Parisuhteen pimeä vaihe päättyy liki pomminvarmasti lopulliseen eroon

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki kokeneet terapeutit tietävät sen. En avannut juttua, mutta asia on yksinkertainen. Kun rakkaus on lopussa, se ei enää tule takaisin. Hämmästyttävän usein ihmiset kuitenkin miettivät kaikenlaisia muita asioita ja kysymyksiä sen sijaan, että kysyisivät itseltään: rakastanko enää tuota ihmistä. 

onpas nättejä puheita rakkaudesta

oikeasti kyse on himon katoamisesta

Juuri näin. Rakkautta se ei ole koskaan ollutkaan, jos se tuolla tavalla vain katoaa.

Tuo näyttäisi vahvasti "yksikään todellinen skotti" - argumentoinnilta, joka ei johda mihinkään. Määrittelet rakkauden käsitteen uudellen siten, että havainto (rakkaus loppui) onkin merkki siitä että kyseessä ei ollut todellinen rakkaus.

Oikeassa ihmisten elämässä todellinen rakkaus voi loppua. Syitä siihen löytyy monia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihkivalassa luvataan tahtoa rakastaa.

Eli se on tahdon asia ja sen voi saada takaisin. 

Parisuhdekurssilla opittu

Tunteet eivät ole kyllä tahdon asia.

Et voi kylmällä järjellä päättää, että nyt tahdon uudelleen rakastaa. Ei tunteet niin toimi.

 

Riippuu persoonasta ja henkilöstä. Joillekin tunteiden kontrollointi on helpompaa. Minulle ei koskaan ole ollut ongelma, enkä oikein aina ymmärrä ihmisiä, jotka antavat tunteiden ohjata heidän käyttäytymistä.

M-1965 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki kokeneet terapeutit tietävät sen. En avannut juttua, mutta asia on yksinkertainen. Kun rakkaus on lopussa, se ei enää tule takaisin. Hämmästyttävän usein ihmiset kuitenkin miettivät kaikenlaisia muita asioita ja kysymyksiä sen sijaan, että kysyisivät itseltään: rakastanko enää tuota ihmistä. 

onpas nättejä puheita rakkaudesta

oikeasti kyse on himon katoamisesta

Juuri näin. Rakkautta se ei ole koskaan ollutkaan, jos se tuolla tavalla vain katoaa.

Tuo näyttäisi vahvasti "yksikään todellinen skotti" - argumentoinnilta, joka ei johda mihinkään. Määrittelet rakkauden käsitteen uudellen siten, että havainto (rakkaus loppui) onkin merkki siitä että kyseessä ei ollut todellinen rakkaus.

Oike

Tosiasiassa sen hiipuneen rakkauden tunteen kyllä voi saada takaisin, JOS haluaa. Mutta sen eteen pitää jotain tehdäkin. Ongelma on siinä että rakkauden löytämistä uudelleen ei monestikaan haluta, kun on kivempaa erota ja ottaa uusi kumppani alkuhurmioineen. 

 "kun on kivempaa erota"

Olen eri kuin kommentoimasi, mutta sinulla ei selvästikään ole kokemusta eronneista pariskunnista. Eroaminen ei ole kivaa, sellainen kokemus erosta on äärimmäisen harvinainen. Mistä syntyy tarve vähätellä eroamisen tuskaa? Monet ovat erosta aivan säpäleinä, mutta onneksi siitä kuitenkin useimmiten selvitään vuodessa tai kahdessa.

Valitettavasti lasten ottaminen mukaan eroterapiaan on edelleen todella harvinaista. Heille muutos on vielä isompi kuin aikuiselle eikä heillä ole keinoja käsitellä ja sanoittaa muutosta. Oman tuskansa ja muiden asioidensa takia vanhemmat usein unohtavat, että lasten elämä on isossa muutoksessa eivätkä he saa tarpeeksi tukea.

