Lue keskustelun säännöt.
Viisikymppinen: ajatteletko, että elämäsi parhaat vuodet ovat takanapäin?
04.11.2025 |
Täytin viime viikolla itse 50 ja täytyy myöntää, että usein ajattelen näin. En sano tätä kuitenkaan katkerana tai siksi, että elämäni olisi ollut huonoa - päinvastoin - mutta monet itselleni tärkeät ja onnea tuottavat asiat (esim. pikkulapsiaika omassa perheessä, ajan viettäminen monien jo edesmenneiden sukulaisten kanssa) ovat nyt jo lopullisesti taaksejäänyttä elämää eikä tilalle oikein ole löytynyt samalla tavalla merkityksellisiä asioita.
Miten muut ajattelette?
Kommentit (201)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin hieman alle viisikymppisenä kertoa, että ihmiskunnan parhaat vuodet on takanapäin.
Pahoittelut niille, jotka eivät päässeet niistä nauttimaan.
Itse kyllä olen sitä mieltä että painopiste on muuttumassa. Länsimainen ihmiskunta alkaa olla kaarensa loppupäässä, itä nousemassa.
Yritetään nyt sentään vaikka päästä siivelle mukaan mongolitaustamme avulla 😅🤭
Afrikka tulee nousemaan, koska siellä on väestöpyramidi terve ja nuoria enemmän kuin vanhoja toisin kuin länsimaissa.
Mutta äly on matala kautta linjan. Ei ole myöskään viidakon läpi meneviä navigoitavia vesireittejä joten kuljetuskustannukset ovat jatkossakin rannikon ulkopuolella liian suuret että kykenisivät kilpailemaan halvoi
Afrikan haasteisiin kuuluu myös sen epäyhtenäisyys, sirpaleisuus, keskinäiset kahinat ja korruptoituneet hallinnot. Veikkaukseni on edelleen se että tulevat hunnilaumat vyöryvät pikemminkin idästä kuin etelästä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt puolen vuoden sisään tapahtunut enemmän hyviä asioita kuin 15 vuoteen. Olen 49.
Vaihdoin työpaikkaa -stressi ja väsymys pois. Jaksan urheilla, harrastaa, hoitaa vanhemmat ja teinit. Laihduin 20kg kuin itsestään.
Löysin itseni oikeastaan uudestaan raskaiden vuosien jälkeen. Muistin taas kuka olenkaan. Aloin kuunnella nuorena kuuntelemaani musiikkityyliä taas. Käydään festareilla ja keikoilla, matkustetaan, hoidetaan eläimiä ja taloa/tilaa.
Enpä olisi uskonut että tämä näin menee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kestä jos vanhemmat on ainoat läheiset.
Jösses sentään, olisiko vähitellen aika laittaa se napanuora poikki? Tuollainen haikailu ja läheisriippuvuus ei ole enää tervettä eikä edes realistista
No onko koko ajan yksin oleminen sitten tervettä? Koko aikuisikäni yritin saada parisuhdetta ja ystäviä siinä onnistumatta.
Ota koira, kissa, tai edes kultakala. Ja onhan sinulla meidät, nettiseurasi ja keskustelukumppanisi. Yksin et ole yksinäisyytesi kanssa
No onhan elämä ihan erilaista keski-iässä kuin nuorena. Nuorena ei ollut sellaista keski-iän haikeutta, että on pitkä liuta ihmisiä ja lemmikeitä joita on tuntenut ja jotka on menettänyt.
Ja kun kuitenkin muistan vielä sen tunteen, se mikä parikymppisenä vielä oli että tavallaan otti kaiken itsestään selvyytenä. Kaikki ihmiset, eläimet, paikat.. Elin vaan elämääni siinä talossa, enkä ollenkaan ajatellut sitä hetkeä vain vähän yli tuplat myöhemmin, kun vanhemmat kuolee ja joudun kirjaimellisesti tyhjentämään joka ikisen nurkan siitä talosta ja heittämään kaikki muistot roskikseen tai kierrätykseen. Käymään joka_ikisen_esineen_yksi_kerrallaan_läpi.
Tässä iässä tulee se summaus myös, että onko elämä pilattu, vai onko sen elänyt niinsanotusti "oikein". No, monta asiaa itselläni on mennyt pieleen. En koskaan saanut hyvää miestä ja kun huonoja en huolinut, en siten myöskään saanut lapsia, mutta mulla on kuitenkin ollut koko ajan vakituinen työpaikka, jolla olen yksin maksanut asuntoni.
