Onko sun elämä mennyt kuten oot toivonut?

Todella paljon paremmin kuin olen toivonut.

En mitään toivonut mutta paljon sain.

Ei. Osa omaa syytä ja osaan en oo voinu vaikuttaa.

Ei. Toivoin miestä, montaa lasta ja rintamamiestaloa. No nyt rintamamiestalo ois hyvää plussaa, mutta ehdottomat toiveet ois edelleen sisaruksia lapselleni ja puoliso rinnalle.

Välillä on, välillä ei. Sain hyvän koulutuksen, alan työt ei sitten vain sopineetkaan minulle, muutaman vuoden ja sattuman kautta vaihdoin alaan, josta en koskaan haaveillut, haaveiden ala jäi saavuttamatta. Sain ihanan miehen, joka sitten jätti minut, se ei ollutkaan ikuista, kuten olin halunnut. En osannut edes odottaa saavani lapsen, mutta sain, oikein hyvän lapsen, sekin oli mahtava yllätys elämältä. Sain haaveitteni talon, mutta joudun pian luopumaan tästä, kun en ilman sitä jättäjämiestä pysty ylläpitämään taloa.

Nyt en oikein tiedä mitä tekisin. Vieläkö jahtaisin unelmiani? Vieläkö yrittäisin tehdä ammatillisessa mielessä asioita, joita tahtoisin? Vieläkö jahtaisin miehiä löytääkseni yhden hyvän, joka minua rakastaisi (kunnes jättäisi). Enpä tiedä, taidan vaan ajelehtia elämän virrassa.

N 51

Jyrkkä ehkä. Jotkut asiat ovat menneet niin kuin olen toivonut, toiset eivät. Kirjoitusten reputtaminen ja valmistuminen työttömäksi oli epäonnistumisia. Samoin ero ensimmäisestä avoliitosta.

Toisaalta se mahdollisti muuton ulkomaille, minkä ansiosta sain paljon hienoja kokemuksia, kielitaidon ja uuden puolison. Yllätyksekseni vanhat ystävyyssuhteet ja terveys ovat paljon paremmassa kunnossa kuin olisin ikinä parikymppisenä uskonut.

On. Toiveet on muuttuneet pikkuhiljaa aikuisiän aikana ja kaikki ne toiveet on toteutuneet paitsi loton jättipotti, mutta ei sillä että aidan olla väliä, kun elämä on mallillaan:)

Itsekseen ei mikään ole tapahtunut, vaan haaveita kohti on menty ja tehty mitä on voitu. Hyvin on käynyt.

Ei ole mennyt. Haikailen edelleen eksän perään vuosien jälkeen. Mielenterveysongelmat repii rikki aina vaan. Toisaalta mulla on tosi paljon rakkaita ystäviä ja olen vielä elossa, joten on myös hyvää.

En koskaan ole oikeastaan toivonut muuta kuin terveyttä. En ole elänyt määrätietoisesti, toiveita ja unelmia tavoitellen, vaan olen vain ottanut vastaan sen mitä on tullut. Terveyden eteen olen kyllä tehnyt kohtalaisesti työtä jo joskus parikymppisenä.

Olen saanut paljon. Terveyttäkin ihan kohtalaisesti; sairastuin MS-tautiin, mutta voin hyvin.

Nyt jälkeenpäin ymmärrän, että kaipasin lapsesta lähtien täydellistä rakkautta, mutta koska en tiedostanut sitä silloin, en varsinaisesti voi sanoa, että olisin toivonut sitä. Kaipasin sitä tiedostamatta mistä on kyse, ja senkin olen saanut uskon myötä Jumalalta.

Olen pikkulapsesta asti toivonut vain yhtä asiaa: että pohjaton ja halvaannuttavan kivulias yksinäisyyteni loppuisi. Siis yksinäisyyden tunne johon mikään ei vaikuta, kuin musta aukko sisälläni. Sen poistamiseen pyrin kaikin keinoin yli 30 vuoden ajan ja ei loppunut. Eli ei, elämäni ei ole mennyt kuten olen toivonut, elämäni on mennyt 100% pieleen.

