Lue keskustelun säännöt.
Miten jaksaa nepsylapsen raivokohtauksia?
06.10.2025 |
Antakaa viisaammat neuvoja. Miten äitinä jaksaa nepsylapsen saamia raivokohtauksia? Joita tapahtuu siis lähes päivittäin. Lapsi osaa käyttäytyä oikein hyvin, siitä ei ole kyse. Siis kunhan asiat menee hänen ympärillään hyvin. Niin silloin raivareita ei tule ikinä. Mutta jos hänen ympärillä tapahtuu jotain ikävää tai kamalaa, menee hänen kuppi nurin sekunnissa. Jos vaikka hänen selatessa kirjahyllyä kirja vahingossa putoaa hänen varpaille (ja sattuu vähän, mutta ei pahasti), on puolessa sekunnissa kamala raivari päällä, ja se kohdistuu käytännössä aina minuun, lapsi huutaa minulla ja yrittää satuttaa. Vaikka olisin ollut eri huoneessa tekemässä jotain ihan muuta, lapsi syöksyy sinne sitten. Tai jos joku muu ihminen toimii häntä kohtaan ikävällä tavalla (satuttaa, kiusaa, huutaa tms.), on sekunnissa hirveä raivari päällä, ja taas yleensä minuun kohdistuen. Jos asia on tapahtunut siten, että en ole ollut ollenkaan paikalla, niin lapsi odottaa vaikka tunteja, että olen paikalla ja heti silloin alkaa raivarit. Näitä ei voi millään ennakoida, koska ei kukaan voi ennakoida sitä milloin joku vaikka satuttaa varpaansa tai että onko päivän aikana joku toinen lapsi kiusannut. Eikä näitä oikein kasvattamalla saa pois, koska niissä tilanteissa kun lasta sattuu, niin kaikki opetettu katoaa hänen päästä, vaikka muulloin hän ne asiat osaa oikein hyvin. Niitä on aika vaikea jaksaa näin äitinä. Pahimpina aikoina raivareita on pari päivässä. Ja lapsi kun aikansa raivoaa, niin sen hän on taas ok ja rauhallinen ja kaikki hyvin, mutta minuun nämä jäävät vaikuttamaan pidempään, välillä pidättelen vain itkua koko päivän, kun tunnen että en pysty yhtään vaikuttamaan siihen, alkaako aivan yllättäen ja yhtäkkiä taas minuun kohdistuva raivari siksi, että lapsi satutti yllättäen varpaansa. En myöskään pääse koskaan näistä tilanteista sivuun, koska olen ainoa vanhempi, joka lapsesta ja arjesta huolehtii.
Kommentit (78)
Tilanne ei varmasti ole helppo. Voi olla, että lapselle kertyy päivän aikana aisti- tai muuta kuormitusta, joka sitten saavuttaa tietyn lakipisteensä noissa meltdowneissa. Turvallisena aikuisena kohteena olet sitten sinä. Tuttavan erityislapsella näitä oli samassa iässä, mutta iän myötä tilanne helpotti vähitellen, kun lapsen itsesäätelykyky kasvoi. Aivot kehittyvät erityislapsella vähän eri tahtiin, mutta kehittyvät kuitenkin. On tärkeää, että lapsi saa positiivista vahvistusta minäkuvalleen. Joskus musiikki, piirtäminen ja muu taide voi auttaa tunteiden ilmaisussa. Kun saatte diagnoosin, toimintaterapiasta voi olla iso apu. Siellä lasta autetaan sopeutumaan arjen yllättäviin tilanteisiin.
En tiedä lapsesi mahdollista diagnoosia, mutta esim. Autismiliiton sivuille on koottu tietoa palveluista. Heillä on myös neuvontapuhelin, johon voi soittaa, ma-ke klo 12-15, p. 050 467 3130. Myös ADHD -liitto tarjoaa vertaistukea. Leijonaemot ry:n Leijonaluuri tarjoaa vertaistukea erityislasten vanhemmille yli diagnoosirajojen. Heille voi jättää soittopyynnön lomakkeella. Suosittelen tutustumaan myös tunnetaito-ohjaaja Heli Mäkelän Kasvun Taika -sivuihin somessa.
https://autismiliitto.fi/tuki-ja-neuvot/neuvontapalvelu/
https://leijonaemot.fi/vertaistuki/leijonaluuri/
https://www.facebook.com/kasvuntaika/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kysyttiin lapsen ikää. Lapsi on 6, täyttää parin viikon päästä seitsemän. Ap
Jos et edes nyt pärjää, niin miten luulet pärjääväsi kun lapsi on teini? Ei Herran tähden.
