Lue keskustelun säännöt.
TABU: Kun ei koskaan tulekaan kiintymystä lapseen, vaan lapsi tuntuu vain suurelta rasitteelta eikä muulta
04.10.2025 |
En voi oikein kenellekään puhua tästä aiheesta, koska kaikki pitävät minua jonkin sortin hirviönä jos kerron. Olen 37-vuotias mies, ja 2v lapsen isä. En koskaan oikeastaan halunnut lapsia, mutta kun naisystäväni vahingossa tuli raskaaksi, niin annoin hänen pitää lapsen kun hän sitä niin kovasti halusi. Ajattelin että "kyllä se luonto minutkin ohjaa"...Mutta ei koskaan ohjannut. Koko raskausajan stressasin tulevaa "vankeutta" ja menetettyä vapautta. Ja mikään ei muuttunut lapsen synnyttyä, muuten kuin pahentui vain. Vauva-aika oli aivan järkyttävää, ja aloin inhota lasta sen takia. Nyt on hieman helpottanut 2v5kk iässä, mutta edelleen tuntuu että tämä koko tilanne on yksi iso rasite vain minulle. Mitä voisin tehdä muuttaakseni tunteitani? En voi jatkaa näin enää kovin pitkään...
Kohtalotovereita? Ajatuksia?
Kommentit (101)
Kyllä 2-vuotiaan kanssa voi jutella, omani puhui silloin normaalisti. Lue hänelle kirjoja, pidä kainalossa, siitä on hyvä alkaa rakentaa läheisyyttä. Ja varo ettei vahinko toistu !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ap:ta ei kiinnosta pitää kainalossa, niin sitten sitä ei kiinnosta.
Se on sinun tuntemuksesi, ap. Se muuttuu joko parempaan tai huonompaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos ap:ta ei kiinnosta pitää kainalossa, niin sitten sitä ei kiinnosta.
Ei mene näin. Jos seksiin ryhtyy, silloin siitä voi syntyä lapsi. Ja lapsesta on pidettävä huolta. Kaikki muu on törkeää heitteille jättöä, fyysistä tai henkistä.
Ap ajattelee mielestäni itsekkäästi tässä. Vaikka kuinka lapsi olisi toivottu, aina tulee hetkiä, jolloin jaksaminen on koetuksella, mutta siitä on silti selvittävä. En tiedä, miksi Ap kehittänyt itselleen tuollaisen luovuttajamentaliteetin.
Ap vaikuttaa uhriutuvan tilanteestaan eikä ota asiaan proaktiivista otetta. Hänen pitäisi hyväksyä tilanne, että on nyt isä, ja sitten järjestää elämänsä sen mukaan.
Lapsen vauva-aikana kannattaa luopua kännykkäviihteestä, jotta se kiintymyssuhde pääsee syntymään. Kännykän koukuttava vaikutus vie vanhempaa väärään suuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Susta ei ollut isäksi. Lapsen on parempi ilman sua.
Tunteettomuus ei itsessään ole sairaus, vaan se voi olla oire tai ominaisuus, joka liittyy mielenterveyden häiriöihin, kuten narsistiseen persoonallisuushäiriöön tai joihinkin psyykkisiin tiloihin, kuten traumaan tai dissosiaatioon. Persoonallisuushäiriöissä tunteet voivat olla jäykkiä, epävakaita tai puuttua kokonaan, mikä haittaa ihmisen toimintakykyä ja ihmissuhteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ISÄluuri on puhelinpalvelu, joka tukee ja neuvoo isiä.
Numero 044 751 1332 arkisin klo 9-16
Vastaajana Miessakkien päivystävä isätyöntekijä.
Joku gay kuitenkin
Kuulostaa siltä, että alat olemaan totaalisen loppu ja olet sinnitellyt raskausajan + 2,5 vuotta. Ihminen jaksaa niin kauan kun ei enää jaksa. Sinun täytyy tehdä nyt valintoja ja päätöksiä itseäsi ajatellen ja lastasi ajatellen. Apua on saatavilla monilta eri tahoilta, joita tässä ketjussa on mainittu. Jos olet työssä, niin voit hakeutua työterveyshuoltoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lähde pois. Ei se tuosta paremmaksi muutu.
Oman lapsen hylkääminen on rikoksista pahin. Ei mitään rajaa joidenkin itsekkyydellä.
Kunhan et hakkaa tai pane sitä olet jo parempi kuin moni👌
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nainen sai sut ansaan BUHAHAHA! Kärsi bitch kärsi! :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko se edes sun?
Postimies
Neuvolapsykologilta tms. voisit saada apua.
Ethän sä sitä alunperinkään halunnut. Kyllä sulla on oikeus muuttaa pois. Se saattaisi olla jopa parempikin lapsen ja sun suhteelle, kun se ei ole koko ajan siinä.
Vierailija kirjoitti:
Saako näin edes ajatella? En vain voi sille mitään. Ehkä minut oli tarkoitettu VELA:ksi
ap
Tottakai saa ajatella.
Tiedän yhden naisen, jolle lämpimät tunteet lastaan kohtaan tulivat vasta lähempänä lapsen kouluikää. Nyt koululaisen kohdalla, hän aidosti tykkää lapsestaan. Eli varmaan vasta kun lapseen pääsee paremmin tutustumaan, juttelemaan, persoona kehittyy jne, löytyisikö se välittäminen sitten.
Vai kykenetkö välittämään / rakastamaan ylipäätään? Mitä tunnet lapsesi äitiä kohtaan? Monet miehet ovat kuten kerrot, välttelevästi kiintyneitä, ja sama jatkuu omaa lastaan kohtaan. Jos ei ole tuttu aihe, niin ehkä voit googlettaa välttelevästä kiintymyssuhteesta, niin huomaat että olet ihan tavallinen. Asiaan voi itse vaikuttaa, kun sen tiedostaa.
Kaltaisiasi on niin miehissä kuin naisissa. Jos se yhtään lohduttaa.
Ap:n nostama aihe on tärkeä ja koskettaa monia isiä. Jos tulee isäksi ilman, että on siitä on yhdessä puolison kanssa haaveiltu ja tehty käytännön sopimuksia, niin onhan tuo valtava muutos aikuisen elämässä. Rankka vauva-aika voi aiheuttaa loppuunpalamisen ja masennuksen myös isälle. Loppuunpalaneena ja masentuneena ei kukaan kiinny mihinkään, ei edes omaan lapseen.
Et voi olla isä vain silloin ja sillä tavalla kuin sinulle sopii. Lapsi kyllä huomaa tämän, aika pienenäkin, jos vanhempi ei halua ti osaa olla vanhempi.