Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En olisi ikinä ennen lasta uskonut, että vanhemmuus on nykyään näin vaikeaa ja uuvuttavaa
23.10.2025 |
Ennen kuin sain oman lapsen niin kuvittelin, että vanhemmuudessa riittää sellainen sopivan hyvä, työssäkäynti onnistuu helposti koska on päiväkodit sitä varten, kouluikään kun lapsi tulee niin helpottaa kun koulu hoitaa koulun ja terveydenhuollossa käynnit on neuvola kerran vuodessa ja pari korvatulehdusta lääkärikäynteineen. Vielä mitä. Minulla on yksi ekaluokkalainen lapsi, ja kaikki vapaa-aikani ja iso osa työpäivistä menee lapsen asioita hoitaessa. Ja sama ennen kouluikää. Ja olen aivan poikki. Äitiysloma ja vanhempainvapaa vielä meni ihan ok, vaikka toki yöt huonosti nukkuvan pienen lapsen kanssa oli raskasta. Mutta se oli sellaista normaalin raskasta ja vapaalla kun oli niin oli mahdollisuus välillä levähtää sohvalle tai olla joskus vaikka puoleen päivään yöpaidassa, jos taivaalta vihmoi räntää ja väsytti.
Mutta kun piti palata töihin ja laittaa lapsi päiväkotiin alkoi elämä mennä ihan mahdottomaksi. Ensinnäkin ei saatukaan paikkaa lähipäiväkodista. Se mistä saatiin niin siellä ei ollutkaan autopaikkoja eikä mitään mihin parkkeerata viedessä tai hakiessa eli aamu alkoi parkkipaikan etsimisrumballa. Sama hakiessa. Lapsi piti viedä sisälle asti ja huolehtia häneltä ulkovaatteet pois, sisätossut jalkaan, käsien pesu ja ryhmän huoneeseen. Päiväkodilta tuli tarkat vaatimukset mitä kaikenlaisia sadevaatteita, varavaatteita, varakumisaappaita ym ym on oltava aina siellä. Kaksi viikkoa etukäteen piti päiväkotiin ilmoittaa 10 min tarkkuudella milloin lapsen vie ja milloin hakee, ja tässä kellonajassa oli pakko pysyä vaikka olisi töissä tullut yllättäviä kokouksia. Päiväkoti ei joustanut yhtään työelämän mukaan. Eikä työpaikka suostunut joustamaan yhtään lapsen tai päiväkodin mukaan. Ihan järkyttävä aikatauluhel vetti, josta selkä märkänä hiestä yritti selvitä kainalossa kurasta märkä ja kiukutteleva lapsi. Töissä jatkuvaa anteeksipyytelyä siitä, että myöhästyi taas sen kaksi minuuttia töistä kun päiväkodilla ei löytynyt parkkipaikkaa. Päiväkodilta soitettiin usein hakemaan lapsi kesken päivän pois, kun sen nenä vuotaa niin on heidän mielestään kipeä. Ja pomo huutaa töissä, että et saa lähteä kesken töistä pois kun työt on pakko hoitaa. Koulu kun alkoi niin ei helpottanut, lapsi ei pystykään kulkemaan koulumatkaa yksin, koulutaksia ei myönnetäkään, koululla ei olekaan aamukerhoa, koulu alkaa usein vasta 9:15, iltapäiväkerho loppuu jo klo 16:00 eli lapsi pitää saattaa klo 9 ja hakea klo 16, mahdoton olla töissä ennen 9:30 ja jälkeen 15:30. Pomo vihainen lisää tästä. Koululta ja päiväkodilta satelee edellisenä päivänä käskyjä ottaa huomenna mukaan tyhjä viilipurkki, pyöreä kivi ja kokovalkoinen t-paita, tms. No ei niitä ole, kiireellä kauppaan ja rannalle etsimään. On useampi palaveri vuodessa opettajan kanssa, aina joskus klo 13-14 aikoihin, muita aikoja ei anneta. On äitien aamupäivää, koti ja koulu päivää ja vaikka mitä, tietenkin aina kesken työpäivän. Pomo näistä lisää vihainen. KOko päiväkotiajan flunssakierre lapsella ja jäätävä usein pois töistä itse siksi, pomo taas vihainen, ja nyt jo työkaveritkin.
