Lue keskustelun säännöt.
TABU: Kun ei koskaan tulekaan kiintymystä lapseen, vaan lapsi tuntuu vain suurelta rasitteelta eikä muulta
04.10.2025 |
En voi oikein kenellekään puhua tästä aiheesta, koska kaikki pitävät minua jonkin sortin hirviönä jos kerron. Olen 37-vuotias mies, ja 2v lapsen isä. En koskaan oikeastaan halunnut lapsia, mutta kun naisystäväni vahingossa tuli raskaaksi, niin annoin hänen pitää lapsen kun hän sitä niin kovasti halusi. Ajattelin että "kyllä se luonto minutkin ohjaa"...Mutta ei koskaan ohjannut. Koko raskausajan stressasin tulevaa "vankeutta" ja menetettyä vapautta. Ja mikään ei muuttunut lapsen synnyttyä, muuten kuin pahentui vain. Vauva-aika oli aivan järkyttävää, ja aloin inhota lasta sen takia. Nyt on hieman helpottanut 2v5kk iässä, mutta edelleen tuntuu että tämä koko tilanne on yksi iso rasite vain minulle. Mitä voisin tehdä muuttaakseni tunteitani? En voi jatkaa näin enää kovin pitkään...
Kohtalotovereita? Ajatuksia?
Kommentit (101)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähde pois. Ei se tuosta paremmaksi muutu.
Ei hän silti isyydestään mihinkään pääse. Vahinko on jo tapahtunut, ja siitä on kannettava vastuu.
Toisaalta lapsi vaistoaa sen ettei ole toivottu. Liian moni meistäkin voi sanoa että olemme vaurioituneet, kun vanhemmamme eivät ole välittäneet meistä.
No luonnossa koirasta ei kiinnosta kuin siittää. Ei kovin moni mies ole tätä valistuneempi. Tärkeintä on äidin läsnäolo ja rakkaus. Hyvä olisi että äitikin ymmätäisi miesten luonnon eikä yrittäisi selittää lapselle mitään paskasta isästä, sillä sellaista ei ole olemassakaan. Se että pysyy monogamisena on suomimiehelle jo suoraastaan ylimaallinen suoritus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni kiintyy lapseen vasta, kun lapsi ensin osoittaa kiintymystä. Kun huomaa olevansa lapselle tärkeä.
Toiset kiintyvät, kun lapsen kanssa voi alkaa tekemään jotain. Tuon ikäisen kanssa eu vielä tehdä, mutta 5-vuotiaan kanssa kyllä. Sen ikäinen lähtee mielellään tekemään asioita.
Älä vielä luovuta. Ja ei tarvitse luovuttaa ikinä. Moni isä tuntee vähän ulkopuolisuuttaa, ja kun sen hyväksyy, niin elämä helpottuu.
Lapsiparka osoittaa kiintymystä, koska on riippuvainen vanhemmistaan, mutta kun vanhempi torjuu lapsensa kiintymyksen, lapsi etääntyy.
Ei kai ap sanonut, että torjuisi lapsen kiintymyksen.
"En koskaan oikeastaan halunnut lapsia, mutta kun naisystäväni vahingossa tuli raskaaksi, niin annoin hänen pitää lapsen kun hän sitä niin kovasti halusi"
Niin, tuossa se virhe tuli. Tiesit etten halua lapsia, mutta annoit silti asian tapahtua.
Teit järkyttävän virheen. Et ajatellut järjellä.
Mutta kuten sanottu, turha rykiä kun paskat housussa.
Ei virheesi ole lapsen syy. Koeta kestää vaan. Helpottaa kyllä kun lapselle tulee ikää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähde pois. Ei se tuosta paremmaksi muutu.
Ei hän silti isyydestään mihinkään pääse. Vahinko on jo tapahtunut, ja siitä on kannettava vastuu.
Toisaalta lapsi vaistoaa sen ettei ole toivottu. Liian moni meistäkin voi sanoa että olemme vaurioituneet, kun vanhemmamme eivät ole välittäneet meistä.
Parempihan se on kaikille tuossa tilanteessa että lähtee. Itse tekisin samoin ei minuakaan ole tarkoitettu lapsiperhe elämään.
Toivottavasti lapsi saa hyvän isäsuhteen, vaikka ei sitten sinulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä anna periksi. Älä ole itsellesi liian ankara, äläkä vaadi liikoja. Tuon ikäinen lapsi on vielä siinä vaiheessa, että se ottaa koko ajan. Ottaa ja vaatii, ja sinä tarjoat ja annat, jaksoit tai et.
