö kuitenkin valitaan. Olisi voinut olla ihan kiinnostava paikka ulkopuoliselle, mutta nämä mieluummin kierrättävät saman porukan jäseniä hommasta toiseen, eikä taloon tule missään vaiheessa mitään uusia näkökulmia tai osaamista.
Taitaa olla niin, että julkisen puolen vakinaiset työpaikat pitää pistää avoimeen hakuun.
Koska olen työtön.