Miten jaksaa nepsylapsen raivokohtauksia?
Antakaa viisaammat neuvoja. Miten äitinä jaksaa nepsylapsen saamia raivokohtauksia? Joita tapahtuu siis lähes päivittäin. Lapsi osaa käyttäytyä oikein hyvin, siitä ei ole kyse. Siis kunhan asiat menee hänen ympärillään hyvin. Niin silloin raivareita ei tule ikinä. Mutta jos hänen ympärillä tapahtuu jotain ikävää tai kamalaa, menee hänen kuppi nurin sekunnissa. Jos vaikka hänen selatessa kirjahyllyä kirja vahingossa putoaa hänen varpaille (ja sattuu vähän, mutta ei pahasti), on puolessa sekunnissa kamala raivari päällä, ja se kohdistuu käytännössä aina minuun, lapsi huutaa minulla ja yrittää satuttaa. Vaikka olisin ollut eri huoneessa tekemässä jotain ihan muuta, lapsi syöksyy sinne sitten. Tai jos joku muu ihminen toimii häntä kohtaan ikävällä tavalla (satuttaa, kiusaa, huutaa tms.), on sekunnissa hirveä raivari päällä, ja taas yleensä minuun kohdistuen. Jos asia on tapahtunut siten, että en ole ollut ollenkaan paikalla, niin lapsi odottaa vaikka tunteja, että olen paikalla ja heti silloin alkaa raivarit. Näitä ei voi millään ennakoida, koska ei kukaan voi ennakoida sitä milloin joku vaikka satuttaa varpaansa tai että onko päivän aikana joku toinen lapsi kiusannut. Eikä näitä oikein kasvattamalla saa pois, koska niissä tilanteissa kun lasta sattuu, niin kaikki opetettu katoaa hänen päästä, vaikka muulloin hän ne asiat osaa oikein hyvin. Niitä on aika vaikea jaksaa näin äitinä. Pahimpina aikoina raivareita on pari päivässä. Ja lapsi kun aikansa raivoaa, niin sen hän on taas ok ja rauhallinen ja kaikki hyvin, mutta minuun nämä jäävät vaikuttamaan pidempään, välillä pidättelen vain itkua koko päivän, kun tunnen että en pysty yhtään vaikuttamaan siihen, alkaako aivan yllättäen ja yhtäkkiä taas minuun kohdistuva raivari siksi, että lapsi satutti yllättäen varpaansa. En myöskään pääse koskaan näistä tilanteista sivuun, koska olen ainoa vanhempi, joka lapsesta ja arjesta huolehtii.
Kommentit (79)
Juotatko lapselle max-makeutettuja limsoja? Ne saa ihmisen hulluksi.
Vierailija kirjoitti:
Juotatko lapselle max-makeutettuja limsoja? Ne saa ihmisen hulluksi.
En juota lapselle mitään limsoja. Tässä ei nyt taida olla kyse yksittäisistä ruoka-aineista, vaan lapsen aivojen kehityksestä. Ap
En jaksanut edes lukea tuota teksti-tiiliskiveä. Kuluta sitä Entteriä joskus, se kestää ihan yhtä monta napsua kuin muutkin näppäimet.
Onpa tullut nuijia kommentteja tähän ketjuun.
Mua auttaa se, kun tiedän, ettei lapsi tarkoita oikeasti mitään pahaa, hän ei haluaisi raivota, hän ei tarkoita mitä sanoo silloin, kyseessä on vain hermostollinen reaktio.
Toki meillä tähän ei liity mitään fyysistä. Lapsen ei tietenkään voi antaa satuttaa ketään, ja sen estämiseen mulla ei ole neuvoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa normaalilta hieman kiukkuiselta ja huomion tarpeessa olevalta lapselta.
Hämmennyin lukiessani aloitusta, onko tämä ymmärryksen taso lapsista yleistäkin? Ei tuossa vaadita mitään normaalia enempää.
