Parisuhteen pimeä vaihe päättyy liki pomminvarmasti lopulliseen eroon

Vierailija kirjoitti:

148. En oikein ymmärtänyt miten tämä viesti liittyy minun viestiini. Enhän ole kirjoittanut mitään sellaista minkä liität tekstiini.

Liittyi musta ihan täydellisesti! Napakymppi

Ohis

"Tosiasiassa niin kauan kun ihmiset vuorovaikuttaa yhtään missään, tulee tarvetta tehdä kompromisseja. Ihan sama aina kun ihmiset ovat keskenään tekemisissä. Parisuhteessa toki korostuu moninkertaisesti.

Ja se on sitä paljon parjattua ja pelättyä "työtä". Joutua joskus ajattelemaan asiaa toisen kannalta. Onpa kamalaa"

Kompromisseistä eivät sentään terapia-ammattilaiset puhu. En oikein koe tulleeni ymmärretyksi siinä mitä sanon, mutta se tietysti kuuluu asiaan. Ei ole aina helppoa ymmärtää toisen näkökulmaa (koskee minua myös) ja silloin keskustelu ajatutuu herkästi umpikujaan. Toisaalta ei ole myöskään aina tarpeellistakaan kaikkea ymmärtää.

Minusta on ikävää, että rakkaus liitetään työelämän termeihin ja opiskeluun niin vahvasti. Olen miettinyt voisiko se johtua siitä, että suomalaisuudessa työ on niin keskeinen osa ihmisen arvostusta, että parisuhteen ahkera työläinen muodostuu sen vuoksi positiiviseksi metaforaksi. Opiskelu olisi mielestäni paljon lempeämpi metafora ja sitä käytetään paljon myös psykoterapeuttisessa kontekstissa. Tulla tietoiseksi omista rajoistaan ja siitä mitä tapahtuu on aina osittaista, ei täydellistä. Aivan kuin aurinko kiertäessään luo esineen toiselle puolelle varjon, jää osa aina pimeyteen ja piilotajuntaan. Täydellinen tietäminen olisi ihmiselle liian tuskallista.

Juuri näin. Ihmisen elinkaari on täynnä työtä. Työtä itsensä kanssa, työtä muiden suhteen... Mikään ei tipu syliin automaattisesti. Lapsikaan ei opi mitään harjoittelematta. Sitä työtä on turha demonisoida, vaan enemmin pitäisi ottaa kiitollisena kehityksen instrumenttina vastaan.

 

Tämän työpaskan hokemisen vuoksi vietin itse parikymmentä vuotta sysipaskassa suhteessa, koska en tiennyt, että on olemassa helppojakin suhteita ja osa ihmisistä taas on täysin kyvyttömiä olemaan kelvollisia puolisoita. Siinä ei mikään työ auta, kun puolisolla ei vain ole eväitä olla hyvä puoliso

Suhde oikean ihmisen kanssa toimii pelkästään hyvän tahdon ja välittämisen ansiosta toista kohtaan. Siinä ei tarvitse tehtä työtä. Yhdessäolo on ilo ja molempien voiman lähde.

"Suurimpia syitä eroon suomalaisissa tutkimuksissa ovat useimmiten läheisyyden ja rakkauden puute, kommunikaatio-ongelmat (kuten jatkuvat riidat) ja pettäminen. Muita yleisiä syitä ovat erilleen kasvaminen, toisen itsenäistyminen sekä elämänarvojen ja tavoitteiden erilaisuus. "

Terveisin tekoäly. 

Eli se siitä

Vierailija kirjoitti:

Ne jotka ero perheestä eroaa helposti. Oppinut sieltä että ero on ratkaisu. Valitkaa kumppani joka on eheästä perheestä. Ovat luotettavempia.

En ole huonompaa suomen kieltä lukenut.

Vierailija kirjoitti:

Juuri näin. Ihmisen elinkaari on täynnä työtä. Työtä itsensä kanssa, työtä muiden suhteen... Mikään ei tipu syliin automaattisesti. Lapsikaan ei opi mitään harjoittelematta. Sitä työtä on turha demonisoida, vaan enemmin pitäisi ottaa kiitollisena kehityksen instrumenttina vastaan.

 

Tämän työpaskan hokemisen vuoksi vietin itse parikymmentä vuotta sysipaskassa suhteessa, koska en tiennyt, että on olemassa helppojakin suhteita ja osa ihmisistä taas on täysin kyvyttömiä olemaan kelvollisia puolisoita. Siinä ei mikään työ auta, kun puolisolla ei vain ole eväitä olla hyvä puoliso

Suhde oikean ihmisen kanssa toimii pelkästään hyvän tahdon ja välittämisen ansiosta toista kohtaan. Siinä ei tarvitse tehtä työtä. Yhdessäolo on ilo ja molempien voiman lähde.