Ja silloin nuorena pähkäilin, että miks hitossa mä käyn jossain V-tun paskaduunissa joka päivä ja makselen jotain kerrostaloläävää, kun ei mulla ole edes miestä eikä lapsia?
En tätäkään arvostanut ollenkaan silloin kun JO parikymppisenä vakityöpaikan sain. Ajattelin vain, että oon täällä vain vähän aikaa ja keksin varmaan jotain paljon hienompaa. Nyt taas ajattelen, että sain parhaimman työpaikan mikä mulle sopii, en vain tajunnut sitäkään arvostaa silloin. Hitto, tämähän on just mulle introvertille sopiva työ ja olen onnekas kun sain tämän paikan ihan peruskooulu pohjalla. Harvinaista nykyään.
Elämäni on tosi yksinäistä nykyään vanhempieni kuoltua. Mutta olisin voinut tärvellä asiani kunnolla, jos en olisi ollut niin kiltti ja kunnollinen. Ja. Nyt minulla sitten on maksettu keskustakämppä jonka arvo säilyy, voin myydä sen koska tahansa ja tuun toimeen ihan hyvin vaikken mikään rikas ole edelleenkään.
Näin keski-ikäisenä osaa ajatella eri tavalla, että okei, ei mennyt asiat yhtään niin kuin nuorena halusin, mutta voin silti kävellä kauppaan ja ostaa juuri sitä mitä haluan, siis kohtuuden nimissä.
Päivittäin harjoitan kiitollisuutta ja tunnen haikeutta, On ikävä pois nukkuneita vanhempia, lapsuuden kotia, lemmikkejä ja muutenkin mennyttä elämää vailla huolen häivää. Olen siis onnekas. Kaikilla ei koskaan ollutkaan sellaista nuoruutta.
Aion poistua täältä elämästä ennen kuin täytän 50,alamäkeä tää vaan on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Naisellehan vuodet 40+ tai jopa 50+ ovat yleensäkin parhaat. Ei ole enää sidottuna lasten- ja kodinhoitoon, harrastuskuskauksiin, jatkuvaan ruuanlaittoon jne, töissä on usein hyvässä asemassa, ja siihen voi oikeasti panostaa, ei enää ahdistelijoita ja kuolaajia, vaan naista kohdellaan ihmisenä. Ikäänkuin muuttuu näkyväksi. Itse olen tykännyt kovasti. "
Neljänkympin jälkeen minulta lähti yöunet, kiitos esivaihdevuosien. Perinnöllisen, hormonipositiivisen syöpäriskin vuoksi en halua hormonihoitoa. Tässä nyt 45-vuotiaana mietin, että nukunko enää koskaan hyvin. Olin siis aiemmin oikea unikeko.
Kun kulkee sumussa vuosia, se vaikuttaa kaikkeen. Hyviä asioita on ja tiedostan ne, en vaan jaksa erityisemmin nauttia niistä. Menetin molemmat vanhempani viime vuosina ja elämä tuntuu tyhjältä. Ei heitä korvaa mikään.
Oma perhe minulla on. Miehen terveys alkaa heiketä ihan silmissä ja alan olla sitä mieltä, että meillä ei yhteisiä eläkepäiviä ole. Sen verran välinpitämätön hän on terveytensä suhteen. Lapsesta on iloa ja viihdyn teinin vanhempana. Tämähän on parasta lapsiaikaa! Iso, omatoiminen lapsi jonka kanssa voi jutella ja joka on elämänintoa täynnä.
En ole masentunut, se on hoidettu aiemmin. Tajuan vaan että parempaa ei ole tulossa. Teen parhaani pysyäkseni kunnossa, mutta koko ajan se on vaikeampaa. Aina joku paikka prakaa.
En tiätenkää! Parasta aikaa vedetään! 😎
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ajattele, vaikka mulla jäätävä ikäkriisi onkin ollut tämän vuoden (täytin myös viime kuussa 50). Olen sitä mieltä, että minulla on paljon hienoja vuosia vielä edessäkin ja yritän pitää itsestäni huolta, että voisin niistä myös nauttia.
Ohi ne on ajattelematikin. Nyt voisi vaikka ruveta ryyppäämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämästä nauttimista haittaa se, kun uutiset kiinnostaa. Eikä uutiset ole yleensä hyviä vaan koko maailma on aina kriisissä. Rajoitan kyllä uutisten seuraamista siten, että aamulla luen ja 20.30 katson. Somesta en uutisjuttuja seuraa. Silti ahdistaa.