Anteeksi nyt en kyllä ymmärtänyt kommenttiasi. Kysyin neuvoja siihen, miten äitinä jaksaa sitä, että joutuu olemaan päivittäin täysin ennakoimatta alkavien raivareiden kohteena niin, että joka kerta niissä yritetään satuttaa. Ja lapsi saa kyllä huomiota, vähintään saman verran kuin lapset yleensä nyt saavat. Luulen, että enemmänkin. Ap
Miten jaksaa? Se täytyy vain jaksaa sitä lasta. Parasta on kun keskityt erityisesti lapseen, opi ymmärtämään häntä, tämä ymmärrys auttaa sinua jaksamaan. Jos et jaksa arjessa niitä raivoko
Ihan normaalia, välillä väsyttää, turhauttaa ja tuskastuttaa. Sinullakin on voimavarat ja tunteet. On hyvä että olet rehellinen tunteistasi etkä esitä superihmistä.
Se että puhut avoimesti ja keskustelet muiden kanssa on varmasti hyvä apu sinulle.
On täysin ymmärrettävää sekin että aina ei vain ymmärrä miksi lapsi kiukkuaa tai raivoaa niin voimakkaasti tai paljon mutta useasti kyseessä ovat vain voimakkaat tunteet ja se on syy miksi syytä niille ei löydy.
Lapsilla voi olla suhtautumisongelmia tai sisällä ajatuksia joista he eivät puhu. Suosittelen vain puhumaan lapsen kanssa ihan rohkeasti kaikesta ja kyselemään häneltä mitä hän ajattelee yms.
Muista pyytää isääkin avuksi ihan reilusti ja jos sinulla ei ole muita apukäsiä niin pyydä apua lastensuojelusta. Oikeastaan muuta neuvoa avun pyytämiseen en osaa antaa.
Vierailija kirjoitti:
Mua auttaa se, kun tiedän, ettei lapsi tarkoita oikeasti mitään pahaa, hän ei haluaisi raivota, hän ei tarkoita mitä sanoo silloin, kyseessä on vain hermostollinen reaktio.
Toki meillä tähän ei liity mitään fyysistä. Lapsen ei tietenkään voi antaa satuttaa ketään, ja sen estämiseen mulla ei ole neuvoja.
Kyseessä ovat tunnepuuskat eikä mikään aivo-ongelma. Kun puhuu normaalilla tavalla asioista niin kaikki on paljon selkeämpää. Lapsi kohdistaa tunteensa minne kohdistaa ja meidän aikuisten tehtävä on valvoa ja varmistaa että lapsi ei satuta itseään tai muita. Lapsille tulee useasti hallitsemattomia raivokohtauksia ja tuleehan niitä joillekin aikuisillekin, ei sellaisille vaan mahda mitään.
Olen ollut samanlainen raivoaja kuin lapsesi ja olen yhä, joten ne nopeasti syntyvät raivon tunteet kuin tsunamit eivät ole helppoja hallita. Kotikasvatuksessani niihin puututtiin monin sanktioin, keskusteluin, uhkauksin ja varoituksin minun kyllä ymmärtäessä mitä raivarit tekevät ympäristölleen. Osasin pyytää anteeksi ,katua syvästi, inhota itseäni kaiken sen päälle ja kantaa vastuun käytöksestäni. En kuvitellutkaan olevani etuoikeutettu käyttäytymään huonosti.
Lapsesi raivoaa sinulle, ryntää jopa raivoamaan sinulle, koska olet turvallinen ja rakastat häntä kaikesta huolimatta. Olet ehkä ainoa maailmassa, joka yrittää ymmärtää. Muuten uskoisin lapsesi kompuroivan raivareissaan niin kuin minäkin tein muiden ihmisten kanssa. Miehesi ratkaisu oli pahinta, mitä lapselle on voinut tapahtua: hylätään siksi mitä hän on. Lapset eivät ole niin tyhmiä kuin luulemme ja osaavat myös aistia vanhemmista asioita, joita vanhemmat peittelevät- erityisesti jos lapsen käytös haastaa heitä.
Minua auttoi kognitiivinen terapia. Opettelin hahmottamaan tilanteita ja käytökseni seurauksia. Haimme vaihtoehtoja,mitä muuta voi tehdä raivon tunteen vallatessa. Osaan myös ennakoida olenko tavanomaista räjähdysherkempi kuin myös mistä se voi johtua. Vältän tilanteita, jotka triggeröivät minua. En esim, mene ruuhka-aikaan kauppaan, jos olen väsynyt.
