Parisuhteen pimeä vaihe päättyy liki pomminvarmasti lopulliseen eroon

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri näin. Ihmisen elinkaari on täynnä työtä. Työtä itsensä kanssa, työtä muiden suhteen... Mikään ei tipu syliin automaattisesti. Lapsikaan ei opi mitään harjoittelematta. Sitä työtä on turha demonisoida, vaan enemmin pitäisi ottaa kiitollisena kehityksen instrumenttina vastaan.

 

Tämän työpaskan hokemisen vuoksi vietin itse parikymmentä vuotta sysipaskassa suhteessa, koska en tiennyt, että on olemassa helppojakin suhteita ja osa ihmisistä taas on täysin kyvyttömiä olemaan kelvollisia puolisoita. Siinä ei mikään työ auta, kun puolisolla ei vain ole eväitä olla hyvä puoliso

Suhde oikean ihmisen kanssa toimii pelkästään hyvän tahdon ja välittämisen ansiosta toista kohtaan. Siinä ei tarvitse tehtä työtä. Yhdessäolo on ilo ja molempien voiman lähde.

 

Tämä maa on täynnä exiä, joilla on kaikki mahdolliset diagnoosit. Se nyt on selvää. 

Vierailija kirjoitti:

M-1965 kirjoitti:

Tämä on ollut hyvä keskustelu. Kiitos kommenteista.

Kiitos itsellesi, kommenttisi ovat olleet fiksuja (heh, koska olen ollut kaikesta samaa mieltä). Olisin vielä odottanut vastausta siihen kysymykseen minkä esitin rakkauden tunnustamisen vaikeutta koskien, koska se näkökulma oli itselleni uusi ja olisin halunnut tietää tarkemmin. Mutta olet vissiin menossa muihin hommiin ja kiireisiin. 

Laita linkki siihen viestiin tai kirjoita viestin kellonaika. Katson josko ehdin vastata.

Vierailija kirjoitti:

M-1965 kirjoitti:

"Sinä voit heittää rakkaan puolison menemään vain koska hän ei olekaan täydellinen, mutta ONNEKSI kaikki eivät näin tee. Muuten ei juuri kellään olisi parisuhdetta."

Eroaminen on sen verran ikävä prosessi että hyvin harva lähtee siihen kevyesti. Se "rakas puoliso" joka ei ole täydellinen on usein epätäydellinen esimerkiksi alkoholi- tai peliriippuvuuden, väkivaltaisuuden tai toistuvan pettämisen vuoksi. Ero on tuolloin tarpeen jo pelkästään itsesuojelun ja mahdollisten lasten turvallisuuden vuoksi.

 

Höpö höpö! Suurimmat syyt ihan oli näitä "kasvettiin erilleen" ja yhteyden puute ja puutteellinen kommunikointi. Eli asioita joille voi paljonkin halutessaan. 

Voi, mutta ei paljoa auta jos toinen ei tee mitään. Silti saa syyllistystä vaikka yritti yksin kaikkensa. Silloin se syy on se mikä on, jos ei sitä saa muutettua. Jälkikäteen ajateltuna oli vain ajanhukkaa yrittää, mutta toisaalta tiedänpähän nyt että edes yritin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri näin. Ihmisen elinkaari on täynnä työtä. Työtä itsensä kanssa, työtä muiden suhteen... Mikään ei tipu syliin automaattisesti. Lapsikaan ei opi mitään harjoittelematta. Sitä työtä on turha demonisoida, vaan enemmin pitäisi ottaa kiitollisena kehityksen instrumenttina vastaan.

 

Tämän työpaskan hokemisen vuoksi vietin itse parikymmentä vuotta sysipaskassa suhteessa, koska en tiennyt, että on olemassa helppojakin suhteita ja osa ihmisistä taas on täysin kyvyttömiä olemaan kelvollisia puolisoita. Siinä ei mikään työ auta, kun puolisolla ei vain ole eväitä olla hyvä puoliso

Suhde oikean ihmisen kanssa toimii pelkästään hyvän tahdon ja välittämisen ansiosta toista kohtaan. Siinä ei tarvitse teh

Niinhän minä juuri teen! Suoraan haukkujalta kysyn. Ihan selvästi.

