TABU: Kun ei koskaan tulekaan kiintymystä lapseen, vaan lapsi tuntuu vain suurelta rasitteelta eikä muulta

Älä ajattele, että pitäisi olla erityisen kiintynyt, lapsesta pitää pitää huolta ja olla isä ja aikuinen. 

Lapseen kiintyy kun viettää tämän kansaa aikaa. Ja on ihan paska puhetta ettei pari vuotiaan kansaa voi tehdä mitään, voi tehdä ihan mitä vaan, no baariin ei tietysti voi lähteä eikä tupakallle. 

Vaadi isyysyesti. Todennäköisesti se ei ole sinun ja jotenkin vaistoat sen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:n nostama aihe on tärkeä ja koskettaa monia isiä. Jos tulee isäksi ilman, että on siitä on yhdessä puolison kanssa haaveiltu ja tehty käytännön sopimuksia, niin onhan tuo valtava muutos aikuisen elämässä. Rankka vauva-aika voi aiheuttaa loppuunpalamisen ja masennuksen myös isälle. Loppuunpalaneena ja masentuneena ei kukaan kiinny mihinkään, ei edes omaan lapseen.

 

Totta, ja haluaisin lisätä, että koskettaa myös monia naisia. Ehkä se on vielä enemmän tabu, kun oletetaan että äidinrakkaus on automaatio.

Ei se ole. 

Ei olekaan, ja moni meistä on tiennyt sen pienestä lapsesta lähtien. En ole enää tekemisissä äitini kanssa, mutta hän ei ymmärrä, tunnusta eikä muista miten on hylkinyt omaa lastaan ja halunnut päästä tästä eroon. Niin kuin olisin pyytänyt saada s

Naisen tulisi jaksaa olla välittävä,hellä,auttava,huomaavainen,rakastava,epäitsekäs,uhrautuva,kaiken niskaansa ladattavan paskan kestävä mutta nainen on vain ihminen eikä mikään jeesusmariapyhimys. Nainen ennen lasta ja nainen,josta on tullut äiti,tarvitsee rakkautta,hyväksyntää,kannustusta,tukea ja välittämistä,jotta hän voisi olla rakastava ihminen kenelle tahansa-aivan kuten mieskin.

Rakkaus ja turvallisuudentunteet ovat elintärkeitä ihmisen selviytymiselle ja hyvinvoinnille. Naisia/äitejä on silti täysin turhaa syyllistää siitä,että he itse eivät saaneet sitä rakkautta,mitä muita ihmisiä tai lapsiaan rakastaakseen olisivat tarvinneet. Kylmillä ja psyykkisesti sairastuneilla äideillä ei vain ole mistä ammentaa-he ovat kiistatta elämässään itse jääneet aivan liian paljosta paitsi ja kokeneet ties mitä väkivaltaa ja kaltoinkohtelua ennen lapsen syntymää. Ninen on pohjimmiltaan se empaattinen ja tunneherkkä sukupuoli,joka on tarkoitettu hoivaamaan jälkikasvua-jos hän ei siihen kykene,perimmäisiä syitä voi yleensä etsiä ihan muualta,kuin naisesta itsestään.

Et ole enää tekemisissä äitisi kanssa,mutta toivottavasti olet ottanut selvää ja ymmärrät,miksi äitisi ei kyennyt vastaamaan tarpeisiisi/olemaan äitisi. Jos et voi tuota tietoa saada, yritä ymmärtää edes se, että vaikka sinä olit osa äitiäsi ja äitisi on osa sinua, sinun on aikuisena mahdollista hoitaa ainakin omat haavasi. Sinun ei tarvitse rakastaa häntä,mutta ihminen voi kyetä ymmärtämään jopa murhaajaa hänen traumaattisen taustansa vuoksi-miksi ei siis omaa äitiään tai isäänsä voisi ymmärtää hiukan,edes teoreettisella tasolla? T.vaikean lapsuuden ja elämänhistorian omaava

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni kiintyy lapseen vasta, kun lapsi ensin osoittaa kiintymystä. Kun huomaa olevansa lapselle tärkeä.

Toiset kiintyvät, kun lapsen kanssa voi alkaa tekemään jotain. Tuon ikäisen kanssa eu vielä tehdä, mutta 5-vuotiaan kanssa kyllä. Sen ikäinen lähtee mielellään tekemään asioita.