Kärsivällisyys palkitaan lasten kanssa. Joskus viive on pitkä, mutta odotus palkitaan. Kohta sulla on siinä pieni kaveri, joka onkin kiinnostunut sinusta ja haluaa huolehtia sinusta. Se haluaa tutustua sinuun ja kuulla kaikki typerät juttusi. Odota vaan, niin se tulee sieltä, kunhan kasvaa vielä hetken aikaa.
Harkitse eroa, jos viikonloppuiskän rooli sujuisi paremmin. Kysy vaimon mielipidettä.
Vierailija kirjoitti:
Itsellekin tuli yllärinä, kuinka paljon pitää muuttua. Se on raskasta.
Sitä kutsutaan vanhemmuudeksi. Kaikista aikuisista ei välttämättä koskaan ole vanhemmiksi, eivätkä he kasva lastensa mukana. Tuloksena on persoonallisuushäiriöisiä ja mielenterveysongelmaisia lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni kiintyy lapseen vasta, kun lapsi ensin osoittaa kiintymystä. Kun huomaa olevansa lapselle tärkeä.
Toiset kiintyvät, kun lapsen kanssa voi alkaa tekemään jotain. Tuon ikäisen kanssa eu vielä tehdä, mutta 5-vuotiaan kanssa kyllä. Sen ikäinen lähtee mielellään tekemään asioita.
Älä vielä luovuta. Ja ei tarvitse luovuttaa ikinä. Moni isä tuntee vähän ulkopuolisuuttaa, ja kun sen hyväksyy, niin elämä helpottuu.
jatkan: Carl Jungin kuuluisa sitaatti pitää paikkansa. What you resist, it persists. Tilanne muuttuu itsestään, kun lopetat sen ajattelemisen, ettet halua asioiden olevan näin. Eli ala ajattelemaan, että minulta tuntuu tällaiselta ja se on ok. Älä taistele vastaan, vaan hyväksy se. Se voi vaatia suremista, ettet ole sellainen kuin haluaisit. Hyväksy surusi ja sure se pois. Hyväksy, että sinun suhteesi lapseesi on tällainen kuin on.
Niin tutkitusti sellaiset, jotka eivät ajattele sodan loppumista, pärjäävät sodassa paremmin kuin ne, jotka haaveilevat jostain tulevasta ajasta tai muusta kuin siitä mitä on käsillä. Parhaiten asiat sujuvat vaan kun niille antautuu täysin. Ap selvästi kiemurtelee vielä ja se vaan pahentaa tuota tilannetta ja kokemusta. Ehkä myös pitkittää sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieti mitä voisit lapsellesi opettaa. Edessä on monia opetusvuosia ja niissä roolisi korostuu kun ei ole pelkkää hoivaa. Pyöräilyä, uintia, skeittausta, retkeilyä, puutöitä, luistelua, laskettelua, hiihtoa, musiikkia, oman harrastuksesi juttuja jne.
Älä ota liikaa paineita, että sun täytyy tuntea tietyllä tavalla tms, olla kiiltokuvamainen Ken ja isä. Se riittää, että olet ihan sellainen kuin olet, kunhan et satuta muita. On ok, jos et ole lapsen kanssa jatkuvasti innoissasi vaikka hiekkalaatikolla. Riittää, kun käyt töissä ja elätät perheesi. Sulla saa olla muuta elämää. Voi olla, että löydät enemmän yhteistä lapsen kanssa, kun hän kasvaa isommaksi. Kaikilla lapsilla ja vanhemmilla ei ole hirveän läheiset välit. Sua ei saisi pakottaa olemaan tietynlainen instaisä, etenkin, kun et varsinaisesti edes itse toivonut lasta. Hyväksy itse oma isyytesi tuollaisena, äläkä yritä väkisin enempää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Saako näin edes ajatella? En vain voi sille mitään. Ehkä minut oli tarkoitettu VELA:ksi
ap
Saat ajatella niin, mutta ET NÄYTTÄÄ SITÄ LAPSELLE.
Lapsi ei itse voi sille mitään, että hänet on tähän maailmaan tehty.
Sinun on jotenkin psyykattava itsesi, jotta lapsesi tuntee sinun välittävän hänestä. Lapsi oma yksilönsä.
Jokainen yhdyntä mielestäni tarkoittaa sitä, että hyväksyy vahingon ja lapsen saamisen mahdollisuuden. Ja silloin siitä on kannettava myös vastuu.
