Lue keskustelun säännöt.
TABU: Kun ei koskaan tulekaan kiintymystä lapseen, vaan lapsi tuntuu vain suurelta rasitteelta eikä muulta
04.10.2025 |
En voi oikein kenellekään puhua tästä aiheesta, koska kaikki pitävät minua jonkin sortin hirviönä jos kerron. Olen 37-vuotias mies, ja 2v lapsen isä. En koskaan oikeastaan halunnut lapsia, mutta kun naisystäväni vahingossa tuli raskaaksi, niin annoin hänen pitää lapsen kun hän sitä niin kovasti halusi. Ajattelin että "kyllä se luonto minutkin ohjaa"...Mutta ei koskaan ohjannut. Koko raskausajan stressasin tulevaa "vankeutta" ja menetettyä vapautta. Ja mikään ei muuttunut lapsen synnyttyä, muuten kuin pahentui vain. Vauva-aika oli aivan järkyttävää, ja aloin inhota lasta sen takia. Nyt on hieman helpottanut 2v5kk iässä, mutta edelleen tuntuu että tämä koko tilanne on yksi iso rasite vain minulle. Mitä voisin tehdä muuttaakseni tunteitani? En voi jatkaa näin enää kovin pitkään...
Kohtalotovereita? Ajatuksia?
Kommentit (101)
Olisitko sitten valmis siihen, että joku toinen toimii lapselle isänä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap:n nostama aihe on tärkeä ja koskettaa monia isiä. Jos tulee isäksi ilman, että on siitä on yhdessä puolison kanssa haaveiltu ja tehty käytännön sopimuksia, niin onhan tuo valtava muutos aikuisen elämässä. Rankka vauva-aika voi aiheuttaa loppuunpalamisen ja masennuksen myös isälle. Loppuunpalaneena ja masentuneena ei kukaan kiinny mihinkään, ei edes omaan lapseen.
Totta, ja haluaisin lisätä, että koskettaa myös monia naisia. Ehkä se on vielä enemmän tabu, kun oletetaan että äidinrakkaus on automaatio.
Ei se ole.
Ap, olen nainen ja nyt jo kahden aikuisen lapsen äiti. Lapsemme ovat suunniteltuja ja haluttuja, mutta silti sairastuin molempien syntymän jälkeen masennukseen, joka oli tosi paha. Hormonit vaikuttivat asiaan osaltaan. Tuolloin minulla oli tosi mustia ajatuksia ja tunteita, että lapset ovat pilanneet elämäni enkä halua tällaista elämää. Halusin takaisin elämän ilman lapsia. Nämä ajatukset aiheutti masennus, mutta myös kasvu vanhemmuuteen, vastuuseen, joka on suuri muutos ja voi aiheuttaa myös näitä kivuliaita tunteita ja ajatuksia. Sehän on peruuttamaton muutos elämässä, lapsen syntymä. Pystyin kuitenkin puhumaan näistä miehelleni ja hain ja sain apua myös lääkäriltä.
Mietin, olisiko sinulla tämän isyyskriisin lisäksi myös jotain masennusta tilanteeseen liittyen. Kannattaa puhua asiasta ja hakea apua, jos siltä tuntuu. Usein pelkkä puhuminen helpottaa ja sinähän oletkin tänne jo avautunut tuskastasi. Voin lohduttaa sinua kuten moni muukin, että kun lapsi vielä vähän kasvaa, voit alkaa touhuta hänen kanssaan monenlaisia asioita kuten täällä on kerrottukin. Ja ei, elämäsi ei ole pilalla ja huomaat, että voit tehdä kaikkia niitä asioita mitä aiemminkin olet elämässäsi tehnyt, vaikka olet nyt isäkin. Ole oma itsesi, vietä aikaa lapsen kanssa, äläkä stressaa liikaa tunteistasi ja ajatuksistasi isyyteen liittyen.
Väenväkisin pidä osallistua ollenkaan lastenhoitoon jos sen pystyy järjestämään muulla tavoin. Paljon on niitä joilla isä ollut perheessä vain se elättäjä, etenkin tyttöjen kohdalla ollut ennen näin. Perheessä on silloin vanhemmilla parisuhde ja äidillä vanhemman rooli lapsilleen.
Vierailija kirjoitti:
Saako näin edes ajatella? En vain voi sille mitään. Ehkä minut oli tarkoitettu VELA:ksi
ap
Ei auta enää miettiä velautta, vaan nyt pitää hoitaa vastuu loppuun asti vanhempana.
Velat miettii nämä etukäteen eikä siksi hanki lapsia koska tajuaa tehtävän luonteen ettei se sovi itselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n nostama aihe on tärkeä ja koskettaa monia isiä. Jos tulee isäksi ilman, että on siitä on yhdessä puolison kanssa haaveiltu ja tehty käytännön sopimuksia, niin onhan tuo valtava muutos aikuisen elämässä. Rankka vauva-aika voi aiheuttaa loppuunpalamisen ja masennuksen myös isälle. Loppuunpalaneena ja masentuneena ei kukaan kiinny mihinkään, ei edes omaan lapseen.