Mutta ei tästä tarvitse tämän enempää. Itse en ketään haukkunut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri näin. Ihmisen elinkaari on täynnä työtä. Työtä itsensä kanssa, työtä muiden suhteen... Mikään ei tipu syliin automaattisesti. Lapsikaan ei opi mitään harjoittelematta. Sitä työtä on turha demonisoida, vaan enemmin pitäisi ottaa kiitollisena kehityksen instrumenttina vastaan.

 

Tämän työpaskan hokemisen vuoksi vietin itse parikymmentä vuotta sysipaskassa suhteessa, koska en tiennyt, että on olemassa helppojakin suhteita ja osa ihmisistä taas on täysin kyvyttömiä olemaan kelvollisia puolisoita. Siinä ei mikään työ auta, kun puolisolla ei vain ole eväitä olla hyvä puoliso

Suhde oikean ihmisen kanssa toimii pelkästään hyvän tahdon ja välittämisen ansiosta toista kohtaan. Siinä ei tarvitse tehtä työtä. Yhdessäolo on ilo ja molempien voiman lähde.

 

Yleensä sen 20 vuotisen suhteen aikana on eletty

Mitä siitä?

Sitten vaan uusi. Valikoimaa riittää.

Ihan kauheaa, jos olisin ollut kaikki vuosikymmenet saman ihmisen kanssa.

10-20v välein SAA vaihtaa.

"Mitä siitä?

Sitten vaan uusi. Valikoimaa riittää.

Ihan kauheaa, jos olisin ollut kaikki vuosikymmenet saman ihmisen kanssa.

10-20v välein SAA vaihtaa."

Toki saa, mutta kannattaa olla itselleen rehellinen ja vilkaista peiliinkin. Se että syyttää kaikesta puolisoa, ei ratkaise tai poista omia ongelmia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 "tilastotkin sen osoittavat, että ei vaihtamalla usein parane"

Mitkä tilastot sen osoittavat? En ole törmännyt, vaikka olen näitä asioita työksenikin seurannut. Eri

 

Tuskinpa vaan olet.

Ihan sellaiset kuin avioerotilastot, jotka kertovat että seuraavista liitoista erotaan helpommin kuin ekasta. Hyvin suurella todennäköisyydellä koskee muitakin parisuhdemuotoja, vaikka niistä on vaikea saada tilastotietoa.

Niin erotaan, mutta sehän on aivan eri asia kuin se, että "vaihtamalla ei parane". Kuvittelin, että yliopistossa opiskelleena ymmärtäisit sen ja odotin tutkimustulosta, joka viittaisi siihen mitä sanot. Arkijärjenkin valossa voi ymmärtää, ettei tuollainen yleistys voi pitää paikkansa kuten ei sekään, että kaikki erot lisäisivät onnellisuutta. 

Eroamiset kasautuvat samoille ihmisille. Syynä ei ole itse eroaminen, vaan laajempi kokonaisuus liittyen taustoihin ja myös sosioekonomisiiin asioihin. Paremmin koulutetut ja ansaitsevat esimerkiksi eroavat harvemmin kuin matalasti koulutetut. Kaikki ei siis liity psykologisiin tekijöihinkään.

"Kannattaa lainata sitä kommenttia, johon haluaa sanansa sanoa."

Jos ei muulla tavalla saa onnistumaan niin tekee kuten minä tuossa yllä. Eli kopioi viestistä sen osan mihin haluaa vastata ja painaa Vastaa" nappulaa. Sitten lainausmerkki rivin alkuun ja liittää kopioidun teksin siihen perään.

Yksi keskustelua helpottava tapa olisi tietty rekisteröidyn nimimerkin käyttäminen. Varsinkin keskustelun aloittavan kannattaisi sitä harkita koska se estää ap:na esiintymisen ja keskustelun pilaamisen sillä tavoin.

Vierailija kirjoitti:

Mitäs kotipsykologit sanotte minun suhteestani?

Hyvin pitkä suhde kyseessä, lapsetkin asuneet omillaan jo pitkään. Meillä on miehen kanssa ollut hyvin samanlaiset haaveet, ja ollaan nähty vaivaa sen eteen että ollaan ne saatu toteutettua, ollaan hypätty yhdessä rohkeasti uuteen, haaveista totta. Ja ollaan siitä ihan superonnellisia.

