Parisuhteen pimeä vaihe päättyy liki pomminvarmasti lopulliseen eroon

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen valehtelijan ja kieroilijan kanssa koska niin nyt tuli joskus valittua. Valitettavasti.

Jos se siitä riippuu, että joskus valitsit niin, niin voit vieläkin valita, toisin.

Periaatteessa, mutta käytännössä en. Aikanaan olisi vaan pitänyt valita paremmin. Mutta enää ei voi mitään, pitää vain tehdä tästä elämästä mahdollisimman hyvää.

Pyydä poliisilta tai sosiaalivirastosta apua. Hakeudu turvakotiin.

Vierailija kirjoitti:

"Höpöhöpö. "Työnteko" tarkoittaa sitä että jos itselle yhteiset treffi-illat ei ole tärkeitä, mutta puolisolle ne ovat todella tärkeitä niin aktiivisesti näkee vaivaa, raivaa tilaa kalenteriin, järjestää jotain kivaa. Tekee töitä sen eteen että huomioi toisen."

Kyllä minä ymmärrän, että tällaisia vinkkejä jaetaan hyvässä tarkoituksessa. Se on samanlainen surullinen kikkakolmonen kuin se, että haluttomuudesta kärsivälle pariskunnalle suositellaan pornon katsomista tms. ja tällainen käsitys terapiatyöstä on valitettavasti laajalle levinnyttä, koska terapiakoulutuksen taso on romahtanut. 

Tosiasiassa niin kauan kun ihmiset vuorovaikuttaa yhtään missään, tulee tarvetta tehdä kompromisseja. Ihan sama aina kun ihmiset ovat keskenään tekemisissä. Parisuhteessa toki korostuu moninkertaisesti.

Ja se on sitä paljon parjattua ja pelättyä "työtä". Joutua joskus ajattelemaan asiaa toisen kannalta. Onpa kamalaa

Vierailija kirjoitti:

Edelleen olen sitä mieltä, että todellisen rakkauden tunnistaa siitä, että aina ei ole kivaa ja joskus ärsyttää ja silti PÄÄTETÄÄN yrittää ja tehdä töitä. Kohdistui se rakkaus keneen tahansa. Se ei lopu siihen, että just nyt ei ole kivaa. Silloin se ei ole rakkautta.

 Onhan monia, jotka väittää ettei suhteen eteen pitäisi joutua "tekemään töitä" eli näkemään vaivaa.

Toki jotkut lähtevät liian helposti mutta useammat jäävät jumiin suhteisiin joilla oikeasti ei ole tulevaisuutta. Suhteen pitäminen elossa edellyttää että molemmat sitä haluavat. Yksipuolisessa tilanteessa jossakin vaiheessa siltä toiselta loppuvat keinot ja jaksaminen ylläpitää ja vahvistaa omaa tunnettaan ja sitoutumistaan parisuhteeseen. Tilalle tulee toivottomuutta ja välinpitämättömyys.

Oman kokemukseni perusteella ero voi lopulta parantaa kummankin eronneen elämänlaatua. Se ei myöskään nollaa sitä hyvää mitä suhteen aikana oli ja niitä onnen hetkiä joita koettiin, ellei sitten paljastunut jotakin, joka muutti tuon ajan pelkäksi valheeksi.

"Samaa mieltä. Jos toinen toimii parisuhteen luottamuksen ja turvallisuuden rikkovalla tavalla eikä edes yritä korjata tilannetta niin mikään maailman itsereflektio sen loukatun osapuolen taholta ei suhdetta enää pelasta. Kun hänellä vaihtoehtoina on alistua kohtaloonsa tai lähteä pois niin suosittelen lähtemistä pois. Se kun yleensä on edessä joka tapauksessa sitten, kun arpia ja katkeruutta on ehtinyt kertyä runsaasti. "

Aivan. Toisaalta on paljon hyvin epätasapainoisia suhteita, jotka kestävät kuolemaan asti. Joko luonnolliseen tai väkivaltaiseen kuolemaan asti siis. Omaan korvaan se ei ollut kovin hauskaa, kun eräässä lehtihaastattelussa pitkään naimisissa oleva pariskunta sanoi, että "monta kertaa ollaan meinattu toisemme tappaa, mutta erota ei kertaakaan". 