Jatkuu alla.
Kommentit (196)
Vierailija kirjoitti:
Lainaus jostain viestistä: "Kaikki ei voi asua ihan koulun vieressä, ei vaikka haluaisi. Ja esimerkiksi meidän asuinalueen koulua ympäröi autotiet. Sinne ei pääse yhdestäkään kodista ylittämättä autotietä."
Muuhun kantaa ottamatta, oli pakko katsoa Mapsista paljonko oli oma koulumatkani ekalla luokalla 2000-luvun alussa. Ei näköjään ollut kuin 1,4km Keravan sisällä mutta matkaan sisältyi aika paljon teiden ylityksiä, liikennevaloja ja keskustan halki loppumatka. Jotenkin siitäkin selvittiin niin meno-kuin tulomatkatkin ongelmitta.
Äiti oli yksinhuoltaja ja autoton, niin ei voinut lasta kuskailla. Muistan että aamuisin heräsin itsekseen herätyskelloon, kun äiti oli joko jo lähtenyt vuorotöihin tai oli vielä töissä yövuoron jäljiltä. Tein itselleni aamupalaleivät, kaakaon ja katselin jotain aamu-TV:n piirrettyä, kunnes piti lähteä kävelemään kouluun. En ollut vielä ihan sujut seinäkellon kanssa, mutta oli opetettu että
Ylitin tien vihrealla ja silti useamman kerran jouduin hyppamaan sivuun, kun autot ajoi pain punaisia. Mietin vaan etta se oli lahella.
Oli pakuja, joihin miehet yritti maanitella.
Oli pakkasta, sadetta, jaata.
Oli juoppoja jotka kertoivat, kuinka voisin heille orjailla.
Jotenkin selvittiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tuo koulunkäynti voi olla noin tuhottoman vaikeaa? Nyt en ymmärrä. Ja miksi se mukula ei pysty itse kulkemaan kouluun, onko jotenkin vajaaälyinen? Ilmeisesti, jos sitä opettaajaakin pitää tavata useita kertoja vuodessa.
Ap vaikuttaa täydeltä lampaalta, joka täyttelee jokaisen neuvolan lomakkeen eikä missään asiassa kykene tekemään omia päätöksiä ja hallitsemaan omaa elämäänsä.🐑
Sinä vaikutat asiasta tietämättömältä ***:ltä, joka jostain syystä kirjoittelee vauva-nimisellä palstalla, vaikka kokemusta lapsista on nolla. Jos sulla olisi lapsi tai useampi, tietäisit kyllä miksi arki on tuollaista. Esim nuo ope-palaverit. Nykyään ei anneta todistuksia lukuvuoden päätteeksi, vaan opettajan kanssa tavataan ja pidetään oppimiskeskustelu lapsen asioista, molempina lukuvuosina, ainakin yksi keskustelu. Keskellä päivää, ei illalla kun on t
Tekeekö opettaja lasun ja sossut ottavat lapsen huostaan jos ope-keskusteluun ei mene? Vai miksi se on niin pakollinen?
Vierailija kirjoitti:
Lainaus jostain viestistä: "Kaikki ei voi asua ihan koulun vieressä, ei vaikka haluaisi. Ja esimerkiksi meidän asuinalueen koulua ympäröi autotiet. Sinne ei pääse yhdestäkään kodista ylittämättä autotietä."
Muuhun kantaa ottamatta, oli pakko katsoa Mapsista paljonko oli oma koulumatkani ekalla luokalla 2000-luvun alussa. Ei näköjään ollut kuin 1,4km Keravan sisällä mutta matkaan sisältyi aika paljon teiden ylityksiä, liikennevaloja ja keskustan halki loppumatka. Jotenkin siitäkin selvittiin niin meno-kuin tulomatkatkin ongelmitta.