Sinulla ei ole itselläsi osaa eikä arpaa mihinkään. Puoliso oli huono ja nyt on hyvä puoliso? Kuinkahan kauan uutta onnea on mahdollisesti jatkunut? 

Kauankohan menee ennenkin nykyinen muuttuu kelvottomaksi... Odottelehan vain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri näin. Ihmisen elinkaari on täynnä työtä. Työtä itsensä kanssa, työtä muiden suhteen... Mikään ei tipu syliin automaattisesti. Lapsikaan ei opi mitään harjoittelematta. Sitä työtä on turha demonisoida, vaan enemmin pitäisi ottaa kiitollisena kehityksen instrumenttina vastaan.

 

Tämän työpaskan hokemisen vuoksi vietin itse parikymmentä vuotta sysipaskassa suhteessa, koska en tiennyt, että on olemassa helppojakin suhteita ja osa ihmisistä taas on täysin kyvyttömiä olemaan kelvollisia puolisoita. Siinä ei mikään työ auta, kun puolisolla ei vain ole eväitä olla hyvä puoliso

Suhde oikean ihmisen kanssa toimii pelkästään hyvän tahdon ja välittämisen ansiosta toista kohtaan. Siinä ei tarvitse tehtä työtä. Yhdessäolo on ilo ja molempien voiman lähde.

 

Sinulla ei ole itselläsi osaa eikä arpaa mihink

Olipa ilkeän ja katkeran ihmisen kommentti. Ilmeisesti et myöskään ymmärrä lukemaasi ja tietosi psykologiasta ovat olemattomat. 

Vierailija kirjoitti:

Juuri näin. Ihmisen elinkaari on täynnä työtä. Työtä itsensä kanssa, työtä muiden suhteen... Mikään ei tipu syliin automaattisesti. Lapsikaan ei opi mitään harjoittelematta. Sitä työtä on turha demonisoida, vaan enemmin pitäisi ottaa kiitollisena kehityksen instrumenttina vastaan.

 

Tämän työpaskan hokemisen vuoksi vietin itse parikymmentä vuotta sysipaskassa suhteessa, koska en tiennyt, että on olemassa helppojakin suhteita ja osa ihmisistä taas on täysin kyvyttömiä olemaan kelvollisia puolisoita. Siinä ei mikään työ auta, kun puolisolla ei vain ole eväitä olla hyvä puoliso

Suhde oikean ihmisen kanssa toimii pelkästään hyvän tahdon ja välittämisen ansiosta toista kohtaan. Siinä ei tarvitse tehtä työtä. Yhdessäolo on ilo ja molempien voiman lähde.

Yleensä sen 20 vuotisen suhteen aikana on eletty ne ruuhkavuodet pikkulapsivaiheet ja taloudelliset haasteet ja rämmitty eri olosuhteissa, rakennettu, kasvatettu, stressattu, valvottu. Riidelty.

...

Ja sit hypätään uuden matkaan  elämään "uutta nuoruutta" ilman huollettavia ja ihmetellään kun elämä onkin rentoa ja helppoa. Miten se edellinen puoliso olikin niin paskamainen valittaja kun elämä voisi olla vaan pelkkää nauttimista??

Näitä on nähty kans ihan tarpeeks. 

10-20 v nautintoja ja sen jälkeen se toinenkin puoliso alkaa vituttaa vietävästi. Ei pelasta palmupuut eikä kulttuuririennot enää.

Vierailija kirjoitti:

Juuri näin. Ihmisen elinkaari on täynnä työtä. Työtä itsensä kanssa, työtä muiden suhteen... Mikään ei tipu syliin automaattisesti. Lapsikaan ei opi mitään harjoittelematta. Sitä työtä on turha demonisoida, vaan enemmin pitäisi ottaa kiitollisena kehityksen instrumenttina vastaan.

 

Tämän työpaskan hokemisen vuoksi vietin itse parikymmentä vuotta sysipaskassa suhteessa, koska en tiennyt, että on olemassa helppojakin suhteita ja osa ihmisistä taas on täysin kyvyttömiä olemaan kelvollisia puolisoita. Siinä ei mikään työ auta, kun puolisolla ei vain ole eväitä olla hyvä puoliso

Suhde oikean ihmisen kanssa toimii pelkästään hyvän tahdon ja välittämisen ansiosta toista kohtaan. Siinä ei tarvitse tehtä työtä. Yhdessäolo on ilo ja molempien voiman lähde.