"Tosiasiassa sen hiipuneen rakkauden tunteen kyllä voi saada takaisin, JOS haluaa. Mutta sen eteen pitää jotain tehdäkin. Ongelma on siinä että rakkauden löytämistä uudelleen ei monestikaan haluta, kun on kivempaa erota ja ottaa uusi kumppani alkuhurmioineen. "

Juuri näin

M-1965 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki kokeneet terapeutit tietävät sen. En avannut juttua, mutta asia on yksinkertainen. Kun rakkaus on lopussa, se ei enää tule takaisin. Hämmästyttävän usein ihmiset kuitenkin miettivät kaikenlaisia muita asioita ja kysymyksiä sen sijaan, että kysyisivät itseltään: rakastanko enää tuota ihmistä. 

onpas nättejä puheita rakkaudesta

oikeasti kyse on himon katoamisesta

Juuri näin. Rakkautta se ei ole koskaan ollutkaan, jos se tuolla tavalla vain katoaa.

Tuo näyttäisi vahvasti "yksikään todellinen skotti" - argumentoinnilta, joka ei johda mihinkään. Määrittelet rakkauden käsitteen uudellen siten, että havainto (rakkaus loppui) onkin merkki siitä että kyseessä ei ollut todellinen rakkaus.

Oike

Edelleen olen sitä mieltä, että todellisen rakkauden tunnistaa siitä, että aina ei ole kivaa ja joskus ärsyttää ja silti PÄÄTETÄÄN yrittää ja tehdä töitä. Kohdistui se rakkaus keneen tahansa. Se ei lopu siihen, että just nyt ei ole kivaa. Silloin se ei ole rakkautta.

 Onhan monia, jotka väittää ettei suhteen eteen pitäisi joutua "tekemään töitä" eli näkemään vaivaa.

Vierailija kirjoitti:

 "kun on kivempaa erota"

Olen eri kuin kommentoimasi, mutta sinulla ei selvästikään ole kokemusta eronneista pariskunnista. Eroaminen ei ole kivaa, sellainen kokemus erosta on äärimmäisen harvinainen. Mistä syntyy tarve vähätellä eroamisen tuskaa? Monet ovat erosta aivan säpäleinä, mutta onneksi siitä kuitenkin useimmiten selvitään vuodessa tai kahdessa.

Valitettavasti lasten ottaminen mukaan eroterapiaan on edelleen todella harvinaista. Heille muutos on vielä isompi kuin aikuiselle eikä heillä ole keinoja käsitellä ja sanoittaa muutosta. Oman tuskansa ja muiden asioidensa takia vanhemmat usein unohtavat, että lasten elämä on isossa muutoksessa eivätkä he saa tarpeeksi tukea.

Kaikki me täällä ollaan "eri". Nämä on menneet sekaisin jo. Minäkään en ole tuo, jolle vastaat. Mutta hän sanoo kiveMPAA erota. Missä vähättelee erotuskaa? Lasten asemasta olen samaa mieltä.

Kivempaahan se on erota (ja varsinkin jos on uusi katsottu valmiiksi) kuin tehdä työtä, nähdä vaivaa, käsitellä omia ongelmiaan. Työstää itseään.

Kuka yllättyy että seuraavista suhteista erotaan entistä helpommin tilastollisesti? En minä ainakaan.

"Onhan monia, jotka väittää ettei suhteen eteen pitäisi joutua "tekemään töitä" eli näkemään vaivaa."

Aika lailla inhoan tätä lausetta, vaikka monet terapeutit tai sellaisiksi itse itsensä nimittäneet sitä käyttävätkin ja siitä on tullut yleinen hokema, vaikka missään oikeassa psykoterapeuttisessa kontekstissa tuollaista lausetta ei ole olemassa. Se on yksinkertaisesti humpuukia. Ongelmahan on täysin päinvastainen kuin työnteon puute eli se, että ihmiset eivät näe, että rakkaus ei ole työntekoa, rakkaus ei ole vaikeaa, rakkaus ei tuota tuskaa, hikeä ja kyyneleitä, vaan silloin on kyse jostain muusta kuin rakkaudesta, jos suhde on tuollainen. 

Eli ongelma on se, että nimitetään rakkaudeksi asioita, jotka eivät sitä ole. Riippuvuus, rajojen hämäryys, pelot, oman narsistisen käytöksen oikeutus ja henkinen ja fyysinen väkivalta eivät kuulu rakkauteen. Ongelmahan on tuolloin tietysti se, että kun ei ole koskaan kokenut mitä rakkaus on, ei sitä edes tunnista. Suurin osa parisuhteen vaikeuksista johtuu turvattomista kiintymyssuhteista, joita ei todellakaan paranneta työn tekemisellä. 