Äiti oli yksinhuoltaja ja autoton, niin ei voinut lasta kuskailla. Muistan että aamuisin heräsin itsekseen herätyskelloon, kun äiti oli joko jo lähtenyt vuorotöihin tai oli vielä töissä yövuoron jäljiltä. Tein itselleni aamupalaleivät, kaakaon ja katselin jotain aamu-TV:n piirrettyä, kunnes piti lähteä kävelemään kouluun. En ollut vielä ihan sujut seinäkellon kanssa, mutta oli opetettu että "kun viisarit ovat näin ja näin, pitää lähteä ettei myöhästy".
Tuntuu että nykypäivän muksut kasvatetaan ihan omanlaisessaan pumpulissa.
Se pumpuli on kuule nimeltään lainsäädäntö ja lastensuojelu.
Nyt viranomainen puuttuisi asiaan, jos toimii kuten äitisi. Siis olitko tosiaan yöt yksin kotona pikkukoululaisena? Nykyään ei saa tehdä niin. Ei yksinkertaisesti SAA.
On helppo miettiä vanhemmuutta lapsen näkökulmasta "miten helppoa se ennen oli", mutta on aivan eri miettiä vanhemmuutta vanhemman näkökulmasta. Sinulle äitisi vanhemmuus näyttäytyy helppona aikana, seitsemänvuotiaan silmin, mutta ei välttämättä ollut niin kuitenkaan. Sinä et tiedä puoliakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on nykyään ja mikä oli ennen? Ainakin 20 vuotta sitten ihan samanlaista oli ja kuului pikkulapsiarkeen. Rasittavaa joo, mutta onneksi oltiin vanhemmat silloin nuoria, niin jaksoi purra hammasta. Nykyään en jaksaisi samaa enää.
Meillä on 10 vuotta ikäeroa esikoisen ja kuopuksen välillä ja itse olin vielä aiemmin myös opettajana, niin sellainen on ehkä muuttunut, että koulusta vanhempia "häiritään" enemmän kuin ennen. Kai se liittyy säästöihin sekin ja siihen, kun jo yli kymmenen vuotta sitten opettajille alettiin työntää kaiken maailman sivuvastuita lisää. Onko tuo sitten lisännyt lasten hyvinvointia, no eipä taida ainakaan tutkimuksissa näkyä. Vanhempana tuntuu välillä, että minunko tässä sitä koulua pitää käydä?
Jos työpaikka säilyy ruuhkavuosien yli, niin sitten on varmaan helppo huudella, että olihan se rankkaa, mutta siitäkin selvittii
Sain potkut raskaana tai pikemminkin määräaikaista ei jatkettu. Synnärillä tehtiin lasu. Nykyään mulla on taas työpaikka, mutta ties milloin on luvassa tunteja :D Sairastunut en vielä ole...?