Turvattomasti kiintyneiden ihmisten kynnys lähteä suhteesta on usein korkealla, joten siihen ei ei tule puuttua (myöskään sanomalla, että mikset jo lähde). Ongelma on muutenkin aina ihan muualla kuin siinä kohtaa, joka näyttäytyy ensinäkemältä. Se on vain jäävuoren huippu kaikesta mikä vaikuttaa ja on olennaista. 

Voiko ihminen tai parisuhde sitten lainkaan muuttua? Ihmisen perusreagointitavat kun ovat melko pysyviä, koska ne perustuvat persoonallisuuden piirteisiin, jotka säilyvät tutkitusti melko muuttumattomana lapsesta vanhuuteen menettäen vain terävimmät kärkensä, kun elämänkokemusta kertyy. Impulsiivinen säilyy impulsiivisena, tasainen tasaisena, mutta parhaimmillaan hän voi oppia ymmärtämään itseään ja reaktioitaan paremmin.

Vääristyneissä suhteissa käy niin, ettei ymmärretä itseään, vaan kuvitellaan ymmärtävänsä toista (jopa häntä itseäänkin paremmin). Pieleenhän se menee. Lähdetään siis aivan perusasioista, objektisuhteista, rajojen luomisesta toiseen nähden: mikä on sinun, mikä on minun. Turvallisesti kiintynyt ihminen erottaa rajansa jo alle kolmevuotiaana. 

Vierailija kirjoitti:

M-1965 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa auttaa ainoastaan fyysinen ero, jonka aikana jompi kumpi muuttuu PALJON ja juuri oikeaan suuntaan ja palatessa rakastutaan uudestaan

Eksä yksipuolisesti päätti erosta ja lähti toisen matkaan. Minä löysin uuden. Ei ole paluuta entiseen.

Eli: ei kannata kuvitella että eron jälkeen olisi enää mitään mahdollisuutta palata entiseen suhteeseen. Jompi kumpi eronneista löytää uuden ja se oli siinä.

Oliko eksäsi tulossa takaisin luoksesi?

Itse asiassa tiedän pariskunnan, missä nainen lähti nuoremman miehen matkaan ja eli hänen kanssaan useamman vuoden. Kun suhde loppui, hän palasi takaisin miehensä luo. Kyseessä oli hyvintoimeentuleva ja pitkään yhdessä elänyt pariskunta. Erokin ehdittiin tuona aikana jo hoitaa loppuun asti. Mutta lienee aika harvinaista tuollainen kuitenkin.

Kun

Vanhempien miesten mielestä on tärkeää, että koti on kunnossa, ruoka tulee ajallaan, pyykit pestään, vaimo raahaa välillä vaateostoksille, lapsia ja lapsenlapsia kin näkee, kulissit on kunnossa,  piialle pitäisi maksaa ja kun ei enää seisokkaan niin ei voi uuttakaan hakea ja lääkäriin ei osaa mennä apua hakemaan. 

"oki jotkut lähtevät liian helposti mutta useammat jäävät jumiin suhteisiin joilla oikeasti ei ole tulevaisuutta. Suhteen pitäminen elossa edellyttää että molemmat sitä haluavat. Yksipuolisessa tilanteessa jossakin vaiheessa siltä toiselta loppuvat keinot ja jaksaminen ylläpitää ja vahvistaa omaa tunnettaan ja sitoutumistaan parisuhteeseen. Tilalle tulee toivottomuutta ja välinpitämättömyys.