Meidän normiarki on lämmintä ja hauskaa. Käydään yhdessä lenkillä, usein käsi kädessä ja voidaan kävellä niin ostoskeskuksessakin. Tehdään jekkuja toisillemme, ja paljon myös palveluksia. Nauretaan, paljon. Kokataan yhdessä. Läheisyyttä, halauksia ja suukkoja on päivittäin useita kertoja. Iltaisin käperryn sohvalle hänen kainaloon ja siinä on paras paikka. Lomat vietetään aina yhdessä, koska se vaan on niin kivaa. Tsemppaan häntä hänen urahaaveissaan, taon päähänsä että hän kyllä saa ne toteen. Hän tukee minua kaikissa huolissani ja murheissa. Ja auttaa, paljon. Pääasiassa minulla on

Sinulle suhteenne kuulostaa olevan riittävän hyvä. Sehän se tärkeintä on.

Minä voin paljonkin vähempään tyytyä tuosta alkuhehkutuksesta, kunhan vain voin luottaa mieheeni täysin. En siis tarvitse noin tiivistä yhdessäoloa, päin vastoin se voisi ahdistaa.

Tuo sinun tilanteesi olisi minulle mahdoton. Kuin syvältä mätä mutta pintakaunis omena, jota pitäisi mädästä tietoisesti haukkoa. Peläten, milloin nämä kaksi todellisuutta kohtaavat.

Mutta jos olette onnellisia ja voitte hyvin, niin sehän on tärkeintä. Itse en voisi unohtaa sitä faktaa, että koko ajan rakennamme tätä suhteemme taloa pettävälle perustalle.

Voin olla liian ehdoton. Mutta ikä ja elämänkokemukset miesten kanssa parisuhteissa ovat tehneet sellaiseksi.

Nyt olen ollut vuosikymmenen ajan täysin rehellisen miehen kanssa, joka ei juuri kehu, ei hemmottele eikä lahjo ja elää omaa elämäänsä minut siihen osallistaen. Emme asu yhdessä, emme mene naimisiin.

Tämä on paljon parempi kuin aiemmat ns täydelliset avioliitot ja minua palvovat ns täydelliset aviomiehet, joiden taustalta paljastui hiljalleen kaikenlaista rumaa petollista sontaa. 

En sano että sinulla on näin. Enkä yhtään vihjaile. Olen vain itse pisteessä, jossa en halua enää kokea mitään, mikä ei ole täysin ja totaalisen rehellistä. 

Toivon sinulle ja teille vain hyvää!

N48

M-1965 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M-1965 kirjoitti:

Tämä on ollut hyvä keskustelu. Kiitos kommenteista.

Kiitos itsellesi, kommenttisi ovat olleet fiksuja (heh, koska olen ollut kaikesta samaa mieltä). Olisin vielä odottanut vastausta siihen kysymykseen minkä esitin rakkauden tunnustamisen vaikeutta koskien, koska se näkökulma oli itselleni uusi ja olisin halunnut tietää tarkemmin. Mutta olet vissiin menossa muihin hommiin ja kiireisiin. 

Laita linkki siihen viestiin tai kirjoita viestin kellonaika. Katson josko ehdin vastata.

Tässä se minun kysymykseni:

"Mielenkiintoista, sillä olen ollut siinä uskossa, että mies tietää heti rakastaako vai ei ja että mies rakastuu todella helposti. Eikä sitä voi olla huomaamatta. Rakkaudestaan epävarma mies on mulle täysin uusi konsepti, niin uusi, etten oikein vieläkään ymmärrä mitä se oikein tarkoittaa. Onko rakkauskäsitykseen silloin liitetty jotain valtavan painavaa ja raskauttavaa, että sitä pitää miettiä kauan vai eikö oikein kukaan ole miellyttänyt niin paljon jo heti alkuun, että jalat notkahtavat ja se on siinä?"

Tietty noita syitä voi olla vaikka kuinka paljon, tuossa vain kaksi arvaustani. Haluaisin tietää mihin se liittyy, että rakastamisen sanominen sinusta tuntuu vaikealta? Eli vähän tarkemmin kuin että lapsuuteen tms. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 "tilastotkin sen osoittavat, että ei vaihtamalla usein parane"

Mitkä tilastot sen osoittavat? En ole törmännyt, vaikka olen näitä asioita työksenikin seurannut. Eri

 

Tuskinpa vaan olet.