Nato-laivat seilaa Itämerellä, droonit pörrää, diktaattorit pyörittää maailman taloutta. Miten tässä vaan olet ja nautit? Nuorena ei samalla tavalla miettinyt maailman asioita, oli vaan oma napa.
En. Parjaat vuodet on nyt. Sorry, olen 10 v. yli-ikäinen.
N60
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ajattele. Elämä on aika mukavaa. Treenannut salilla ja juossut koko elämäni. Fysiikka on parikymppisen tasolla. Rahaa alkaa kertyä säästöön hyvin. Ei valittamista. Muutenkin oppinut nauttimaan elämästä vasta viime vuosina
Ihan sama. On ollut paljon hyviä aikoja takana, mutta elän hyvää aikaa nyt ja toivottavasti myös tulevaisuudessa. Erilaiset ajat ovat eri tavalla hyviä. En jää odottamaan eläkeikää enkä toisaalta muistelemaan menneitä hyviä aikoja, vaan elän nyt kun on mahdollisuus. Lapset eivät enää tarvitse, vanhemmat eivät vielä tarvitse eli nyt on aikaa tehdä mitä haluaa ja vielä olen reilusti hyvässä kunnossa. Tulevaisuuden kunnosta ei tiedä, jo tulee jotain vakavia sairauksia, joten nautin niin pitkään kuin pystyn ja yritän tehdä kaikkeni pysyäkseni siinä kunnossa, että voin tehdä mitä haluan.
No en. Paskaa takana ja paskaa edessä. Sitä se elämä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen lähempänä neljää- kuin viittäkymmentä, mutta toivon, että en ajattele viisikymppinen noin. Monessa mielessä olen vasta nyt löytämässä itseni ja onnellisuuteen, joten todella toivon, että hyviä aikoja on vielä edessäpäin.
Edessäsi on kunnon Voimaantuminen.
Paras aika on vasta edessä. Lapset jo maailmalla, kämppä ja velat maksettu. Miehen kanssa kahdestaan laatuaikaa.
50 tulee mittariin ensi vuonna ja nyt menossa kuntokuuri. Tavoitteena olla elämäni kunnossa ensi vuonna ja tavoittelen omassa lajissa maajoukkuepaikkaa ensi vuoden em-kisoihin 50+ vuotiaiden sarjassa.
Tässä ketjussa jotenkin korostuu se kahtiajako, jossa itsessään aktiiviset ihmiset eivät koe, että parhaat vuodet olisivat takana vaan löytävät iloa nykyhetkestä ja tulevastakin. Sellaiset, jotka kokevat muiden ihmisten (omien lasten tai vanhempien) olevan se elämään sisältöä tuova, kokevat parhaiden vuosien mennen noiden ihmiset poistumisen mukana.
Kannattaisikohan jokaisen koittaa löytää itse se sisältö elämäänsä eikä olettaa, että muut ihmiset tuovat sitä? En siis tarkoita, että täytyisi elää ilman muita ihmisiä, tokihan muut ihmiset tuovat sisältöä elämään, mutta kyllä se ydin on löydettävä ihan itse eikä toisten ihmisten kautta. Muut sitten tuovat lisää rikkautta elämään.
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa jotenkin korostuu se kahtiajako, jossa itsessään aktiiviset ihmiset eivät koe, että parhaat vuodet olisivat takana vaan löytävät iloa nykyhetkestä ja tulevastakin. Sellaiset, jotka kokevat muiden ihmisten (omien lasten tai vanhempien) olevan se elämään sisältöä tuova, kokevat parhaiden vuosien mennen noiden ihmiset poistumisen mukana.
Kannattaisikohan jokaisen koittaa löytää itse se sisältö elämäänsä eikä olettaa, että muut ihmiset tuovat sitä? En siis tarkoita, että täytyisi elää ilman muita ihmisiä, tokihan muut ihmiset tuovat sisältöä elämään, mutta kyllä se ydin on löydettävä ihan itse eikä toisten ihmisten kautta. Muut sitten tuovat lisää rikkautta elämään.
Tämä. Hyvin sanottu!
Olin nuoruusikäni ahdistunut ja masentunut enkä oikein löytänyt paikkaani. Olen löytänyt itseni vasta nyt ja kasvattanut itsetuntoa, alkanut tekemään asioita ja nauttimaan elämästä. Joten parhaat vuodet on nyt. Suvussa on monia suht hyväkuntoisia yli 90-vuotiaita, ties vaikka tässä olisi puolet jäljellä.
Noin käy kaikille naisille jotka ovat synnytyskoneita, eivätkä hae oikeaa sielunkumppania.