Oman kokemukseni perusteella ero voi lopulta parantaa kummankin eronneen elämänlaatua. Se ei myöskään nollaa sitä hyvää mitä suhteen aikana oli ja niirä onnen hetkiä joita koettiin, ellei sitten paljastunut jotakin, joka muutti tuon ajan pelkäksi valheeksi."

Samaa mieltä tästä. Asiaan sisältyy vain se sudenkuoppa, että turvattomasti kiintynyt ja hyvin vaikeassa keskinäisessä riippuvuussuhteessa elävät parit yleensä haluavat elää yhdessä ja mieltävät rakastavansa toisiaan. Koska he sekoittavat rakkauden pelkojen ja väkivallan vuoristorataan, riippuvuuteen ja muihin sellaisiin asioihin, jotka eivät ole rakkautta.

Ihmisen valintoja tulee kunnioittaa siitä näkökulmasta, että heillä on omat arvonsa ja taustansa. On epärealistista ja epäeettistä asettaa tavoitteita omien arvojen mukaan, ellei sitten ole kyse rikoksista. On esim. yllättävän yleistä, ettei oikeasti tiedetä, että vaikkapa väkivalta on rikos eli saatetaan kuvitella, että vaikkapa tyrkkääminen on ok tai että ryyppyreissut ja pettämiset ovat normaalia. Silloin iso tavoite on jo se, että väkivalta loppuu ja raja piirretään siihen tai että ei ota omaksi syykseen sitä mikä on toisen persoonan ja taustan tuotosta.

Ihminen ei voi kovin paljon taustastaan poikkeavaan lopputulokseen päätyä, ikävä kyllä. Mutta siitä huolimatta muutos voi olla iso hänen elämässään, jos itsetuntemus ja rajojen puolustaminen onnistuu ja pysytään omalla reviirilla (= ei tulkita toista, vaan pysytellään omien rajojen sisällä). Parisuhde voi silloin muuttua paljon paremmaksi, vaikka esimerkiksi addiktio olisi edelleen toisen ongelmana. 

Vierailija kirjoitti:

"Samaa mieltä. Jos toinen toimii parisuhteen luottamuksen ja turvallisuuden rikkovalla tavalla eikä edes yritä korjata tilannetta niin mikään maailman itsereflektio sen loukatun osapuolen taholta ei suhdetta enää pelasta. Kun hänellä vaihtoehtoina on alistua kohtaloonsa tai lähteä pois niin suosittelen lähtemistä pois. Se kun yleensä on edessä joka tapauksessa sitten, kun arpia ja katkeruutta on ehtinyt kertyä runsaasti. "

Aivan. Toisaalta on paljon hyvin epätasapainoisia suhteita, jotka kestävät kuolemaan asti. Joko luonnolliseen tai väkivaltaiseen kuolemaan asti siis. Omaan korvaan se ei ollut kovin hauskaa, kun eräässä lehtihaastattelussa pitkään naimisissa oleva pariskunta sanoi, että "monta kertaa ollaan meinattu toisemme tappaa, mutta erota ei kertaakaan". 

Turvattomasti kiintyneiden ihmisten kynnys lähteä suhteesta on usein korkealla, joten siihen ei ei tule puuttua (myöskään sanomalla, että mikset jo lähde).

Ongelma on muutenkin aina ihan muualla kuin siinä kohtaa, joka näyttäytyy ensinäkemältä. Se on vain jäävuoren huippu kaikesta mikä vaikuttaa ja on olennaista. 

Voiko ihminen tai parisuhde sitten lainkaan muuttua? Ihmisen perusreagointitavat kun ovat melko pysyviä, koska ne perustuvat persoonallisuuden piirteisiin, jotka säilyvät tutkitusti melko muuttumattomana lapsesta vanhuuteen menettäen vain terävimmät kärkensä, kun elämänkokemusta kertyy. Impulsiivinen säilyy impulsiivisena, tasainen tasaisena, mutta parhaimmillaan hän voi oppia ymmärtämään itseään ja reaktioitaan paremmin.