Ihan sellaiset kuin avioerotilastot, jotka kertovat että seuraavista liitoista erotaan helpommin kuin ekasta. Hyvin suurella todennäköisyydellä koskee muitakin parisuhdemuotoja, vaikka niistä on vaikea saada tilastotietoa.

Niin erotaan, mutta sehän on aivan eri asia kuin se, että "vaihtamalla ei parane". Kuvittelin, että yliopistossa opiskelleena ymmärtäisit sen ja odotin tutkimustulosta, joka viittaisi siihen mitä sanot. Arkijärjenkin valossa voi ymmärtää, ettei tuollainen yleistys voi pitää paikkansa kuten ei sekään, että kaikki erot lisäisivät onnellisuutta. 

Er

Sinä se et muuta osaa kuin käydä henkilöön.. hohhoijaa.

Jos vaihtamalla paranisi, miksi siitä uudesta suhteesta erotaan (entistä matalammalla kynnyksellä)? Kyllä edelleen allekirjoitan, että tuo nimenomaan viittaa siihen, ettei vaihtamalla parane useimmiten. 

Ja miksi parinisikaan? Omat ongelmat eivät mihinkään katoa. Itse pysyy tasan yhtä ärsyttävänä, vaikka ärsyttävästä puolisosta eroon pääsee 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa auttaa ainoastaan fyysinen ero, jonka aikana jompi kumpi muuttuu PALJON ja juuri oikeaan suuntaan ja palatessa rakastutaan uudestaan

Tai että yhdessä ollessa mennään terapiaan ja muututaan molemmat. Yleensä ei kumpikaan yksin syypää ongelmiin ole.

Terve ihminen eroaa paljon ennen kuin ollaan jossain terapiaan menemisen vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Juuri näin. Ihmisen elinkaari on täynnä työtä. Työtä itsensä kanssa, työtä muiden suhteen... Mikään ei tipu syliin automaattisesti. Lapsikaan ei opi mitään harjoittelematta. Sitä työtä on turha demonisoida, vaan enemmin pitäisi ottaa kiitollisena kehityksen instrumenttina vastaan.

 

Tämän työpaskan hokemisen vuoksi vietin itse parikymmentä vuotta sysipaskassa suhteessa, koska en tiennyt, että on olemassa helppojakin suhteita ja osa ihmisistä taas on täysin kyvyttömiä olemaan kelvollisia puolisoita. Siinä ei mikään työ auta, kun puolisolla ei vain ole eväitä olla hyvä puoliso

Suhde oikean ihmisen kanssa toimii pelkästään hyvän tahdon ja välittämisen ansiosta toista kohtaan. Siinä ei tarvitse tehtä työtä. Yhdessäolo on ilo ja molempien voiman lähde.

Juuri tämä. Luulin että yrittämällä kyllä onnistuu, tajuamatta että suhde oli vain alunperinkin täysin toimimaton, eikä vain sovittu toisillemme (muutenhan kuka tahansa voisi olla kenen kanssa tahansa jos se olisi pelkästä yrittämusedtä kiinni). Nyt ihan toisenlaisen ihmisen kanssa kaikki sujuu kuin itsestään, ei ole nihkeää, ahdistavaa eikä muutenkaan hajottavaa. Eli on se aika paljon siitä kiinni kuka on kenen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihkivalassa luvataan tahtoa rakastaa.

Eli se on tahdon asia ja sen voi saada takaisin. 

Parisuhdekurssilla opittu

Tunteet eivät ole kyllä tahdon asia.

Et voi kylmällä järjellä päättää, että nyt tahdon uudelleen rakastaa. Ei tunteet niin toimi.

 

Kunpa tunteet tulisivat, kun vaan haluaisi tarpeeksi! Olen kertonut miehelleni, että en rakasta häntä. Hän ei siltikään halua erota. Olen näkymätön ja yksinäinen, mutta minun on vaikea erota. Miestä ei näytä haittaavan vaikka rakkaus on poissa minun puolelta kunhan arki rullaa normaalisti eteenpäin. Elämä olisi helpomaa, jos rakastaisin.

Rakastitko häntä alussa kuitenkin? Jos kyllä, niin mitä sitten tapahtui?