Totta, ja haluaisin lisätä, että koskettaa myös monia naisia. Ehkä se on vielä enemmän tabu, kun oletetaan että äidinrakkaus on automaatio.
Ei se ole.
Ei olekaan, ja moni meistä on tiennyt sen pienestä lapsesta lähtien. En ole enää tekemisissä äitini kanssa, mutta hän ei ymmärrä, tunnusta eikä muista miten on hylkinyt omaa lastaan ja halunnut päästä tästä eroon. Niin kuin olisin pyytänyt saada syntyä hänelle..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunteettomuus ei itsessään ole sairaus, vaan se voi olla oire tai ominaisuus, joka liittyy mielenterveyden häiriöihin, kuten narsistiseen persoonallisuushäiriöön tai joihinkin psyykkisiin tiloihin, kuten traumaan tai dissosiaatioon. Persoonallisuushäiriöissä tunteet voivat olla jäykkiä, epävakaita tai puuttua kokonaan, mikä haittaa ihmisen toimintakykyä ja ihmissuhteita.
Joo, no sanoiko aloittaja että hän on täysin tunteeton, ettei pysty rakastamaan mitään tai ketään? Vai onko kiintymystä esim vaimoketta kohtaan, tai pystyykö osoittamaan hellyyttä esim lemmikille? Se ettei yhtä ihmistä kohtaan löydy tunteita, (vaikka se nyt onkin oma lapsi) ei tarkoita että olisi täysin tunteeton.
Omassa elämässäni biologinen isä oli ilmeisesti tällainen, halusi olla isä vain silloin kun hänelle sopi ja omilla ehdoillaan. Olen jollain tavalla aina ajatellut ettei minulla ole isää, jo silloin lapsena, kyllä lapsi sen huomaa jos isä ei ole isä. Onneksi isäpuolesta tuli minulle isä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kunhan et hakkaa tai pane sitä olet jo parempi kuin moni👌
Nuo eivät vielä riitä hyvän isän kriteereiksi.
Niin aikuisena elämä on valintoja. Se lapsi on nyt siinä. Voit valita olla hyvä ja huolehtiva isä vaikka suuria tunteita ei olisikaan. Ei ole lapsen vika ettet osaa kiintyä ja rakastaa. Lapsi kuitenkin ansaitsee hyvän lapsuuden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä 2-vuotiaan kanssa voi jutella, omani puhui silloin normaalisti. Lue hänelle kirjoja, pidä kainalossa, siitä on hyvä alkaa rakentaa läheisyyttä. Ja varo ettei vahinko toistu !
Päin vastoin. Olisi hyvä, jos sillä olisi sisarus tukena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä et naisystävä oli päättänyt saada itselleen lapsen ja sinä olit (liian) kiltti mies. 40-kymppisenä onkin hyvä alkaa opetella omia rajoja ja sanomaan ei. Ei sinun tarvitse suostua kaikkeen siksi, että lapsi syntyi. Ihan aikuisen oikeudella sinä päätät millaista elämää haluat elää ja miten. Jos eroaisitte, niin kannattaa tehdä isyystesti, ettei jää epävarmuutta asian suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähde pois. Ei se tuosta paremmaksi muutu.
Ei hän silti isyydestään mihinkään pääse. Vahinko on jo tapahtunut, ja siitä on kannettava vastuu.
Toisaalta lapsi vaistoaa sen ettei ole toivottu. Liian moni meistäkin voi sanoa että olemme vaurioituneet, kun vanhemmamme eivät ole välittäneet meistä.
No luonnossa koirasta ei kiinnosta kuin siittää. Ei kovin moni mies ole tätä valistuneempi. Tärkeintä on äidin läsnäolo ja rakkaus. Hyvä olisi että äitikin ymmätäisi miesten luonnon eikä yrittäisi selittää lapselle mitään paskasta isästä, sillä sellaista ei ole olemassakaan. Se että pysyy monogamisena on suomimiehelle jo suoraastaan ylimaallinen suoritus.
"No luonnossa koirasta ei kiinnosta kuin siittää."
Luonnossa ei läheskään kaikki eläinlajit toimi näin itsekkäästi, kuin halutaan ajatella.
Esim gorillat; poikasille hellä gorilla-uros saa naarailta paljon, paljon huomiota. Poikasille huono gorilla-uros jää inceliksi. (Useimmat gorillla-urokset tietää tämän ja pyrkii naaraiden suosioon, tarkoituksella, hoivaamalla heidän pikkuisiaan. Antamalla pikkuisten kiipeillä päällään jne.) Muita esimerkkejä löytyy esim kissoista, koirista, on paljon uroksia jotka hoivaa pentuja aivan uskomattoman hellästi. Merihevosissa uros hoitaa ihan kokonaan. Linnuissa on paljon lajeja, joissa vanhemmuus menee tasan, koiras hoivaa hautovaa emoa, koiraskin ruokkii poikasia. Joutsenet ja kurjet ja merikotkat hoitavat ydinperhettään erittäin tunnollisesti. Molemmat sukupuolet ovat jatkuvasti poikasten käytettävissä.