Älä vielä luovuta. Ja ei tarvitse luovuttaa ikinä. Moni isä tuntee vähän ulkopuolisuuttaa, ja kun sen hyväksyy, niin elämä helpottuu.

Lapsen tehtävä ei ole osoittaa kintymystä tai rakentaa suhdetta vanhempaansa. Lapsen tehtävä on olla lapsi. Vanhempi hoitaa kaiken muun ja niin lapsi kasvaa ja kehittyy. Näyttää kyllä kiintymystä ja oppii vastavuoroisuuteen. Mutta lapselta ei voi tälläisia vaatia. 

Kaiken ikääisten lasten kanssa voi tehdä monenlaista. Jo ihan pieni vauva viihtyy vanhemman ja perheen kanssa ja seurailee arkisia puuhia. Vähän isommat sitten o

Ymmärsin mitä tarkoitat, ettei ole lapsen tehtävä rakentaa suhdetta vanhempaansa.

Mutta tarkennan hieman, sillä lapsi kyllä pyrkii rakentamaan suhdetta kaikin keinoin. Lapsen biologinen, jopa synnynnäinen tehtävä on pyrkiä yhteyteen vanhempansa kanssa, sillä  yksin ei selviä hengissä; lapsen on selvitäkseen pakko pyrkiä yhteyteen vanhempansa kanssa. 

Vauva tekee niin jo heti synnyttyään. Heti synnyttään vauva pyrkii yhteyteen äitinsä kanssa. Kaikin keinoin mitä vauvalla on käytössä (niitähän ei ole paljoa) ojentelee, ääntelee/itkee, pyrkii kohti. Nykyään vauvathan nostetaan rinnalle, kuulee sydämen ja puheen, tuntee lämmön. Ja siinä rauhoittuvat. 

Jos vauvan /lapsen pyrkimyksiin vastataan oikealla tavalla, lapsi vahvistuu. Jos ei vastata, lapsi näivettyy. Ihmislapsi hakee sitä yhteyttä ja hakee vanhempansa huomiota eikä kykene ajattelemaan vanhemmastaan pahaa. Lapsen on hirveän vaikea kääntyä vanhempaansa vastaan, esim kertoa vanhemman pahoistakaan teoista, sillä se vanhempi on lapsen eloonjäämisen edellytys. Monet ei aikuisenakaan pysty kääntymään vanhempaansa vastaan, vaan selittävät vanhemman pahat teot "oikeutettuina" tai "ansaitsin sen". Lapsi syyttää ennemmin itseään kuin vanhempaansa. 

Lapselle ei tosiaan voi "antaa tehtäväksi" luoda suhdetta -  hän kun tekee sitä kaikin keinoin aivan luonnostaan. Vanhemman tehtävä on vastata näihin lapsen pyrkimyksiin. Vanhemmalle voidaan "antaa tehtävä". Hänen täytyy tietoisesti osata vastata näihin lapsen pyrkimyksiin. 

Vierailija kirjoitti:

 

Älä ajattele, että pitäisi olla erityisen kiintynyt, lapsesta pitää pitää huolta ja olla isä ja aikuinen. 

Lapseen kiintyy kun viettää tämän kansaa aikaa. Ja on ihan paska puhetta ettei pari vuotiaan kansaa voi tehdä mitään, voi tehdä ihan mitä vaan, no baariin ei tietysti voi lähteä eikä tupakallle. 

 

No ei voi tehdä mitä vaan. Taapero on taapero, eri asia kuin vaikka kouluikäinen, tai teini. Ei taaperon kanssa voi "tehdä mitä vaan" eihän sen kanssa voi puhuakaan mitä vaan. Jossain keskustelussa joku meinasi repiä pelihousunsa, kun sanoin ettei kaksivuotiaan kanssa voi puhua kuten aikuisen kanssa. Hänen mielestään voi. Minun mielestäni ei. Puheenaiheet on varmaan aika erit, aikuisen sukulaisen kanssa puhutaan Putinista ja vaikka resepteistä. Kaksivuotiaan sukulaisen kanssa puhutaan vaikkapa ötököistä tai muovailuvahasta. 

