Lue keskustelun säännöt.
Viisikymppinen: ajatteletko, että elämäsi parhaat vuodet ovat takanapäin?
04.11.2025 |
Täytin viime viikolla itse 50 ja täytyy myöntää, että usein ajattelen näin. En sano tätä kuitenkaan katkerana tai siksi, että elämäni olisi ollut huonoa - päinvastoin - mutta monet itselleni tärkeät ja onnea tuottavat asiat (esim. pikkulapsiaika omassa perheessä, ajan viettäminen monien jo edesmenneiden sukulaisten kanssa) ovat nyt jo lopullisesti taaksejäänyttä elämää eikä tilalle oikein ole löytynyt samalla tavalla merkityksellisiä asioita.
Miten muut ajattelette?
Kommentit (201)
Salaa toivon, että kuolisinpa jo pois. Elämällä ei näytä olevan enää mitään kivaa minua varten. Lapsien takia en haluaisi kuolla, en toivo heille sellaista surua vielä mutta itse en enää jaksaisi. Kaikki on niin nähty eikä rahaakaan ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No 50 ei tosiaan auta vielä mitään, prässi ja stressi jatkuu mutta odotan jo että 60 vuotiaana elämä kunnolla alkaa. Ei enää mitään pakkoa tehdä mitään mitä joku muu yrittää käskeä. Ah, ihana vapaus viimeinkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen kanssa odotellaan eläkeikä jolloin purjehditaan ja matkustellaan
Mutta kuinka kauaksi aikaa tuosta saa sitä merkityksellisyyden kokemusta? Itsellä tietynlaisten onnenkantamoista kautta tilanne jo nyt 53-vuotiaana se, että rahan takia ei työelämässä tarvitse enää olla ja taloudellisia mahdollisuuksia on tehdä vaikka joka viikko joku ulkomaanmatka. Mutta kyllä ne vain aika onton olon jättää siihen verrattuna, mitä vaikkapa omien lasten kasvun seuraamisesta sai.
Eikö niiden lasten elämää voi seurata nyt sivusta ja olla tyytyväinen siihen mitä he tekevät aikuisena? Etkö osaa panostaa omiin harrastuksiin ja saada niistä iloa?
Tuon takia moni tekeekin lapset kun niistä saa sen "merkityksen" mutta sitten se ontto olo pitää kohd
Mun lapsista nuorinkin tulee olemaan 15, kun olen 50, isommat aikuisia.
Mietin, että olisiko merkityksellistä tehdä jotain vapaaehtoistyötä? Jotain simppeliä, vaikka ruokajaossa jakaa kasseja tms. Saisi tunteen, että tekee jotain hyvää ja oikein.
Vierailija kirjoitti:
No 50 ei tosiaan auta vielä mitään, prässi ja stressi jatkuu mutta odotan jo että 60 vuotiaana elämä kunnolla alkaa. Ei enää mitään pakkoa tehdä mitään mitä joku muu yrittää käskeä. Ah, ihana vapaus viimeinkin.
Ei se ole sama asia tehdä asioita nuorena vs kuusikymppisenä.
Oikeastaan elän parhaita vuosiani nyt. Ekaa kertaa elämässäni minua ei ahdista, ja olen saanut OCD:n kuriin. Olen myös fyysisesti parhaassa kunnossa. Olen eronnut, työtön ja sinkku nyt, mutta olen aika tyytyväinen. Usein koen sisäistä rauhaa. M50
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen just 50v täyttänyt nainen ja todella hyvä vaihe on nyt elämässäni. Erilaisissa juhlissa ja reissuissa on tämä vuosi mennyt. Nyt on aika juhlan! Hienoa olla tämän ikäinen.
Olen joka päivästä kiitollinen. Vanhempani ovat kuolleet. Kiitollinen olen heistä. Rakkaus kantaa.
Oma perhe on tärkeä, aikuistavat lapset, aviomies ja koirat. Ystävät. Kiva työ!