Tässä tulee ilmi juuri se asia, josta kirjoitin. On paljon ihmisiä, jotka eivät tiedä, että suhteessa kuuluisi olla hyvä olla. Ihan yksinkertaisesti näin. Rakkaus tarkoittaa sitä, että koen olevani rakastettu ja arvostettu. Tällaista tunnetta ei monilla ole ollut milloinkaan, joten he eivät tunnista mikä on rakkautta ja mikä ei sitä ole. Siksi työn tekemisen korostaminen voi olla haitaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M-1965 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa auttaa ainoastaan fyysinen ero, jonka aikana jompi kumpi muuttuu PALJON ja juuri oikeaan suuntaan ja palatessa rakastutaan uudestaan

Eksä yksipuolisesti päätti erosta ja lähti toisen matkaan. Minä löysin uuden. Ei ole paluuta entiseen.

Eli: ei kannata kuvitella että eron jälkeen olisi enää mitään mahdollisuutta palata entiseen suhteeseen. Jompi kumpi eronneista löytää uuden ja se oli siinä.

Kun toinen pettää tai lähtee toisen matkaan kokonaan, ei siitä oikeasti nousta enää ikinä. Pettäminen tekee haavan niin syvälle, että se ei parane. Luottamus on kadonnut iäksi.

Voit puhua vain omasta puolestasi 

Minäkin tunsin näin eli kirjoitti todennäköisesti monen puolesta. Aiemmin luulin kykeneväni antamaan anteeksi ja unohtamaan kunnes itse olin tuossa tilanteessa. Tajusin nopeasti että tämä oli nyt tässä ja että kun luottamus on mennyt niin tulevaisuutta ei ole.

Onneksi eksä ei halunnut takaisin vaan jatkoi elämäänsä uuden kumppaninsa kanssa. En joutunut kärvistelemään valintatilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri näin. Ihmisen elinkaari on täynnä työtä. Työtä itsensä kanssa, työtä muiden suhteen... Mikään ei tipu syliin automaattisesti. Lapsikaan ei opi mitään harjoittelematta. Sitä työtä on turha demonisoida, vaan enemmin pitäisi ottaa kiitollisena kehityksen instrumenttina vastaan.

 

Tämän työpaskan hokemisen vuoksi vietin itse parikymmentä vuotta sysipaskassa suhteessa, koska en tiennyt, että on olemassa helppojakin suhteita ja osa ihmisistä taas on täysin kyvyttömiä olemaan kelvollisia puolisoita. Siinä ei mikään työ auta, kun puolisolla ei vain ole eväitä olla hyvä puoliso

Suhde oikean ihmisen kanssa toimii pelkästään hyvän tahdon ja välittämisen ansiosta toista kohtaan. Siinä ei tarvitse tehtä työtä. Yhdessäolo on ilo ja molempien voiman lähde.

EI vaan ihan realistin kommentti, jolla on psykologian opintoja kahdesta eri yliopistosta (ei oma pääaine, mutta ihan hyvä kokonaisuus) mutta tilastotkin sen osoittavat, että ei vaihtamalla usein parane. Niin se vaan on

Eikö ole ironista, että sinä tuossa haukut itse minua? Millainen ihminen sinä itse mahdat olla?

Tämä on ollut hyvä keskustelu. Kiitos kommenteista.

 "tilastotkin sen osoittavat, että ei vaihtamalla usein parane"

Mitkä tilastot sen osoittavat? En ole törmännyt, vaikka olen näitä asioita työksenikin seurannut. Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri näin. Ihmisen elinkaari on täynnä työtä. Työtä itsensä kanssa, työtä muiden suhteen... Mikään ei tipu syliin automaattisesti. Lapsikaan ei opi mitään harjoittelematta. Sitä työtä on turha demonisoida, vaan enemmin pitäisi ottaa kiitollisena kehityksen instrumenttina vastaan.

 

Tämän työpaskan hokemisen vuoksi vietin itse parikymmentä vuotta sysipaskassa suhteessa, koska en tiennyt, että on olemassa helppojakin suhteita ja osa ihmisistä taas on täysin kyvyttömiä olemaan kelvollisia puolisoita. Siinä ei mikään työ auta, kun puolisolla ei vain ole eväitä olla hyvä puoliso

Suhde oikean ihmisen kanssa toimii pelkästään hyvän tahdon ja välittämisen ansiosta toista kohtaan. Siinä ei tarvitse tehtä työtä. Yhdessäolo on ilo ja molempien voiman lähde.

