Uskovat: Onko oikein, että leipäjonosta saa ruokaa vain jos osallistuu ensin uskonnolliseen ohjelmaan?
Asun sellaisessa kaupungissa, jolla leipäjonoja/ruokajakeluja järjestää useampi taho. Yksi näistä (ei ev.lut.) jakaa ruokaa vain niille, jotka osallistuvat sitä ennen uskonnolliseen ohjelmaan. Ohjelma kestää noin tunnin ja sisältää yhteislauluja, Raamatun lukemista, siihen liittyvän opetuspuheen, rukousta ja kolehdin, jolla kerätään rahaa ruokajakelusta aiheutuvien kulujen kattamiseksi. (Kolehdin kohdalla mainitaan aina, että lahjoittaminen on täysin vapaaehtoista eikä kenenkään pidä lahjoittaa vasten tahtoaan. Toisaalta yleensä sanotaan myös, että omastaan antaminen koituu siunaukseksi ja Jumala rakastaa iloista antajaa) Ovi laitetaan lukkoon 15 minuuttia ohjelman alkamisen jälkeen, joten kaikkien täytyy kuunnella uskonnollista sanomaa vähintään 45 minuuttia.
Kysyisin lähinnä palstan uskovaisilta, onko tällainen toimintatapa mielestänne hyvä tai edes hyväksyttävä? Vai pitäisikö ruokaa jakaa kaikille tarvitseville ja jättää jokaisen oman harkinnan varaan, haluavatko he kuunnella uskonnollista paasausta vai ei?
Kommentit (1097)
Jo antiikin Kreikassa tunnettiin oiva sanonta joka pätee tänäkin päivänä ja tähän aloitukseen:
"Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat".
Vierailija kirjoitti:

Sananlaskun historia: Kreikkalaisessa kulttuurissa oli tapana tarjota vieraille ruokaa ja juomaa, ja tämä ele symboloi ystävällisyyttä ja vieraanvaraisuutta. Sananlasku viittaa siihen että kun hyödyt tai olet riippuvainen jostain henkilöstä tai organisaatiosta, sinun odotetaan osoittavan kiitollisuutta ja tukevan heitä. Sananlasku on myöhemmin levinnyt eri kulttuureihin ja säilyttänyt merkityksensä.
Mein kirkolla on ensin ruokailu salissa ja sitten lyhyt hartaus kirkon puolella. Joskus käyn ja joskus en.
Vierailija kirjoitti:
Jo antiikin Kreikassa tunnettiin oiva sanonta joka pätee tänäkin päivänä ja tähän aloitukseen:
"Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat".
Ja tässä tapauksessa leivän antajan motiivi on laulattaminen eikä auttaminen.
Tuohan on ihan normaalia uskonnollista toimintaa. Isketään kiinni silloin, kun hätä on suurin ja ihminen haavoittuvimmillaan, kuten köyhiin, sureviin tai sairaisiin. Saat leipää vain jos ensin kuuntelet propagandaa.
Ujutetaan sitä taikauskoa sopivasti aina kuvaan, kun joku isompi tragedia horjuttaa ihmisten turvallisuudentunnetta: sitten veisataan heidän virsiään ja palvotaan heidän jumalaansa, kun surevat eivät jaksa aivopesua vastustaa.
Todella alhaista saalistusta. Lailla pitäis kieltää.

Onpa ateisti nyt epätoivoinen. Luepa uudelleen, muutaman kerran ja harkiten mitä sanonta tarkoittaa.