Harrastan musiikkia, teatteria, museoita, kuuntelen podeja, sisustan, kokkailen uusia reseptejä, kevyttä urheilua, matkustan, käyn kahviloissa ja ravintoloissa.
Hienoa, kun on nyt enemmän aikaa itselle, upeaa seurata nuorison kasvua ja ennen kaikkea parisuhde on loistava. Terveystulokseni olivat nyt myös paremmat kuin koskaan aiemmin!
Lempeää syksyä ja ilon pilkahduksia meille kaikille!
Ihan pärjää ja pieniä ilon aiheita. Paljon vapautta nyt,läheiset silti tärkeintä on. Ystävät, harrastukset tuo myös iloa elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 45 ja ajattelen näin.
Viisikymppisenä aion lopettaa elämisen, en aio tehdä mitään muuta kuin käydä töissä ja olla kotona. Muutos nykytilanteeseen ei ole huomattavan suuri,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai, eihän muuta voi ajatella.
Voihan. Viisikymppisellä voi olla työ- ja kotielämässä hyvinkin raskasta, ja siihen päälle usein vielä omat ikääntyvät vanhemmat. Monilla elämän laatu paranee huomattavasti vielä siinä vaiheessa kun on aika siirtyä eläkkeelle. Varsinkin jos on terveyttä ja varallisuutta viettää haluamaansa elämää.
No sitten eläkeikäisenä ne vanhemmat on kuolleet. Ei se ole helppoa ja kivaa että läheiset on kuolleet. Monella se puolisokin on tuossa vaiheessa sairas tai kuollut.
Entä sitten? Kuuluu elämän kiertokulkuun. En ymmärrä miksi tätä elämänvaiheita pitäisi tarkastella negatiivisella mielellä, jos mahdollisuus elämästä edelleen nauttimiseen on edelleen olemassa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No 50 ei tosiaan auta vielä mitään, prässi ja stressi jatkuu mutta odotan jo että 60 vuotiaana elämä kunnolla alkaa. Ei enää mitään pakkoa tehdä mitään mitä joku muu yrittää käskeä. Ah, ihana vapaus viimeinkin.
Ei se ole sama asia tehdä asioita nuorena vs kuusikymppisenä.
Ei se ihan sama tosiaan ole, parhaat vuodet menee pakkotyössä ja stressintäyteisessä kiireessä ja kilpailussa mutta ei sille oikein yksilötasolla ole nyt mitään pakotietä tai vaihtoehtoakaan. Yhteiskuntaa ja työelämää toki voitaisiin muuttaa inhimillisemmäksi ja järkevämmäksi mutta näyttää todennäköisemmältä että ihmisarvo päinvastoin haluttaisiin viedä kokonaan ja vain hyödyntää ihmisiä sen aikaa kun heistä jotain voi hyötyä, sitten vaan kiusattavaksi ja potkittavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai, eihän muuta voi ajatella.
Voihan. Viisikymppisellä voi olla työ- ja kotielämässä hyvinkin raskasta, ja siihen päälle usein vielä omat ikääntyvät vanhemmat. Monilla elämän laatu paranee huomattavasti vielä siinä vaiheessa kun on aika siirtyä eläkkeelle. Varsinkin jos on terveyttä ja varallisuutta viettää haluamaansa elämää.
No sitten eläkeikäisenä ne vanhemmat on kuolleet. Ei se ole helppoa ja kivaa että läheiset on kuolleet. Monella se puolisokin on tuossa vaiheessa sairas tai kuollut.
Entä sitten? Kuuluu elämän kiertokulkuun. En ymmärrä miksi tätä elämänvaiheita pitäisi tarkastella negatiivisella mielellä, jos mahdollisuus elämästä edelleen nauttimiseen on edelleen olemassa
<
No en minä ainakaan pärjää henkisesti ilman vanhempiani kun muitakaan läheisiä en ole saanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä voi tuntua julmalta enkä varsinkaan halua loukata ketään, mutta ajattelen, että jos viisikymppisenä ei pysty hyväksymään omien lasten aikuistumista vaan haikailee pikkulapsivaiheen perään, on tietty ihmisenä kasvuun kuuluva kehitystehtävä jäänyt saavuttamatta.