Vierailija kirjoitti:

"Se päättyy eroon, koska ihminen on mestari syyttämään toista eikä tykkää harrastaa mitään itsereflektiota. Pitäisi mennä itseensä ja kysyä: MIKSI MINÄ olen tullut tähän pisteeseen, että aiemmin rakastamani ihminen vain ärsyttää  ja hyvin usein vastaus ei löydy oikeasti siitä, että vain toinen olisi muuttunut dramaattisesti niin ärsyttäväksi. Usein syy selittyy myös olosuhteilla ja valinnoilla.

Jos ihmiset käyttäis edes puolet siitä ajasta kantamaan omaa vastuunsa, jonka käyttävät muiden syyttelyyn, niin voisivat itsekin paljon paremmin."

En ole se jota kommentoit, mutta itsereflektio sopii tilanteisiin, joissa avioliitto ajautuu huonoon jamaan ns. normaalien elämänvaihdeiden seurauksena, ruuhkavuosien kiireiden tai roolitusten kapeuden vuoksi.

Kokonaan toisenlaista asiaa ovat valinnat, joihin toisella osapuolella ei ole minkäänlaista osuutta, ne kumpuavat puolisosta yksinomaisesti ja ovat yleensä luonteeltaan

Samaa mieltä. Jos toinen toimii parisuhteen luottamuksen ja turvallisuuden rikkovalla tavalla eikä edes yritä korjata tilannetta niin mikään maailman itsereflektio sen loukatun osapuolen taholta ei suhdetta enää pelasta. Kun hänellä vaihtoehtoina on alistua kohtaloonsa tai lähteä pois niin suosittelen lähtemistä pois. Se kun yleensä on edessä joka tapauksessa sitten, kun arpia ja katkeruutta on ehtinyt kertyä runsaasti. 

Vierailija kirjoitti:

"Onhan monia, jotka väittää ettei suhteen eteen pitäisi joutua "tekemään töitä" eli näkemään vaivaa."

Aika lailla inhoan tätä lausetta, vaikka monet terapeutit tai sellaisiksi itse itsensä nimittäneet sitä käyttävätkin ja siitä on tullut yleinen hokema, vaikka missään oikeassa psykoterapeuttisessa kontekstissa tuollaista lausetta ei ole olemassa. Se on yksinkertaisesti humpuukia. Ongelmahan on täysin päinvastainen kuin työnteon puute eli se, että ihmiset eivät näe, että rakkaus ei ole työntekoa, rakkaus ei ole vaikeaa, rakkaus ei tuota tuskaa, hikeä ja kyyneleitä, vaan silloin on kyse jostain muusta kuin rakkaudesta, jos suhde on tuollainen. 

Eli ongelma on se, että nimitetään rakkaudeksi asioita, jotka eivät sitä ole. Riippuvuus, rajojen hämäryys, pelot, oman narsistisen käytöksen oikeutus ja henkinen ja fyysinen väkivalta eivät kuulu rakkauteen. Ongelmahan on tuolloin tietysti se, että kun ei ole koskaan kokenut

Höpöhöpö. "Työnteko" tarkoittaa sitä että jos itselle yhteiset treffi-illat ei ole tärkeitä, mutta puolisolle ne ovat todella tärkeitä niin aktiivisesti näkee vaivaa, raivaa tilaa kalenteriin, järjestää jotain kivaa. Tekee töitä sen eteen että huomioi toisen.

M-1965 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa auttaa ainoastaan fyysinen ero, jonka aikana jompi kumpi muuttuu PALJON ja juuri oikeaan suuntaan ja palatessa rakastutaan uudestaan

Eksä yksipuolisesti päätti erosta ja lähti toisen matkaan. Minä löysin uuden. Ei ole paluuta entiseen.

Eli: ei kannata kuvitella että eron jälkeen olisi enää mitään mahdollisuutta palata entiseen suhteeseen. Jompi kumpi eronneista löytää uuden ja se oli siinä.