Olen ope. Ei meillä ainakaan pakoteta vanhempia palavereihin klo 12-13. Ajoissa otetaan kotiin yhteyttä ja yhdessä sovitaan tapaamisaika. Joskus olen tullut klo 7 aamulla, jolloin huoltaja mennyt palaverista töihin. Joskus on palaveri ollut 17.30. Ei vanhempia voi pakottaa töistä pois, jos on työ, josta ei pääse. Ja ne avoimien ovien päivät ym teemajutut ei ole pakollisia, ne osallistuu, jotka pystyy ja haluaa. Sama vanhempainiltojen kanssa. Rankkaahan tää on perheelliselle opelle, jos paljon oppilaita ja siis palaverejä, joihin jiskus vielä sovitettava kuraattorin ja/tai erkkaopen aikataulu, kun he mukana meetingissä. Mutta kyllä kodin ja koulun yhteustyössä molemmat osapuolet mahdollisuuksien mukaan joustaa. Ei sanella. Ja koulu kustantaa materiaalit, viiliourkkeja ja munakennoja ei ole kenenkään pakko tuoda, vaikka niitä kotoa toivottaisiinkin, jis kitoa llytyy..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vinkki: Päiväkodin ja koulun palaverit voi vanhempi hoitaa etänä eli normipuhelulla tai teamsilla. Ei ole välttis olla livenä paikanpäällä. Sanotte vaan opettajalle, että osallistun palaveriin etänä, niin asia hoituu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jospa nyt keskityt siihen pieneen lapseesi. Ihan naurettavaa, että sinulla pitäisi olla harrastuksia. Puheterapia toki tärkeää - kai haluat, että lapsesi osaa puhua??!? - mutta yritä nyt herran jumala itsekin vähän päätellä, millä on väliä ja millä ei. Miten tuo päiväkodin viilipurkit ja muut liittyvät millään nykytilanteeseesi? Ilmeisesti aika menee vanhoja jankatessa. Vanhemmat hoitaa lapsensa, se on täysi itsestään selvä asia. Ihan ihme kuvitelma, että isovanhempien pitäisi tehdä sinun osuutesi lapsesta, jonka olet itse halunnut hankkia.
Aloitukseni koski koko lapsen seitsemää tähän astista vuotta, ei nykytilannetta. Siksi viilipurkit päiväkotiin. Ja nyt ouluunkin muuten on tarvittu jo munakennoja ja vaikka mitä. Aloituksen aihe on se, miten tuli yllätyksenä vanhemmuuden uuvuttavuus ja vaikeus. Siis koko lapsiajalta. En tehnyt aloitusta saadakseni neuvoja nykytilantee
On tullut mieleen miksei noita viilipurkkeja ja munakennoja yms. voi hankkia vaikka pari kertaa vuodessa kouluun ja tarhaan valmiiksi varastoon, kampanjatyyliin. Miksi varoitetaan vasta juuri ennenkuin sellaisia tarvitaan? Voisin laittaa pinon valmiiksi ja roudata ne kouluun kerran tai kaksi vuodessa ja sitten saisin loppuvuoden olla rauhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä ap! Tilanteessasi on monta kuormittavaa tekijää (ennakoimaton yksinhuoltajuus, tukiverkkojen puute, lapsen erityispiirteet joihin ei ilmeisesti vielä ole saatu kunnollista tukea, joustamaton työpaikka vielä lisäksi).
Been there, done that (vaikka itsellä onneksi on ollut apua isovanhemmista). Sanon että siinä on vähän turha kahden vanhemman, tukiverkkojen ja toiminnanohjaukseltaan neurotyyppillisen lapsen kasvattajien yhtään mitään jeesustella. Ihmisten elämässä tapahtuu ennakoimattomia asioita, ja nykyään voi monilla aloilla olla pikkuisen hankalampi lähteä esim. työpaikkaa vaihtamaan.
En voi oikein muuta sanoa kuin sen, että vielä se helpottaa! Lapsi kasvaa ja kypsyy, oppii vielä kulkemaan ja moni asia helpottaa kun on vähän isompi. Nyt on vielä tuo koulun alkukin, mikä on ihan mieletön muutos ekaluokkalaiselle. Kyllä siitä pääsee yli ja elämään tulee enemmän joustavuutta. Iso juttu on se, jos saatte nepsytutkimukset käytyä ja sen kautta tukea lapselle ja vanhemmalle.
Oma lapsi on jo vähän isompi. Nyt pystyy jo vähän katsomaan taakse päin ja miettimään että selvittiin ekasta 10 vuodesta (ja pääosin vietettiin ihan tosi mukavaa lapsiperheen elämää), mutta olihan se välillä aivan saatanallinen ralli vetää pääosin yksin. Välillä olin kyllä aivan todella uupunut. Vaan kun tähän asti on selvitty ja elämä on jo paljon helpompaa, niin tuntuu että jatkossa sitähän pärjää missä hyvänsä.