Aikuisella on vastuu myös tunteistaan. Uskon, että pystyt kehittämään neutraaleja tunteita lasta kohtaan tai olemaan vähintäänkin vahingoittamatta häntä emotionaalisesti.
T. mies 42 v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähde pois. Ei se tuosta paremmaksi muutu.
Ei hän silti isyydestään mihinkään pääse. Vahinko on jo tapahtunut, ja siitä on kannettava vastuu.
Toisaalta lapsi vaistoaa sen ettei ole toivottu. Liian moni meistäkin voi sanoa että olemme vaurioituneet, kun vanhemmamme eivät ole välittäneet meistä.
Parempihan se on kaikille tuossa tilanteessa että lähtee. Itse tekisin samoin ei minuakaan ole tarkoitettu lapsiperhe elämään.
Kuittaat sitten isyytesi rahalla. Ehkä joskus vanhana yksinäisenä miehenä kadut menetystäsi, mutta silloin se on jo liian myöhäistä. Kaikki voittavat, myös lapsesi joka ei ansaitse kaltaistasi isää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä tulee muuttumaan, kun lapsi kasvaa ja hänen kanssaan voi alkaa esimerkiksi jutella ja tehdä monenlaisia asioita. Yritä nyt vain jaksaa olla hyvä isä, vaikka kuinka tympäisisi. Jos laiminyöt lasta, kadut sitä myöhemmin, mikäli et tosiaan sitten ole ihmishirviö (et vaikuta sellaiselta kuitenkaan).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähde pois. Ei se tuosta paremmaksi muutu.
Ei hän silti isyydestään mihinkään pääse. Vahinko on jo tapahtunut, ja siitä on kannettava vastuu.
Toisaalta lapsi vaistoaa sen ettei ole toivottu. Liian moni meistäkin voi sanoa että olemme vaurioituneet, kun vanhemmamme eivät ole välittäneet meistä.
No luonnossa koirasta ei kiinnosta kuin siittää. Ei kovin moni mies ole tätä valistuneempi. Tärkeintä on äidin läsnäolo ja rakkaus. Hyvä olisi että äitikin ymmätäisi miesten luonnon eikä yrittäisi selittää lapselle mitään paskasta isästä, sillä sellaista ei ole olemassakaan. Se että pysyy monogamisena on suomimiehelle jo suoraastaan ylimaallinen suoritus.
Kyllä moni koiraisä on ihan mielellään pentujensa kanssa ja on ylpeä niistä
Vierailija kirjoitti:
Sinun on aika erota, ap.
Lapsi on kuitenkin aina oleva hänen, hylättynäkin.
Pitääkö sinun huolehtia yksin teidän kolmen toimeentulosta, kodista, puolison mielialasta/viihtymisestä ym? Jos pitää, niin parisuhteenne on ihan vinksallaan eikä vika ole yksin sinun.
Tuliko puolisosi tarkoituksella raskaaksi ilman, että olitte yhdessä suunnitelleet ja keskustelleet lisääntymisestä? Jotkut naiset käyttävät epärehellisiä keinoja saadakseen lapsen ja itselleen elättäjän. Jos näin on käynyt sinulle, niin et ole ainoa.
Saat ajatella mitä vaan. Vaikka tekeväsi pahaa, mutta et saa toteuttaa sitä. Ajatukset on vain ajatuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinun on aika erota, ap.
Lapsi on kuitenkin aina oleva hänen, hylättynäkin.
Lapsihan tämän asian päättää, ihan itse. Riippuu siitä minkälainen vanhemmuussuhde on siitä lapsen näkökulmasta.
jatkan: Carl Jungin kuuluisa sitaatti pitää paikkansa. What you resist, it persists. Tilanne muuttuu itsestään, kun lopetat sen ajattelemisen, ettet halua asioiden olevan näin. Eli ala ajattelemaan, että minulta tuntuu tällaiselta ja se on ok. Älä taistele vastaan, vaan hyväksy se. Se voi vaatia suremista, ettet ole sellainen kuin haluaisit. Hyväksy surusi ja sure se pois. Hyväksy, että sinun suhteesi lapseesi on tällainen kuin on.
Kiitollisuudella on myös valtava voima. Ala päivittäin ajattelemaan asioita, mistä olet kiitollinen: ettei lapsi huuda, on helppo, äiti hoitaa hyvin, lapsi syö hyvin tms tms. Keskity siihen, mitkä asiat pvat hyvin. Toinen sitaatti: se kasvaa, mihin fokusoituu.