Rakastin! Jossain vaiheessa häntä ei enää kiinnostanut minun seura. Tai ainakin siltä minusta tuntui. Kun tulin huoneeseen lähti hän pois. Kun kerron jostakin, hän ei välttämättä edes sano mitään enkä tiedä onko hän edes kuunnellut. Hän tyrmäsi minun seksiehdotukset ja meillä oli seksiä vain silloin kun hän halusi.  Hän suuttui, jos en tee niin kuin hän haluaa. Listaa voisi jatkaa. Toiveitani ei kuulla ja jos olen ehdottamassa jotain, suljen vaan suuni, koska tiedän, että se ei toteudu. Minä olen vain arjen jakaja. Mieheni kanssa jaamme hyvin yhteisen arjen ja lastenhoidot, mutta se on siinä.

En tiedä mitä ajatella. Olen aika lamaantunut tilanteeseen enkä pääse tästä pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäs kotipsykologit sanotte minun suhteestani?

Hyvin pitkä suhde kyseessä, lapsetkin asuneet omillaan jo pitkään. Meillä on miehen kanssa ollut hyvin samanlaiset haaveet, ja ollaan nähty vaivaa sen eteen että ollaan ne saatu toteutettua, ollaan hypätty yhdessä rohkeasti uuteen, haaveista totta. Ja ollaan siitä ihan superonnellisia.

Meidän normiarki on lämmintä ja hauskaa. Käydään yhdessä lenkillä, usein käsi kädessä ja voidaan kävellä niin ostoskeskuksessakin. Tehdään jekkuja toisillemme, ja paljon myös palveluksia. Nauretaan, paljon. Kokataan yhdessä. Läheisyyttä, halauksia ja suukkoja on päivittäin useita kertoja. Iltaisin käperryn sohvalle hänen kainaloon ja siinä on paras paikka. Lomat vietetään aina yhdessä, koska se vaan on niin kivaa. Tsemppaan häntä hänen urahaaveissaan, taon päähänsä että hän kyllä saa ne toteen. Hän tukee minua kaikissa huolissani ja mu

Sinulle suhteenne kuulostaa olevan riittävän hyvä. Sehän se tärkeintä on.

Minä voin paljonkin vähempään tyytyä tuosta alkuhehkutuksesta, kunhan vain voin luottaa mieheeni täysin. En siis tarvitse noin tiivistä yhdessäoloa, päin vastoin se voisi ahdistaa.

Tuo sinun tilanteesi olisi minulle mahdoton. Kuin syvältä mätä mutta pintakaunis omena, jota pitäisi mädästä tietoisesti haukkoa. Peläten, milloin nämä kaksi todellisuutta kohtaavat.

Mutta jos olette onnellisia ja voitte hyvin, niin sehän on tärkeintä. Itse en voisi unohtaa sitä faktaa, että koko ajan rakennamme tätä suhteemme taloa pettävälle perustalle.

Voin olla liian ehdoton. Mutta ikä ja elämänkokemukset miesten kanssa parisuhteissa ovat tehneet sellaiseksi.

Nyt olen ollut vuosikymmenen ajan täysin rehellisen miehen kanssa, joka ei juuri kehu, ei hemmottele eikä lahjo ja elää omaa elämäänsä minut siihen osallistaen. Emme asu yhdessä, emme mene naimisiin.

 

Tämä on paljon parempi kuin aiemmat ns täydelliset avioliitot ja minua palvovat ns täydelliset aviomiehet, joiden taustalta paljastui hiljalleen kaikenlaista rumaa petollista sontaa. 

En sano että sinulla on näin. Enkä yhtään vihjaile. Olen vain itse pisteessä, jossa en halua enää kokea mitään, mikä ei ole täysin ja totaalisen rehellistä. 

Toivon sinulle ja teille vain hyvää!

N48

Kiitos kommentistasi. Minä kyllä ajoittain kipuilen paljonkin tuon asian suhteen, etten voi mieheeni luottaa. Se satuttaa ja loukkaakin. Mutta kun siitä huolimatta meidän suhde ei ole huono, koska suhteessa on myös kaikki se arkipäiväinen. Josta tarkoituksella kerroin paljon, koska sitä hyvää on todella paljon.