Ja vielä se, että laske ihmeessä rimaa. Ei tuollaisessa superkuormittavassa tilanteessa ole mitään järkeä stressata joidenkin viilipurkkien viemisen kanssa ja yrittää pyrkiä johonkin ulkoisesti 10+ vanhemmuuteen. Sano suoraan siellä palaverissa, että nyt ei piisaa aika/jaksaminen tällaiseen munakennoruljanssiin. Kyllä se lapsi siellä mukana kulkee ja koulu tarjoaa materiaalit kaikkeen.
Kannattaa antaa itselleen lupa olla ulkoisesti 7+ vanhempi, se riittää. Höllää kaikessa mahdollisessa pilipalihommassa, jotta jaksat olla lapsellesi läsnä niissä oikeasti tärkeissä hetkissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Komppaan aloittajaa. Olen jo mummi, mutta läheltä seuraan lapsenlapseni perheen vastaavia kiireitä. Niitä riittää. Mietin miksi minulla ei elämä ollut tuollaista kujanjuoksua lasteni kanssa? 1. lapsi oli perhepäivähoidossa ja se oli luxusta. Niin sujuvaa ja kivaa, hoitaja oli superihminen. Lapsia oli 4 eli ei liikaa, lapsi viihtyi. Kerran jäi yöksi hoitajalle, kun oli iltapalaveri töissä. Sitten perhepäivähoitajat ohjattiin koulutukseen ja päiväkotiin töihin. 1. ja 2. lapsi siirtyivät päiväkotiin, kun taas lähdin töihin. Siellä eivät lapset viihtyneet. Mutta joustoa oli, ei he mitään tiukkapipoja olleet. Työpaikalla muorit laskivat minuutteja kuinka paljon myöhästyin. Sitä rätinää riitti. Ihan kuin pari minuuttia olisi maata kaatanut, kahvilla ehtivät itse istua puolikin tuntia.
Lapsenlapsi oli päiväkodissa ja totta se, että minuutilleen piti tietää hakuajat ja loma-ajat 2 viikkoa aiemmin. Autoin perhettä mahdollisuuksien mukaan, kun vanhemmilla työ, joista ei aina minuutilleen kotiin päästy. Olihan se välillä stressaavaa heille.
Koulussa ei ollut omilla lapsillani Wilmaa, vaan reissuvihko ja viikkoa ennen suunniteltu ohjelma mitä seuraavalla viikolla pitää muistaa ja huomioida. Reissuvihkoon vastattiin opettajalle, jos oli jotain huomautettavaa tms. Se oli helppoa!! Joka pikkuasiasta ei opettajat kirjoitelleet. Oli ap-ja ip-kerhot, koulukyyditys sai helpommin, kuin nyt. Mutta nyt kun lapsenlapsen viestit kulkee Wilman kautta, niin onhan se vanhemmille yhtä helvettiä. Hyvin tyttö menestyy koulussa, mutta käskyjä ja pyyntöjä satelee lyhyellä varoituksella, joskus koulupäivän aamuna he soittavat minulle, että ehditkö viedä kumisaappaat kouluun, kun ovat metsään lähdössä. Viesti oli tullut aamulla eikä siihen he ehtineet reagoida. Ja näitä edellisenä iltana tulleita viestejä on paljon. Mitään ei suunnitella etukäteen. Ihme touhua.
Ja on teemapäivää, Halloweenia, pikkujouluja ja joulukirkko, piparkakun tekoa ja joulujuhlaa... kaikessa pitää olla vanhempien jollain tavoin mukana. Aamupäivä- eikä iltapäiväkerhoja ole, onneksi on mummola, johon voi tulla läksyjä tekemään. Opettajat eivät ole enää kylällä asuvia, vaan vain töissä täällä. Se vaikuttaa todella paljon suhtautumiseen perheisiin. Aiemmin opettajat olivat kaikille tuttuja ja oppilaat tiesivät, että opettajalle meni nopeasti viesti, jos koiruuksia keksivät.