En tiedä, miten lapselle voi opettaa samat asiat, mutta varmaa on ettei raivareita pidä hyväksyä. Rajat on pakko tehdä, koska raivarit ovat myös riski lapsellesi häntä ymmärtämättömien ihmisten seurassa.
Niin kauan kuin odotatte diagnoosia, lisäapua, mieti jokin lapsen ymmärtämä rangaistus. Huoneeseen sulkeminen on sama kuin hylätä hänet, koska lapsi on ehkä yhtä sekaisin käytöksestään kuin sinäkin. Ehkä rangaistus voi olla jotakin lapselle tärkeää, jonka käyttö kielletään vähäksi aikaa? Kävisin ne tilanteet uudelleen läpi ja miksi lapsi suuttui. Oliko se kirja oikeasti niin paha, että putosi hänen varpailleen ilkeyttään vai tapahtuiko samalla jotakin mikä tönöisi kirjan hyllystä? Ihan vaan kohta kohdalta tilanne läpi, että mikä oli tarkalleen se syy miksi suuttui: kipeä varvas, vai putoava kirja vai harmittiko kun tönöisi kirjaa? Ne syyt raivoon voivat olla ihan älyttömän pienet, joita lapsi ei vaan kykene hahmottamaan.
Sinulla on äitini raskasta. Toivotan voimia.
"Muista pyytää isääkin avuksi ihan reilusti"
------
Se isä ei oikein kuulosta sellaiselta tyypiltä, joka rientäisi avuksi, jos ap muistaa avuksi häntä reilusti pyytää.
Vierailija kirjoitti:
"Muista pyytää isääkin avuksi ihan reilusti"
------
Se isä ei oikein kuulosta sellaiselta tyypiltä, joka rientäisi avuksi, jos ap muistaa avuksi häntä reilusti pyytää.
No kuule sitten ei voi mitään, on suhtauduttava tilanteeseen ja selviydyttävä yksin.
Ymmärrä ja silitä päätä ja laita kouluunkin viestiä että tälle lapselle ei sitten saa asettaa rajoja vaan hän saa raivota, huutaa ja pahoinpidellä opettajia. Oikeasti, huuda se hiljaiseksi ja näytä kuka siinä talossa määrää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua auttaa se, kun tiedän, ettei lapsi tarkoita oikeasti mitään pahaa, hän ei haluaisi raivota, hän ei tarkoita mitä sanoo silloin, kyseessä on vain hermostollinen reaktio.
Toki meillä tähän ei liity mitään fyysistä. Lapsen ei tietenkään voi antaa satuttaa ketään, ja sen estämiseen mulla ei ole neuvoja.
Kyseessä ovat tunnepuuskat eikä mikään aivo-ongelma. Kun puhuu normaalilla tavalla asioista niin kaikki on paljon selkeämpää. Lapsi kohdistaa tunteensa minne kohdistaa ja meidän aikuisten tehtävä on valvoa ja varmistaa että lapsi ei satuta itseään tai muita. Lapsille tulee useasti hallitsemattomia raivokohtauksia ja tuleehan niitä joillekin aikuisillekin, ei sellaisille vaan mahda mitään.
Ei ole autistin meltdowneissa kyse tunnepuuskista, vaan hermostollisesta reaktiosta. Muuten olen ihan samaa mieltä viestisi muusta sisällöstä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua auttaa se, kun tiedän, ettei lapsi tarkoita oikeasti mitään pahaa, hän ei haluaisi raivota, hän ei tarkoita mitä sanoo silloin, kyseessä on vain hermostollinen reaktio.
Toki meillä tähän ei liity mitään fyysistä. Lapsen ei tietenkään voi antaa satuttaa ketään, ja sen estämiseen mulla ei ole neuvoja.
Kyseessä ovat tunnepuuskat eikä mikään aivo-ongelma. Kun puhuu normaalilla tavalla asioista niin kaikki on paljon selkeämpää. Lapsi kohdistaa tunteensa minne kohdistaa ja meidän aikuisten tehtävä on valvoa ja varmistaa että lapsi ei satuta itseään tai muita. Lapsille tulee useasti hallitsemattomia raivokohtauksia ja tuleehan niitä joillekin aikuisillekin, ei sellaisille vaan mahda mitään.