Esimerkkejä on vaikka miten. - ihminen toimii opitun mallin mukaan, joten vertaaminen eläinkuntaan ei suoriltaan ole hyvä. Ihmis-naaraskaan ei hoivaa, jos ei ole saanut sellaista mallia itse.
Paskapuhetta ettei luonnossa koiraat toimisi "sen paremmin kuin ihmisetkään". Ihminen ei ole mikään malliesimerkki, ja muiden eläinkuntien niputtaminen "yhtä huonoksi" on vaan väärin. Sekä nainen että mies kykenee kyllä oppimaan hoivaamisen, se on molemmille lapsena opitun tulosta, eikä pelkkää vaistoa. Osa oppii vasta aikuisena, sekin on mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sinulla oli naisystävä, jos et halunnut edes lapsia?
Miehet ei seurustele ollenkaan naisten kanssa jos ei halua lapsia?
Öööh??
Eikö tässä tapauksessa olisi ollut parempi jättää seksit väliin, kun ei haluta lasta tai ei ainakaan haluttu lasta tuon naisystävän kanssa. Maito kaatui ja nyt ei auta kuin elää ja kantaa vastuu omista teoista. Ap on hyvällä tiellä ja jatkakoon avun ja tuen hakemista. Aikuistuminen on joskus vaikeaa ja menneestä luopuminen kivuliasta. Tsempit ap:lle, itsellänikin vanhemmaksi kasvaminen oli hankalaa vaikka lapsi/lapset ovat olleet toivottuja. Lopussa kiitos seisoo.
Ole ihmeessä isä lapsillesi! Ei se niin ylivoimainen asia ole! Nuo tunteet ovat ohimeneviä, lapset oppivat asioita lähes päivittäin, ja tarvitsevat ehdottomasti isänsä! Älä luovuta, et tule katumaan! Zempit!
No 2 v on kyllä tosi pieni vielä.
Vierailija kirjoitti:
Väenväkisin pidä osallistua ollenkaan lastenhoitoon jos sen pystyy järjestämään muulla tavoin. Paljon on niitä joilla isä ollut perheessä vain se elättäjä, etenkin tyttöjen kohdalla ollut ennen näin. Perheessä on silloin vanhemmilla parisuhde ja äidillä vanhemman rooli lapsilleen.
Jep ja tämä on myös luonnollista. Kädellisillä koiraat pitävät reviiriä ja naaraat huolehtivat poikasista. Reviiri = ruoka.
Itse olen ennemminkin huolissani tästä koiraiden pakko-osallistamisesta emokakkosiksi, joka nimenomaan aiheuttaa niitä ongelmia vauva-aikaankin. Vauvat ovat erittäin tyytyväisiä saadessaan elää symbioosissa äidin kanssa, kuten luonto on heidät suunnitellut. Ongelmat alkavat kun lapsentahtisuudesta ja -tarpeisuudesta siirrytään kapitalistiseen malliin, missä vauva muutetaan yksiöön ja mies leikkii imettäjää. Se ei ole luonnollista ja sen lisäksi että se aiheuttaa monia käytännön ongelmia, vauva ei ymmärrä sitä vaan reagoi negatiivisesti. TIETENKIN! Onhan syntyvällä vauvallakin oikeus turvaan ja äidin huomaan. Tai no teoriassa on, suomessa ei käytännössä ole... Mikä on surullista ja tuhoaa monien psyykeet jo aivan lapsena.
Kyllä se äidin rakkauskin riittää.
Vierailija kirjoitti:
Väenväkisin pidä osallistua ollenkaan lastenhoitoon jos sen pystyy järjestämään muulla tavoin. Paljon on niitä joilla isä ollut perheessä vain se elättäjä, etenkin tyttöjen kohdalla ollut ennen näin. Perheessä on silloin vanhemmilla parisuhde ja äidillä vanhemman rooli lapsilleen.
Kukaan nykyajan moderni suomalainen nainen ei hetkeäkään ala katsella miestä, joka ei hoida 50/50 omaa lastaan.
Joo, no sanoiko aloittaja että hän on täysin tunteeton, ettei pysty rakastamaan mitään tai ketään? Vai onko kiintymystä esim vaimoketta kohtaan, tai pystyykö osoittamaan hellyyttä esim lemmikille? Se ettei yhtä ihmistä kohtaan löydy tunteita, (vaikka se nyt onkin oma lapsi) ei tarkoita että olisi täysin tunteeton.