Monesti vaan nähdään että suhde on joko huono tai sitten se on hyvä. Vaan kun ei ole niin. Joku isokin osa-alue voi olla rikki, ja silti kaikki muu todella hyvää. Tämä on ristiriitaista, ja siksi joku eropäätöskin tuntuu aivan mahdottomalta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri näin. Ihmisen elinkaari on täynnä työtä. Työtä itsensä kanssa, työtä muiden suhteen... Mikään ei tipu syliin automaattisesti. Lapsikaan ei opi mitään harjoittelematta. Sitä työtä on turha demonisoida, vaan enemmin pitäisi ottaa kiitollisena kehityksen instrumenttina vastaan.

 

Tämän työpaskan hokemisen vuoksi vietin itse parikymmentä vuotta sysipaskassa suhteessa, koska en tiennyt, että on olemassa helppojakin suhteita ja osa ihmisistä taas on täysin kyvyttömiä olemaan kelvollisia puolisoita. Siinä ei mikään työ auta, kun puolisolla ei vain ole eväitä olla hyvä puoliso

Suhde oikean ihmisen kanssa toimii pelkästään hyvän tahdon ja välittämisen ansiosta toista kohtaan. Siinä ei tarvitse tehtä työtä. Yhdessäolo on ilo ja molempien voiman lähde.

Juuri tämä. Luulin että yrittämällä kyllä onnistuu, tajuamatta että suhde oli vain alunperinkin täysin toimimaton, eikä vain sovittu toisillemme (muutenhan kuka tahansa voisi olla kenen kanssa tahansa jos se olisi pelkästä yrittämusedtä kiinni). Nyt ihan toisenlaisen ihmisen kanssa kaikki sujuu kuin itsestään, ei ole nihkeää, ahdistavaa eikä muutenkaan hajottavaa. Eli on se aika paljon siitä kiinni kuka on kenen kanssa.

Ja kauanko tämä uusi suhde on kestänyt?

Vierailija kirjoitti:

 tilastotkin sen osoittavat, että ei vaihtamalla usein parane. Niin se vaan on

No en usko.

Mulla ainakin parani. Jätinkin sellaisen aivan sairaalloisen mustasukkaisen tenttaajan, joka harjoitti henkistä väkivaltaa ja fyysistä. Hän puri minua, retuutti hiuksista, paiskoi maahan, potki, löi nyrkeillä, veti litsareita, uhkasi tap pamisella ja kaikkea muuta ihanaa.

Seuraava miesystävä ei ikinä tehnyt mitään vastaavaa. Joten todellakin parani vaihtamalla. Olisin ollut idiootti, jos olisin jäänyt edellisen kusipään kanssa olemaan ja tekemään töitä.

Vierailija kirjoitti:

Mitäs kotipsykologit sanotte minun suhteestani?

Hyvin pitkä suhde kyseessä, lapsetkin asuneet omillaan jo pitkään. Meillä on miehen kanssa ollut hyvin samanlaiset haaveet, ja ollaan nähty vaivaa sen eteen että ollaan ne saatu toteutettua, ollaan hypätty yhdessä rohkeasti uuteen, haaveista totta. Ja ollaan siitä ihan superonnellisia.

Meidän normiarki on lämmintä ja hauskaa. Käydään yhdessä lenkillä, usein käsi kädessä ja voidaan kävellä niin ostoskeskuksessakin. Tehdään jekkuja toisillemme, ja paljon myös palveluksia. Nauretaan, paljon. Kokataan yhdessä. Läheisyyttä, halauksia ja suukkoja on päivittäin useita kertoja. Iltaisin käperryn sohvalle hänen kainaloon ja siinä on paras paikka. Lomat vietetään aina yhdessä, koska se vaan on niin kivaa. Tsemppaan häntä hänen urahaaveissaan, taon päähänsä että hän kyllä saa ne toteen. Hän tukee minua kaikissa huolissani ja murheissa. Ja auttaa, paljon. Pääasiassa minulla on

Et varmaan ihan vakavissasi kysynytkään ulkopuoliselta onko suhde hyvä vai huono. Mielenkiintoista teksissäsi on mielestäni se, että et sano rakastavasi miestäsi, vaan näkökulma on hänessä, kun epäilet hänen rakkauttaan. Eikö näkökulman tulisi olla se rakastatko itse häntä vai et ja miten hyvin suhde hänen kanssaan saa sinut voimaan, jos kyseessä on suhteen hyvyys tai huonous sinun kannaltasi? Ette ole yhteinen yksikkö, vaan molemmilla on omat asiansa ja näkökulmansa, joista kumpikin voi vastata vain omalta osaltaan.