Ei ole autistin meltdowneissa kyse tunnepuuskista, vaan hermostollisesta reaktiosta. Muute
Se tunnepuuska on sama asia.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut samanlainen raivoaja kuin lapsesi ja olen yhä, joten ne nopeasti syntyvät raivon tunteet kuin tsunamit eivät ole helppoja hallita. Kotikasvatuksessani niihin puututtiin monin sanktioin, keskusteluin, uhkauksin ja varoituksin minun kyllä ymmärtäessä mitä raivarit tekevät ympäristölleen. Osasin pyytää anteeksi ,katua syvästi, inhota itseäni kaiken sen päälle ja kantaa vastuun käytöksestäni. En kuvitellutkaan olevani etuoikeutettu käyttäytymään huonosti.
Lapsesi raivoaa sinulle, ryntää jopa raivoamaan sinulle, koska olet turvallinen ja rakastat häntä kaikesta huolimatta. Olet ehkä ainoa maailmassa, joka yrittää ymmärtää. Muuten uskoisin lapsesi kompuroivan raivareissaan niin kuin minäkin tein muiden ihmisten kanssa. Miehesi ratkaisu oli pahinta, mitä lapselle on voinut tapahtua: hylätään siksi mitä hän on. Lapset eivät ole niin tyhmiä kuin luulemme ja osaavat myös aistia vanhemmista asioita, joita vanhemmat peittelevä
Ei, ei, ei rangaistuksia!!! Oikeasti. Älkää nyt jumalauta rankaisko lasta asioista, joille hän ei mahda mitään.
Mikä h*lvetti on max-makeutettu???
Ap, nyt ei mulle selvinnyt lapsen ikä?
Ensiapuna miettisin sulle turvallisen paikan missä lapsi ei voi satuttaa sinua. Satuttamisen ja väkivallan vanhempaa kohtaan pitää loppua heti! Ja saa palaa hermo siihen että lapsi käyttäytyy räikeästi, sen pohjalta ei vain pidä toimia. Jos lapsi käy käsiksi niin menet vaikka kylppäriin ja ovi lukkoon, yritä nyt nopeasti "pelkistää" koti siihen muotoon että lapselle ei satu mitään isompaa vaikka yksin riehuisikin.
Älä selitä kaikkea auki, sanot vaan että ei lyödä tai raivota silmittömästi ja piste. Tiedän yhden tilanteen missä äiti alkoi paapoa lasta väkivallan jälkeen tyyliin varmaan säikähdit kun satutit äitiä, tule tänne niin halataan. Ja siis väkivalta oli toistuvaa, ei suinkaan ollut ensimmäinen tai ainoa kerta. Alakouluikäinen lapsi.
Vaikka nepsy olisikin niin ei huonoa käytöstä pidä sietää. Siitä lapsesta tulee teini ja jos hän oppii että äitiä saa lyödä niin se tie on tuhoon tuomittu. Voit ap silti rakastaa lasta vaikka rajaat huonon käytöksen pois. Voimia!
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrä ja silitä päätä ja laita kouluunkin viestiä että tälle lapselle ei sitten saa asettaa rajoja vaan hän saa raivota, huutaa ja pahoinpidellä opettajia. Oikeasti, huuda se hiljaiseksi ja näytä kuka siinä talossa määrää.
Kuvottavaa.
Lapsihan btw raivoaa vaan äidille, eli ei koulussa.
Kysyttiin lapsen ikää. Lapsi on 6, täyttää parin viikon päästä seitsemän. Ap
Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee. Tämän tiesivät tolkun ihmiset ennenkin, eivätkä kersat hyppineet nenille.
En minä loukkaantunut kommentistasi mitenkään. En vain ymmärtänyt mitä oikein tarkoitit. Enkä edelleenkään ymmärrä mitä tarkoitat. Koen kyllä ymmärtäväni lastani oikein hyvin, vietän hänen kanssaan paljon aikaa ja tunnen hänet hyvin. Voi olla, että se on auttanut minua jaksamaan, mutta en silti enää meinaa jaksaa, vaan päivät menee usein kyyneleet silmissä lapsen raivotessa. En pelkää itse menettäväni malttiani. Pelkään vain väsyväni liikaa. Kun lapsella ei ole ketään muuta hänestä pysyvästi huolehtivaa aikuista elämässään kuin minut. Ap