Vääristyneissä suhteissa käy niin, ettei ymmärretä itseään, vaan kuvitellaan ymmärtävänsä toista (jopa häntä itseäänkin paremmin). Pieleenhän se menee. Lähdetään siis aivan perusasioista, objektisuhteista, rajojen luomisesta toiseen nähden: mikä on sinun, mikä on minun. Turvallisesti kiintynyt ihminen erottaa rajansa jo alle kolmevuotiaana. 

Tunsin pariskunnan, jossa vaimo halusi eroa viimeiset parikymmentä vuotta ja oli sitä jo suunnitellu pitkään. Mutta sitten alkoivat hänellä vanhuuden vaivat ja lopulta elivät yhdessä onnettomina elämänsä loppuun asti. Mies kuoli ensin ja haudattiin eri hautapaikkaan kuin vaimonsa, joka seurasi häntä muutama vuosi myöhemmin. 

Kun toinen ei koe mitään tarvetta muuttua ja toinen yrittää nalkuttamalla saada muutosta tapahtumaan niin...

Älkää tuhlatko elämäänne huonossa suhteessa. Yksinkin on parempi olla.

Vierailija kirjoitti:

"Onhan monia, jotka väittää ettei suhteen eteen pitäisi joutua "tekemään töitä" eli näkemään vaivaa."

Aika lailla inhoan tätä lausetta, vaikka monet terapeutit tai sellaisiksi itse itsensä nimittäneet sitä käyttävätkin ja siitä on tullut yleinen hokema, vaikka missään oikeassa psykoterapeuttisessa kontekstissa tuollaista lausetta ei ole olemassa. Se on yksinkertaisesti humpuukia. Ongelmahan on täysin päinvastainen kuin työnteon puute eli se, että ihmiset eivät näe, että rakkaus ei ole työntekoa, rakkaus ei ole vaikeaa, rakkaus ei tuota tuskaa, hikeä ja kyyneleitä, vaan silloin on kyse jostain muusta kuin rakkaudesta, jos suhde on tuollainen. 

Eli ongelma on se, että nimitetään rakkaudeksi asioita, jotka eivät sitä ole. Riippuvuus, rajojen hämäryys, pelot, oman narsistisen käytöksen oikeutus ja henkinen ja fyysinen väkivalta eivät kuulu rakkauteen. Ongelmahan on tuolloin tietysti se, että kun ei ole koskaan kokenut

Ja sinä taas et ole vieläkään ymmärtänyt, että ihmiset eivät ole täydellisiä. Kukaan ei ole, et sinäkään. Eikä elämä ole mitään vaaleanpunaista, täydellistä höttöä.

Ihmisillä on ongelmia, käytösmalleja, pelkoja, traumoja. Se on tavallista ja se on aivan ok. Se taas on hienoa, jos näitä lähtee työstämään. On se sitten parisuhteen ongelmien, tai minkä tahansa syyn vuoksi. On yksinkertaisesti upeaa, että nähdään se vaiva, tehdä työtä, muuttua, vaikka se voi vaatia tuskallisiakin asioita ja ikävien kokemusten läpikäymistä. 

Sinä voit heittää rakkaan puolison menemään vain koska hän ei olekaan täydellinen, mutta ONNEKSI kaikki eivät näin tee. Muuten ei juuri kellään olisi parisuhdetta.

Vierailija kirjoitti:

M-1965 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa auttaa ainoastaan fyysinen ero, jonka aikana jompi kumpi muuttuu PALJON ja juuri oikeaan suuntaan ja palatessa rakastutaan uudestaan

Eksä yksipuolisesti päätti erosta ja lähti toisen matkaan. Minä löysin uuden. Ei ole paluuta entiseen.