Voisin sanoa, että parempaa oli aika ennen.
Koululla hoitivat asiat ihan itse, hakivat kävyt metsästä ja keräsivät lehdet kuvistunneille jne.
Olen ollut sitä mieltä, että asiat helpottaa kun lapsi kasvaa. Aivan samaa mieltä en ole enää.
Käytämme yksityistä terveysasemaa. 12-vuotiaan lapsen puolesta ei voi enää asioida ilman hänen lupaansa. Lupa pitää antaa molemmille vanhemmille erikseen. Luvat pitää myös uusia jokaikinen vuosi, koska ne umpeutuu aina syntymäpäivän kohdalla.
Ihanko todella 12-vuotias (muutoin jo varsin omatoiminen) hoitaisi omia terveysasioitaan? Menisi vastaanotolle itse ja maksaisikin vielä. Mitä todellisuutta on tällainen?
Kääntöpuolena on sitten hassu ohjeistus hammaslääkärissä, että aikuisen pitäisi yhä edelleen tehdä ns. tarkastuskierros hammaspesuilla. Eikä ole siis reikiä tai muita ongelmia, tämä oli yleisohje. Kuinka sitten 12-vuotiaan katsotaan olevan tarpeeksi vanha hoitamaan kaiken muun itse??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pomon kalu suuhun työpaikalla ja nettipornoa siihen päälle . . .
On siinä varmaan lapsi ylpeä äidistään. Yäk.
Vierailija kirjoitti:
Ainaa, minusta lapsen kanssa ollut yllättävän helppoa. Lapsi nyt 3v ja itse olen 41v isä.
Ihanaa. Sun lapsesi on vielä tosi pieni, nauti siitä.<
Mulla on jo aikuinen, 24. Aika paljon kaikenlaista mahtuu matkalle ennen kuin ne muuttavat kotoa omaan elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lainaus jostain viestistä: "Kaikki ei voi asua ihan koulun vieressä, ei vaikka haluaisi. Ja esimerkiksi meidän asuinalueen koulua ympäröi autotiet. Sinne ei pääse yhdestäkään kodista ylittämättä autotietä."
Muuhun kantaa ottamatta, oli pakko katsoa Mapsista paljonko oli oma koulumatkani ekalla luokalla 2000-luvun alussa. Ei näköjään ollut kuin 1,4km Keravan sisällä mutta matkaan sisältyi aika paljon teiden ylityksiä, liikennevaloja ja keskustan halki loppumatka. Jotenkin siitäkin selvittiin niin meno-kuin tulomatkatkin ongelmitta.
Äiti oli yksinhuoltaja ja autoton, niin ei voinut lasta kuskailla. Muistan että aamuisin heräsin itsekseen herätyskelloon, kun äiti oli joko jo lähtenyt vuorotöihin tai oli vielä töissä yövuoron jäljiltä. Tein itselleni aamupalaleivät, kaakaon ja katselin jotain aamu-TV:n piirrettyä, kunnes piti lähteä kävelemään kouluun. En ollut vielä ihan
Se pumpuli on kuule nimeltään lainsäädäntö ja lastensuojelu.
Nyt viranomainen puuttuisi asiaan, jos toimii kuten äitisi. Siis olitko tosiaan yöt yksin kotona pikkukoululaisena? Nykyään ei saa tehdä niin. Ei yksinkertaisesti SAA.
On helppo miettiä vanhemmuutta lapsen näkökulmasta "miten helppoa se ennen oli", mutta on aivan eri miettiä vanhemmuutta vanhemman näkökulmasta. Sinulle äitisi vanhemmuus näyttäytyy helppona aikana, seitsemänvuotiaan silmin, mutta ei välttämättä ollut niin kuitenkaan. Sinä et tiedä puoliakaan.