Vierailija kirjoitti:
Kysyttiin lapsen ikää. Lapsi on 6, täyttää parin viikon päästä seitsemän. Ap
Osalla lapsista osuu tuohon ikävaiheeseen "pienoismurrosikä".
https://www.mll.fi/vanhemmille/lapsen-kasvu-ja-kehitys/6-7-v/6-7-vuotia…
Ota yhteyttä lastensuojeluun ja painosta että saatte apua. Lapsi tarvitsee nyt apua kiireesti niin kuin sinäkin. Ja jätä nämä älykääpiöiden neuvot lukematta,kun eivät ymmärrä yhtään nepsy lapsen kanssa eläminen on.
Ja lisäisin edelliseen vielä, että olisiko sinun mahdollista tuoda omaan tai perheesi arkeen lisää pieniä, iloa tuottavia asioita, jotka auttaisivat jaksamaan? Ole ymmärtäväinen itsellesi. Uskon että tilanne kyllä helpottaa ajan kanssa. Vertaistuesta voi olla iso apu. Tsemppiä sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äidillä oli vanhoja vaatteita kassissa yläkaapissa ja kun mun veli raivostu, äiti antoi sen vaatekassin sille ja se sai repiä niitä vaatteita. Toimisko sen raivon ohjaaminen johonkin sallittuun kohteeseen?
Ei liity asiaan mutta minun on silti pakko kysyä.Onko normaalia että 6v tekee vielä sellaista että lyö ja puree? Ja näyttää keskaria?
Minäkin olen joutunut puremisen ja lyömisen kohteeksi.Kyseessä on sukulaislapsi.Lapsi osaa olla myös mukava silloin kun ei käyttäydy tuolla tavoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin lapsena jonkin verran nepsypiirteinen, vaikka sitä ei silloin ymmärrettykään. En ollut fyysisesti väkivaltainen, koska tuo oli sitä aikaa, jolloin fyysinen kuritus oli sallittua ja jotenkin tiedostin, että sille tielle lähteminen on vielä hirveämpää kuin meltdown. Muutaman kerran muistan, että löin vanhempaani, koska kuormitus oli sietämätön. Tilanteen laukaisi kerran esimerkiksi vanhemman hengityksen haju, ja kyseessä oli juuri se vanhempi, jota pyrin kaikin keinoin miellyttämään.
En osaa antaa muuta neuvoa kuin että yritä pysyä rauhallisena. Kauheinta tuo on lapselle itselleen. Ja minustahan kasvoi melko hyvä aikuinen ja ihan mukava vanhempi, vaikka itse sanonkin.
Jos jotain olisin vanhemmiltani toivonut, niin ehkä sanoittamista. Anteeksi te, jotka raivostutte koko sanasta. Mutta ainakin minulle raivokohtaukseni olivat möykky, jota ei käsitelty muuten kuin pakollisella anteeksipyynnöllä. Muistan, miten hyvältä tuntui, kun eräässä aivan asiaan liittymättömässä yhteydessä eräs terveydenhuollon ihminen ehdotti, että ehkä minulla on tarkempi hajuaisti kuin muilla. Se oli käänteentekevä viesti: en ole huonompi kuin muut lapset vaan ehkä jollakin tavalla jopa etevämpi, ja sen myötä itse pääsin osittain häpeästä ja osasin alkaa miettiä, miten vaimentaisin aistihavaintoja.
Vierailija kirjoitti:
Sanon heti, että en ole asiantuntija ja arvelen, ettei keskusteluun kommentoijista muutkaan ole, joten ota nämä kommentit sellaisina.
