Viisikymppinen: ajatteletko, että elämäsi parhaat vuodet ovat takanapäin?

Noin käy kaikille naisille jotka ovat synnytyskoneita, eivätkä hae oikeaa sielunkumppania.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin hieman alle viisikymppisenä kertoa, että ihmiskunnan parhaat vuodet on takanapäin.

Pahoittelut niille, jotka eivät päässeet niistä nauttimaan.

Itse kyllä olen sitä mieltä että painopiste on muuttumassa. Länsimainen ihmiskunta alkaa olla kaarensa loppupäässä, itä nousemassa. 

Yritetään nyt sentään vaikka päästä siivelle mukaan mongolitaustamme avulla 😅🤭

Afrikka tulee nousemaan, koska siellä on väestöpyramidi terve ja nuoria enemmän kuin vanhoja toisin kuin länsimaissa. 

Mutta äly on matala kautta linjan. Ei ole myöskään viidakon läpi meneviä navigoitavia vesireittejä joten kuljetuskustannukset ovat jatkossakin rannikon ulkopuolella liian suuret että kykenisivät kilpailemaan halvoi

Afrikan haasteisiin kuuluu myös sen epäyhtenäisyys, sirpaleisuus, keskinäiset kahinat ja korruptoituneet hallinnot. Veikkaukseni on edelleen se että tulevat hunnilaumat vyöryvät pikemminkin idästä kuin etelästä

Nyt puolen vuoden sisään tapahtunut enemmän hyviä asioita kuin 15 vuoteen. Olen 49.

Vaihdoin työpaikkaa -stressi ja  väsymys pois. Jaksan urheilla, harrastaa, hoitaa vanhemmat ja teinit. Laihduin 20kg kuin itsestään.

Löysin itseni oikeastaan uudestaan raskaiden vuosien jälkeen. Muistin taas kuka olenkaan. Aloin kuunnella nuorena kuuntelemaani musiikkityyliä taas. Käydään festareilla ja keikoilla, matkustetaan, hoidetaan eläimiä ja taloa/tilaa.

Enpä olisi uskonut että tämä näin menee. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kestä jos vanhemmat on ainoat läheiset. 

Jösses sentään, olisiko vähitellen aika laittaa se napanuora poikki? Tuollainen haikailu ja läheisriippuvuus ei ole enää tervettä eikä edes realistista

No onko koko ajan yksin oleminen sitten tervettä? Koko aikuisikäni yritin saada parisuhdetta ja ystäviä siinä onnistumatta. 

Ota koira, kissa, tai edes kultakala. Ja onhan sinulla meidät, nettiseurasi ja keskustelukumppanisi. Yksin et ole yksinäisyytesi kanssa

No onhan elämä ihan erilaista keski-iässä kuin nuorena. Nuorena ei ollut sellaista keski-iän haikeutta, että on pitkä liuta ihmisiä ja lemmikeitä joita on tuntenut ja jotka on menettänyt.

Ja kun kuitenkin muistan vielä sen tunteen, se mikä parikymppisenä vielä oli että tavallaan otti kaiken itsestään selvyytenä. Kaikki ihmiset, eläimet, paikat.. Elin vaan elämääni siinä talossa, enkä ollenkaan ajatellut sitä hetkeä vain vähän yli tuplat myöhemmin, kun vanhemmat kuolee ja joudun kirjaimellisesti tyhjentämään joka ikisen nurkan siitä talosta ja heittämään kaikki muistot roskikseen tai kierrätykseen. Käymään joka_ikisen_esineen_yksi_kerrallaan_läpi.

Tässä iässä tulee se summaus myös, että onko elämä pilattu, vai onko sen elänyt niinsanotusti "oikein". No, monta asiaa itselläni on mennyt pieleen. En koskaan saanut hyvää miestä ja kun huonoja en huolinut, en siten myöskään saanut lapsia, mutta mulla on kuitenkin ollut koko ajan vakituinen työpaikka, jolla olen yksin maksanut asuntoni. 

Ja silloin nuorena pähkäilin, että miks hitossa mä käyn jossain V-tun paskaduunissa joka päivä ja makselen jotain kerrostaloläävää, kun ei mulla ole edes miestä eikä lapsia?

En tätäkään arvostanut ollenkaan silloin kun JO parikymppisenä vakityöpaikan sain. Ajattelin vain, että oon täällä vain vähän aikaa ja keksin varmaan jotain paljon hienompaa. Nyt taas ajattelen, että sain parhaimman työpaikan mikä mulle sopii, en vain tajunnut sitäkään arvostaa silloin. Hitto, tämähän on just mulle introvertille sopiva työ ja olen onnekas kun sain tämän paikan ihan peruskooulu pohjalla. Harvinaista nykyään.

Elämäni on tosi yksinäistä nykyään vanhempieni kuoltua. Mutta olisin voinut tärvellä asiani kunnolla, jos en olisi ollut niin kiltti ja kunnollinen. Ja. Nyt minulla sitten on maksettu keskustakämppä jonka arvo säilyy, voin myydä sen koska tahansa ja tuun toimeen ihan hyvin vaikken mikään rikas ole edelleenkään. 

Näin keski-ikäisenä osaa ajatella eri tavalla, että okei, ei mennyt asiat yhtään niin kuin nuorena halusin, mutta voin silti kävellä kauppaan ja ostaa juuri sitä mitä haluan, siis kohtuuden nimissä.

Päivittäin harjoitan kiitollisuutta ja tunnen haikeutta, On ikävä pois nukkuneita vanhempia, lapsuuden kotia,  lemmikkejä ja muutenkin mennyttä elämää vailla huolen häivää. Olen siis onnekas. Kaikilla ei koskaan ollutkaan sellaista nuoruutta.

Aion poistua täältä elämästä ennen kuin täytän 50,alamäkeä tää vaan on.