Eli: ei kannata kuvitella että eron jälkeen olisi enää mitään mahdollisuutta palata entiseen suhteeseen. Jompi kumpi eronneista löytää uuden ja se oli siinä.

Kun toinen pettää tai lähtee toisen matkaan kokonaan, ei siitä oikeasti nousta enää ikinä. Pettäminen tekee haavan niin syvälle, että se ei parane. Luottamus on kadonnut iäksi.

Voit puhua vain omasta puolestasi 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen valehtelijan ja kieroilijan kanssa koska niin nyt tuli joskus valittua. Valitettavasti.

Jos se siitä riippuu, että joskus valitsit niin, niin voit vieläkin valita, toisin.

Periaatteessa, mutta käytännössä en. Aikanaan olisi vaan pitänyt valita paremmin. Mutta enää ei voi mitään, pitää vain tehdä tästä elämästä mahdollisimman hyvää.

Pyydä poliisilta tai sosiaalivirastosta apua. Hakeudu turvakotiin.

Miksi ihmeessä? Ei minulla mitään väkivallan uhkaa ole 😄 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Onhan monia, jotka väittää ettei suhteen eteen pitäisi joutua "tekemään töitä" eli näkemään vaivaa."

Aika lailla inhoan tätä lausetta, vaikka monet terapeutit tai sellaisiksi itse itsensä nimittäneet sitä käyttävätkin ja siitä on tullut yleinen hokema, vaikka missään oikeassa psykoterapeuttisessa kontekstissa tuollaista lausetta ei ole olemassa. Se on yksinkertaisesti humpuukia. Ongelmahan on täysin päinvastainen kuin työnteon puute eli se, että ihmiset eivät näe, että rakkaus ei ole työntekoa, rakkaus ei ole vaikeaa, rakkaus ei tuota tuskaa, hikeä ja kyyneleitä, vaan silloin on kyse jostain muusta kuin rakkaudesta, jos suhde on tuollainen. 

Eli ongelma on se, että nimitetään rakkaudeksi asioita, jotka eivät sitä ole. Riippuvuus, rajojen hämäryys, pelot, oman narsistisen käytöksen oikeutus ja henkinen ja fyysinen väkivalta eivät kuulu rakkauteen. Ongelmahan on tuo

Juuri näin. Ihmisen elinkaari on täynnä työtä. Työtä itsensä kanssa, työtä muiden suhteen... Mikään ei tipu syliin automaattisesti. Lapsikaan ei opi mitään harjoittelematta. Sitä työtä on turha demonisoida, vaan enemmin pitäisi ottaa kiitollisena kehityksen instrumenttina vastaan.

"Sinä voit heittää rakkaan puolison menemään vain koska hän ei olekaan täydellinen, mutta ONNEKSI kaikki eivät näin tee. Muuten ei juuri kellään olisi parisuhdetta."

Eroaminen on sen verran ikävä prosessi että hyvin harva lähtee siihen kevyesti. Se "rakas puoliso" joka ei ole täydellinen on usein epätäydellinen esimerkiksi alkoholi- tai peliriippuvuuden, väkivaltaisuuden tai toistuvan pettämisen vuoksi. Ero on tuolloin tarpeen jo pelkästään itsesuojelun ja mahdollisten lasten turvallisuuden vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihkivalassa luvataan tahtoa rakastaa.

Eli se on tahdon asia ja sen voi saada takaisin. 

Parisuhdekurssilla opittu

Tunteet eivät ole kyllä tahdon asia.

Et voi kylmällä järjellä päättää, että nyt tahdon uudelleen rakastaa. Ei tunteet niin toimi.

 

Joo ei onnistu. Yritetty on, ja tunsin siitä pitkään huonoa omatuntoa, kun en vain saanut itseäni enää rakastamaan. Se väkisin vääntäminen oli kyllä kieltämättä se elämäni pimeä vaihe. Olisinpa suonut itselleni luvan luovuttaa aiemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Höpöhöpö. "Työnteko" tarkoittaa sitä että jos itselle yhteiset treffi-illat ei ole tärkeitä, mutta puolisolle ne ovat todella tärkeitä niin aktiivisesti näkee vaivaa, raivaa tilaa kalenteriin, järjestää jotain kivaa. Tekee töitä sen eteen että huomioi toisen."