Kun toinen pettää tai lähtee toisen matkaan kokonaan, ei siitä oikeasti nousta enää ikinä. Pettäminen tekee haavan niin syvälle, että se ei parane. Luottamus on kadonnut iäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihkivalassa luvataan tahtoa rakastaa.

Eli se on tahdon asia ja sen voi saada takaisin. 

Parisuhdekurssilla opittu

Tunteet eivät ole kyllä tahdon asia.

Et voi kylmällä järjellä päättää, että nyt tahdon uudelleen rakastaa. Ei tunteet niin toimi.

 

Riippuu persoonasta ja henkilöstä. Joillekin tunteiden kontrollointi on helpompaa. Minulle ei koskaan ole ollut ongelma, enkä oikein aina ymmärrä ihmisiä, jotka antavat tunteiden ohjata heidän käyttäytymistä.

insinöörikö se siellä kirjoittelee?

Vierailija kirjoitti:

Tuossa auttaa ainoastaan fyysinen ero, jonka aikana jompi kumpi muuttuu PALJON ja juuri oikeaan suuntaan ja palatessa rakastutaan uudestaan

Oho, olenpa tämän kommentin kirjoittajana hämmästynyt miten paljon herätti keskustelua. Olen edelleen samaa mieltä. Mutta lisähuomiona että tämähän ei ole mitenkään todennäköistä että kaikki nämä kohdat tapahtuu.

Ensinnäkin että muutos on juuri oikeanlainen ja vielä sekin että kokeillaan palata yhteen ja sen jälkeen vielä kumpikin rakastuu uudelleen.

"Höpöhöpö. "Työnteko" tarkoittaa sitä että jos itselle yhteiset treffi-illat ei ole tärkeitä, mutta puolisolle ne ovat todella tärkeitä niin aktiivisesti näkee vaivaa, raivaa tilaa kalenteriin, järjestää jotain kivaa. Tekee töitä sen eteen että huomioi toisen."

Kyllä minä ymmärrän, että tällaisia vinkkejä jaetaan hyvässä tarkoituksessa. Se on samanlainen surullinen kikkakolmonen kuin se, että haluttomuudesta kärsivälle pariskunnalle suositellaan pornon katsomista tms. ja tällainen käsitys terapiatyöstä on valitettavasti laajalle levinnyttä, koska terapiakoulutuksen taso on romahtanut. 

Vierailija kirjoitti:

Mikä tämä pimeä vaihe on?

Varmaankin se kun kaverit ja niiden asiat kiinnostaa enemmän kuin puoliso asioineen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun ei siedetä toisen kosketusta. Kun kaikki, mitä toinen suustaan päästä ärsyttää. Kun toisen äänikin ärsyttää, mässytys, kolistelu tai siis liki kaikki siinä toisessa ärsyttää. Kun ei halua enää olla samassa huoneessakaan yhtä aikaa. Kun toisen kosketuskin inhottaa. Ja todellakaan ei nukuta enää samassa sängyssä. Tämä on suhteen terminaalivaihe. 

No tämä ei kyllä kuulosta hyvältä 😳 Mutta miten niin vääränlaisen ihmisen kanssa on ylipäätään päätynyt yhteen?

Alkuvaihe on tämän terminaalivaiheen vastakohta

M-1965 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Se päättyy eroon, koska ihminen on mestari syyttämään toista eikä tykkää harrastaa mitään itsereflektiota. Pitäisi mennä itseensä ja kysyä: MIKSI MINÄ olen tullut tähän pisteeseen, että aiemmin rakastamani ihminen vain ärsyttää  ja hyvin usein vastaus ei löydy oikeasti siitä, että vain toinen olisi muuttunut dramaattisesti niin ärsyttäväksi. Usein syy selittyy myös olosuhteilla ja valinnoilla.

Jos ihmiset käyttäis edes puolet siitä ajasta kantamaan omaa vastuunsa, jonka käyttävät muiden syyttelyyn, niin voisivat itsekin paljon paremmin."

En ole se jota kommentoit, mutta itsereflektio sopii tilanteisiin, joissa avioliitto ajautuu huonoon jamaan ns. normaalien elämänvaihdeiden seurauksena, ruuhkavuosien kiireiden tai roolitusten kapeuden vuoksi.