Joten annoin tuon toiveen kanssa periksi, ei se tule koskaan toteutumaan, vihdoin viimein ymmärsin sen vähän päälle 30 vuotiaana. Joten nyt pidän taukoa, kaikesta, elämästä. Elämäni ensimmäistä kertaa minulla on lomaa, sallin itseni vain olla. Toivon että jos pidän todella monta vuotta taukoa niin lopulta keksin itselleni jonkin uuden tavoitteen, jokin muu kuin yksinäisyyden poistaminen.

En päässyt hyvään lukioon vaikka yritin kaikkeni enkä saanut sitä ihanaa poikaa, kenet halusin.

Sitten ei ollut motivaatiota mihinkään.

N34

Ei mennyt kuten toivoin, mutta meni loppujen lopuksi hyvin silti. Vain eri tavalla.

Ei.

Synnyin mielisairaaseen perheeseen, jossa väärinkäytettiin alkoholia ja huumeita. 

Eskarista amikseen koulukiusaamista. Nuorena aikuisena mielenterveys romahti, nyt kolmekymppisenä kuusi diagnoosia ja työkyky nolla, eläkepaperit vetämässä. 

Olisin halunnut olla joku. Jotain. Mitä, sitä en osaa sanoa, sillä lapsuuteni takia minulle ei koskaan kehittynyt persoonaa. Minulla ei ole erityisiä ajatuksia tai toiveita enää mitään koskien, kunhan vaan olen olemassa. En väärinkäytä mitään. En harrasta mitään. Minulla ei ole yhtään ystävää. 

Nyt kun asiaa mietin, minulla oli pari toivetta. Olisin halunnut osata lentää, ja taikoa. Kumpaankaan ei ole tässä elämässä mahdollisuuksia, eli se siitä.

Ei ole. Mielenterveysongelmat ovat tehneet työskentelystä ja ihmissuhteista hyvin hankalia. Tunnen itseni elämän sivusta katsojaksi.

En ole saavuttanut muuta kuin elämänkokemusta. 

Olen pitkään miettinyt et meneekö elämä niin (kuten ainaki itselläni) et ne asiat joita olen ties kuinka kauan halunnut/toivonut niitä ei saavuta millään. Sitten (odottamattomat, mutta hyvät) asiat joita ei ole ajatellut juurikaan niin semmoiset tupsahtavat elämään.

Itselle kävi näin. Joten vastaukseni on että elämässäni on asioita joita en ole saavuttanut vaikka kovasti toivoin ja haaveilin ja edelleen haaveilen. Mutta vastaavasti myös hyviä asioita joita en osannut odottaa.

N32

Jaa-a. Olen elänyt aika turvallista elämää ja saavuttanut suurimmat toiveeni, viimeisenkin 5-vuotta sitten. Nyt vain ajelehdin. Olenko tyytyväinen, en, koska jahtaan aina jotain. Tällä kerralla en kuitenkaan tiedä mitä.

Sain lapsia, joten osittain kyllä ja osittain ei. Ura sen sijaan on mennyt ponnisteluista huolimatta aivan päin helvettiä.

Vaimo lähti 17 vuoden jälkeen, lihonnut masentuneena vaikka nuorena olin tosi tiukka, ura ei lähtenyt käyntiin, viina maistuu liikaa.

Positiiviset: silti hyvä peruskunto, ihanat lapset, kiva uusi naisystävä, rahaa hyvin muttei liikaa, koulutusta riittää ja työn ohella opiskellaan lisää.

Oikeastaan mikään ei ole sujunut niikuin olisin itse halunnut.

Koskaan ei ole saanut elää omaa elämää.😢

En koskaan toivonut elämältä mitään koska meillä kotona ei koskaan puhuttu mitåän tulevaisuudesta. Sellaista toivotonta ahdistunutta ilmapiiriä oli.

Nyt aikuisena tuntuu aivan sairaalta sellainen tyyli. Ihmisellå pitää olla aina toivo tulevasta ja suunnitella elämäänsä omaa tulevaisuutta.