Olen samaa mieltä. Voi toki haikeana muistella mukavia pikkulapsiaikoja, mutta kyllä ihmisen pitäisi mennä eteenpäin ja löytää inspiroivaa tekemistä vanhempanakin.
Helppohan sun on sanoa kun tuskin olet edes neljääkymppiä.
Olenhan, lähes 50. Lapseni ovat juuri aikuistuneet.
No en!
Ikää 50+ ja elän kyllä tällä hetkellä ihan parasta aikaa. Lapset omillaan opiskelemassa, oma talous hyvällä mallilla ja tasapainossa, vakituinen työ. Tapaan ystäviä, käyn kulttuuririennoissa, matkustelen. Kroppa ei tietenkään ole enää mikään parikymppinen, siksi sitä pitää myös huoltaa ja hoitaa. Ihan loistavaa aikaa tämä! En todellakaan kaipaa ruuhkavuosia, nyt saa itsekkäästi keskittyä itseensä ja omaan hyvinvointiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No en!
Ikää 50+ ja elän kyllä tällä hetkellä ihan parasta aikaa. Lapset omillaan opiskelemassa, oma talous hyvällä mallilla ja tasapainossa, vakituinen työ. Tapaan ystäviä, käyn kulttuuririennoissa, matkustelen. Kroppa ei tietenkään ole enää mikään parikymppinen, siksi sitä pitää myös huoltaa ja hoitaa. Ihan loistavaa aikaa tämä! En todellakaan kaipaa ruuhkavuosia, nyt saa itsekkäästi keskittyä itseensä ja omaan hyvinvointiin.
Onko sun vanhemmat elossa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No 50 ei tosiaan auta vielä mitään, prässi ja stressi jatkuu mutta odotan jo että 60 vuotiaana elämä kunnolla alkaa. Ei enää mitään pakkoa tehdä mitään mitä joku muu yrittää käskeä. Ah, ihana vapaus viimeinkin.
Ei se ole sama asia tehdä asioita nuorena vs kuusikymppisenä.
Ei se ihan sama tosiaan ole, parhaat vuodet menee pakkotyössä ja stressintäyteisessä kiireessä ja kilpailussa mutta ei sille oikein yksilötasolla ole nyt mitään pakotietä tai vaihtoehtoakaan. Yhteiskuntaa ja työelämää toki voitaisiin muuttaa inhimillisemmäksi ja järkevämmäksi mutta näyttää todennäköisemmältä että ihmisarvo päinvastoin haluttaisiin viedä kokonaan ja vain hyödyntää ihmisiä sen aikaa kun heistä jotain voi hyötyä, sitten vaan kiusattavaksi ja potkittavaksi.
Eli ei kannata tehdä töitä. T. Nuorehko
En ajattele. On ollut hyvää(kin) elämää mutta nyt juuri elän elämäni parasta aikaa. Asiat on hyvin ja tasapainossa ja en ole ahdistunut ja uupunut kuten ennen. Mielenrauha voi toki järkkyä jos tulee esim vakava sairaus tms mutta sellaista en etukäteen murehdi. Minulla on nyt niin monta upeaa asiaa elämässäni eikä näköpiirissä mitään mikä ne voisi viedä, olen kiitollinen ja onnellinen ja luottavainen tulevaisuuden suhteen.
Viisipymppisenä voi sanoa että ne parhaat vuodet on jo olleet ja menneet.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen ja realismiahan se vaan on. Edessä on vanhuus ja lisääntyvät sairaudet. Elämän varrella poistuu enemmän merkityksellisiä ihmissuhteita kuin löytyy vanhemmilla päivillä enää uusia.
Höpön löpön.
No eikä muutu vaan näkymättömäksi. Etenkin miehille ja monet joutuu vielä etsimään puolisoa kun sitä ei ole löytynyt tai edellisestä on tullut ero.
Eikö kaikilla ole perhettä tai töitä, pelkkä rapistuva naama.