Taaperon kanssa voi tehdä monenlaisia asioita, mutta ei sentään "mitä vaan." Taapero voi pelätä asioita jotka on jo kouluikäiselle normaaleita. (vaikka teatteriesitys) Tai taapero voi pimahtaa kesken kaiken syystä x, kun taas kouluikäinen jo kestää erilaisia tilanteita ja pettymyksiäkin. Taaperolla ei ole jaksamista ihan mihin tahansa tekemiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa miettiä asiaa siltä kannalta että joskus olet vanha tai ainakin eläkeikäinen. Sun luona ei käy kukaan, ehkä naisystäväsi on kuollut tai olette eronneet. Mietit silloin, että olisiko kannattanut vähän kantaa vastuuta ja antaa aikaa lapsellesi. Kyllä se lapsi kohta ymmärtää olleensa ei-toivottu ja aikuisena sitten välttelee sua.

Joo ja hae apua, oikeasti.

Mikä siinä vanhuudessa pelottaa tai yksin olemisessa? Tosi usein tuo otetaan esiin. Pitäisi uhrata koko elämä mukavan vanhuuden takia vaikka kenellekään ei ole edes huomista luvattu.

Mitä nopeammin lähdet sitä parempi. Jos jäät odottamaan ihmeen tapahtumista kadut vielä enemmän myöhemmin.

Lapsen kehityksen kannalta olisi parempi, että eroat ja tapaat joka toinen viikonloppu. Todella ahdistavaa pienelle elää ihmisen kanssa, joka ei osoita kiintymystä takaisin. Kyllähän lapsi sen aistii ja varmaan äitikin jo huomannut.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen kehityksen kannalta olisi parempi, että eroat ja tapaat joka toinen viikonloppu. Todella ahdistavaa pienelle elää ihmisen kanssa, joka ei osoita kiintymystä takaisin. Kyllähän lapsi sen aistii ja varmaan äitikin jo huomannut.

Ahdistavaa tuo on myös tälle miehelle ja lapsen äidille. Ei lapsia pitäisi tehdä hetken mielijohteesta. Pelkkää riitaa tuossa on luvassa joten parempi kaikille lähteä eri teille.

Eroa. Lapsen on helpompi  olla ilman isää ja kehittyä normaaliksi, kuin roikkua nisäsässä joka inhoaa lastaan.

Ap kostaa omalle lapselleen sen että on itsekin ollut vain suuri rasite isälleen joka ei ole ollut koskaan kiintynyt häneen.

Vierailija kirjoitti:

Ap kostaa omalle lapselleen sen että on itsekin ollut vain suuri rasite isälleen joka ei ole ollut koskaan kiintynyt häneen.

Mistä näin päättelet? Ei kaikki halua olla vanhempia vaikka omat vanhemmat halusivatkin.

Lapsi kyllä vaistoaa jos mitään lämpöä ei välillänne ole joten ..... parempi kun poistut kuvioista. 

Mielestäni on surullista, että tämä asia on niin tabu, koska väitän, että Suomessakin on useita tällaisia, sekä isiä että äitejä. Etenkin jos lapsi onkin osoittautunut, että on erityispiirteinen tai muuten kovin haastava luonne. Mutta koska asia vaietaan hengiltä, niin vertaistuen sijaan sitä vain tuomitaan ja näin kokevat luulevat olevansa ainoita.

Ja koska asiasta ei puhuta, moni luulee, että vain psykopaatit voivat tuntea näin, ja siksi sitä ei oteta todesta jos esimerkiksi vela epäilee, että hänestä tulisi näin kokeva vanhempi jos vanhemmaksi alkaisi.

Lapsi mitään "vaistoa" tai "ymmärrä" tai kärsi juuri nyt. Lapsella on elämänkokemusta tasan yhdestä isästä ja hän kokee, että "tällaisia kaikki isät ovat" eikä pidä sitä pahana että isä on etäinen. Se on lapsen kuvitelma, että hänen perheensä on normi, vaikka se perhe olisi mitä. 

Kaikkein traumatisoivinta on että se isä lähtee ja hylkää. Vaikka näkisi viikonloppuisin. Mitä ne viikonloput sitten muka olisi, yhtään parempaako kuin nyt?

Se on ihan konkreettinen oikea hylkäys, kun tulee ero. Nyt ei lasta sentään ole hylätty. Jos isä pystyy olemaan ihmisiksi ja on edes paikalla ja edes  joskus jotain lapsen kanssa tekee, sekin on parempi kuin "ei mitään" eli hylkääminen. 