Mikään laki ei sitä kiellä. Lastensuojelulla ei ole oikeutta keksiä omia pykäliä. Monet äidit suhtautuvat lastensuojeluun ikään kuin se olisi joku diktatuurin salainen poliisi joka voi vangita ihmisiä täysin hatusta vedetyillä perusteilla mutta ei se todellisuudessa niin mene.
Vierailija kirjoitti:
Pomon kalu suuhun työpaikalla ja nettipornoa siihen päälle . . .
On siinä varmaan lapsi ylpeä äidistään. Yäk.
Jos ei provo, niin tämä on se ainoa todellinen ongelma tällä äidillä. Kaikki muu ihan normaalia ruuhkavuotta, parin minuutin myöhästymisille yms. töistä voi viitata kintaalla, mutta mikä h..vtan pomo vaatii suihinottoa? Ja kuinka hullu pitää olla että suostuu?
Sain potkut raskaana tai pikemminkin määräaikaista ei jatkettu. Synnärillä tehtiin lasu. Nykyään mulla on taas työpaikka, mutta ties milloin on luvassa tunteja :D Sairastunut en vielä ole...?
Terveys on noista tärkein kuitenkin. Hyvin sä vedät.
I feel you. Minulla on mies (ydinperhe), normaalit lapset (ei diagnooseja tms.) enkä käy kodin ulkopuolella töissä ja silti koen toisinaan samoja fiiliksiä - tiedostaen toki, että oma asemani on moneen verrattuna helppo ja etuoikeutettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet sinä tilanteeseen itsesi saattanut. Olen vilpittömästi pahoillani puolestasi. Kysyn silti,etkö aikanaan nähnyt tätä tulevaksi ja valinnut siksi toisin?
Käsi sydämellä nyt, kuinka moni lapseton oikeasti osaisi ennalta aavistaa joutuvansa tuollaiseen tilanteeseen jos hankkii lapsen?
Kyllä minä ainakin osaan. Vanhempien valitusta elämän ja lastenhoidon raskaudesta on joka paikka täynnä! Tyhmähän sellainen ihminen on, joka hankkii lapsia ja sitten ihmettelee miten raskasta ja vaikeaa on, vaikka kokoajan varoitellaan asiasta.
Kaikki tieto vanhemmuuden rankkuudesta, kustannuksista ja kuormituksesta on saatavilla internetistä. Ei voi sanoa ettei tiennyt. Internet yleistyi 90-luvulla ja jo 2000-luvulla netissä oli paljon paikkoja jossa asiasta pystyi lukea ja keskustella.
Monilla selitys on siinä että piti vauvakuumeessa saada fomo-vauva, ja ajattelutyö tehdään vasta jälkikäteen mitä tuli tehtyä.
Alue: Aihe vapaa
Tästä aiheesta on väliin kirjoitettukin. Eräs lastenlääkäri (en muista enää nimeä) kirjoitti mielipidekirjoituksen, että hän laski miten paljon aikaa lapseen kuuluisi kaikkien suositusten ja eri tahojen ym mukaan käyttää. Lopputulos oli, ettei niin paljon tunteja hänellä ole edes. Eli vaatimukset vanhemmille on täysin kohtuuttomat, ne on mahdotonta täyttää.
Tämän kirjoitti lastenlääkäri, mutta silti tästä ei paljon puhuta, vaikka ammattilainen toteaa että vaatimukset perheen ulkopuolelta ovat jo täysin kohtuuttomat. Ei ole mahdollista käyttää ulkoiluun joka arkipäivä tunteja, lukea, laulaa, leikkiä yhdessä, harjoitella sosiaalisia taitoja, harrastaa, kylvettää ja rasvata, pyykätä, tehdä itse ruokaympyrän mukainen ruoka, osallistua kasvatuskeskusteluihin, palavereihin, neuvolakäynteihin ym ym ym. Kaikki mahdollinen mitä "pitää" tehdä. Ei vaan tunnit riitä.