 

Sinulla ei ole itselläsi osaa eikä arpaa mihink

Sinun olisi ehkä hyödyllistä tutustua persoonallisuushäiriöihin. Toki ihmisillä on paljon muitakin henkisiä ongemia, riippuvuuksia, vakavia traumoja jne, jotka häiritsevät ja vahingoittavat kanssaihmisiä ja tekevät parisuhteesta toisen osapuolen kannalta erittäin vaikean ja tuskallisen. Kuuluu nykyään ihan yleissivistykseen tietää näistä asioista.

Terveyskirjasto:

Persoonallisuushäiriöt ilmenevät henkilön ajatuksissa, tunne-elämässä ja käytöksessä kokonaisvaltaisesti, jatkuvasti tai ainakin toistuvasti haittaa aiheuttaen. Ne tuottavat haittaa elämän kaikilla osa-alueilla: kotona, harrastuksissa ja työelämässä.

Tekoäly:

Persoonallisuushäiriöt voivat tuoda merkittäviä haasteita parisuhteeseen, ja vaikutukset riippuvat häiriön tyypistä. Esimerkiksi epävakaaseen persoonallisuushäiriöön liittyy usein voimakkaita tunne-elämän heilahteluja ja hylätyksi tulemisen pelkoa, mikä vaikeuttaa parisuhdetta. Antisossiaalisen persoonallisuushäiriön piirteitä omaavat voivat puolestaan käyttäytyä impulsiivisesti ja tunteettomasti. 

Yleisiä vaikutuksia parisuhteeseen 

Tunne-elämän epävakaus: 

Epävakaassa persoonallisuushäiriössä tunteet voivat vaihdella voimakkaasti, mikä voi johtaa suuriin riitoihin ja jatkuvaan epävarmuuteen. 

Hylätyksi tulemisen pelko: 

Pelko hylätyksi tulemisesta on keskeinen oire monissa persoonallisuushäiriöissä ja voi ilmetä vaativuutena, mustasukkaisuutena tai kontrolloivana käytöksenä. 

Impulsiivisuus ja riskikäyttäytyminen:

Joissakin häiriöissä, kuten antisosiaalisessa persoonallisuushäiriössä, voi ilmetä impulsiivista käytöstä ja piittaamattomuutta sosiaalisista säännöistä, mikä vaikuttaa negatiivisesti suhteeseen. 

Vaikeus empatiaan: 

Tietyt persoonallisuushäiriöt voivat heikentää kykyä ymmärtää ja tuntea kumppanin tunteita, mikä tekee läheisyyden kokemisesta vaikeaa. 

Vakauttamaton parisuhde: 

Parisuhteessa voi esiintyä vuorotellen voimakasta ihannointia ja täydellistä pettymystä. 

Mitäs kotipsykologit sanotte minun suhteestani?

Hyvin pitkä suhde kyseessä, lapsetkin asuneet omillaan jo pitkään. Meillä on miehen kanssa ollut hyvin samanlaiset haaveet, ja ollaan nähty vaivaa sen eteen että ollaan ne saatu toteutettua, ollaan hypätty yhdessä rohkeasti uuteen, haaveista totta. Ja ollaan siitä ihan superonnellisia.

Meidän normiarki on lämmintä ja hauskaa. Käydään yhdessä lenkillä, usein käsi kädessä ja voidaan kävellä niin ostoskeskuksessakin. Tehdään jekkuja toisillemme, ja paljon myös palveluksia. Nauretaan, paljon. Kokataan yhdessä. Läheisyyttä, halauksia ja suukkoja on päivittäin useita kertoja. Iltaisin käperryn sohvalle hänen kainaloon ja siinä on paras paikka. Lomat vietetään aina yhdessä, koska se vaan on niin kivaa. Tsemppaan häntä hänen urahaaveissaan, taon päähänsä että hän kyllä saa ne toteen. Hän tukee minua kaikissa huolissani ja murheissa. Ja auttaa, paljon. Pääasiassa minulla on ihan todella hyvä olla hänen kanssaan. 