Eri asia, jos mukana on aggressiivisuutta, tappelua, riitelyä, henkistä väkivaltaa. Silloin ero on pienempi paha, kuin jatkuva PELOSSA eläminen. Mutta pelkkä etäisyys ei ole mikään oikea syy dumpata sitä lasta kokonaan, jestas mitä ohjeita. 

Osanottoni ap. Mutta mieti pidemmässä juoksussa, mikä on parempi etenkin lapsen kannalta. Pystytkö vetämään vanhemman roolin, vaikka se väkisin suorittamkselta tuntuisikin, vai tuleeko jossain kohtaa seinä vastaan, että vietät mielummin päivät muualla, ja alat inhota sekä lasta että puolisoa, kun et tätä halunnut?

Tällä hetkellä vaaka voi vielä keikahtaa kumpaan vain, ja terapian avulla voit oppia löytämään niitä hyviäkin puolia perhe-elämästä, mutta jos tuntuu ettet siihen pysty, kannattaa ratkaisut tehdä ajoissa. 3v voi vielä saada uuden kivan isäpuolen ja sinulta elatukset, mutta 15v joka on jo 10 vuotta nähnyt ettet välitä hänestä saa mielenterveyden ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Osanottoni ap. Mutta mieti pidemmässä juoksussa, mikä on parempi etenkin lapsen kannalta. Pystytkö vetämään vanhemman roolin, vaikka se väkisin suorittamkselta tuntuisikin, vai tuleeko jossain kohtaa seinä vastaan, että vietät mielummin päivät muualla, ja alat inhota sekä lasta että puolisoa, kun et tätä halunnut?

Tällä hetkellä vaaka voi vielä keikahtaa kumpaan vain, ja terapian avulla voit oppia löytämään niitä hyviäkin puolia perhe-elämästä, mutta jos tuntuu ettet siihen pysty, kannattaa ratkaisut tehdä ajoissa. 3v voi vielä saada uuden kivan isäpuolen ja sinulta elatukset, mutta 15v joka on jo 10 vuotta nähnyt ettet välitä hänestä saa mielenterveyden ongelmia.

Isäpuoli ei ole koskaan sama kuin biol. isä. Ihmiset kaipaa niitä juuriaan ja biovanhempiaan ihan aina. Tästähän on ohjelmakin, miten ne itkee ne aikuiset ihmiset kun etsivät juuriaan.

Ani harva pystyy tekemään mielessään pesäeron bio-vanhempiin. Toivon todella että ap jaksaisi olla mukana, jos ainoa "synti" on etäisyys. Sekin voi ajan kanssa muuttua. Moni isä kertoo että lapsen kanssa löytyi yhteistä vasta harrastusten kautta, eli kun lapsi on isompi. 

Kaikista ei ole isäksi, meidänkin isä vihasi suorastaan meitä, kyllä lapsi sen aistii jos ei ole toivottu, jos yrität väkisin säkin rupeat vihaamaan sitä lasta niinkuin mun isä meitä lapsia joita piti silti tehdä 6 kpl. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väenväkisin pidä osallistua ollenkaan lastenhoitoon jos sen pystyy järjestämään muulla tavoin. Paljon on niitä joilla isä ollut perheessä vain se elättäjä, etenkin tyttöjen kohdalla ollut ennen näin. Perheessä on silloin vanhemmilla parisuhde ja äidillä vanhemman rooli lapsilleen. 

Jep ja tämä on myös luonnollista. Kädellisillä koiraat pitävät reviiriä ja naaraat huolehtivat poikasista. Reviiri = ruoka. 

Itse olen ennemminkin huolissani tästä koiraiden pakko-osallistamisesta emokakkosiksi, joka nimenomaan aiheuttaa niitä ongelmia vauva-aikaankin. Vauvat ovat erittäin tyytyväisiä saadessaan elää symbioosissa äidin kanssa, kuten luonto on heidät suunnitellut. Ongelmat alkavat kun lapsentahtisuudesta ja -tarpeisuudesta siirrytään kapitalistiseen malliin, missä vauva muutetaan yksiöön ja mies leikkii imettäjää. Se ei ole luonnollista ja sen lisäks

No, sitten jos naiset haluavat tätä, että mies eli lapsen isä vain tienaa rahaa ja elättää, niin sekään ei sitten miehille kelpaa, vaan alkaa ulina pelkkänä lompakkona olosta.

Vierailija kirjoitti:

Miksi sinulla oli naisystävä, jos et halunnut edes lapsia?

Ei luoja mikä idiootti.