Älä mene sinne. Älä missään nimessä syö niitä srkn leipiä koska, toisin kuin jo muinaiset kreikkalaiset, et osaa etkä halua olla lojaali ja myötämielinen henkilölle joka tarjoaa sinulle apua. Ihan vapaasti mene sinne missä sinut ruokitaan ilman evankeliumia ja hauku ja ivaa ne ruokkijat siihen päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo antiikin Kreikassa tunnettiin oiva sanonta joka pätee tänäkin päivänä ja tähän aloitukseen:
"Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat".
Ja tässä tapauksessa leivän antajan motiivi on laulattaminen eikä auttaminen.
Onpa ateisti nyt epätoivoinen. Luepa uudelleen, muutaman kerran ja harkiten mitä sanonta tarkoittaa.
Ei kyse ole siitä autettavasta vaan auttajan motiivista. Se on aiheena. Kristityt täällä kääntävät asian autettavaan. Olisiko heidän luetun ymmärtämisessä häikkää?
Nyt ihan oikeasti. Jotain rajaa ateistien propagandalle, tehän nolaatte itsenne näillä ulostuloillanne ja kauhisteluillanne että seurakunnat harrastavat saalistusta, ikään kuin teille olisi yllätys mikä on heidän toimintansa motivaattori. Jokainen suomalainen tietää mitä uskovaiset edustavat, te käyttäydytte kuin nälkäiset, anteeksi, jopa nälkäkuoleman partaalla hoippuvat, olisi houkuteltu sinne ilman mitään tietoa siitä mikä on seurakunta ja mitä siellä puhutaan/tehdään ja nyt ollaan kauhean yllättyneitä kun se srk saarnaa/julistaa/evankelioi/rukoilee/laulaa hengellisiä lauluja.
Ihan turhaan esitätte tuohtumustanne. Ei teillä ole mitään oikeutta komennella uskovien yhteisöjä toimimaan niin tai näin, sen kuin jätätte ne rauhaan ettekä mene lähellekään. Hakekaa ruokanne muualta kun vaihtoehtoja kerran on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo antiikin Kreikassa tunnettiin oiva sanonta joka pätee tänäkin päivänä ja tähän aloitukseen:
"Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat".
Ja tässä tapauksessa leivän antajan motiivi on laulattaminen eikä auttaminen.
Onpa ateisti nyt epätoivoinen. Luepa uudelleen, muutaman kerran ja harkiten mitä sanonta tarkoittaa.
Ei kyse ole siitä autettavasta vaan auttajan motiivista. Se on aiheena. Kristityt täällä kääntävät asian autettavaan. Olisiko heidän luetun ymmärtämisessä häikkää?
Opettele itse lukemaan ja ymmärtämään lukemasi ennen kuin tulet muita neuvomaan. Alkuperäiseen kysymykseen vastaus: on ok ja näin on toimittu tuhansia vuosia, sivistyskulttuureissa, kuten sen lauluja laulat kenen leipää syöt-sananlaskukin jo kertoo.
Olen avarakatseinen kaveri, jota ei haittaa kuunnella ja nähdä erilaisia ihmisiä ja tapahtumia. Tiedä vaikka tuntuisi hyvältä tunnin jälkeen. En ole minkään kirkon jäsen, mutta en myöskään ateisti. Olen avoin kaikelle mikä tuo minulle hyvää oloa ja sitä ei tiedä ennen kuin kokeilee.
Se hartaushetki on uskoville Jumalan ylistystilaisuus, pieni juhla ja kiitoksen osoittaminen. Sitten ruoka.
Aika usein juhlissa, häät, syntymäpäivät, hautajaiset jne on se varsinainen tilaisuus alussa ja sen jälkeen nautitaan pöydän antimista.
Mitä vieraita ne sellaiset ovat jotka eivät osallistu juhlaan mutta tarjoilut kelpaavat ja päälle vielä ivataan ja herjataan juhlan/ruoan tarjoajia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo antiikin Kreikassa tunnettiin oiva sanonta joka pätee tänäkin päivänä ja tähän aloitukseen:
"Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat".
Ja tässä tapauksessa leivän antajan motiivi on laulattaminen eikä auttaminen.
Onpa ateisti nyt epätoivoinen. Luepa uudelleen, muutaman kerran ja harkiten mitä sanonta tarkoittaa.
Ei kyse ole siitä autettavasta vaan auttajan motiivista. Se on aiheena. Kristityt täällä kääntävät asian autettavaan. Olisiko heidän luetun ymmärtämisessä häikkää?
Autettavan ei soisi moralisoivan, jos ottaa ruoan vastaan.
Liisa Pura, hänellä Suomen kaunein koti. Linja.autolla matkailukohde. Kahvia ei saa jos ei kuuntele pientä evankeliumia.
Vierailija kirjoitti:
Se hartaushetki on uskoville Jumalan ylistystilaisuus, pieni juhla ja kiitoksen osoittaminen. Sitten ruoka.
Aika usein juhlissa, häät, syntymäpäivät, hautajaiset jne on se varsinainen tilaisuus alussa ja sen jälkeen nautitaan pöydän antimista.
Mitä vieraita ne sellaiset ovat jotka eivät osallistu juhlaan mutta tarjoilut kelpaavat ja päälle vielä ivataan ja herjataan juhlan/ruoan tarjoajia?
Eivät ainakaan samanlaisia kuin antiikin kreikkalaiset jotka jo tiesivät että kenen leipää syö sen lauluja laulaa, niin se vaan menee. Edelleen.
Mitä?! Ovatko autettavat täällä vaatimassa, että vain heidän ehdoillaan saa auttaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo antiikin Kreikassa tunnettiin oiva sanonta joka pätee tänäkin päivänä ja tähän aloitukseen:
"Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat".
Ja tässä tapauksessa leivän antajan motiivi on laulattaminen eikä auttaminen.
"Sinun odotetaan osoittavan kiitollisuutta ja tukevan leivän antajaa". Niin, mikä on sinun ongelmasi? Olivatko useita tuhansia vuosia sitten eläneet kreikkalaiset fiksumpia ja kehittyneempiä kuin sinä?
Vierailija kirjoitti:
Mitä?! Ovatko autettavat täällä vaatimassa, että vain heidän ehdoillaan saa auttaa?
Kyllä. Muuten auttaminen ei ole pyyteetöntä ja auttajat ovat pahimpia, ilkeimpiä ja paskiaismaisimpia ihmisiä mitä maa päällään kantaa, kukaan ei ole koskaan tehnyt niin paljon pahaa kuin kristityt ja jokainen kristitty on paitsi ilkeä myös äärimmäisen tyhmä. Moottoripyörjengiläiset ja saatananpalvojat ovat paljon kivempia ja kiltimpiä. Miksi sitten eivät hae leipäänsä heiltä, kummastelen.
Mahtavaa! Ihan itse asetut alttiiksi uskoontulolle <3