Kokonaan toisenlaista asiaa ovat valinnat, joihin toisella osapuolella ei ole minkäänlaista osuutta, ne kumpuavat puo

En nyt ehkä ihan tarkoittanut että tuo soveltuu joka asiaan, esim. väkivaltaa tai riippuvuusongelmia ei tuolla tavalla ratkaista. Mutta "rakkauden" loppumiseen soveltuu hyvin usein.

Vierailija kirjoitti:

"Höpöhöpö. "Työnteko" tarkoittaa sitä että jos itselle yhteiset treffi-illat ei ole tärkeitä, mutta puolisolle ne ovat todella tärkeitä niin aktiivisesti näkee vaivaa, raivaa tilaa kalenteriin, järjestää jotain kivaa. Tekee töitä sen eteen että huomioi toisen."

Kyllä minä ymmärrän, että tällaisia vinkkejä jaetaan hyvässä tarkoituksessa. Se on samanlainen surullinen kikkakolmonen kuin se, että haluttomuudesta kärsivälle pariskunnalle suositellaan pornon katsomista tms. ja tällainen käsitys terapiatyöstä on valitettavasti laajalle levinnyttä, koska terapiakoulutuksen taso on romahtanut. 

Mitä surullista on siinä että kuuntelet puolisosi toiveita? Ihan pimeä ajattelutapa. Haluat seurustella peilikuvasi kanssa?

Meillä oli pitkään ollut niin hankalaa, että erottiin keväällä.

Kävin sitten pari kertaa treffeillä todetakseni, että on vaan yksi mies maailmassa, jota rakastan. En halua ketään muuta.

Nähdään huomenna pitkän tauon jälkeen, ja ollaan tässä soiteltu. Kyllä on tainnut toisellakin puolella olla "akkaa" ikävä.

Olen toisaalta sitä mieltä, että todellinen rakkaus voi tosiaan kuolla. Vaikea kysymys.

Onko tämä sitten sitä oikeaa rakkautta, vai ollaanko vaan riippuvaisia toisistamme, kun ollaan tunnettu niin kauan..

Koen nykyajan deittailun ihan kauheana. Siis naaman (10-20v vanha kuva) perusteella kahvikuppitreffeille tuntematta toista yhtään, "koska kyllä se on paras heti tavata". Sitten alkaa niitä pommeja pudota: on salattuja lapsia, alkoholiongelmaa jne.

Vierailija kirjoitti:

"Onhan monia, jotka väittää ettei suhteen eteen pitäisi joutua "tekemään töitä" eli näkemään vaivaa."

Aika lailla inhoan tätä lausetta, vaikka monet terapeutit tai sellaisiksi itse itsensä nimittäneet sitä käyttävätkin ja siitä on tullut yleinen hokema, vaikka missään oikeassa psykoterapeuttisessa kontekstissa tuollaista lausetta ei ole olemassa. Se on yksinkertaisesti humpuukia. Ongelmahan on täysin päinvastainen kuin työnteon puute eli se, että ihmiset eivät näe, että rakkaus ei ole työntekoa, rakkaus ei ole vaikeaa, rakkaus ei tuota tuskaa, hikeä ja kyyneleitä, vaan silloin on kyse jostain muusta kuin rakkaudesta, jos suhde on tuollainen. 

Eli ongelma on se, että nimitetään rakkaudeksi asioita, jotka eivät sitä ole. Riippuvuus, rajojen hämäryys, pelot, oman narsistisen käytöksen oikeutus ja henkinen ja fyysinen väkivalta eivät kuulu rakkauteen. Ongelmahan on tuolloin tietysti se, että kun ei ole koskaan kokenut

Olen kanssasi täysin eri mieltä. Kaikki hyvät asiat elämässä edellyttää myös työtä ja vaivannäköä. Kaikki menestyminen, oli aihealue sitten mikä tahansa. Ihmissuhteiden ylläpito, lasten kasvattaminen, kouluttautuminen, ammatillinen ura..  Miksi se olisi negatiivinen asia? Se on sun tulkintasi. Itse rakastan lähimmäisiäni ja haluan panostaa hyvään.