Kuitenkin: lapsesi odottaa joskus tunteja, että pääsee raivoamaan sinulle. Teet mielestäni väärin kun oletat, että hän ei voi raivareilleen mitään. Hän pystyy niitä hillitsemään koulussa, hän ei vain halua hillitä niitä kotona. Hän raivoaa sinulle, koska saa siitä hyvän tunteen. Hän tarvitsee keinoja saada tuo hyvä tunne itselleen muilla keinoin. Terapia auttaa tässä.
Älä suostu olemaan se likasäkki, johon voi kaiken pahan olon oksentaa. Lapsesi kasvaa kohta teiniksi ja sitten aikuiseksi. Soittaako hän vielä 25-vuotiaana sinulle raivotakseen, koska pomo sanoi poikkipuoleisen sanan? Pistä tuolle stoppi nyt.
Et tosiaan selvästikään ole asiantuntija, vaan sun kirjoituksesta paistaa nimenomaan se, ettei tiedä aiheesta mitään, ja siksi teet vääriä ja todella haitallisia tulkintoja.
On meille autisteille erittäin tyypillistä, että käytetään kaikki energiamme maskaamiseen kun ollaan kodin ulkopuolella. Sitten kun päästään turvalliseen ympäristöön, niin se kaikki kuormitus purkaantuu. Eikä me raivota siksi, että saataisiin siitä "hyvä tunne", vaan se raivoaminen tuntuu aivan kamalalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katsoin englantilaisen ohjelman, tais olla joku ihme Nanny-sarja sekin. Siinä oli täysin tottelematon lapsi, joka vain huusi ja saattoi juosta tielle. Kyseessä oli pelkkä huomionhakuisuus. Lääke siihen oli äidille, että ei kiinnittäisi liikaa huomiota lapsen raivariin. Jos lapsi huusi, niin piti antaa huutaa. Ei saanut mennä lässyttämään. No, vaikutti nepsyltä, mutta en tiedä. Jospa oli vain huonosti kasvatettu.
Joo, ja piti muistaa kehua jos joku juttu meni hyvin. Lisäys edelliseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap tsemppiä olen samanlaisessa tilanteessa. Lisäksi ilman tukiverkkoja yai ystäviä ja työtön ilman rahaa.im mielessä päivittäin.
Meidänkin lapsen isä ei enää jaksanut vaikka halusi perheen ja lapsen enemmän kuln minä. Ja isällä itsellään on Asperger että reilu peli.
Tässä näkee ettei miehiä kiinnosta se perhe ja isyys jos tulee ongelmia. Naisen päälle kaikki kaatuu lopulta.
Niin on minullakin lapsen isä jättänyt aikanaan ja perustanut uuden perheen. On siirtänyt vastuun lapsen ongelmista minulle, ovat minun vääränlaisen kasvatuksen tulosta ja muuta perusteetonta urputusta aiheesta. Olen ilman toista vanhempaa ratkonut näitä ongelmia ja ottanut tukea vastaan varhaiskasvatukselta, terveydenhuollosta ja koulusta. Minusta se riittää että yksi vanhempi on kärryillä missä mennään ja sille toiselle jänishousulle on aivan sama miten asian itselleen selittää. Ei kannata tuhlata omia voimavaroja siihen että surkuttelee toisen vanhemman selkärangattomuutta vaan keskittyä olennaiseen eli lapseen ja itseesi, miten te pärjäätte ja mistä saatte apua.
Sinun työttömyys tai tukiverkkojen puute voi jopa olla avuksi siinä että saatte apua nopeammin. Ehdit täyttää lappuja ja voit ottaa kaikki ajat vastaan kun ei ole työt esteenä ja tukiverkkojen puute korostaa pikaisen avun tarpeellisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Minne lapsen isä on häipynyt?
Aavikolle, viidakkoon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ota yhteyttä lastensuojeluun ja painosta että saatte apua. Lapsi tarvitsee nyt apua kiireesti niin kuin sinäkin. Ja jätä nämä älykääpiöiden neuvot lukematta,kun eivät ymmärrä yhtään nepsy lapsen kanssa eläminen on.