Rehellisyyden vaatimus tulee usein esille silloin, kun suhteessa on ollut uskottomuutta, addiktioita jne. Eli toiselta vaaditaan juuri sitä mitä hänellä ei ole ollut. Uskottomuuden työstäminen tarkoittaa, että petetylle kehittyy turvallisuuden tunne ja pärjäämisen tunne, joka ei ole riippuvainen toisen rehellisyydestä. Mutta usein ainakin jonkin aikaa muodostuu elämä sellaiseksi, että epärehellistä vahditaan ja hänen pitää todistaa rehellisyyttään avaamalla viestejään jne. Sitten seuraa pettymys, kun täydellistä rehellisyyttä ei olekaan. On kyse eräänlaisesta allergian/yliherkkyyden kehittymisestä pientäkin valetta kohtaan. Se voi johtaa roolien vinoutumiseen siten, että toisesta tulee teini, joka pakenee ja toisesta vanhempi, joka kontrolloi.

Mustasukkaisuuden kanssa eläminen on hyvin tuskallista. Se voi olla pitemmältä ajalta kuin parisuhde, koska meillä kaikilla ihmisillä on traumakokemuksia oidipaalisista vaillejäämisistä jo lapsuudessa ja suurimmalla osalla vielä sen jälkeenkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäs kotipsykologit sanotte minun suhteestani?

Hyvin pitkä suhde kyseessä, lapsetkin asuneet omillaan jo pitkään. Meillä on miehen kanssa ollut hyvin samanlaiset haaveet, ja ollaan nähty vaivaa sen eteen että ollaan ne saatu toteutettua, ollaan hypätty yhdessä rohkeasti uuteen, haaveista totta. Ja ollaan siitä ihan superonnellisia.

Meidän normiarki on lämmintä ja hauskaa. Käydään yhdessä lenkillä, usein käsi kädessä ja voidaan kävellä niin ostoskeskuksessakin. Tehdään jekkuja toisillemme, ja paljon myös palveluksia. Nauretaan, paljon. Kokataan yhdessä. Läheisyyttä, halauksia ja suukkoja on päivittäin useita kertoja. Iltaisin käperryn sohvalle hänen kainaloon ja siinä on paras paikka. Lomat vietetään aina yhdessä, koska se vaan on niin kivaa. Tsemppaan häntä hänen urahaaveissaan, taon päähänsä että hän kyllä saa n

Tekeekö se mies sulle semmoisia pettämisjekkuja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri näin. Ihmisen elinkaari on täynnä työtä. Työtä itsensä kanssa, työtä muiden suhteen... Mikään ei tipu syliin automaattisesti. Lapsikaan ei opi mitään harjoittelematta. Sitä työtä on turha demonisoida, vaan enemmin pitäisi ottaa kiitollisena kehityksen instrumenttina vastaan.

 

Tämän työpaskan hokemisen vuoksi vietin itse parikymmentä vuotta sysipaskassa suhteessa, koska en tiennyt, että on olemassa helppojakin suhteita ja osa ihmisistä taas on täysin kyvyttömiä olemaan kelvollisia puolisoita. Siinä ei mikään työ auta, kun puolisolla ei vain ole eväitä olla hyvä puoliso

Suhde oikean ihmisen kanssa toimii pelkästään hyvän tahdon ja välittämisen ansiosta toista kohtaan. Siinä ei tarvitse tehtä työtä. Yhdessäolo on ilo ja molempien voiman lähde.

Juuri tämä. Luulin että yrittämällä kyllä onnistuu, tajuama

Hyvä pointti. Yksi merkittävä erojen syy on sekin, että kaksi aivan mukavaa ihmistä on mennyt yhteen - mutta he eivät vain ole koskaan yhteen sopineet. Varsinkin vanhemmissa ihmisissä on tällaistä paljon, sillä aikoinaan ei ollut hyväksyttyä elää susiparina tai synnyttää aviotonta lasta. Ja välillä nykyisinkin mennään naimisiin ulkoisen paineen tai tavan vuoksi ilman, että mietittäisiin onko sopivuutta riittävästi.