Kyllä minä ymmärrän, että tällaisia vinkkejä jaetaan hyvässä tarkoituksessa. Se on samanlainen surullinen kikkakolmonen kuin se, että haluttomuudesta kärsivälle pariskunnalle suositellaan pornon katsomista tms. ja tällainen käsitys terapiatyöstä on valitettavasti laajalle levinnyttä, koska terapiakoulutuksen taso on romahtanut. 

Mitä surullista on siinä että kuuntelet puolisosi toiveita? Ihan pimeä ajattelutapa. Haluat seurustella peilikuvasi kanssa?

Tarkoitin surullisella sitä, jos terapiatyö koostuu tällaisista vinkeistä. 

Parisuhteen työläyden sijasta korostan itse hauskanpitoa. Jos pariskunnalla ei ole mitään isompia ongelmia, niin tilanne voi mennä parempaan suuntaan vain lisäämällä hauskanpitoa, jollaista yleensä löytyy parin seurusteluajoilta. Kun saadaan lapsi, voitaisiin hyvin jakaa pieni opas, jossa neuvotaan keinoja, joilla konktaktia pidetään elävänä ja se tapahtuu pitkälti arkisen elämän keinoin. Pidetään huolta siitä, ettei elämä uraudu velvollisuuksiin, vaan pidetään hauskaa yhdessä ja keksitään myös uusia tapoja pitää hauskaa. Pikkulapsivaihe ja ruuhkavuodet ovat hyvin työläitä muutenkin. Senkään vuoksi en oikein ymmärrä minkä vuoksi siihen rinnalle pitää tuoda oikein terapiatyön prestiisillä ajatus parisuhteen työnteosta. Ei kuulosta kovin houkuttelevalle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa auttaa ainoastaan fyysinen ero, jonka aikana jompi kumpi muuttuu PALJON ja juuri oikeaan suuntaan ja palatessa rakastutaan uudestaan

Tai että yhdessä ollessa mennään terapiaan ja muututaan molemmat. Yleensä ei kumpikaan yksin syypää ongelmiin ole.

Voi kuule, useinkin on. Kun toinen kärsii muustakin kuin ajoittaisesta kyllåstymisestä tai känkkäränkästä, suhdetta ei saa toimimaan pitkällä tähtäimellä, vaikka toinen muuttaisi itsensä joka suuntaan joustavaksi lempeä alati tarjoavakso lattiarätiksi. On todella paljon ihmisiä, joilla on vakava pysyvä ongelma, esim. persoonallisuushäiriö , vakavia kiintymyssuhteen häiriöitä, riippuvuusongelmia tms. ja toinen joutuu joko kadottamaan itsensä ja oikeutensa olla myös ihminen, oikeutensa olla onnellinen, tai ottamaan  eron. 

Pysyvään henkiseen vammaan ei saada apua siitä, että terapeutti kehottaa muuttamaan huonoja tapoja ja ajattelemaan asiaa toisen näkökulmasta. Kun ihminen on vaurioitunut riittävästi, hyvä neuvo ei auta, kun ei ole edellytyksiä vaikkapa ajatella toisen tunteita aidosti. Merkittävä osa ihmisistä ei pelaa ns. tavallisilla korteilla eikä hänellä ole edellytyksiä rakentaa tasapainoista ja onnellista parisuhdetta. 

148. En oikein ymmärtänyt miten tämä viesti liittyy minun viestiini. Enhän ole kirjoittanut mitään sellaista minkä liität tekstiini.