Eipä taida olla lastensuojelulla resursseja auttaa kun ongelmat ovat heidän asteikollaan vielä näinkin pieniä. Ap:n lapsi on jo tutkimusjaksolla, mitä lastensuojelu voisi tarjota ratkaisuksi tässä tilanteessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysyttiin lapsen ikää. Lapsi on 6, täyttää parin viikon päästä seitsemän. Ap
Asiat helpottunee lapsen kasvaessa, noin pienen on vielä vaikea hillitä omia reaktioita. Meillä on tuota raivoamista yhä satunnaisesti, mutta mitään väkivaltaa siihen ei ole liittynyt enää vuosiin, ja lapsi on nyt 13.
Se on silti lapsikohtaista helpottuuko oireilu tai koska. Meillä väkivaltaisuus oli melkeinpä pahimmillaan noin 12-14 -haarukassa ja lapsi fyysisesti jo aikuisen kokoinen vahva ja kookas. Todella vaarallista kaikille ja moni saikin vammoja. Lapsi itsekin kun häntä oli pakko pidellä väkisin. Mutta vielä ainakin 16:een ikävuoteen saakka esineiden heittelyä ja särkemistä yms väkivaltaista ilmeni. Jonkin lääkärin arvion mukaan lapsen tunnetaidot olivat noin seitsemän vuotta jälkijunassa, mikä tietysti selittä
Se on raskasta kun joillain ne tunnetaidot kehittyvät myöhässä. Toisaalta siinä on se toivo, että kun lapseen jaksetaan satsata sinnikkäästi, ne taidot joku päivä usein löytyvät, aikataulu on vain eri kuin muilla. Meidän nepsyllä se särkeminen, heittely ja muu raivoilu loppui kokonaan vasta 20v. iässä. Mutta yhtäkkiä lopputulos oli empaattinen, aikuismainen nuori. Kehitys oli vain hyvin hyvin hidasta.
Toivotan ap:lle voimia. Etsi asiallisia, käytännönläheisiä vinkkejä ja tukea esim. netin nepsylasten vanhempien keskusteluryhmistä, ja testaile mikä keino omaan lapseesi parhaiten toimii. Voi olla, että lapsen kasvaessa keinoja pitää välillä vaihtaa. Ja iloitse jokaisesta kehitysaskeleesta, koska niitäkin kyllä tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ota yhteyttä lastensuojeluun ja painosta että saatte apua. Lapsi tarvitsee nyt apua kiireesti niin kuin sinäkin. Ja jätä nämä älykääpiöiden neuvot lukematta,kun eivät ymmärrä yhtään nepsy lapsen kanssa eläminen on.
Eipä taida olla lastensuojelulla resursseja auttaa kun ongelmat ovat heidän asteikollaan vielä näinkin pieniä. Ap:n lapsi on jo tutkimusjaksolla, mitä lastensuojelu voisi tarjota ratkaisuksi tässä tilanteessa?
No mistä minä tiedän, kerroin vain apuni, jos isä ei auta niin kysyy lastensuojelusta apua. Kai he nyt sen verran kykenevät tekemään? Sehän kuuluu ihan heidän päivittäiseen työhönsä. Sitten on taas viisaampi. Jos äiti väsyy eikä jaksa niin onko se sitten hyvä asia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ota yhteyttä lastensuojeluun ja painosta että saatte apua. Lapsi tarvitsee nyt apua kiireesti niin kuin sinäkin. Ja jätä nämä älykääpiöiden neuvot lukematta,kun eivät ymmärrä yhtään nepsy lapsen kanssa eläminen on.
Eipä taida olla lastensuojelulla resursseja auttaa kun ongelmat ovat heidän asteikollaan vielä näinkin pieniä. Ap:n lapsi on jo tutkimusjaksolla, mitä lastensuojelu voisi tarjota ratkaisuksi tässä tilanteessa?
No mistä minä tiedän, kerroin vain apuni, jos isä ei auta niin kysyy lastensuojelusta apua. Kai he nyt sen verran kykenevät tekemään? Sehän kuuluu ihan heidän päivittäiseen työhönsä. Sitten on taas viisaampi. Jos äiti väsyy eikä jaksa niin onko se sitten hyvä asia?
Niin siis sen verran että vastaavat.
Nyt tarkoitan tässä autisteja jotka toimivat muiden kanssa, en tarkoita lapsia enkä vaikeasti vammaisia.