Sitten se toinen puoli. Miehellä on jo lapsuudesta jäänyt huonoja käytösmalleja, ollaan haettu apua ja taisteltu ihan valtavien ongelmien yli. Monesta huonosta piirteestään on päässyt yli, samoin minä. Mutta se mitä vielä on jäljellä, niin en voi kaikissa asioissa luottaa häneen. Hän on pettänyt sen valehtelemalla liian monta kertaa. Ei valtavan isoista asioista, mutta riittävän isoista, että epäilen rakastaako hän minua sittenkään tarpeeksi. Tämä asia kalvaa, jos alan ajatella sitä. Mutta toisaalta pystyn lykkäämään asiat taka-alalle, ja olen päässiassa aivan aidosti onnellinen. 

Niin että hyvä vai huono suhde?

M-1965 kirjoitti:

Tämä on ollut hyvä keskustelu. Kiitos kommenteista.

Kiitos itsellesi, kommenttisi ovat olleet fiksuja (heh, koska olen ollut kaikesta samaa mieltä). Olisin vielä odottanut vastausta siihen kysymykseen minkä esitin rakkauden tunnustamisen vaikeutta koskien, koska se näkökulma oli itselleni uusi ja olisin halunnut tietää tarkemmin. Mutta olet vissiin menossa muihin hommiin ja kiireisiin. 

Hitsi kun en pääse katsomaan. Mut itellä se oli ainakin toisen halveksunta ja aliarvioiminen.. Toisen arvostus loppui ja rakkaus myös. 

M-1965 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M-1965 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa auttaa ainoastaan fyysinen ero, jonka aikana jompi kumpi muuttuu PALJON ja juuri oikeaan suuntaan ja palatessa rakastutaan uudestaan

Eksä yksipuolisesti päätti erosta ja lähti toisen matkaan. Minä löysin uuden. Ei ole paluuta entiseen.

Eli: ei kannata kuvitella että eron jälkeen olisi enää mitään mahdollisuutta palata entiseen suhteeseen. Jompi kumpi eronneista löytää uuden ja se oli siinä.

Kun toinen pettää tai lähtee toisen matkaan kokonaan, ei siitä oikeasti nousta enää ikinä. Pettäminen tekee haavan niin syvälle, että se ei parane. Luottamus on kadonnut iäksi.

Voit puhua vain omasta puolestasi 

Minäkin tunsin näin eli kirjoitti todennäköisesti monen puolesta. Aiemmin luulin kykeneväni antamaan anteeksi ja unohtamaan kunnes itse olin tuossa tilanteessa. Tajusin nopeasti että tämä oli nyt tässä ja että kun luottamus on mennyt niin tulevaisuutta ei ole.

Voi kirjoittaa omastaan tai jopa joidenkin muidenkin puolesta. Ei kaikkien puolesta, yleistäen. 

On myös paljon suhteita, joissa se luottamus ja rakkaus ON palautunut. 

Vierailija kirjoitti:

 "tilastotkin sen osoittavat, että ei vaihtamalla usein parane"

Mitkä tilastot sen osoittavat? En ole törmännyt, vaikka olen näitä asioita työksenikin seurannut. Eri

Tuskinpa vaan olet.

Ihan sellaiset kuin avioerotilastot, jotka kertovat että seuraavista liitoista erotaan helpommin kuin ekasta. Hyvin suurella todennäköisyydellä koskee muitakin parisuhdemuotoja, vaikka niistä on vaikea saada tilastotietoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri näin. Ihmisen elinkaari on täynnä työtä. Työtä itsensä kanssa, työtä muiden suhteen... Mikään ei tipu syliin automaattisesti. Lapsikaan ei opi mitään harjoittelematta. Sitä työtä on turha demonisoida, vaan enemmin pitäisi ottaa kiitollisena kehityksen instrumenttina vastaan.

 

Tämän työpaskan hokemisen vuoksi vietin itse parikymmentä vuotta sysipaskassa suhteessa, koska en tiennyt, että on olemassa helppojakin suhteita ja osa ihmisistä taas on täysin kyvyttömiä olemaan kelvollisia puolisoita. Siinä ei mikään työ auta, kun puolisolla ei vain ole eväitä olla hyvä puoliso

Suhde oikean ihmisen kanssa toimii pelkästään hyvän tahdon ja välittämisen ansiosta toista kohtaan. Siinä ei tarvitse tehtä työtä. Yhdessäolo on ilo ja molempien vo

Eikö ole ironista, että sinä tuossa haukut itse minua? Millainen ihminen sinä itse mahdat olla?

Ei tähän kukaan pysty vastaamaan, kun ei tiedetä keneltä kysyt. Kannattaa lainata sitä kommenttia, johon haluaa sanansa sanoa.

Ja kyllä, kyllä se onnistuu. Turha syyttää palstaa.