M-1965 kirjoitti:

"Sinä voit heittää rakkaan puolison menemään vain koska hän ei olekaan täydellinen, mutta ONNEKSI kaikki eivät näin tee. Muuten ei juuri kellään olisi parisuhdetta."

Eroaminen on sen verran ikävä prosessi että hyvin harva lähtee siihen kevyesti. Se "rakas puoliso" joka ei ole täydellinen on usein epätäydellinen esimerkiksi alkoholi- tai peliriippuvuuden, väkivaltaisuuden tai toistuvan pettämisen vuoksi. Ero on tuolloin tarpeen jo pelkästään itsesuojelun ja mahdollisten lasten turvallisuuden vuoksi.

Tyypillistä mustavalkoista ajattelua. Että joko suhde on hyvä, tai sitten on riippuvuutta, väkivaltaa tai ihan jatkuvaa pettämistä jolloin pitää henkensä edestä paeta.

Aivan kuin suuri osa eroajista ei eroaisi vain siksi että ei enää ole kivaa eikä tunne toista kohtaan huumaavaa tunnetta.

M-1965 kirjoitti:

"Sinä voit heittää rakkaan puolison menemään vain koska hän ei olekaan täydellinen, mutta ONNEKSI kaikki eivät näin tee. Muuten ei juuri kellään olisi parisuhdetta."

Eroaminen on sen verran ikävä prosessi että hyvin harva lähtee siihen kevyesti. Se "rakas puoliso" joka ei ole täydellinen on usein epätäydellinen esimerkiksi alkoholi- tai peliriippuvuuden, väkivaltaisuuden tai toistuvan pettämisen vuoksi. Ero on tuolloin tarpeen jo pelkästään itsesuojelun ja mahdollisten lasten turvallisuuden vuoksi.

Höpö höpö! Suurimmat syyt ihan oli näitä "kasvettiin erilleen" ja yhteyden puute ja puutteellinen kommunikointi. Eli asioita joille voi paljonkin halutessaan. 

M-1965 kirjoitti:

"Sinä voit heittää rakkaan puolison menemään vain koska hän ei olekaan täydellinen, mutta ONNEKSI kaikki eivät näin tee. Muuten ei juuri kellään olisi parisuhdetta."

Eroaminen on sen verran ikävä prosessi että hyvin harva lähtee siihen kevyesti. Se "rakas puoliso" joka ei ole täydellinen on usein epätäydellinen esimerkiksi alkoholi- tai peliriippuvuuden, väkivaltaisuuden tai toistuvan pettämisen vuoksi. Ero on tuolloin tarpeen jo pelkästään itsesuojelun ja mahdollisten lasten turvallisuuden vuoksi.

Tämä! Nuo noin kirjoittavat ovat todennäköisesti itse hirviöitä omassa suhteessaan ja syyllistävät muita jotka eivät kestä heitä. Jokaisen pitää asettaa omat rajansa, jokainen on itse ja yksin vastuussa omasta onnestaan. Onnettomassa parisuhteessa menee mahdollisuus onneen itseltä, elämä hukkaan, ja parhaimmillaan myös terveys. Elämä on nyt, huonoon suhteeseen jäämisestä ei ole tulossa palkintoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen valehtelijan ja kieroilijan kanssa koska niin nyt tuli joskus valittua. Valitettavasti.

Jos se siitä riippuu, että joskus valitsit niin, niin voit vieläkin valita, toisin.

Periaatteessa, mutta käytännössä en. Aikanaan olisi vaan pitänyt valita paremmin. Mutta enää ei voi mitään, pitää vain tehdä tästä elämästä mahdollisimman hyvää.

Pyydä poliisilta tai sosiaalivirastosta apua. Hakeudu turvakotiin.

Ette hemmetissä tuhlaa vähäisiä arvokkaita resursseja, jos sille ei ole tarvetta! Turvakoti ei ole mikään yleinen hengailupaikka parisuhteeseensa tyytymättömille naisille. Nyt jotain rajaa.